Pystyottelu - yleinen keskustelu

Joo, tässähän on nyt se, että WAKO:n kurrikulumiin kuuluu kolme kehälajia, kolme tatamilajia ja neljä erilaista musiikkikataa. En tiedä onko tehty edes päätöstä siitä, mitä näistä lähdetään tarjoamaan olympiaohjelmaan. Tilanne sinänsähän ei ole mitenkään outo ja esimerkiksi taekwondossa on sekä ottelu- että liikesarjakisoja, mutta vain ottelu on olympiaohjelmassa. Samoin mm. uinnissa on paljonkin sellaisia kisamuotoja/-matkoja, joita ei uida olympialaisissa.

Jos se olympialaisiin ehkä tuleva laji on K1 tai edes Low Kick, niin siinä tulee totisesti olemaan suomalaismitalit tiukassa, kun kisoihin tulee Giorgio Petrosyan, Artem Levin, Rico Verhoeven ja Sittichai Sitsongpeenong. Olympiamenestys on kuitenkin suhteellisen tuottoisaa hommaa verrattuna ammattilaispotkunyrkkeilyn palkkiotasoon, joten kiinnostuneita huippuammattilaisia tulee olemaan paljon, etenkin itäblokin maissa. Ja kun potkunyrkkeiyssä voi otella sekä ammattilaisena että amatöörinä vuorotellen, niin sekään ei tuota ongelmaa.


Saako ammattilaiset otella olympialaisissa on sit asia erikseen.
Jos ei saa ni suomella ihan hyvät mitalimahdollisuudet.
Pitää myös muistaa että amatööri ja ammattimatsit on eriasia.
3 erää pisteillä voi ihan hyvin suomalainenkin voittaa jonkun tunnetun ammattilaisen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Voin ajan kanssa ettiä muita.
Niitä on näyttäviäkin matseja.
Vaik godhand dokkari vs nykyajan kyukushinkai:)

Vertaatko oikeasti dokumenttielokuvaa, joka on leikattu mahdollisimman katsojaystävälliseksi suoriin kisavideoihin? :eek: Ja miten kyokushinkain säännöt ovat muuttuneet tässä välissä ja miten se on vaikuttanut ottelutyyliin? Olisi nyt oikeasti mukava kuulla ihan oikeaa analyysia asiasta, eikä vain yksittäisten väitteiden heittelyä.

Ja ihan varmasti 1970-luvulta on mahdollista löytää näyttävä karateottelu. Niin on nykyajaltakin, kun katsoo vaikka Rafael Aghayevin matseja. Samoin valkkaamalla sopivia otteluita löytää vaikka BJJ-kisoista ihan katsottavaa materiaalia. Tämä ei kuitenkaan ole kovin hyvä tapa arvioida lajin katsojaystävällisyyttä kokonaisuutena.


View: https://www.youtube.com/watch?v=HTwn7DREBJw
 
Saako ammattilaiset otella olympialaisissa on sit asia erikseen.
Jos ei saa ni suomella ihan hyvät mitalimahdollisuudet.
Pitää myös muistaa että amatööri ja ammattimatsit on eriasia.
3 erää pisteillä voi ihan hyvin suomalainenkin voittaa jonkun tunnetun ammattilaisen.

Kuka siellä sitten ottelisi jos ammattilaiset olisi otettu pois? Jos nyt katsoo WAKO:n MM-kisojen K1-ottelijoita, niin mahtoiko esim. viime kerralla olla mukana yhtään ottelijaa, jolla ei olisi ammattilaismatseja? No varmaan joitakin, mutta oliko kukaan näistä mitaleilla?

Ja miten se ammattilaisuus oikein tarkistettaisiin, kun eihän ammattilaisotteluista ole olemassa mitään Sherdogin tai Boxrecin kaltaista tietokantaa?

Se on ihan totta, että amatööriottleun pisteytyksestä seuraa muutoksia ottelutaktiikkaan. Käsittelin asiaa podcastissanikin joitain aikoja sitten. Mutta kyllä siinä pitää olla suunnilleen samalla tasolla, että tällaiset erot voivat vaikuttaa, kun pisteet kuitenkin jaetaan nimenomaan kovista ja selkeistä osumista, mitkä on tavoiteltava juttu myös ammattilaismatsissa.

Jos seurasit esim. KOK:n mestarin Stanislav Renitan otteluita Euroopan Cupissa, niin siinähän nämä erot oli hyvin havaittavissa. Mutta Renita ei nyt kuitenkaan ole pro-tasolla ihan maailman kirkkainta kärkeä ja lisäksi kyllähän ne olympialaisiin tähtäävät huippuammattilaiset myös treenaisivat siihen niin että suorituskyky optimoidaan amatööripisteytykseen.

En toki sano, että kukaan suomalainen ei voisi esim. vuonna 2028 olla niin hyvä että voittaisi olympiamitalin - Saurama, Saarikangas, Suomela jne. olisi tuolloin iältään noin kolmissakymmenissä - mutta tällä hetkellä kukaan suomalainen ei kykenisi voittamaan amatöörimatsissa esimerkiksi oman sarjansa Gloryn mestaria. Lisäksi turnausottelemisessa on se ikävä puoli, että se yksi voitto ei riitä, vaan niitä voittoja huippuottelijoista pitäisi saada 3-5. Naisissa menestymismahdollisuudet olisivat sitten astetta paremmat, mutta tiukassa se on sielläkin.


View: https://www.youtube.com/watch?v=OQmsdlk6eIA&index=15&list=PLYCgVB8rmd_bC_jaMpPiz2wNNFK89EaY5
 
Nojoo varmaankin olisi joku kehälaji ja tatamilaji/lajeja. Musiikki miekanheiluttelut tosin ei oo niin mun juttu. Naamaan potkimisesta oikeastaan puhun aina jos jotain postaan :LOL: Olisi se tarkka rulesetti sitten mitä tahansa niin uskoisin olevan Suomella suht vaikeaa vs. ketä tulisi vastaan jostain Hollanti/Japani/Thaimaa/Itä-Eurooppa/Ranska/Kiina.

IFMAnkin alaisissa "amatoori" Muay Thai karkeloissa on tosiaan aina Levineitä, Superboneja, Yodwichoja ja muita mukana. Guto Inocente kävi muistaakseni viime vuonna jossain WAKOn amatöörikisoissa potkimassa kultaa itselleen melko vaivattomasti ja siellä oli muitakin ammattilaisia mukana.

Valtiontuet ems. voisi varmaan nousta ympäri maailmaa potkunyrkkeilylle ihan kivasti jos Olympialaisiin asti laji pääsisi. Kiinassa ainakin tulisi toinen nousukausi lajille lähes automaattisesti.
 
Se että potkunyrkkeily olisi olympiaohjelmassa, olisi merkitykseltään tosi iso juttu ja lajin kannalta huima kehitysaskel. Ja juuri siksi, että siellä olympialaisissa olisi ne samat jätkät, jotka kilpailee Gloryn tai Kunlun Fightin mestaruuksista. Tällöin näiden kiinnostavuus kasuaaliseuraajien keskuudessa nousisi automaattisesti, kun siellä olisi olympiaurheilijoita kisaamassa.

Guto Inocente kävi tosiaan voittamassa 2017 World Gamesissa superraskaan sarjan. World Gamesin voittohan on käytännössä suurin saavutus, mitä amatööripotkunyrkkeilijällä voi olla. Tässä alkukierroksen ottelu, missä hän lätkii amatöörien Aasian mestarin keskeytyskuntoon lähinnä sparrailemalla.


View: https://www.youtube.com/watch?v=b-TUjb9VZos
 
LWIlSOX.jpg

Glory 62 Prelim livenä youtubessa nyt

View: https://www.youtube.com/watch?v=Q1WXvaxOVDI


Gloryn Kiina streamit SFS ja maincardille
http://www.yy.com/46
http://m.live.qq.com/10035055
 
Tokavika turnaus päivitys!

GaCNWTM.png


Yleensä saavat Kiinalaiseen uuteenvuoteen mennessä turnauksen loppuun mutta tällä kertaa menee hieman yli. Vielä eivät ole julkaisseet finaalien päivämäärää, mutta helmikuun 24 huhujen mukaan.
 
Hajaantunut eri organisaatioihin.

Glory on kai periaatteessa suurin ja kaunein ainakin länsimaissa, mutta ei ollenkaan siinä asemassa kuin UFC vapaaottelussa. Isoissa sarjoissa siellä on yleisesti maailman parhaat ottelijat tai ainakin merkittävän suuri osa näistä, pienissä sarjoissa ei. Bellator Kickboxing yrittää kilpailla kovin saman tyyppisellä konseptilla ja kerätä nimivoimaa, mutta tapahtumia on vähemmän.

Kiina on viime vuosina noussut kovasti ja uskoisin että siellä on lajissa kokonaisuutena enemmän rahaa kuin länsimaissa. Tärkeimmät organisaatiot on Kunlun Fight, WLF, Glory of Heroes ja ehkä myös EM Legend. Pienten sarjojen taso heillä on kovempi kuin missään länsimaissa.

Japanissa K-1 tekee jonkinlaista nousua uuden firman alla ja keskittyy sekin nykyään pikkusarjoihin. ONE FC on myös alkanut järjestää KB/MT-matseja vaparin ohessa. ONE käsittääkseni maksaa varsin hyvin, mutta otteluita ei ole kauhean paljon, kun vapari on pääosassa.

King of Kings tekee nousua ihan erilaisella taktiikalla, eli tapahtumien määrää kasvatetaan ja toimintaa levitetään, mutta ei haeta perinteiseen tyyliin nimivoimaa palkkaamalla jotain Buakaweja ja Petrosyaneja vaan luodaan omia tähtiä alusta lähtien. Hollannin tapahtumaan tosin on poikkeuksellisesti otettu Albert Kraus ottelemaan.

K-1:n loistoaikana se tilanne oli sikäli selkeämpi, että oli yksi "ykkösliiga". Ongelma taas oli se, että heillä oli vain kaksi painoluokkaa: raskas sarja ja alle 70kg. Jollekin -80kg tai -60kg sarjan ottelijoille ei ollut mitään paikkaa.
 
Glorylla tosiaan lähes kaikki parhaat 95+kg ja vielä myös suuri osa 85kg/77kg parhaista nimistä. Kevyemmissä painoluokissa ottelijat jakautuneett ympäri maailmaa.

ONE sijoitusrahoineen ostanut itsensä kärkikahinoihin melko nopealla tahdilla. Seuraavaksi 2-3 vuodeksi ainakin hyvin häiritsevä organisaatio potkunyrkkeilyssä ja mahdollisesti ostavat lisää tähtiä pois Glorystäkin vielä. ONEn pitäisi tosin nyt rakentaa oikea business nopeasti samalla kun kiihtyvällä tahdilla polttavat rahapinojaan. Omien tilinpäätöstensä perusteella kukaan ei ole juuri heidän tuotteestaan vielä juuri maksanut, Chatri tosin haukkuu kaiken kritiikin fakenewsseiksi (y)

Kiinassakin 2015/2016, ehkä 2017, huippuvuosista hieman meno hidastunut ja toiminta pitäisi saada heilläkin kannattavaksi.

Kunlun Fightilla selkeasti hieman rahat tiukassa viimeaikoina mutta toiminta varmasti jatkuu. Ehkä halvempien tapahtumien suuntaan menossa enemmän toiminta heillä.

Henan tv koitti erottaa Wu Lin Feng organisaation jossain määrin itsestään ja yksityistäminen meni suht perseelleen, puolessa vuodessa ~$10miljoonaa ilmeisesti tappiota. Toiminta siirrettiin takaisin Henan TV:lle ja homma jatkunut entiseen todennäköisesti enemmän tai vähemmän valtion kustantamaan malliin.

Glory of Heroesin yksi omistajista myös ilmeisesti joutunut rahoittamaan toimintaa omilla rahoillaan viimeaikoina.
 
Viimeksi muokattu:
Joku selkeä ykkösliiga olisi kiva, mutta Glory, Kunlun, ONE, Wu Lin Feng, GoH ja todennäköisesti myös K-1 ovat kaikki tappiollisia. Kaikki maksavat oman alueensa parhaista kavereista mutta sitä pidemmälle ei ole oikein kenelläkään varaa, paitsi ONE Championshipillä ehkä pariksi seuraavaksi vuodeksi:LOL:

Glory ei ole oikein saanut kasvatettua toimintaansa, toivottavasti Andurandin öljybisnekset sujuvat ja Gloryn rahoitus jatkuu.

K-1 tapahtumat Japanissa ovat todella hyvätasoisia mutta sielläkin omat ongelmansa kun K-1 brandin omistus ei ole Japanin tapahtuman järjestäjien käsissä. Ilmeisesti esimerkiksi televisioinnissa Japanin ulkopuolelle ongelma on vain siinä ettei asiasta olla saatu K-1 Globalin kanssa oikein sovittua.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom