FIGURE PRO Paula Ranta

Ihan mielenkiinnosta twpower jos se että laitetaan treenipätkää Instagramiin on "huomiohuorausta" niin onko se myös sitä kun jätkät tekee sitä?

Vai onko se "huomion huoraamista" kun kyseessä on nainen?

huomion hakemista sitten ei huoraamista. ja juu kaikkihan sitä nykyään tekee. joo tää huoraaminen sana oli turha. pahoittelut siitä
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Sen sijaan jäin miettimään, että mitenkä on levon laita. Onko lepo optimoitu? Joku muuan Oululainen bodari taisi taannoin ymmärtää levon merkityksen ja viedä tuon asian uudelle tasolle. Aika hyvin toimi ja vuodesta -97 puhutaan yhä edelleen.
Et voi verrata kahta eri ihmistä keskenään. Jos jokainen treeneisi samanlailla mestareita olisi puolet vähemmän. Oululaisen bodarin tyyli oli hänelle toimivin. Ei tarkoita että se on kaikille muillekin paras.
Aamuaerobiset on mielestäni hyvä juttu ja toimii mainiosti maltillisesti tehtynä kehon ja metabolian herättelynä.
Tästä samaa mieltä. Voisi suositella jokaiselle. En ymmärrä miten tämäkin väännettiin virheeksi jota bodari ei saa tehdä. Kevyttä aerobista voi ottaa helposti vaikka joka aamu. Ei verota palautumista yhtään. Päinvastoin.
jotakuinkin samoihin kellonaikoihin päivästä toiseen, viikosta toiseen.
Näinhän tekee suurin osa muistakin. Ihmisillä on tietty rytmi ja treenit ovat samaan aikaan ja samoina päivinä. Esimerkiksi jos käy töissä ei niitä treeni aikoja voi muutella.
Salitreenistä vapautuvan ajan käyttäisin levon lisäksi kehon huoltoon,
Eihän tätä ole missään todettu ettei Paula tekisi kehonhuoltoa. Vain arvailua ettei tee. Harvempi pistää instaa venyttely sessioitaan. Minusta myös hyvä jos treenin ulkopuolella on muutakin elämää kuin treeniin liittyviä asioita. On päänupille kova homma jos elämä pyörii 24/7 treeneissä. Ei ole merkitystä mikä se treenin ulkopuolinen muu homma on. Osa katselee leffoja, osa shoppailee, joku voi lähteä lenkille.
 
. Minusta myös hyvä jos treenin ulkopuolella on muutakin elämää kuin treeniin liittyviä asioita. On päänupille kova homma jos elämä pyörii 24/7 treeneissä. Ei ole merkitystä mikä se treenin ulkopuolinen muu homma on. Osa katselee leffoja, osa shoppailee, joku voi lähteä lenkille.
Voin paljastaa, että paula on kertonut itse tarinoissaan useaan otteeseen, ettei ulkoile, ei katso tv:tä tai ainakaan tykkää makoilla sohvalla, joka tuntuisi aivan kauhealta. Ainut treenin/syönnin/ruoanlaiton ulkopuolinen tekeminen on ruokakaupassa käynti, joka liittyy todellakin bodaukseen (ei sieltä tartu leipomistarvikkeita tms mukaan).
Jos mielestäsi ruokakauppa on pään relaamista ja sitä ”muuta ajateltavaa”, niin valehtelet jo itsellesikin.
 
Olerko varma ettei jä tapaa ikinä ystäviään ..kyllä tää instan kyttäys vaikuttaa oittenki ajatusmaailman kulkuun kovin nekatiivisesti.voisin kuvitella,että eeneihin ja töihin häneltä kuluu päivittäin noin 4-6h ja mitä luulet hänen kuluttavan loput päivän tunneistaan??luulen,että hän suo itselleen hetkisen omaakin aikaa askareisiin josta pitää ,kuten tänäänkin kampaajalla käyntikin..
 
Mitä se "kaikki muu häsläämimen treenin ulkopuolella" sitten on ? Täällä kirjoitetaan on kokoajan menossa jossain tai tekemässä jotain. Kuulema pitäisi keskittyä huilaamiseen ja venyttelyyn kaikki vapaa aika. Pitääkö niitä "insta faktoja" tänne jakaa jos mikään ei pidä paikkaansa.
 
instagram näkee sen vain mitä postaaja haluaa sun näkevän. Kuinka monta kertaa ollaan tässäkin maassa nähty se että kauhea kohina kuinka sekin on iso ja sekin kovassa kunnossa mutta mutta sitten kun muut seisoo vieressä niin eipäs niin kovalta näytäkkään. Ja mitä tulee paulan treeneihin, naturaalikin saa voimaa alakertaa panostamalla ja niin saa myös kemiaa käyttävä. Jos nyt puolikkaita prässejä jalkaräteillä voi toistoiksi sanoa ja samaa koskee hackkia. Naisen lahjakkuuden lihaksen saantiin näkee parhaiten punnerrusvoimasta ja onko tällä Paulalla sitä? Noup
 
Mulla kemialla valmennattavat naiset ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sellasia jotka jo kisanneet natuna. Mutta jokainen ollut nainen ei mikään 2 kymppinen tyttö.
Kyllä jos mun raskaimmat protokollat upotan nuoreen anorektikkoon joka ei grammaakaan ole lihasta sitä ennen saanut niin ihan varmasti turpoo, varsinkin jos ei välitä siitä että alkaa näyttää transulta.
Ja kyllä tiedän varsin hyvin mitä siellä oulussa menee ja se ei ole puolikas anavar. Ja mun mielestä vetäköön vaikka rekka autollisen se ei siitä henkilönä tee yhtään sen vähemmän oksettavaa. Ja hän tietää kyllä mun ajattelevan näin, ei ole nähdessä epäselväks jääny puolin ja toisin.
Itseä ärsyttää eniten se kun jotku pitää tapausta jotenkin ihmeellisenä näissä piireissä ja eihän sitä ole. Siitäkin huolimatta sanoisin näin vaikka en olisi itse persoonasta omaa mieltäni.
 
