- Liittynyt
- 6.1.2004
- Viestejä
- 731
- Ikä
- 39
Giryan heilutuksesta innostuneena tilasin Pavelin kirjan (jota suosittelen kaikille, myös perusbodareille) alkuvuonna, ja päätin takaisin saliharjoitteluun siirtyessäni antaa mahdollisuuden Hänen kirjassaan suosittelemalle ohjelmalle perusvoiman saamiseksi.
Kauniin yksinkertainen ohjelma sisälsi siis Maastavedon 2x5 sekä 2x5(molemmat kädet) bent press tangolla. Perusidea oli, että treeni tehtiin mahdollisimman monta kertaa viikossa - jopa 5 kertaa.
nostoja ei saanut koskaan viedä loppuun asti, vaan jättää pari nostoa vajaaksi.
Ohjelmaan oli lisäksi valmiina mitoitettu progressiivinen painojen nosto eri vaihtoehdoilla, joista itse käytin porrasmaista (joka 3 kerralla 2,5kg maveen ja tuntuman mukaan 1,25-2,5kg bent pressiin).
Kahdeksantoista salikerran jälkeen mave oli noussut tasaisesti joka nostokerralla ongelmitta ja bent pressikin ihan kivasti. Aikaa ohjelmaan meni minulta 4 viikkoa, jonka aikana kävin salilla 4-5krt/viikko
Positiivista ohjelmasta:
- Lepojännite kehossa kasvoi huomattavasti eli keho näyttää ja tuntuu huomattavasti kiinteämmältä. Lihakset eivät siis ole löysänä ja väsyneitä kuten yleensä salitreenin ohella.
- Mavetekniikka parani opetuksen ja useiden suorituskertojen takia rymisten ja nousihan ne sarjapainotkin kivasti.
-Otevoima ja keskivartalon hallinta parani huomattavasti.
-Treenien jälkeen ei koskaan tuntunut loppuunkuluneelta vaan treenit sai vedettyä 25minuutissa läpi ja jälkeenpäin olo oli loppupäivän kuin valmis maailmanvalloitukseen.
-Bent Pressi on kiva liike ja saa liikettä tietämättömät kattomaan kuin hullua
Negatiivista.
-5 kertaa viikossa salilla vaatii suurta totuttautumista ja ylipalamisen estämiseksi uni+ruoka täytyy olla hyvin optimoituja.
-"Yksinkertaisuudestaan huolimatta helvetin rasittava". Ei sovi sinällään kehonrakennukseen eikä pitkäaikaiseen käyttöön.
-liikkeet eivät "osu" ollenkaan rintalihaksiin eikä hauiksiin.
Loppujen lopuksi helvetin hauskaa vaihtelua treeniin ja toimii tarkoitukseensa.
Suosittelen kokeilemaan ja itse aion varmasti uusia keväällä.

Viimeksi muokattu: