Aika turha lajeja on vertailla keskenään, koska jossain lajissa korostuu teknisyyden lisäksi fyysisyys ja toisessa taktiset puolet.
Esim Mikey Musumeci on melko menestynyt bjj:ssä, mutta käsittääkseni ei treenaa ammattilaisten kanssa paljoakaan, vaan
opettaa treenikavereille vastatekniikat ja hankkii siten lisää pähkäiltävää itselleen.
Nyrkkeilyssä on monipuolisuutta, mutta missä kohtaa on edes mahdollista treenata "parempaansa" vastaan? Jos on hyvinkin
selkeä painoluokkansa mestari, niin vaikea on parempaa etsiä. Ja jos en täysin väärässä ole, niin nyrkkeilyn osalta se menee vähän
peilikuvana...eli jos sparraaja on helvetin hyvä lyömään isompaa pommia, niin eikö tuo korosta enemmänkin omaa suojaamista.
Yleensä paras treeni vaativuudeltaan sitä, mihin harjoittaja kykenee vielä sitoutumaan. Paperille voi suunnitella vaikka kuinka hc-menoa, mutta jos
motivaatio ei kestä, niin eipä sillä sit tee paljoakaan. Tarvitaan työtä realismin ja rehellisyyden kautta.
Treeni on myös sosiaalinen tapahtuma. Terve kilpailu voi alkaa jo kotisalilla, jos urheilija huomaa, että meinaa mennä
ihan läpsyttelyks, kun toiset vetää hiessä, niin saattaa hän tästä sisuuntua. Rutiinit ja tuttu ympäristö tukee muistia
ja näin kapasiteetti ajattelun osalta voi keskittyä omaan tekniikkaan. Toki joku saattaa tarvita ajoittain vaihtelua
ja varmasti jotain taas hyödyttää se, että tietyllä kellonlyömällä kamat reppuun ja kotiin. Urheilijallakin on usein
ihmisen tarpeet.
Heleniuksen ja hänen tiiminsä se on tiedettävä, että mikä kannattaa. Ehkä se voi näyttää erikoiselta ulkopuolisen silmin,
mutta näin se on vähän joka alalla. Lienee jokaisen työpaikalla jotain, mikä tulokasta ihmetyttää, mutta hän ei ole sitä
evoluutiota todistanut, mikä kyseistä oliota koskee.