BB Pekka Kotipohja

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos on korson isoin hauis tai lähderannan kovin mave, niillä ei ole vitunkaan väliä.
Miten niin ei ole väliä? Jos joku kokee itse sillä olevan väliä, niin ehkä sillä omalla kokemuksella on itsessään joku merkitys. Todella koomista, kun joku vääntää subjektiivisia näkemyksiään faktoiksi 😄
Kyllä. Jos isot hauikset on se asia joka täyttää siinä henkilön itse kokemansa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin paletissa sen puuttuvan palasen, jota mikään muu asia ei pysty täyttämään, niin silloinhan asialla on merkitys.
 
Ja onhan niillä isoilla hauiksilla selkeesti merkitys kun osalle ne aiheuttaa vahvoja negatiivisia tunteita. Ei kukaan puhu mitättömästä asiasta jolla ei ole merkitystä. Aika isolle osalle muiden elämälä on enemmän merkitystä kuin omalla, pahimmassa tapauksessa sitä omaa elämää eletään muiden kautta.
 
Olisiko sulla vain eri perspektiivi asiaan, kun elämä ihan elinkeinoa myöten pyörinyt asian ympärillä vuosikymmenet. On totta, että bodareita dissataan, mutta niin dissataan melkein mitä tahansa muutakin joukosta erottuvaa ihmistä ja asiaa.

Ei itsellä tule bodarien dissaus missään muualla poikkeuksellisen paljoa esille, kuin täällä foorumilla ja aikanaan kun kävi vielä baareissa. Tosin sitä samaa uhoa tulisi, jos selviäisi että harrastat esim. kamppailulajia, olet poikkeuksellisen pitkä tai ihan mitä vaan vastaavaa.
 
Kateus käsitteenä on puhekielessä nähdään negatiivisena poikkeuksetta, mutta siihen on tosi asiassa 2 reakointitapaa. Toisilla aiheuttaa sitä että yritetään paskantaa päälle joka välissä ja toisilla se toimii motivaationa tehdä lisää työtä.

Noista voi sitten päätellä kumpi on se säälittävä reppana kansanryhmä joka ei saa mitään aikaan, ja kumpi on se joka saa kehitystä ja asioita tapahtumaan. Voittajat tähtää voittoon ja luuserit voittajiin.
 
Voihan TRT:lla olla niin etta terveys jopa paranee. Tietty kotidropittajat eivat seuraa veriarvoja samalla vakavuudella kun laakarit.
Mikä annos on sun mielestä trt? Kuulutko siihen ryhmään, joiden mielestö esim 250mg / viikko on trt? Se on aika kaukana trt:stä. Tuskin yksikään "kotidropittaja" oikeesti ottaa samaa korvaushoitoannosta mitä lääkärit määrää, vaan tuplasti vähintään enemmän...
 
250/vk ug testoa voi olla sama ku korvaushoidossa annettava 1/10 päivää
 
Mikä annos on sun mielestä trt? Kuulutko siihen ryhmään, joiden mielestö esim 250mg / viikko on trt? Se on aika kaukana trt:stä. Tuskin yksikään "kotidropittaja" oikeesti ottaa samaa korvaushoitoannosta mitä lääkärit määrää, vaan tuplasti vähintään enemmän...
Mitä väliä sillä on kutsuuko sitä 125-300 mg/w aluetta TRT:ksi vai ei. Ei sillä kuitenkaan kuuhun mennä. Oma testotuotanto nimensä mukaisesti korvattu ja thät's it. Yksittäisiin milligrammoihin takertuminen on vain tyhjänpäiväistä besserwisseröintiä.
 
Mikä annos on sun mielestä trt? Kuulutko siihen ryhmään, joiden mielestö esim 250mg / viikko on trt?
En ottanut maaraan kantaa vaan siihen etta on olemassa annos joka on itse asiassa hyodyllinen. Kotilaakitsijat usein eivat ota oikeita TRT annoksia eika seuraa tarkkaan veriarvoja.
 
Ja bodari ei olemassaolollaan dissaa ketään, eikä lihava ihminen, kumma kyllä bodareita mollataan sen minkä keretään, kaikki varmaan tietää miksi. Sohvalla voi istua, se ei vaadi eforttia, kun taas lihakset vaatii vuosien systemaattista työtä. Saamattomat ihmiset sitten dissaa niitä jotka tekee ja pahoittavat mielensä niiden puolesta jotka eivät tee. Sama pätee myös rahassa, ei kukaan köyhää hauku, mutta ootas jos on massia, niin jo alkaa vinkuminen.
Mitä voimme tästä päätellä? Kateus johtaa kansaa. 🤝
 
Mielenkivaisin? Älä nyt kiihdy, mutta kun katsotaan faktat, niin kannattaako ottaa terveyden menettämisen riski, jos hyöty on nolla? Roinaajalla riskin suhden hyötyyn muuttuu positiiviseksi vasta, kun sen roinaamisen avulla saavuttaa menestystä, jota ei olisi muuten saavuttanut. Jos on korson isoin hauis tai lähderannan kovin mave, niillä ei ole vitunkaan väliä. Varsinkaan sitten, kun se elimistö alkaa mennä paskaksi, minkä se hyvin usein tekee, ja hyvin vakavilla tavoilla. Ei aina, mutta jos otetaan 100 000 bodaria, niin niistä suurempi prosentti kuolee ennenaikaisesti, kuin esim. 100 000 kuntoiumarin joukosta. Sitten jos katsotaan miten mm. äkkikuoleman riski nousee, syöpätautien riski nousee, munuais ja maksaongelmien riski nousee, niin ollaan ihan eri kuvioissa kuin joku kuntouimari. Jos uhraa terveytensä, kai vastineeksi pitäisi jotain saada, muutakin kuin pullistunut ego? Joo, tiedän, sinäkin olet käyttänyt ja olet ihan terve, eikös niin? Se on poikkeus, ei sääntö..
Mitä sä oikein selität?
Tässä sun äärettömän typerä lause:

"terveyden menettämisen riski, jos hyöty on nolla? Roinaajalla riskin suhden hyötyyn muuttuu positiiviseksi vasta, kun sen roinaamisen avulla saavuttaa menestystä, jota ei olisi muuten saavuttanut."

Kerro toki meille mikä hyöty elämässä on loppupeleissä saavuttaa menestystä?
Tarkoitatko tällä vaikka SM 1 mitalia bodauksessa? Jos asiaa tarkastellaan lähemmin, mitä sä siitä voitosta hyödyt? Taloudellinen hyöty on nolla. Saatko siitä jotakin muuta? Nimen listaan?

Jos joku haluaa olla lihaksikas vaikka 20 vuotta. Ja ottaa siihen vähän apuja lääkkeistä.. ja saa sillä hyvän mielen sekä itsetunnon ja nauttii joka ikinen päivä omasta peilikuvasta. Niin kumpi merkkaa oikeasti enemmän? Se yksi palkinto takan päällä, vai se että on puolet elämästään helvetin tyytyväinen omaan ulkonäköön.

Miksi joku kilpabodaaminen olis se ainut hyväksyttävä tie ottaa lääkkeitä? Kun siitä ei oikeassa elämässä hyödy vittuakaan.
Marginaalilaji jota 3% kansasta seuraa.

Tätä kun mietit niin on turha tulla selittämään kenellekään että sun hyöty lääkkeistä on nolla. Sä et sitä määritä. Eikä myöskään se onko takan päällä pokaali kehokisoista.
 
No sulla ainakin on kova tarve mua dissata. Ketäs mä olen sitten aiheetta dissannut vain siksi että on lihaksikas, sanoppa edes yksi? Tai että ketä lihavaa olen henkilökohtaisesti dissannut? Annappa tulla. Kritiikki ei muuten ole sama kuin päänaukominen.
Määrittele dissaus? On avoimesti eri mieltä? Sinähän et koskaan dissaa ketään, niin.. Tosin muistan katselleeni joskus yhden M & M videon, jossa opastettiin miten tehdään kulmasoutua, ja joku kommenteissa kiinnitti huomiota siihen, että toisin kuin videolla kerrottiin, todellisuudessa se toimii niin, että mitä pystympi asento, sen enemmän yläselkä ja trapsit tekee työstä, ja mitä lähempänä ollaan perinteistä vartalo lattian suuntainen- asentoa, sen enemmän menee leveälle selkälihakselle tms. Joka tapauksessa vastaus kommenttiin oli sellainen tyypillinen apeshit-raivari, jossa kerralla dissattiin ko. henkilön mahdollinen asiantuntemus, kokemus, oikeus mielipiteeseen, sananvapaus, oikeus elämään jne. sillä massiivisella vihan ryöpyllä..En löytänyt ko. videota malliksi, niistä näkyy olevan monista kommentointikin estetty, enkä jaksanut kaivella sitä esiin.. :ROFLMAO:
 
Mitä sä oikein selität?
Tässä sun äärettömän typerä lause:

"terveyden menettämisen riski, jos hyöty on nolla? Roinaajalla riskin suhden hyötyyn muuttuu positiiviseksi vasta, kun sen roinaamisen avulla saavuttaa menestystä, jota ei olisi muuten saavuttanut."

Kerro toki meille mikä hyöty elämässä on loppupeleissä saavuttaa menestystä?
Tarkoitatko tällä vaikka SM 1 mitalia bodauksessa? Jos asiaa tarkastellaan lähemmin, mitä sä siitä voitosta hyödyt? Taloudellinen hyöty on nolla. Saatko siitä jotakin muuta? Nimen listaan?

Jos joku haluaa olla lihaksikas vaikka 20 vuotta. Ja ottaa siihen vähän apuja lääkkeistä.. ja saa sillä hyvän mielen sekä itsetunnon ja nauttii joka ikinen päivä omasta peilikuvasta. Niin kumpi merkkaa oikeasti enemmän? Se yksi palkinto takan päällä, vai se että on puolet elämästään helvetin tyytyväinen omaan ulkonäköön.

Miksi joku kilpabodaaminen olis se ainut hyväksyttävä tie ottaa lääkkeitä? Kun siitä ei oikeassa elämässä hyödy vittuakaan.
Marginaalilaji jota 3% kansasta seuraa.

Tätä kun mietit niin on turha tulla selittämään kenellekään että sun hyöty lääkkeistä on nolla. Sä et sitä määritä. Eikä myöskään se onko takan päällä pokaali kehokisoista.
Itseasiassa, jos lääketeiteeseen on luottaminen, kaikki kehon ulkopuolinen hormoonilisä on terveysriski, jopa E-pillereissä on riskinsä, saati sitten kadulta ostetuissa viron pillereissä jne. Yleensä homo sapiens laskelmoi älyllään mikä riski tuottaa sellaisen hyödyn, että se kannattaa ottaa, mikä ei. Hyöty voi olla se muovinen pokaali, pärstä alan lehdessä, taloudellista jne. mitä ne esim. SM mitalit toisille tuo. Sitä en laske hyödyksi, jos joku incel vetää roinaa vain, jotta siinä runkkauskädessä olisi isompi hauis. Heille suurempi hyöty tulisi terapiasta jonkin psykiatrin sohvalla tai lepositeissä, ei roinakalluna salilla.

Ja tuo idiotismi; haluaa näyttää lihaksikkaalta = näyttää pelleltä joka ei osaa treenata, mutta on selvät merkit roinasta? Mikä järki? Luuletko että suuri yleisö ihailee sitä näppyläistä selkää, sitä punoittavaa naamaa, sitä kuoleman perseen hajua mitä nämä kallut ympärilleen levittää? Se ihailu on siellä omien korvien välissä, täsmälleen, kaikki muu on kuvitelmaa. Kehon kuvan häiriöitä hoitaa psykiatrit, ei PT:t.

Ja vielä sekin, että jos et natuna kehity, niin se voi johtua vain muutamasta seikasta, eikä yksikään niistä korjaannu roinalla. Joko et vaan osaa, tai on niin läpilaskat geenit ettei lihaa tule, tai ravintopuoli on niin perseestä, että paska treeni + paska ravinto ei muutu käsittelyssäsi kullanhohtaviksi kireiksi lihaksiksi. Ja jos siitä on kyse, niin uudelleen syntymä voisi auttaa, ei roinat..:LOL:
 
Määrittele dissaus? On avoimesti eri mieltä? Sinähän et koskaan dissaa ketään, niin.. Tosin muistan katselleeni joskus yhden M & M videon, jossa opastettiin miten tehdään kulmasoutua, ja joku kommenteissa kiinnitti huomiota siihen, että toisin kuin videolla kerrottiin, todellisuudessa se toimii niin, että mitä pystympi asento, sen enemmän yläselkä ja trapsit tekee työstä, ja mitä lähempänä ollaan perinteistä vartalo lattian suuntainen- asentoa, sen enemmän menee leveälle selkälihakselle tms. Joka tapauksessa vastaus kommenttiin oli sellainen tyypillinen apeshit-raivari, jossa kerralla dissattiin ko. henkilön mahdollinen asiantuntemus, kokemus, oikeus mielipiteeseen, sananvapaus, oikeus elämään jne. sillä massiivisella vihan ryöpyllä..En löytänyt ko. videota malliksi, niistä näkyy olevan monista kommentointikin estetty, enkä jaksanut kaivella sitä esiin.. :ROFLMAO:
Noinko kauaksi sun piti mennä että löysit jotain. Kerrotko vielä sen henkilön nimen jolle sun mielestä raivosin? Sä taas hyökkäät jatkuvasti henkilökohtaisesti mua vastaan ja sattumoisin myös toisellla sivustolla samaan aikaan samat jutut. Joten jos sä maalitat mua, niin sä pahoitat mielesti vuosien takaisesta kommentista jollekin anonyymille. Sulla ei ole perusteltua syytä.
 
Miksi joku kilpabodaaminen olis se ainut hyväksyttävä tie ottaa lääkkeitä? Kun siitä ei oikeassa elämässä hyödy vittuakaan.
Marginaalilaji jota 3% kansasta seuraa.

Ei ole itsellenikään tämä argumentti koskaan auennut. Käyttää lääkkeitä, että voi olla sitten Suomen paras sen päivän verrattuna siihen että voi hyvin ja tekee jotain sitten mistä nauttii (ja maksaa siitä hintaakin)

Järkevämpää melkein nykyisessä maailmassa varmaan on IG:hen kuuritella, saada seuraajia, naisia/miehiä, jotain elämää itselle, jne. Verrattuna että bodymunkkeilisi kotonaan yksin gaspeissaan, tulee tää Bigger, Stronger, Fasterin asuntovaunusankari mieleen. Nuorilla miehillä varmaan kova motivaattori some/peer-suosio.

Eri asia sitten urheilulajit tai vaikka näytteleminen missä roinaamalla saa selviä taloudellisia hyötyjä
 
Huh, miettikää vaikka riippuliitäjiä. Helvetin vaarallista touhua ja hengellä leikkimistä eikä sillä mitään tienaa 🫨
Silti kuulemma oikein antoisa ja mukava harrastus mutta piru vieköön mitä ajan sekä rahan hukkaamista ja terveyden kanssa pelleilyä! Pois tuommoiset
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom