Rinkku
epäihminen, antihomo
- Liittynyt
- 17.5.2003
- Viestejä
- 1 331
- Ikä
- 52
Muutaman pentueen verran kenneltoimintaa harjoittaneena voin todeta seuraavaa:
Olkaa pojat tosi tarkkana, että millaisen hiehon kanssa sen perimänne sotkette. Kannattaa ihan suoraan tiedustella, että onko siellä tulevan äitsykän suvussa esim. jonkinlaista sisäsiitosprosenttia. Ei sitä äkkiseltään uskoisi, mutta jossain tuolla Simpeleellä sun muualla voi olla aika sairaat ne sisäsiitosprossat, jos rehellisesti lyödään sukutaulut tiskiin.
Toinen seikka on tämä, että monissa suvuissa menee vaikka mitä lonkkavikoja, likinäköisyyttä, huonopolvisuutta jne. Etenkin toi luustonrakenne (mikä tietenkin tuottaa vartalon "kulmaukset") on tosi tärkeä. Suosittelen ihan sellaista, että jos on jotain häätä tahi muuta sukujuhlaa, niin ihan rauhallisesti silmäillään sieltä vastapuolen suvusta ne mummot ja vaarit ja katotaan se luuston rakenne. Taudit saa todella hyvin selville noilta mummoilta, kun niiltä todistetusti ei ole sairaskertomuksia kovin vaikea lypsää. Jos oikein haluaa vimpan päälle mennä, niin digikameralla voi huoleta räiskiä kuvat edestä ja takaa. Kotona voi sitten rauhassa päätteeltä katella esim. ryhdin, pituudet ja vartalon muut mittasuhteet. Todennäköisesti sen naaraan sukulaiset on jopa "otettuja", kun vävypoika haluaa kuvata heitä.
Toinen oppi, mikä tuolta koirajalostuksesta kannattaa ammentaa on nuo luonteenpiirteet. Jos lasten tuleva äiti esim. on kovinkin haukkuherkkä, niin ei kannata pitää itsestäänselvänä, että se oma leppoisuus väkisin siirtyisi sinne jälkipolville. Nämä kanssa aika usein hyppää sukupolven yli, niin että esim. "luoksepäästävyys" kannattaa varmuuden vuoksi tsekata lämmittelemällä anoppia pikkujurrissa. Samalla tavalla on tuon koulutettavuuden kanssa. Jos tuleva siitoskohde ei esim. parissa vuodessa ole oppinut, että "miehet ajattelee suuria linjoja", niin ei se pentuekaan välttämättä kovin TOKO -lahjakasta ole. Itseä kannattaa tutkia siinä mielessä reflektiivisesti, että jos on parisuhdehistoriassa ilmennyt omalla kohdalla "metsästystaipumusta" esim. vaimon ollessa sukuloimassa, niin ei kannata hirveästi ihmetellä, jos tuleva tytär ei ole niin turhan tarkka tavarastaan.
Summa summarum: Kun harkitsette mällienne blandaamista jonkun naaraan geenien kanssa, niin syyttäkää vaan itseänne, mikäli haikara tuo esim. tynkäjalkaisia ja likinäköisiä kusipäitä. Toisaalta jos linjaukset menee kohdalleen, niin sieltä saattaa hyvinkin putkahtaa tuleva kansainvälinen muotovalio. Ellei jopa BIS.
Nim: "Olen havainnut tuon puhelimessa juuri nyt juoruilevan jalostukseen kelpaamattomaksi. Halukkaat ilmoittautukoot kera oman, äidin ja mummon valokuvan. Liitteenä suvussa esiintyneet sairaudet."
Olkaa pojat tosi tarkkana, että millaisen hiehon kanssa sen perimänne sotkette. Kannattaa ihan suoraan tiedustella, että onko siellä tulevan äitsykän suvussa esim. jonkinlaista sisäsiitosprosenttia. Ei sitä äkkiseltään uskoisi, mutta jossain tuolla Simpeleellä sun muualla voi olla aika sairaat ne sisäsiitosprossat, jos rehellisesti lyödään sukutaulut tiskiin.
Toinen seikka on tämä, että monissa suvuissa menee vaikka mitä lonkkavikoja, likinäköisyyttä, huonopolvisuutta jne. Etenkin toi luustonrakenne (mikä tietenkin tuottaa vartalon "kulmaukset") on tosi tärkeä. Suosittelen ihan sellaista, että jos on jotain häätä tahi muuta sukujuhlaa, niin ihan rauhallisesti silmäillään sieltä vastapuolen suvusta ne mummot ja vaarit ja katotaan se luuston rakenne. Taudit saa todella hyvin selville noilta mummoilta, kun niiltä todistetusti ei ole sairaskertomuksia kovin vaikea lypsää. Jos oikein haluaa vimpan päälle mennä, niin digikameralla voi huoleta räiskiä kuvat edestä ja takaa. Kotona voi sitten rauhassa päätteeltä katella esim. ryhdin, pituudet ja vartalon muut mittasuhteet. Todennäköisesti sen naaraan sukulaiset on jopa "otettuja", kun vävypoika haluaa kuvata heitä.
Toinen oppi, mikä tuolta koirajalostuksesta kannattaa ammentaa on nuo luonteenpiirteet. Jos lasten tuleva äiti esim. on kovinkin haukkuherkkä, niin ei kannata pitää itsestäänselvänä, että se oma leppoisuus väkisin siirtyisi sinne jälkipolville. Nämä kanssa aika usein hyppää sukupolven yli, niin että esim. "luoksepäästävyys" kannattaa varmuuden vuoksi tsekata lämmittelemällä anoppia pikkujurrissa. Samalla tavalla on tuon koulutettavuuden kanssa. Jos tuleva siitoskohde ei esim. parissa vuodessa ole oppinut, että "miehet ajattelee suuria linjoja", niin ei se pentuekaan välttämättä kovin TOKO -lahjakasta ole. Itseä kannattaa tutkia siinä mielessä reflektiivisesti, että jos on parisuhdehistoriassa ilmennyt omalla kohdalla "metsästystaipumusta" esim. vaimon ollessa sukuloimassa, niin ei kannata hirveästi ihmetellä, jos tuleva tytär ei ole niin turhan tarkka tavarastaan.
Summa summarum: Kun harkitsette mällienne blandaamista jonkun naaraan geenien kanssa, niin syyttäkää vaan itseänne, mikäli haikara tuo esim. tynkäjalkaisia ja likinäköisiä kusipäitä. Toisaalta jos linjaukset menee kohdalleen, niin sieltä saattaa hyvinkin putkahtaa tuleva kansainvälinen muotovalio. Ellei jopa BIS.
Nim: "Olen havainnut tuon puhelimessa juuri nyt juoruilevan jalostukseen kelpaamattomaksi. Halukkaat ilmoittautukoot kera oman, äidin ja mummon valokuvan. Liitteenä suvussa esiintyneet sairaudet."