Penkin hienosäätö

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mutker
  • Aloitettu Aloitettu

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Liittynyt
30.12.2006
Viestejä
10
Ongelmani on seuraava. Olen siirtynyt 4vk sitten HST-tyyppiseen treeniin, jolloin myös penkissä on tullut se kolme kertaa per viikko, mikä on aivan uutta. Ennen tein penkin kerran normi ja toisen kerran kapealla 8-9 pv. Nyt siis tulee tehtyä penkkiä joka reenissä. Tekniikan siis pitäisi luonnollisesti parantua, ja siltä tuntuukin.

Nyt kun nostan penkkiä, on tullut uudentyyppinen ilmiö vastaan. Yritän aina keskittyä rinnallelaskettaessa (kuten ennenkin) alastulovaiheeseen niin, etten pudota lopussa enkä tee pomppua. Mutta sarjaa tehtäessä saattaa tapahtua, että 1-2 toistoa lähtee vahingossa 1-2 cm päästä rinnasta, eli kun lasken hitaasti alas ja tavallaan pysäytän, paino ei aina hipaise rintaa.

Mietinkin siis, johtuuko tämä parantuneesta kontrollista, vai onko kyseessä suurikin virhe. Yritän päästä tästä eroon, mutta tuntuu, että tapa johtuu parantuneesta keskittymisestä. Korostan, että tanko jää maksimissaan 2cm (tuskin sitäkään, voi olla kyse milleistäkin) rinnasta, eli todella vähän. Mielestäni en yritä huijata enkä varmasti egoilla painoilla kun olen laskenut progressiot suht maltillisesti.

Kysyisin, onko kyseessä aivan pielessä oleva tekniikka vai normaalin rajoissa oleva systeemi vai jotain muuta.

Ja jos tämä nyt on tyhmä kysymys, niin poistakaa vaan. Reeniä takana 4v (joista 2 järkevästi), joten en viitsinyt laittaa tätä aloittelijoiden puolelle. Ja olen lukenut foorumia suhteellisen tiuhaan, mutta tämä asia ei ole sattunut silmään.
 
Mulle käy myös usein noin, kun yritän välttää pompauttamista.

En ole koskaan "ongelman" takia pahemmin stressaillut tai yöunia menettänyt, mutta olishan tuohon kiva kuulla vastaus :)
 
Öö... laske se tanko rintaan asti? Aika hassua kertoa, että tanko jää rinnasta parantuneen keskittymisen takia, luulisi sen juuri tällöin tulevan rintaan saakka? Odottele ihan rauhassa, kunnes tanko on tullut rinnalle ja sitten alat punnertamaan.
 
No, paskat, postini saattoi olla turha kun ei tähän mitään muuta ratkaisua tietenkään ole kuin laskea se tanko rintaan asti. Helppoahan se on, mutta

Aikaisemmin olen aina laskenut tangon rintaan asti. Nyt kun teen penkkiä paljon useammin, ongelma on alkanut ilmetä. Huonontuuko tekniikka siis liiasta (omat sarjamäärät tuskin millään mittapuulla liikaa) penkaamisesta? Ei pitäisi.

Siis se kohta, jossa tunnen olevan oikean kohdan nostaa ylös, nostan silloin, normaalisti tanko vain kevyesti hipaisee rintaa, nyt ei aina hipaise. En siis jätä mitään 5-10 cm rinnasta, mitä olen myös nähnyt tehtävän.

Vaikea tätä nyt on selittää, jos ei kukaan ole moista kokenut. Itsestä vain tuntuu siltä, että paino on kokoajan kontrollissa ja se pysäytyskohta tuntuu luonnolliselta, mutta nykyään se ei ole aina niin, että koskettaisi rintaa.

En nyt tästä hirveästi stressaa ja voisin ihan hyvin pomputella painoa rinnalta selkä perkeleellisellä kaarella. Nyt vain sattuu menemään näin, tunne on suht hyvä koko ajan. Huomiona vielä se, että olen aina nostanut jalat penkillä, mikä tietystikään ei ole paras mahdollinen tapa, jos haluaa käsitellä isoja painoja. Eli siis siinä mielessä nostan päin persettä, etten hae jaloilla jännitystä vaan vedän kohtuullisen lahnana penkillä maaten. Toisaalta eliminoin tällä tyylillä kaikki mahdolliset runkut veke tehokkaasti.

Ehkä olen tästä johtuen aika varovainen nostaja ja siksi ihan paska. Ja ongelmani juontuu tästä. Jos tätä miksikään ongelmaksi voi kutsuakaan. Ajattelin tätä eräänlaisena hienosäätöjuttuna, jos esim. jollakin muulla olisi samanlainen "ongelma".
 
:mutu!

Oot alottanu treenaamaan enemmän, paikat voi olla enemmän jumissa kuin ennen. Ootkos muistanut venytellä? Itellä joskus tuntuu rinnalle lasku hankalalta jos on päivää paria ennen rankassu rintaa oikeen kunnolla. Ei vaan veny tarpeeks.
 
Tossa ei munmielestä ole mitään ongelmaa. Tietysti "paras" ratkaisu olisi viedä se tanko noin 0.05mm rinnasta ja nostaa se siitä.
 
