Rehellistä keskustelua raskausajan/vanhemmuuden negatiivisista puolista

Kylläpä sitä on monesti aika kypsä sen jälkeen, kun on päivän hoitanut kotona kahta alle 3- vuotiasta sairasta lasta, mihinkään tenttiin lukemiseen ei ainakaan voi keskittyä, kun kaverit on vähän vilkkaita sairaana ollessaankin. Ja omat menot jää sillon väliin.

Mies onneksi auttaa jonkin verran kotitöissä, mutta varsinkin kun hän tekee ylitöitä, hoidan itse koko huushollin opiskelun lisäksi.

Ensimmäinen synnytys- elämän järkyttävin kokemus. Mutta ei siitä sen enempää. Mieheni oli tuolloin sairaana ja ajoi kolarin kun olin laitoksella. Äitini myös oli samaan aikaan sairaalassa. Paljon olin yksikseni laitoksella, ja itkeskelin kaikkia elämän muutoksia ja tapahtumia. Valvoin viisi päivää ja vasta kotona sain unen. Kylläpä se siitä sitten, kun oli mennyt viitisen kuukautta eteenpäin.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tähtisilmä, mulla on kaveri, joka jäi yksin raskauden ihan alkuvaiheessa ja päätti silti pitää lapsen. Jos sulla on ystäviä ja sukulaisia, jotka voivat auttaa, niin ota ihmeessä apu vastaan! Yksin ei kannata yrittää liikaa, vaan jos tuntuu, että pitää saada vaikka vaan nukkua univelkoja pois, niin apuja kehiin!
Tsemppiä ihan älyttömän paljon sulle, ja muista että ei se pelkkää ongelmaakaan ole: oma lapsi on kyllä mielettömän hieno juttu!
 
Kuki sanoi:
Tähtisilmä, mulla on kaveri, joka jäi yksin raskauden ihan alkuvaiheessa ja päätti silti pitää lapsen. Jos sulla on ystäviä ja sukulaisia, jotka voivat auttaa, niin ota ihmeessä apu vastaan! Yksin ei kannata yrittää liikaa, vaan jos tuntuu, että pitää saada vaikka vaan nukkua univelkoja pois, niin apuja kehiin!
Tsemppiä ihan älyttömän paljon sulle, ja muista että ei se pelkkää ongelmaakaan ole: oma lapsi on kyllä mielettömän hieno juttu!
Click to expand...

Juu ajattelen niin, että eipä tollasesta miehestä ole isäksi joka lähtee ja häipyy raskauden puolessa välissä. Pahalta se tuntuu, mutta onneksi mulla on ihanat vanhemmat ja pari sisarusta ja hyviä ystäviä, joilta varmasti saan apua paljon. Olen silti tosi onnellinen tästä raskaudesta ja tuntuu ihanalta taputella masua. Rankkaa varmasti tulee loppu aika oleen kun maha vaan kasva ja kun on esikoinen niin kaikki uutta. Synnytys itsessäänkin varmasti aika vaativa juttu. Mutta pakko vaan pärjätä ja lapsi kuitenkin tässä
kaikessa tärkein, oma etu tulee vasta sen jälkeen.
 
J.Jake sanoi:
Mulla ei selvästikään ole mitään rakastan lastani nappulaa mikä menee päällä niiden syntymästä.
Sitten kun ne alko oleen sen ikäisiä että niihin saa jonkulaisen kontaktin niin tunne alkoi kehittyä. Ja nyt - 3v ja 1v - rakastan noita tosi paljon! Varsinkin tota vanhempaa idioottia jonka takia mä tunnen itseni 20 vanhemmalta kuin 3,1v sitten :)
.
Click to expand...

Sama täällä, koliikkiajan jodlauksen aikana mentiin lähinnä selviytymisvaihteella.

Nykyään sitä ihmettelee miten paljon riemua tuollainen pieni pallero voi tuottaa, vaikka välillä tekeekin mieli lähettää poika Vietnamiin tekee lenkkareita... mutta silti päivääkään en vaihtais...paitsi ekat 180.
 
Tähtisilmä sanoi:
Onko täällä ketään jotka ovat jääneet yksin lapsen kanssa ja miten on mennyt?
Mulla on sellainen tilanne, että saan kesäkuussa lapsen.
Mies lupasi olla hyvä isä sun muuta ja hyvä mulle, mutta nyt häipyi vaan kuvioista. Ollut kyllä aika tasapainoton monessa suhteessa,
että luottamus kyllä ollut tosi huonoa viime aikoina.
Elikä yksinhuoltajaksi tässä ollaan tulossa ja ensimmäinen lapsi kyseessä. Mies teki paskan tempun, mutta ei voi mitään.
Lapsi nyt ykkönen ja pitää kasvaa hyväksi äidiksi. Raskaus
rankkaa yksin, mutta pitää hakea tukea ystäviltä ja perheeltä.
Click to expand...

Onnea lapsen saamisen johdosta!
Mulla oli sellainen tilanne, että periaatteessa mulla oli kyllä mies, kun sain lapset, mutta hän tykkäsi enemmän alkoholista kuin perheestään, joten eipä hänestä liiemmin apuja kotona ole koskaan ollut. Totaalinen kyllästyminen mulle tuli, kun lapset oli 3 ja 4 vuotta ja saatiin lopultakin aikaiseksi erota, sen jälkeen hän on ollut lasten kanssa, kun on ollut pakko. Tai no ei siis pakko, mutta koska hän on kuitenkin halunnut lapsiaan tavata, niin hänen on ollut pakko suoriutua yksinään lasten kanssa olemisesta ja heidän hoitamisestaan. Olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa siitä, että todellakin paremmin pärjää "yksinään" kuin huonon miehen kanssa. Tai ei nyt täysin yksin kukaan pärjää, tai ainakin on todella rankkaa, mutta kun on tukijoukkoja ympärillä. Esim. mun äiti on auttanut mua enemmän kuin yksikään mies ikinä. Kavereilta olen tosi huono pyytään mitään apua, mutta lasten isovanhemmat ovat kaikki sellaisia, jotka auttavat omalla tavallaan.

Hyvin sä tulet Tähtisilmä pärjäämään lapsen kanssa, ei epäilystäkään!!
Eikä toi nykyisin ole mitenkään harvinaista saada lapsi "yksin"!! Kaikkien elämä kun ei kulje prinsessasatujen kaavaa noudattaen, mutta on silti hyvä ja omannäköinen elämä.
 
Joo täytyy sitä uskoa, että pärjää. Mieluummin yksin kuin epäluotettava mies rinnalla, jonka sanaan ei voi luottaa.
Varskin näin raskausaikana tärkeää, että ympäristö turvallinen,
niin ei tule ylimääräisiä supistuksia hermostumisista sun muusta
miehen toilailuista. Jännää tämä silti on, kun kaikki uutta.
Mutta kolmekymppinen nainen tässä jo ollaan, joten kai sitä iän tuomakin vakaus elämään auttaa. Kiitos kovasti tsempistä!
 
Tähtisilmä sanoi:
Joo täytyy sitä uskoa, että pärjää. Mieluummin yksin kuin epäluotettava mies rinnalla, jonka sanaan ei voi luottaa.
Varskin näin raskausaikana tärkeää, että ympäristö turvallinen,
niin ei tule ylimääräisiä supistuksia hermostumisista sun muusta
miehen toilailuista. Jännää tämä silti on, kun kaikki uutta.
Mutta kolmekymppinen nainen tässä jo ollaan, joten kai sitä iän tuomakin vakaus elämään auttaa. Kiitos kovasti tsempistä!
Click to expand...

Lisäisin vielä, että etenkin sitten, kun se lapsi oikeesti on siinä olemassa, turvallinen ympäristö on entistä tärkeempää. Että saa luotua sellaisen ympäristön itselleen ja lapselleen, jossa on hyvä ja turvallinen olla.
 
Öh, piti pysyä täältä pois, mutta threadista näkee taas niin hyvin että lapsia on _niin_ erilaisia. Ei tuollaista alle vuotiasta tai vähän vanhempaakaan "opeteta" vielä mihinkään, esim. erossa oloon vanhemmista edes hetkeksi aikaa - eikä siinä ole kyse siitä että mamma ei uskaltaisi jättää silmistään. Päinvastoin jos kasvatuksen ammattilaisilta kysyt, niin tuon ikäisten pitäisi saada syliä just niin paljon kun ne haluavat jotta se paljon puhuttu perusturvallisuus muodostuu.

Vaatii myös kohtalaista tahdonhallintaa tulla töistä, nähdä huushollia päivän pyörittänyt puoliso ja mennä kylmähermoisesti sohvalle elbaamaan.

Pikkujutut saavat aivan tolkuttomat mittasuhteet tossa uaua-aikana. Eikä jotain huonosti nukkuvan tai muuten hyperaktiivisen lapsen myötä hitaasti mutta varmasti kertyvää taakkaa oikein voi sisäistää jos sitä ei itse ole kohdalle sattunut, puhumattakaan jambon kauhukertomuksen tilanteesta. Ei nähtävästi vaikka senkertainen neuvonantaja itsekin sattuisi olemaan (rauhallisemman) lapsen huoltaja.
 
JSmith sanoi:
Päinvastoin jos kasvatuksen ammattilaisilta kysyt, niin tuon ikäisten pitäisi saada syliä just niin paljon kun ne haluavat jotta se paljon puhuttu perusturvallisuus muodostuu.
Click to expand...

Joopa. Meille sanottiin neuvolassakin että pitää vaan totuttaa lapsi jäämään yksin nukkumaan mennessä ja ei haittaa vaikka se huutaa. Luonto sanoi kovasti vastaan mutta väkipakolla hetki yritettiin huonolla menestyksellä. Olis pitänyt vaan uskoa itseensä eikä muihin.

"Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla."
 
D.Yates sanoi:
Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla."
Click to expand...

Suhtaudun tähän varauksella. Mites tälläinen opetus sitten ilmenee? Jos tulee pipi niin sitten ei huudeta vaan kärsitään se kuin mies?
 
Joo, kiitos Yatesille tarkemman tekstin pasteamisesta. Pointtina lienee että tollaisen alle vuotiaan käärön ajatuksia tai sielunmaailman kehitystä ei kannattane ennustaa aikuisten (tai koiranpennun) ajatuksenkulun pohjalta.

Jos tuo peruskiinnittyminen ja perusturvan aistimus jää vaillinaiseksi niin tuloksena saattaa olla sitten vaikeuksia irrottautua _siinä iässä_ kun oikeasti lapsen pitäisi lähteä itsenäistymään. Mä en tätä ole kirjoittanut kun en lapsipsykologi ole, mutta en usko että lapsi ikävyyttäänkään roikkuu vanhemmissa kiinni.

No, sanottuani tämän - meillä nukuttiin eri huoneissa varsin aikaisin. Toisaalta se tapahtui lopulta ilman hirveää protestointia ja siitä seurasi vain parantuneet unet sekä junnulla että vanhemmilla, eikä missään välissä ollut tarvetta huudattaa pidempiä aikoja ainakaan yksikseen.
 
Percele sanoi:
Suhtaudun tähän varauksella. Mites tälläinen opetus sitten ilmenee? Jos tulee pipi niin sitten ei huudeta vaan kärsitään se kuin mies?
Click to expand...

En mää vaan tiä, ehkä masentuu, ehkä käyttää väkivaltaa ongelmien ratkaisuun, ehkä alkoholia. Mutta käsittääkseni jutun kirjoittajilla on ihan kompetenssia näihin asioihin ja oma kokemuspohja viittaa siihen suuntaan että asiapuhetta on.

"Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
 
Percele sanoi:
Suhtaudun tähän varauksella. Mites tälläinen opetus sitten ilmenee? Jos tulee pipi niin sitten ei huudeta vaan kärsitään se kuin mies?
Click to expand...

Mä en nyt ihan käsittänyt, miten tää liittyy tuohon huudattamiseen? Ei kai lapsilta ole tarkoitus kieltää itkemistä, vaan kysymys oli siitä, ettei aikuinen tahallaan itketä lasta (esim just olemalla lohduttamatta.) Jos tulee pipi niin puhalletaan ja pannaan laastari ja itku loppuu, eikö?

Samalla lailla, jos lapsi ei halua nukahtaa yksin ja huutaa, niin nukutetaan ja ollaan itse paikalla. En kuitenkaan kutsuisi huudattamiseksi sitä, että äiti piipahtaa pissalla ja viipyy noin 1-2 minuuttia, vaikkei se lapsi siitä tykkäisikään ja saattaisi siellä oven takana kitistä. Tärkeää lapselle on myös opettaa, että äiti voi käydä näkymättömissä ja tulee takaisin, se luo myös sitä perusturvallisuutta.
 
Lapset 2kpl, ikää 9 ja 10.

Raskaudet meni hyvin, synnytykset hyvin, hoitohenkilökunta
oli kivaa, vauva-aika ok, molemmat nukkui n. 1kk iästä 8-10
tunnin yöunia, eivät pahemmin sairastelleet, söivät hyvin ja
kasvoivat. Mikään noista yllämainituista ei ole omaa ansiota, vaan
asiat vaan sattuivat menemään niin ja lapset ovat vaan luonteeltaan
"helppoja ja tyytyväisiä".

Pahinta huoli, että jotain sattuu, mitä en voi estää, mistä en ole
osannut varoittaa. Huono omatunto aivan turhista ärinöistä,
"montako kertaa sitä pitää sanoa, että..", etten osaa oikeassa
paikassa sanoa oikeita sanoja ja olla oikealla hetkellä läsnä.
Lasten kanssa huomaan olevani aika kesken ittekkin.
Että joskus sitä kertakaikkiaan toivoisi olevansa vielä ihan
vapaa, ettei kaikkia suunnitelmia ja tekoja pitäisi miettiä lasten
puolesta ja heidän olemassaolonsa ehdoilla.
Katsoa vierestä, kun he kasvaa ja oppii, kiusataan ja kiusaavat,
häpeävat ja pyytävät anteeksi, opettelevat tunteita ja käyttäy-
tymistä. Sitä niin herkästi on omien tunteiden kanssa siinä mukana,
pitää osata erottaa omat tunteet heidän tunteista ja antaa
oppia.
 
D.Yates sanoi:
En mää vaan tiä, ehkä masentuu, ehkä käyttää väkivaltaa ongelmien ratkaisuun, ehkä alkoholia. Mutta käsittääkseni jutun kirjoittajilla on ihan kompetenssia näihin asioihin ja oma kokemuspohja viittaa siihen suuntaan että asiapuhetta on.

"Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Click to expand...

Niin, mä meinasin sitä että jos lapsi oppii nukkumaan yksin sen huudattamisen jälkeen kuitenkin aika pian ja on muuten rakastettu ja huomioitu niin tuleeko siitä silti tunteeton psykopaatti vai onko tää taas jotain kukkahattupaskaa?

Tämä siis noin yleensä ja turhan paskanjauhannan kannalta, tuo postaamasi linkki oli täysin asiallinen.
 
Percele sanoi:
Niin, mä meinasin sitä että jos lapsi oppii nukkumaan yksin sen huudattamisen jälkeen kuitenkin aika pian ja on muuten rakastettu ja huomioitu niin tuleeko siitä silti tunteeton psykopaatti vai onko tää taas jotain kukkahattupaskaa?
Click to expand...

Jaa-a, ymmärsin väärin. Ei kai siitä isoa haittaakaan ole. Ei vain meillä toiminut. Pari tuntia kun oli kuunnellut hysteeristä huutoa niin antoi umpiluupääkin periksi. Siis meikäläinen.
 
D.Yates sanoi:
Jaa-a, ymmärsin väärin. Ei kai siitä isoa haittaakaan ole. Ei vain meillä toiminut. Pari tuntia kun oli kuunnellut hysteeristä huutoa niin antoi umpiluupääkin periksi. Siis meikäläinen.
Click to expand...

Juu ei, se kaksi tuntia voi olla kidutusta laps-, vanhempi-, naapuri- ja ympäryskuntaraukoille. Meillä kokeiltiin max. vartin itkustinttejä, ja hysteriahuutoon mentiin aina jo senkin takia ettei siitä poika enää omin voimin rauhoitu millään. Vanhemmuus on ollut helvetin hauskaa mutta helvetin vaikeaa samalla, ja koko ajan kylmä rinki persiissä milloin minkäkin traumavaaran takia.
 
Publikaani sanoi:
Tämän ketjun luettuani totean vain, että taidan vastaisuudessakin käyttää kumia. :dance:
Click to expand...

Mulla on pari pikkubroidia tossa iässä. Aina joskus kun ne on kylässä niin ehdottelen vaippojen vaihtoa jne. Ei näytä kiinnostavan.

Pysyypähän ehkäisy mielessä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom