Cracked Ps4
- Keskustelun aloittaja Vilu
- Aloitettu
- Liittynyt
- 17.8.2006
- Viestejä
- 15 134
- Ikä
- 34
Vedin kolmee kertaa läpi. 2x normi pleikalla ja kerran vielä piti testaa proolla.
- Liittynyt
- 30.1.2004
- Viestejä
- 2 340
GTA V on ihan hauskaa ajanvietettä, mutta itselläni ei nouse niin korkealle pelinä. Hauska peli ei siinä mitään, makuasioita nämä. Iski aikoinaan Vice City sekä San Andreas paljon enemmän kuin uusin GTA, ajan hammas tietysti syönyt näitä pelejä jonkun verran. Silti musat ym sellaisella tasolla että edelleen tulee todella nostalgiset fiilikset peleistä.
Wannabe Athlete
Ikuinen räpiköijä
Tiedä sitten meneekö vähän väärään ketjuun, mutta tässä olisi:
1. Witcher 3 + lisäosat
Onhan tämä nyt vaan mestariteos. Upein avoin maailma mitä pelimaailmasta löytyy, loistavat hahmot ääninäyttelijöineen, tarina, tehtävät, hahmonkehitys ja Gwent! Pelasin aikoinaan PS4:llä läpi, myin pois, kaduin ja ostin Steamista takaisin PC:lle. Nyt on uusintakierros menossa.
2. Horizon Zero Dawn
Uniikki idea, graafisesti upea maailma, tunnelma, pelattavuus. Siinä muutamia tekijöitä, jotka kohottavat Horizon Zero Dawnin hyvin korkealle omilla listoillani. Peli on tosin vielä hiukan kesken itselläni, joten aivan lopullista tuomiota ei pysty antamaan.
3. Skyrim
Olen aina ollut fantasian, magian, miekkojen ja lohikäärmeiden fani. Skyrim otti kaikki nuo elementit ja kasvatti eeppisiin mittasuhteisiin. Seikkailu valtavassa maailmassa mystisenä dragonbornina, oman pelityylin valinta, ns. elämän rakentaminen taloineen ja vaimoineen sekä SE fiilis, kun tiputat ensimmäisen lohikäärmeesi taistelun jälkeen ja imaiset tämän sielun. Pelissä toki oli omat syntinsä ja buginsa sekä tuo äärimmäinen vapaus kääntyi pelissä jopa hieman itseään vastaan. Tarpeeksi pitkälle pelattuaan ei valinnoilla oikeastaan enää ollut juuri vaikutusta, koska hahmoa saattoi hinkata ja ominaisuuksia kehittää vaikka kuinka tasapaksuun suuntaan ja hioa kaikki heikkoudet pois. Pelin tunnari on kaikessa komeudessaan kyllä unohtumaton.
4. Bloodborne
Dark Soulseista on tullut ensimmäistä ja kolmatta pelattua, mutta Bloodborne on tehnyt suurimman vaikutuksen näistä From Softwaren moderneista klassikoista. Torjuminen ja suojautuminen on heivattu romukoppaan, metsästäjä panostaa väistelyyn ja liikkuvuuteen. Kuten Dark Soulsitkin, peli on raaka, mutta reilu. Tilanteet ja vastustajat saattavat ensi alkuun vaikuttaa toivottomilta, mutta opettemalla pelimekaniikan sekä vastustajien hyökkäyskuviot onkin mahdollista pärjätä ja etenemisen tyydytys on jotain, mitä ei muissa peleissä pääse kokemaan. Maailma ja tarinankerronta on myös jotain ainutlaatuista. Maailmasta ja taustoista ei kerrota käytännössä yhtään mitään, vaan tarina avautuu pala palalta maailmaa tutkimalla ja siellä etenemällä. Pisteet myös oivalluspisteistä (insight). Pisteitä voi käyttää halutessaan ostaakseen tavaroita tai kutsuakseen apujoukkoja muista pelaajista, mutta keräämällä pisteitä varastoon ympäröivä maailma paljastaa vähitellen todellisen hirveytensä. Pelin varusteet ja aseet erilaisine käyttötapoineen ja hyökkäyksineen ovat myös aivan hemmetin siistejä! Peli tuli kertaalleen läpäistyä, vaikka osassa bosseista jouduinkin kutsukelloa käyttämään apujoukkojen haalimiseen ja New Game+ myös edettyä jonkin matkaa. Kenties palaan vielä tämän pariin.
5. Grand Theft Auto 5
GTA 3 oli avoimen maailman peleissä tietynlainen uranuurtaja ja sen jälkeiset Vice City ja San Andreas jo melkoisen loistavia pelejä, joten on aika makuasia, minkä näistä peleistä valitsee. GTA5 kuitenkin sai itseltäni eniten tunteja itselleen ja päähenkilöt tuntuivat eniten omalta, joten heitetään nyt tämä sitten.
6. Max Payne 2
Lukiovuosien lempilapseni ja yksi peleistä lähinnä sydäntäni. Max Payne 1 loi hahmon ja toi bullet timen peleihin, kolmososa taas karkasi liian kaukaisille urille eikä tuntunut enää Max Paynelta. Kakkonen on sarjan täydellisin osa. Huoneisiin heittäytyminen bullet timen turvin, vihujen kurittaminen kameran pyöriessä ja painkillerien popsiminen luotien aiheuttamaan ikävään särkyyn... Siinä vain on sitä jotain. Pelin synkkä ja surullinen fiilis, tarinan kuljetus sarjakuvan keinoin ja Maxin ja Monan traaginen rakkaustarina vetosivat nuoreen mieheen. Peli piti pelata läpi joka vaikeustasolla ihan vain sen takia, että sain nähdä vaihtoehtoisen lopun tarinaan. Erikoismaininta myös Poets of the Fallin Late Goodbyelle, joka toimii pelin tunnarina ja kulkee mukana alusta loppuun asti. On yksi siisteimpiä peleissä näkemiäni tunnelmallisia elementtejä, miten tuota biisiä on käytety läpi pelin (yksi vihu soittaa tunnaria pianolla, toinen hyräilee napit korvilla jne). Kun pelin päätteeksi biisi alkaa soimaan ja lopputekstit lävähtävät ruutuun tuntuu, kuin olisit juuri katsellut helvetin hienon elokuvan.
7. Final Fantasy VIII
Tälle pelille ropisee vielä enemmän nostalgiapisteitä. Monen mielestä FF VII on se kaikista suurin klassikko sarjassa, mutta itselleni ensikosketus sarjaan ja parhaat muistot liittyvät kahdeksikkoon. Ala-asteella pikkuserkulla oli tuliterä PS2 ja FF8. Harva se päivä tuli koulun jälkeen mentyä tuonne kyläilemään ja vuorovedolla mätettyä eteenpäin. Myöhemmin tuli myös ostettua itselle Steamista PC-versio, jotta pääsi elämään peliä uudelleen ajan kanssa. Kasissa pelihahmot muuttuivat seiskan legoukoista täysikasvuisiksi ja mittasuhteiltaan ihmisiä muistuttavaksi. Pelisysteemiä oli muokattu hieman ja kaikki maagiset kyvyt sidottu entisiä summoneita muistuttaviin Guardian Forceihin, joita paritettiin eri hahmojen kanssa näiden vahvistamiseksi. Joku saattaisi olla eri mieltä, mutta itselleni toimi. Hahmot olivat kiinnostavia ja riittävän erilaisia keskenään (Squallin teiniangstista toki heitetty läppää verkossa vuosikausia), tarina mukaansa tempaava, Guardian Forcejen animaatiot aikanaan hienoja ja tässäkin pelissä oli mukana varsin mainio keräilykorttipeli. Aina pitää nostaa hattua, kun pelissä on mukana minipeli, jota hakkaa mielellään eikä väkipakolla.
8. Metal Gear Solid
Jatketaan nostalgialinjalla. Jälleen kerran peli, joka nosti vanhan sarjaan uuteen aikaan ja tempasi mukaan uniikilla otteellaan, persoonallisilla hahmoillaan ja surullisella tarinallaan. Peli itse toki oli vain hiukan muuksi naamioitua putkijuoksua, mutta pelinä tuhat kertaa parempi, kuin Phantom Painin hiekkalaatikkopaska (en ollut pelin kauhea fani ja myin kesken pois). Cyborg Ninja nevö forget!
9. Divinity: Original Sin 2
Näistä naksuttelu-RPG -peleistä on joku pakko valita, niin mennään tuoreemmalla versiolla. Olen aikanani Baldur's Gateja ja Icewind Daleja jauhanut, mutta ne ovat aina olleet melko haastavia itselleni ja into on usein loppunut kesken ihan vain, koska en ole pärjännyt. Divinity 2 tuli Steamin aleista napattua jouluna ja peli teki suuren vaikutuksen. Ensisijaisesti hieno taistelusysteemi, joka korostaa taktikointia, taitoa ja lainalaisuuksien opettelua, kiinnostavat hahmot, värikäs maailma ja yllättävä ja kiinnostava tarina.
10. Championship Manager 03/04 (+ Football Managerit)
Jalkapallofriikkinä nämä manageripelit ovat olleet niin iso osa pelihistoriaani, että niitä ei voi jättää laskuista. CM 03/04 oli ensikosketukseni managerointiin innostuttuani jalkapallosta lajina 2004 EM-kisojen aikaan ja tuon jälkeen on tullut yhtä lukuunottamatta jokainen vuosipäivitys ostettua ja käytettyä lukemattomia tunteja pelin parissa. Kirosanoja on lentänyt enemmän kuin tarpeeksi ja opinnot kärsineet tämän pelisarjan takia.
Näistä listoista nyt voi olla montaa mieltä, mikä on todellinen järjestys, millä perusteella arvioidaan ja muistinko kaikki suosikkini. Tuosta kuitenkin saa melko hyvän kuvan pelimaustani.
1. Witcher 3 + lisäosat
Onhan tämä nyt vaan mestariteos. Upein avoin maailma mitä pelimaailmasta löytyy, loistavat hahmot ääninäyttelijöineen, tarina, tehtävät, hahmonkehitys ja Gwent! Pelasin aikoinaan PS4:llä läpi, myin pois, kaduin ja ostin Steamista takaisin PC:lle. Nyt on uusintakierros menossa.
2. Horizon Zero Dawn
Uniikki idea, graafisesti upea maailma, tunnelma, pelattavuus. Siinä muutamia tekijöitä, jotka kohottavat Horizon Zero Dawnin hyvin korkealle omilla listoillani. Peli on tosin vielä hiukan kesken itselläni, joten aivan lopullista tuomiota ei pysty antamaan.
3. Skyrim
Olen aina ollut fantasian, magian, miekkojen ja lohikäärmeiden fani. Skyrim otti kaikki nuo elementit ja kasvatti eeppisiin mittasuhteisiin. Seikkailu valtavassa maailmassa mystisenä dragonbornina, oman pelityylin valinta, ns. elämän rakentaminen taloineen ja vaimoineen sekä SE fiilis, kun tiputat ensimmäisen lohikäärmeesi taistelun jälkeen ja imaiset tämän sielun. Pelissä toki oli omat syntinsä ja buginsa sekä tuo äärimmäinen vapaus kääntyi pelissä jopa hieman itseään vastaan. Tarpeeksi pitkälle pelattuaan ei valinnoilla oikeastaan enää ollut juuri vaikutusta, koska hahmoa saattoi hinkata ja ominaisuuksia kehittää vaikka kuinka tasapaksuun suuntaan ja hioa kaikki heikkoudet pois. Pelin tunnari on kaikessa komeudessaan kyllä unohtumaton.
4. Bloodborne
Dark Soulseista on tullut ensimmäistä ja kolmatta pelattua, mutta Bloodborne on tehnyt suurimman vaikutuksen näistä From Softwaren moderneista klassikoista. Torjuminen ja suojautuminen on heivattu romukoppaan, metsästäjä panostaa väistelyyn ja liikkuvuuteen. Kuten Dark Soulsitkin, peli on raaka, mutta reilu. Tilanteet ja vastustajat saattavat ensi alkuun vaikuttaa toivottomilta, mutta opettemalla pelimekaniikan sekä vastustajien hyökkäyskuviot onkin mahdollista pärjätä ja etenemisen tyydytys on jotain, mitä ei muissa peleissä pääse kokemaan. Maailma ja tarinankerronta on myös jotain ainutlaatuista. Maailmasta ja taustoista ei kerrota käytännössä yhtään mitään, vaan tarina avautuu pala palalta maailmaa tutkimalla ja siellä etenemällä. Pisteet myös oivalluspisteistä (insight). Pisteitä voi käyttää halutessaan ostaakseen tavaroita tai kutsuakseen apujoukkoja muista pelaajista, mutta keräämällä pisteitä varastoon ympäröivä maailma paljastaa vähitellen todellisen hirveytensä. Pelin varusteet ja aseet erilaisine käyttötapoineen ja hyökkäyksineen ovat myös aivan hemmetin siistejä! Peli tuli kertaalleen läpäistyä, vaikka osassa bosseista jouduinkin kutsukelloa käyttämään apujoukkojen haalimiseen ja New Game+ myös edettyä jonkin matkaa. Kenties palaan vielä tämän pariin.
5. Grand Theft Auto 5
GTA 3 oli avoimen maailman peleissä tietynlainen uranuurtaja ja sen jälkeiset Vice City ja San Andreas jo melkoisen loistavia pelejä, joten on aika makuasia, minkä näistä peleistä valitsee. GTA5 kuitenkin sai itseltäni eniten tunteja itselleen ja päähenkilöt tuntuivat eniten omalta, joten heitetään nyt tämä sitten.
6. Max Payne 2
Lukiovuosien lempilapseni ja yksi peleistä lähinnä sydäntäni. Max Payne 1 loi hahmon ja toi bullet timen peleihin, kolmososa taas karkasi liian kaukaisille urille eikä tuntunut enää Max Paynelta. Kakkonen on sarjan täydellisin osa. Huoneisiin heittäytyminen bullet timen turvin, vihujen kurittaminen kameran pyöriessä ja painkillerien popsiminen luotien aiheuttamaan ikävään särkyyn... Siinä vain on sitä jotain. Pelin synkkä ja surullinen fiilis, tarinan kuljetus sarjakuvan keinoin ja Maxin ja Monan traaginen rakkaustarina vetosivat nuoreen mieheen. Peli piti pelata läpi joka vaikeustasolla ihan vain sen takia, että sain nähdä vaihtoehtoisen lopun tarinaan. Erikoismaininta myös Poets of the Fallin Late Goodbyelle, joka toimii pelin tunnarina ja kulkee mukana alusta loppuun asti. On yksi siisteimpiä peleissä näkemiäni tunnelmallisia elementtejä, miten tuota biisiä on käytety läpi pelin (yksi vihu soittaa tunnaria pianolla, toinen hyräilee napit korvilla jne). Kun pelin päätteeksi biisi alkaa soimaan ja lopputekstit lävähtävät ruutuun tuntuu, kuin olisit juuri katsellut helvetin hienon elokuvan.
7. Final Fantasy VIII
Tälle pelille ropisee vielä enemmän nostalgiapisteitä. Monen mielestä FF VII on se kaikista suurin klassikko sarjassa, mutta itselleni ensikosketus sarjaan ja parhaat muistot liittyvät kahdeksikkoon. Ala-asteella pikkuserkulla oli tuliterä PS2 ja FF8. Harva se päivä tuli koulun jälkeen mentyä tuonne kyläilemään ja vuorovedolla mätettyä eteenpäin. Myöhemmin tuli myös ostettua itselle Steamista PC-versio, jotta pääsi elämään peliä uudelleen ajan kanssa. Kasissa pelihahmot muuttuivat seiskan legoukoista täysikasvuisiksi ja mittasuhteiltaan ihmisiä muistuttavaksi. Pelisysteemiä oli muokattu hieman ja kaikki maagiset kyvyt sidottu entisiä summoneita muistuttaviin Guardian Forceihin, joita paritettiin eri hahmojen kanssa näiden vahvistamiseksi. Joku saattaisi olla eri mieltä, mutta itselleni toimi. Hahmot olivat kiinnostavia ja riittävän erilaisia keskenään (Squallin teiniangstista toki heitetty läppää verkossa vuosikausia), tarina mukaansa tempaava, Guardian Forcejen animaatiot aikanaan hienoja ja tässäkin pelissä oli mukana varsin mainio keräilykorttipeli. Aina pitää nostaa hattua, kun pelissä on mukana minipeli, jota hakkaa mielellään eikä väkipakolla.
8. Metal Gear Solid
Jatketaan nostalgialinjalla. Jälleen kerran peli, joka nosti vanhan sarjaan uuteen aikaan ja tempasi mukaan uniikilla otteellaan, persoonallisilla hahmoillaan ja surullisella tarinallaan. Peli itse toki oli vain hiukan muuksi naamioitua putkijuoksua, mutta pelinä tuhat kertaa parempi, kuin Phantom Painin hiekkalaatikkopaska (en ollut pelin kauhea fani ja myin kesken pois). Cyborg Ninja nevö forget!
9. Divinity: Original Sin 2
Näistä naksuttelu-RPG -peleistä on joku pakko valita, niin mennään tuoreemmalla versiolla. Olen aikanani Baldur's Gateja ja Icewind Daleja jauhanut, mutta ne ovat aina olleet melko haastavia itselleni ja into on usein loppunut kesken ihan vain, koska en ole pärjännyt. Divinity 2 tuli Steamin aleista napattua jouluna ja peli teki suuren vaikutuksen. Ensisijaisesti hieno taistelusysteemi, joka korostaa taktikointia, taitoa ja lainalaisuuksien opettelua, kiinnostavat hahmot, värikäs maailma ja yllättävä ja kiinnostava tarina.
10. Championship Manager 03/04 (+ Football Managerit)
Jalkapallofriikkinä nämä manageripelit ovat olleet niin iso osa pelihistoriaani, että niitä ei voi jättää laskuista. CM 03/04 oli ensikosketukseni managerointiin innostuttuani jalkapallosta lajina 2004 EM-kisojen aikaan ja tuon jälkeen on tullut yhtä lukuunottamatta jokainen vuosipäivitys ostettua ja käytettyä lukemattomia tunteja pelin parissa. Kirosanoja on lentänyt enemmän kuin tarpeeksi ja opinnot kärsineet tämän pelisarjan takia.
Näistä listoista nyt voi olla montaa mieltä, mikä on todellinen järjestys, millä perusteella arvioidaan ja muistinko kaikki suosikkini. Tuosta kuitenkin saa melko hyvän kuvan pelimaustani.
Wannabe Athlete
Ikuinen räpiköijä
Siinä oli tiettyjä juttuja, mitä oli aika vaikea tajuta ilman vinkkejä ja toki tietyt esineet (avainkortit yms) oli vain pakko löytää, että pääsit etenemään oikeaan suuntaan.
Esimerkkinä tuosta vaikeaselkoisuudesta oli esimerkiksi pomotaistelu Psycho Mantisia vastaan, kun tämä "luki pelaajan ajatukset" eikä tätä pystynyt vahingoittamaan. Ratkaisu oli vaihtaa ohjain ykkösportista kakkosporttiin, jolloin ajatusten luku ei enää toiminut ja taistelussa oli mahdollisuuksiakin.
Kiitos @Wannabe Athlete tuosta listasta! Mielenkiintoinen lista, mukavaa luettavaa ja kuvista plussaa.
Itse rajoitin listani vaan ps4 peleihin, mut jos otetaan kaikki huomioon niin nuo ekat Metal Gear Solidit 1-3 osat ovat musta peleinä aivan omaa luokkaansa. Etenkin juonet niissä, tarinankerronta, uskomaton tunnelma, aivan saatanan hienot elokuvamaiset tyylikkäät kohtaukset, hahmot, kekseliäinen pelattavuus, äänimaailma, perkuleen hyvin toteutetut tehtävät, siis ihan kaikki...
Itse rajoitin listani vaan ps4 peleihin, mut jos otetaan kaikki huomioon niin nuo ekat Metal Gear Solidit 1-3 osat ovat musta peleinä aivan omaa luokkaansa. Etenkin juonet niissä, tarinankerronta, uskomaton tunnelma, aivan saatanan hienot elokuvamaiset tyylikkäät kohtaukset, hahmot, kekseliäinen pelattavuus, äänimaailma, perkuleen hyvin toteutetut tehtävät, siis ihan kaikki...
Wannabe Athlete
Ikuinen räpiköijä
Nykyään sen verran rajallisesti aikaa pelata, että jos pelkistä PS4 -peleistä olisin koostanut TOP10, niin olisi melkein ollut puolet PS4-peleistä, mitä ylipäänsä olen pelannut.
Half-Life 2 on MGSien jälkeen paras peli ikinä imo. Jumalainen peli. Etsin ihan helvetin vanhan arvosteluni siitä jossa plussilla listasin perusteet.
+ Tarina/elokuvamaisuus, 20h seikkailu.
+ Se tunnelma.
+ Aivan helvetin hyvä kenttäsuunnittelu.
+ Post apokalyptinen maailma.
+ Monipuolisuus.
+ Grafiikkamoottori. Teknisesti vanha, mutta grafiikan tyyli ja värimaailma on edelleen pirun hienon näköistä.
+ Fysiikkamootori, todella hauskaa mm gravity gunilla heittää tavaraa vihujen päälle. Sekä miten fysiikanmallinusta hyödynnetään muutenkin pelaamiseen.
+ Äänimaailma ja musiikit.
+ Pelituntuma, mm tuntee oikein kuinka luoti osuu viholliseen, ampuu revolverilla päähän niin ukko lentää takaperin voltin. Vituttaa pelit jossa ammut haulikolla 10x ja vihu ei edes heilahda.
+ mielikuvituksellisuus, viholliset jne.
+ Tarina/elokuvamaisuus, 20h seikkailu.
+ Se tunnelma.
+ Aivan helvetin hyvä kenttäsuunnittelu.
+ Post apokalyptinen maailma.
+ Monipuolisuus.
+ Grafiikkamoottori. Teknisesti vanha, mutta grafiikan tyyli ja värimaailma on edelleen pirun hienon näköistä.
+ Fysiikkamootori, todella hauskaa mm gravity gunilla heittää tavaraa vihujen päälle. Sekä miten fysiikanmallinusta hyödynnetään muutenkin pelaamiseen.
+ Äänimaailma ja musiikit.
+ Pelituntuma, mm tuntee oikein kuinka luoti osuu viholliseen, ampuu revolverilla päähän niin ukko lentää takaperin voltin. Vituttaa pelit jossa ammut haulikolla 10x ja vihu ei edes heilahda.
+ mielikuvituksellisuus, viholliset jne.
Wannabe Athlete
Ikuinen räpiköijä
En tainnut kakkosta ikinä pelata, mutta ykkönen oli kyllä jotain ennen näkemätöntä aikoinaan ja sitä tuli jauhettua.
- Liittynyt
- 9.3.2010
- Viestejä
- 2 824
Kyllä sen Mantisin pysty tappamaan ilman että vaihtoi ohjaimen paikkaa, tuli nimittäin tehtyä se useampaan otteeseen kun ei tajunnut tuota "oikeaa" ratkaisua.Siinä oli tiettyjä juttuja, mitä oli aika vaikea tajuta ilman vinkkejä ja toki tietyt esineet (avainkortit yms) oli vain pakko löytää, että pääsit etenemään oikeaan suuntaan.
Esimerkkinä tuosta vaikeaselkoisuudesta oli esimerkiksi pomotaistelu Psycho Mantisia vastaan, kun tämä "luki pelaajan ajatukset" eikä tätä pystynyt vahingoittamaan. Ratkaisu oli vaihtaa ohjain ykkösportista kakkosporttiin, jolloin ajatusten luku ei enää toiminut ja taistelussa oli mahdollisuuksiakin.
Wannabe Athlete
Ikuinen räpiköijä
Kyllä sen Mantisin pysty tappamaan ilman että vaihtoi ohjaimen paikkaa, tuli nimittäin tehtyä se useampaan otteeseen kun ei tajunnut tuota "oikeaa" ratkaisua.
Ai.
Tässä tosi kova pelisuositus niille ketkä ei oo pelanneet tätä. Resident Evil 4. Mun mielestä kaikkein paras Resident Evil. Miljöö todella todella synkkä ja äänimaailma tosi kuumottavaksi tehty ja perhanan ahdistava peli kun ei pysty liikkuessa ampumaan mikä on tosi hyvä veto, sillä se lisää paniikin ja pakokauhun tunnetta pirusti peliin, kun hulluja kyläläisiä tulee päälle saati siinä kohtaa tunnelma on ahdistavuudessa melkein jo liikaa kun se moottorisahamies tulee kimppuun samalla kun tulee hitosti niitä kyläläisiä kohti, siinä just ja just kerkää karkuun (tai sit ei) sitä moottorisahan kanssa riehuvaa tyyppiä.
Hy helvetti. Peli on myös tosi tarinallinen kokemus karmaisevalla juonellaan ja tuo alimmainen kuva on hyvä esimerkki pelin elokuvamaisuudesta. Pelin pelanneet tietää. Sit uusien aseiden hankkiminen on jostain syystä aivan saamarin hauskaa kun saa jonkin uuden kovan aseen.
Tunnelma pelissä on jotain aivan huikeaa.
Hy helvetti. Peli on myös tosi tarinallinen kokemus karmaisevalla juonellaan ja tuo alimmainen kuva on hyvä esimerkki pelin elokuvamaisuudesta. Pelin pelanneet tietää. Sit uusien aseiden hankkiminen on jostain syystä aivan saamarin hauskaa kun saa jonkin uuden kovan aseen. Tunnelma pelissä on jotain aivan huikeaa.
- Liittynyt
- 13.10.2004
- Viestejä
- 19 547
Mie en tiiä mikä tuossa RE 4 hiertää. Ei maistunut ei sitten millään. Ei uutena, eikä nyt PS4 pelattuna.
RE2 (uusi ja vanha) ja RE7 omat suosikit. RE7 olisi noussu ehkä jopa omaksi suosikiksi, mutta loppu kyllä hiukan pilasi sitä. Lisäosat sitten taas oli timanttia alusta loppuun, miinus Not A Hero lisäosa jota en oo vielä hommannut.
RE2 (uusi ja vanha) ja RE7 omat suosikit. RE7 olisi noussu ehkä jopa omaksi suosikiksi, mutta loppu kyllä hiukan pilasi sitä. Lisäosat sitten taas oli timanttia alusta loppuun, miinus Not A Hero lisäosa jota en oo vielä hommannut.