Itellä vähän sama juttu, että varsinkin raskaammilla painoilla jää just se 1-2cm vajaaksi rinnasta. Teen alaslaskun suht hitaasti ja kontroloidusti.
En pidä tuota minään varsinaisena ongelmana, mutta olishan se kiva alasastikin ottaa. Pitää vaan vissiin kasvattaa rintalihaksia se pari senttiä. :)
Eipä tuossa ainakaan loukkaantumisriskiä ole niinkuin pomppupenkissä.
 
Saattaa olla kyse vaan siitä että haet suunnanmuutosta niin nopeasti ettet pysty enää tiedostamaan tarpeeksi hyvin oikeaa laskusyvyyttä. Eli siis vaikka lasket hitaasti niin ennakoit kosketusta rinnan kanssa? Mun mielestä ei kannattais vajaaksi niitä nostoja jättää ikinä. Voi tulla vaikeuksia kun nostat ykköstä ja et saakkaan nopeesti vaan hipastua tangolla rintaa vaan menee joko syvälle rintaan tai sitten liian vajaaksi se nosto.

Reippaasti kannattaa silti puskea ylös se tanko, se on oikeeeeein.


Edit: niiin tosta lahnatyylistä vielä että kai kuitenki tuot rintaa ulos ja pistät hartioita taakse? Meinaan se on ihan olkapäiden kannalta suositeltavaa. Ei tarvi mitään jättikaarta. Sehän nimittäin saattaa tuntua "luonnottomalta" laskea alas asti tankoa leveähköllä otteella jos vain makaa siinä.
 
Viimeksi muokattu:
En siis jätä mitään 5-10 cm rinnasta, mitä olen myös nähnyt tehtävän.

Ei nyt liity aiheeseen sinällään ollenkaan (joten pahoillani siitä), mutta tuo liike on nimeltään shorts ja siinä yleensä juuri jätetään 5-10cm rinnasta vajaaksi ja pyritään parantamaan loppuojennusta eikä ollenkaan edes tavoitella rautoja rintaan.

Itse aiheeseen sitten kokeile sitä venyttelyä. Kyllä kolme kertaa viikkoon on penkkilihoille sen verta paljon, että voi vetää tukkoon, jos olet siirtynyt tuosta edellä mainitusta.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
Hyvä juttuhan tuo vaan on. Paineet ja räjähtävyys kohdallaan kun se tanko on jo ylhäällä ennen kun tulee alaskaan :). Oon huomannu tuota joskus itsekkin sillon kun penkki kulkee ja rauta on kevyttä. Jos ja kun sitä kontrollia on siinä suorituksessa niin ei sitä tollasesta liikaa kannata murehtia.
 
Oon vakaasti sitä mieltä, että saan tunnon paljon paremmin rinnoille nostamalla jalat ylös. Pitäiskö huolestua tekniikasta? Nykyään teen penkkiä vähän sekä että tyylillä.

Voiko tangon paksuus vaikuttaa treenaamiseen? Aina kun teen penkkiä himassa, niin käytössä on n. 8kg:n tanko. Eli sormissa toki suhteellisen ohut vrt. normi tankoon.
 
kyl tangon paksuus vaikuttaa,himas ku vetää ni tanko on paljon ohuempi nii kädet jotenki rasittuu huomattavasti enemmän!onks kukaa muu huomannu samaa reaktioo:david:
 
ite huomasin ku pari kertaa kävin salilla tallinnassa tossa hiihtolomalla että siellä kun oli normaalia hieman paksumpi tanko niin ei penkkaamisesta meinannut tulla oikeen mitään :/ jotenkin siihen on vaan vaikeempi saada sitä puristusta ja "painetta", sekä tuntumaa.
 
Ittellä sama juttu. Oon tullu siihen tulokseen, että se on vaan sitä, että laukeaa ennenaikaisesti.. tiedättehän. ;) Eli kontrolloidussa alaslaskussa kerää sitä painetta ja voimaa nostoon ja panikoi samalla että toivottavasti ei toisto kuse eikä paino ainakaan oo mikrosekuntiakaan liikaa makoilemassa rinnalla, koska sitten se ei tuu ylös ollenkaan ja niin ollen vaan NAPS! sen pirulaisen (voiman) päästää irti ennen kuin on tuntenut rintakosketusta.. Kai se on sitä, että on liikaa prosessoitavaa käsivarsien kulmien, oteleveyden, rintakosketuksen kohdan, nopeuden, lapojen, kaaren ja tangon liikeradan kanssa ettei pysty ihan kaikkea handlaamaan?
 
Eikö se just toisi räjähtävyyttä siihen nostoon jos antaisi tangon ihan selvästi pysähtyä siihen rinnalle ja sitten vasta nostaa? Ite oon vaihtanut treeni tapaa niin, että nykyään treenaan penkkiä sotilaspenkkinä, lasken tangon rinnalle hitaasti ja mahdollisimman hallitusti ja ennen nostoa annan tangon selkeästi pysähtyä rinnalle. Sarjapaino ainakin tuli alaspäin, eli näin on raskaampaa treenata, eli näin pitäisi tulla myös tuloksia(kö?)

Kiitos ja anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet :D
 
Itelläni on välilla aivan samaa ongelmaa mutta se on tullut vasta kun rupesin treenaamaan joka toinen viikko JM pressiä penkin tilalla (tanko jätetään 5-7 sentin päähän rinnasta ja pidetään muutamisen sekunttia siitä ennen nostoa), mutta se on alitajuinen juttu ja johtuu mun mielestä just keskittymisen puutteesta :D, kyllä se tanko rintaa hipoo jos sen sinne asti vaan haluaa ottaa
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom