"Äidit menevät pois meidän luotamme hiljaa,
varpaillaan,
me nukumme kylläisinä,
rauhallisesti,
emmekä huomaa tätä pelottavaa hetkeä.
He eivät lähde äkkiä,
he menevät hitaasti, oudosti,
lyhyin askelin pitkin vuosien askelmia.
Hermostuneina
me jonakin vuonna muistamme syntymäpäivät,
järjestämme heille juhlat,
mutta tämä myöhästynyt intomme
ei pelasta heidän sielujaan
eikä meidän sielujamme;
he etääntyvät,
etääntymistään etääntyvät.
Heräten unesta
ojennamme kätemme
heidän jälkeensä,
mutta ne osuvat ilmaan,
ilmaan on kasvanut lasista seinä;
on tullut se hetki,
kyyneleet salaten me katsomme:
hiljaisina
karuina rivistöinä
äidit kulkevat pois meidän luotamme."