Meta title: 🔥 PENKKIPUNNERRUS – RINTA RÄJÄHTÄÄ KOHTI KATTOA 🔥

Meta description: Voiman, tekniikan ja grindin ydinpaalu: penkissä mitataan kylmä totuus siitä, kuka on salin kuningas ja kuka jää telineisiin.

En missään vaiheessa ole epäillyt etteikö tämä toimisi, aivan varmasti pidemmän päälle toisi monelle parempia tuloksia. Luulempa, että sanomassasi on perää erityisesti nostajille, jotka käyvät töissä ja joilla on muita harrastuksia. Heiltä ei tuollainen täydellinen ruokavalion optimointi onnistu.

Sitten tietysti yksi muuttuja on tuo kisakalenteri. Monen kansainvälisen tason nostajan on yksinkertaisesti pakko pysytellä lähellä kisapainoa, että pääsevät niille kansainvälisille kisalavoille. Tänä vuonna tilanne on toki ollut hyvin erilainen. Onko sulla omalla kohdalla muuten minkälaiset suunnitelmat kisojen suhteen tällä hetkellä? Onko tavoitteena kansainväliset karkelot ensi vuonna?
Totta!
Tarkoitus olisi näillä näkymin nostaa ainakin tammikuun junnu sm ja sitten ehkä syksyllä mm ja/tai em -kisat junnuissa.
Kevään avoimen sm -kisoista en ole vielä varma.
 
Tosi kova nosto Einolta. Ihan siistiä nähdä kun samaa ikäluokkaa olevat puskee noita rautoja, antaa aina motia itselleen.

En tiedä luinko/ymmärsinkö väärin mitä tässä on keskusteltu tuosta oman painonpudotuksesta ja sen nostamisesta, niin ainakin itse olen huomannut siintä olevan hyötyä tuloksien nousuun, vaikken sitä painonpudotusta tarkoituksella tehnytkään.

En tiedä kuinka paljon normi lepo/kevyempien viikkojen lisäksi voimailijat pitää ihan pidempää taukoa mutta ainakin itse huomasin hyväksi reilu kuukauden paussin nostelussa lähes kokonaan. Tänä aikana paino tippui n. 10kg. Sen jälkeen kun alkoi taas tekemään niin nopeasti penkki 187.5kg -> +200kg.

Toki voi myös olla että ennen tuota kuukauden taukoa oli melkoisen tukossa kroppa mutta viimeinään sen jälkeen kyllä ymmärsi että pitäisi enemmän antaa painoarvoa levolle.
 
Olen samaa mieltä tuosta painonkehityksen jaksottamisesta, mistä on keskusteltu. Kuinka muutatte dieetillä voimatreeniä, vai muutatteko? Itsellä pudotus voimatasoissa on aika jyrkkä heti, kun nesteet kropasta lähtee ja rasva alkaa tiristä. Menee äkkiä motivaatio voimailuun ja alkaa jumpata kevyemmin, kunnes tavoitepaino on saavutettu ja pääsee taas kehittymään. Mutta kuinka muut on voimailudieettiä toteuttaneet?
 
Volyymi alas ja intensiteetti ylös, otat tosissaan ne vähät sarja mitä teet. Treenit pystyy tekemään hyvinkin vähillä kaloreilla. Nestettä saa vaikka kreatiinilla.
 
Mulla ei mitään älyttömiä tiputuksia ole ikinä voimassa tullut ja jotkut liikkeet jopa paranee. Treenitkään ei ihan hirveästi muutu, ja kalorit lähtee pääosin niistä ruokailuista mitkä on kauimpana treenistä. Keskityn myös normaalia enemmän unen määrään diietillä ja sen tärkeyttä ei voikaan ylikorostaa diietillä.

Toki mun rasvaprosentti ei missään vaiheessa mitenkään alas putoa vaikka 15-20kg paino putoaisi. 😀 Tosiaan ei mikään yleistys tämäkään vaan oma kokemus. Tosin kaloreiden keskittämisestä ja unesta hyötyy varmasti jokainen.
 
Olen samaa mieltä tuosta painonkehityksen jaksottamisesta, mistä on keskusteltu. Kuinka muutatte dieetillä voimatreeniä, vai muutatteko? Itsellä pudotus voimatasoissa on aika jyrkkä heti, kun nesteet kropasta lähtee ja rasva alkaa tiristä. Menee äkkiä motivaatio voimailuun ja alkaa jumpata kevyemmin, kunnes tavoitepaino on saavutettu ja pääsee taas kehittymään. Mutta kuinka muut on voimailudieettiä toteuttaneet?
Volyymi alas ja intensiteetti ylös, otat tosissaan ne vähät sarja mitä teet. Treenit pystyy tekemään hyvinkin vähillä kaloreilla. Nestettä saa vaikka kreatiinilla.
Aikalailla näin kuin Beginner sanoi. Tosi otan itse mukaan kulutuksen ja mielenkiinnon takia paljon kevyempiä "bodausliikkeitä" jotka eivät rasita hermostoa läheskään yhtä paljon kun isot voimanostoliikkeet ja ylläpitävät hyvin lihasmassaa yksittäisissä lihaksissa.
Haluan vielä nostaa pointiksi omalta osaltani sen että voimailu ei ole eikä ole ikinä ollut itselle kuntosalilla ainoa tavoite vaan kehonmuokkaus/bodailu on ollut vähintään yhtä merkitsevässä roolissa itselle oman reeniurani aikana. Tästä syystä pidän tällaisesta lähestymistavasta eli tykkään pitää "bodailusta" tutut "offit" ja dieetit.
 
View: https://www.instagram.com/p/CKUofCQoPWZ/?igshid=bv0utmg6j3ao

Onhan kyllä älyttömät punnerrusvoimat. Ei voi kuin äimistellä.

Hienoa kun rajoja viedään uusille lukemille.

Kun aloin harrastaa ja seuraa voimailua 20v sitten niin kovin raakapenkki oli 1997 nostettu James Hendersonin 322,5. Ilman rannesiteitä ja kusi purkkiin puhtaat kisan jälkeen. En sitä sano että natu olis ollu, mutta kisan jälkeisessä testissä ei löytyny mitään. Ei pysty täysi höyry päällä mennä kisaan.

Big James Henderson’s record setting lift was 711 lbs.[1] and it occurred on July 13, 1997 in Philadelphia, Pennsylvania during an IPF/USPF sanctioned event. The lift was completed with no bench shirt, and Henderson tested negative for performance enhancing substances.

Sitten tuli Scot Mendelson kuka ilman stoppia otti pari kiloa enemmän 324kg vuonna 2005.

Sitten meni 8 vuotta ja tuli Eric Spoto ja penkkas 327,5.

Pari vuotta myöhemmin Sarychev vei kerralla hieman enemmän ylöspäin recordia ja otti todella nätin 335 kg.

Siitä 5v ja tulee Maddox ja vie aivan uusille lukemille raakapenkin ennätykset. 350 kg ja kohta varmaan se tavoiteltu 363 kg.
 
Paljon muuten raakapenkin natumaksimi nykyään on? Kymmenisen vuotta sitten se oli alle 200kg, mutta kai se nykyään jo on enemmän?
Katselin tuloksia ipf liitosta 1980 luvulla. Silloin on jo isommat miehet nostaneet 200kg penkistä. Nykyään jos SM kisojen tuloksia katsoo niin ei tarvitse katsoa edes raskaan nostajia kun 200kg nousee. Joten tuollaiset natumaksimit on aikas turha aihe.
 
Back
Ylös Bottom