On se omien sanojen mukaan ottanut 100kg penkistä, mut eipä sitä ole nähty että edes penkkaisi. Kässärivinopenkit eivät kyllä tue tuota 100kg penkkipunnerrusta, ei kauhean isot painot ole niissä. Tosin hauiskääntöä teki isommilla, eli 28kg hantteleilla. Instassa monet ovat kovassa kunnossa, kuvat otetaan edustavista kulmista, valot ja filtterit vielä siihen kohilleen, ni naturaalit bikinimimmitkin näyttää lihaksikkailta.
 
Mulla kemialla valmennattavat naiset ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sellasia jotka jo kisanneet natuna. Mutta jokainen ollut nainen ei mikään 2 kymppinen tyttö.
Kyllä jos mun raskaimmat protokollat upotan nuoreen anorektikkoon joka ei grammaakaan ole lihasta sitä ennen saanut niin ihan varmasti turpoo, varsinkin jos ei välitä siitä että alkaa näyttää transulta.
Ja kyllä tiedän varsin hyvin mitä siellä oulussa menee ja se ei ole puolikas anavar. Ja mun mielestä vetäköön vaikka rekka autollisen se ei siitä henkilönä tee yhtään sen vähemmän oksettavaa. Ja hän tietää kyllä mun ajattelevan näin, ei ole nähdessä epäselväks jääny puolin ja toisin.
Itseä ärsyttää eniten se kun jotku pitää tapausta jotenkin ihmeellisenä näissä piireissä ja eihän sitä ole. Siitäkin huolimatta sanoisin näin vaikka en olisi itse persoonasta omaa mieltäni.
Se ei ole koskaan hyvä asia jos kunnon natupohjaa ei ole rakennettu kaasuttelua ennen, varsinkaan jos ei ole kisattu natuna kisaakaan tai edes katsomossa käyty. Aina parempi jos kunnon natupohja on tehty, oli sitten mies tai nainen. Aika harva kisaa ekat kisansa testaamattomassa kisassa, se on vähän kun moottoritielle lähtisi mopolla. Useilla on pohjilla KP:n kisat, tosin sielläkään kaikki natuja eivät ole, eivät vaan jää kiinni vaikka testi napsahtaisikin.
 
Menee vähän yli kommentit missä sanotaan ihmistä oksettavaksi ja transuksi.

Treenimetodeista voi olla mitä mieltä haluaa, mutta voisi ne kommentit jättää kirjoittamatta missä haukutaan miehen näköiseksi tai oksettavaksi.
 
Ja lisätään vielä tällänen valottava juttu tähän ketjuun. Naista kun lääkitään niin yks nyrkkisääntö on että aitoa primoa ja anavaria ei saa halvalla. Sitä voi uskotella itselleen niin mutta se ei siitä tee totta.
Halvat on useimiten propia sekä dianabolia tai metyylitestoa. Ja kyllä niitä kun tarpeeksi tulliin menettää niin saa ihan mustaa valkosella. Silti Tätä kun ei oulun päässä oikein tahdota uskoa joten eihän se ihme ole että miehistyminen on tiettyä luokkaa. Joo toimiihan ne hyvin ja tulosta tulee mutta ei se niistä primoa tai anavaria tee.
 
Menee vähän yli kommentit missä sanotaan ihmistä oksettavaksi ja transuksi.

Treenimetodeista voi olla mitä mieltä haluaa, mutta voisi ne kommentit jättää kirjoittamatta missä haukutaan miehen näköiseksi tai oksettavaksi.
Mielipiteet on kuin persreiät, jokaisella omansa. Myös minulla. Eikä sitä pidä sekoittaa faktaan, vaan se on vain yhden ihmisen näkemys.
 
Olerko varma ettei jä tapaa ikinä ystäviään ..kyllä tää instan kyttäys vaikuttaa oittenki ajatusmaailman kulkuun kovin nekatiivisesti.voisin kuvitella,että eeneihin ja töihin häneltä kuluu päivittäin noin 4-6h ja mitä luulet hänen kuluttavan loput päivän tunneistaan??luulen,että hän suo itselleen hetkisen omaakin aikaa askareisiin josta pitää ,kuten tänäänkin kampaajalla käyntikin..
Eipä ole juuri ystäviä ketä tapaisi, läheisimpiin kuuluu Shamaani ja hänen omat vanhemmat, mummo ja sisko.
 
Joskus näin salilla, oli aika erilainen ulkomuoto kuin nykyään. Ei taida jäädä ainakaan mielenlujuudesta kiinni kireäksi pääseminen. Tämän pariskunnan vlogit voisi olla mielenkiintoista seurattavaa.
 
Joskus näin salilla, oli aika erilainen ulkomuoto kuin nykyään. Ei taida jäädä ainakaan mielenlujuudesta kiinni kireäksi pääseminen. Tämän pariskunnan vlogit voisi olla mielenkiintoista seurattavaa.

Rehellisesti tehtynä kyllä. Artsipartsi puoli kaksi aamulla kolme kokoa liian piukassa hupparissa kuvaamassa kitisevää crossaria. Siitä herkkupuuron väsäykseen tunnelmamusiikin tahtiin. Tämän perään pari kertaa salille, kameroiden pystytys ja sarjat nauhalle. Puoli neljä nati nati.

Enemmän kiinnostaisi mitä Shamaani puuhaa illat ammattilaisen jo koisiessa.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom