- Liittynyt
- 28.2.2009
- Viestejä
- 2 046
ALKUSANAT
Tähän tekstiin on oikein kirjoitettava oma aloituskappaleensa, jotta vältytään draamalta ja väärin käsityksiltä. Teen nyt heti selkeäksi, että en halua todellakaan pilkata pk-seutua tai pikkukaupunkeja saatika maaseutua. Enkä todellakaan halua mitenkään arvostella sitä, että ylioppilas muuttaa isoon kaupunkiin opiskelujen takia. On päivänselvää, että opiskelumahdollisuuksia on rajatusti pienemmillä paikkakunnilla ja tiettyjen alojen vuoksi on pakko muuttaa tiettyihin kaupunkeihin. Lisäksi erilaiset syvemmät analyysit nimenomaan Lahdesta voidaan jättää muuhun ketjuun. Ihan vapaasti voidaan varmaan perustaa ”Lahti epäarvostus-ketju” ja ”Lahti arvostus-ketjukin”.
”PAKKO” MUUTTAA
”Asun X:ssä… se on paska paikka”. ”Heti ku lukio on ohi, muutan täältä pois… tää on niin kämänen käpykylä”. Siinä lauseita, joita kuuluu Suomessa paljon nuorten keskuudessa. En ala tässä mitenkään nostamaan itseäni jalustalle; olin itsekin tuollainen… ja loppujen lopuksi hyvin syvällä, koska aloin jo joskus 10-11-vuotiaana julistamaan, kuinka muutan tuppukylästä pois (jossa lopulta asuin 3-vuotiaasta 18-vuotiaaseen asti). Asuin alle 25 000 asukkaan pikkukaupungissa, joka oli jo lapsuudessani pahemman luokan muuttotappiopaikkakunta… nykyään taitaa olla jo lähellä, että sukeltaa alle 20 000 asukkaan.
Asun Lahdessa nykyään. Pari kertaa olen ollut lähellä muuttaa isommalle paikkakunnalle töiden takia, mutta aina olen todennut, että niitä töitä löytyy kyllä täältäkin, kun vaan etsii. Muutin heti yo-kirjoituksista suoriuduttuani tänne. Vaikka kotikaupunkia oli kovasti parjattu ja varsinkin lukiolaisten kohdalla oli selvää, että 95% muuttaa hyvin nopeasti opiskelujen perässä pois, niin sain ihmetystä aikaa, kun tulin Lahdesta käsin hakemaan yo-lakkia. ”Ai sä asut Lahdessa?!”. Kovista kotikaupungin parjauspuheista huolimatta oli näköjään erikoista, että joku sitten todella otti ja muutti heti kirjoitusten jälkeen pois. Myöhemmin huomasin, että valtaosa ikäisistäni asui vielä ainakin yhden välivuoden, ellei enemmänkin paikkakunnalla. Pojat suorittivat armeijan ihan hyvillä mielin pikkukaupungissa edelleen viikonloput asuen ja tytöistäkin yllättävän moni sitten kuitenkin vielä mietiskeli tulevaisuuden suunnitelmia vanhempien luona asuen. Onko se sittenkin niin, että suomalainen kyllä haukkuu kotikaupunkiaan, mutta tekoihin ei niin vaan ryhdytäkään?
Itse kotiuduin Lahteen helposti. On hassua, miten lahtelaisia pidetään erittäin vaikeasti lähestyttävinä ja muualta tänne muuttaneet valittavat, ettei täältä löydy kavereita, mutta itse koin asian ihan toisin. Samaan aikaan kun muutin, tuli eräällä kaverillani jo vuosi täyteen lahtelaisena; hän oli vuotta aiemmin muuttanut samaan kaupunginosaan. Hän kirosi edelleen vuoden oltua jo täynnä, että kavereita ei tästä kaupungista löydy ja että lahtelaiset on ”sisäänpäin kallellaan”… kaksi vuotta kun oli hänellä täynnä, niin hän julisti, kuinka ei ikinä voisi muuttaa ihanasta Lahdesta mihinkään. Hänellä vei kaksi vuotta, itselläni ei päivääkään; löysin kyllä kavereita ja jos yksinäisiä hetkiä oli, niin niistä pystyi syyttämään vain ja ainoastaan itseään. Tottakai kaupungissa kuin kaupungissa on yksinäistä, jos et tee mitään muuta, kuin olet töissä ja kotona. Itsellä oli joskus hetkiä, jolloin tykkäsin olla omassa rauhassa ja silloin tosiaan sai ollakin itsekseen. Mutta aina kun laittoi menevämmän vaihteen päälle, niin samanhenkisiä ihmisiä löytyi ympärille. Ei tämä kaupunki kuitenkaan mikään Turku ole.
Kun armeija oli takana ja pari vuotta kului aloin huomaamaan, kuinka lahtelaisten parikymppisten kohdalla oli erittäin suosittua muuttaa pk-seudulle. Lahti oli kuulemma ”hikinen” tuppukylä. Itse olin 5 kertaa pienemmältä paikkakunnalta ja olin jotenkin huvittunut puheista. Mutta näin se on; täällä syntyneet ja täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret suuntaavat täältä pois, vaikka opintomahdollisuuksia olisi ja töitäkin jonkin verran. ”Ei tänne kukaan jää” sanoi aikanaan eräs parikymppinen tyttö, jonka kanssa olin treffeillä.
Itse huomasin ilmiön vielä selkeämmin käytyäni parin vuoden koulun Lahdessa (yo-pohjainen nopeatahtinen perustutkinto). Luokallani oli silloin 19-29-vuotiaita opiskelijoita, jotka olivat osa syntyperäisiä lahtelaisia ja osa koulun takia paikkakunnalle muuttaneita. Koulun jälkeen meitä jäi ihan oikeasti lisäkseni kaksi Lahteen asumaan kahdestakymmenestä… ja tässä porukassa vieläpä valtaosa muutti ihan täysin siitä syystä, että ”Lahti on pieni ja paska paikka”. Jotkut jatkoivat opintoja, mutta heistäkin kaikki menivät linjalle, jollainen olisi löytynyt täältä pk-seudun sijaan.
Todella erikoisen mausteen aiheeseen olen saanut viime vuosina veljiltäni, jotka ovat muuttaneet tämän vuosikymmenen puolella Tampereelle. Heidän mielestään Lahteen ei päästä vaan ”jäädään” ja että on kuulemma lähes sama asia, että jääkö siihen meidän entiseen kotikaupunkiin vai Lahteen… kumpikin on merkki siitä, ettei ole päästy elämässä kovin pitkälle… (tästä aiheesta jatkoa myöhemmin).
SUOMALAISTA VÄHÄTTELYÄKÖ? ARVOLIBERAALIA MEININKIÄ? KUMPPANIN ETSIMISTÄ?
Olen miettinyt monelta kantilta tätä hakeutumista isoihin kaupunkeihin. Onko se oman paikkakunnan haukkuminen suomalaista vähättelyä? Suomalaisten itsetunto keskimäärin kuitenkin on mitä on ja harvoin sitä ylpeillään omilla saavutuksilla ja kansallisidentiteetillä (tai paikkakuntaidentiteetillä?).
Sen ymmärrän hyvin, jos muuttaa isompiin piireihin vapaamielisemmän meiningin perässä. Itselle tärkein syy isompaan kaupunkiin muuttamiseen oli se, että rap-, reggae-, reggaeton-, dancehall ja r’n’b/soul-musiikki eivät olleet kovin ”sallittuja” harrastuksia pienellä paikkakunnalla. Turpaan sai vähemmästäkin. Ahdasmielisyys alkoi painaa mieltä niin, että oli muutettava ja ymmärrän täysin kohtalotovereitani. Monesti kaupungin koon kasvaessa arvoliberaali ilmapiiri on yleisempi ilmiö, kuin homogeenisessä pikkukylässä. Erityisesti jossain opiskelijakaupungissa suvaitaan hyvin herkästi erikoiset harrastukset ja ajatukset ja eläminen on varmasti helpompaa, kuin pienellä kotipaikkakunnalla.
Jos on erikoiset harrastukset ja asuu vieläpä pienellä paikkakunnalla voi kumppanin löytäminen olla vaikeaa. Pienemmillä paikkakunnilla etenkin ikäluokka 20-30-vuotiaat on hyvin huonosti edustettuna; ne ovat enemmänkin keski-ikäisten ja eläkeläisten asuttamia. Näin ollen kumppanin löytäminen voi olla hiukan vaativampaa, etenkin jos on jotain ennakko-odotuksia ja ”maku”, mutta loppujen lopuksi se nainen isketään melko samanlailla missä vain. Eli isoon kaupunkiin muutto ei automaattisesti tarkoita asioiden muuttumista parempaan.
ETEENPÄIN PÄÄSYÄ?
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin tamperelaisten veljieni mielestä en ole päässyt elämässä eteenpäin, koska asun Lahdessa. On totta, että pienillä paikkakunnilla esim. opiskelumahdollisuudet ovat rajatut ja töitäkään ei yleensä ole joka nurkalla tarjolla, mutta tekihän tuossa yksikin kaveri siten, että muutti kotipaikkakunnaltani 80 000 asukkaan opiskelijakaupunkiin opiskelemaan ja palasi heti tutkinnon suoritettuaan hyvään, koulutusta vastaavaan työpaikkaan kotipaikkakuntani keskustaan. Voiko häntä pilkata siis? Hän ei ole päässyt elämässä eteenpäin?
LOPPUJEN LOPUKSI
On mielenkiintoinen vastailmiö, että pk-seudulla työskentelevien parissa muutto pienelle paikkakunnalle pk-seudun tuntumaan on myös muodissa. Monet ajelevat pk-seudulle töihin Keravalta, Järvenpäästä, Sipoosta, Porvoosta, Kirkkonummelta, Mäntsälästä jne. Työmatkavähennys ja asuntojen hintapolitiikkahan tämän aiheuttavat. Lisäksi pienempää paikkakuntaa pidetään hyvänä paikkana kasvattaa lapsia. Toki edellä mainituista paikkakunnistakin on alkanut tulla kalliimpia ja kalliimpia... aika näyttää miten käy.
Lisäksi on hauska huomata täällä Lahdessakin, että porukkaa muuttaa myös takaisin. Joillain on todella mennyt homma siten, että se tutkinto ja kumppani on haettu isolta paikkakunnalta ja sitten päädytään takaisin. Ja toki heitäkin on aika paljon, jotka sitten tulevat ”maitojunalla takaisin”, eli joutuvat itse käytännössä huomaamaan sen, mitä pk-seudulla asumisen kustannuksista on puhuttu. Asuntojen hinnat/vuokrat kun ovat ihan eri lukemissa siellä kuin esimerkiksi täällä Päijät-Hämeessä.
Eräs hyvä kaverini muutti kotipaikkakunnaltani isompaan ja taas isompaan kaupunkiin. Valitti, kun ei löydy muijaa eikä kavereita. Lopulta hän maailmalla harhailun jälkeen tajusi, että se oma aktiivisuus on se juttu; vaikka muuttaa New Yorkin keskustaan, niin yksin saa olla, jos erakoituu ja odottelee, että löytyisi kavereita. Eli oma asennekin ratkaisee hyvin paljon näissä asioissa. Jotkut ovat ”stadilaisia forever” ja toiset pikkukaupungin kannattajia. Ehkä kaikkein eniten arvostan sellaisia, jotka eivät liikaa mieti, vaan elävät vaan elämäänsä siellä missä ovat. Sinä teet elämästäsi sen mitä se on, ei se kaupunki ympärilläsi.
No nyt on vuodatettu pitkä teksti… mitä mietteitä herää?
