Minultakin kyseltiin perhetaustaa ja mm. sitä että mitä mieltä olen jos partiokaveri on homo tai tummaihoinen, mikä minun mielestäni aiheutti vapun mellakat, millainen on hyvä esimies, jatkanko turvallisuusalalla jos en pääse poliisikouluun, kiinnostaako tutkinta ja muutamia esimerkkejä kertoi eri tilanteista poliisin työssä ja kysyi sitten, että miten toimisin siinä ja siinä... Sellaisia juttuja.
Toinen niistä kyseli, toinen ei sanonut kuin alun kättelyssä nimensä ja lopuksi näkemiin.. Aika asiallista meininki oli ja yrittihän se välillä johdatella jossakin asiassa, mutta mitään muunlaista "kuumotusta" ei ollut.
Saas nähdä, aika mitään sanomaton fiilis jäi, siitä voi tulla täydet pisteet tai sitten ei yhtään, sittenpä sen näkee. Tosin minulta eivät kysyneet että haenko uudestaan, jos en pääse sisään..
Meillä ei ryhmätehtävä mennyt kovin hyvin kun se lähti menemään aikamoiseksi älämölöksi, kun keskustelu periaattessa lähti käyntiin ilman puheenjohtajaa. Minä jäin hiukan sen jälkeen tarkkailijan rooliin ja sanoin muutaman kommentin ja perustelun sopivaan saumaan, yritin välttää päälle puhumista (toiset eivät kovinkaan hyvin) ja lopuksi sitten esittelin sen meidän tuloksen tarkkailijoille. Ryhmätehtävä ei siis kovin nappiin mennyt, joten senkin vuoksi fiilis on aika low..