- Liittynyt
- 18.12.2008
- Viestejä
- 345
Olen nyt pidempään omassa pienessä
-päässäni miettinyt asiaa nimeltään: Säästöliekki.
Olen ollut dieetillä jo jonkin aikaa ja painon putoaminen on jämähtänyt paikoilleen. Tänään aamupaino oli 113.8kg. Tein arkipäivän mittaukset käyttäen talousvaakaa ruoille ja sykemittaria salille. Ruoista koostui vähän reilu ~2100kcal ja kulutus oli päivälle kalorilaskurin mukaan ~3900kcal.
Kertokaa viisaammat: Mistä tietää että säästöliekki on iskenyt päälle? Ainakin ensimmäisenä sen voisi kuvitella näkevänsä puntarista, kun kovasta liikkumisesta huolimatta numerot pysyy samoina päivästä/viikosta toiseen. Se ehto täyttyy. Mutta kärsiikö silloin treenit / onko kokoajan nälän tunne? Nimittäin itse en näe nälkää päivän aikana ja treenit kulkee todella hyvin. Voimatasot on noussut kokoajan.
Ja tästä mystisestä säästöliekistä. Olen ollut siinä uskossa, että kulutus olisi yhteydessä sykkeeseen. Mitä suurempi syke, sitä suurempi kulutus. Miten säästöliekki käytännössä toimii? Tarkoittaako se sitä, että syke on normaalia pienempi kokoajan ja sen takia kulutus ei olisikaan niin kova. Toinen vaihtoehto on se, että säästöliekillä kroppa alkaa monistamaan saamaansa ruokaa, koska sitä tulee kulutukseen nähden niin vähän ja sen takia paino pysyy samana
-päässäni miettinyt asiaa nimeltään: Säästöliekki.Olen ollut dieetillä jo jonkin aikaa ja painon putoaminen on jämähtänyt paikoilleen. Tänään aamupaino oli 113.8kg. Tein arkipäivän mittaukset käyttäen talousvaakaa ruoille ja sykemittaria salille. Ruoista koostui vähän reilu ~2100kcal ja kulutus oli päivälle kalorilaskurin mukaan ~3900kcal.