Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Oli plugia, mutta meni samassa rytäkässä Nel:n, Dynacertin ja Ballard Power(?) kanssa, kun myin pois koronan alamäessä. Takkiin tuli aika mukavasti ja nyt oltais jo voitolla taas niistäkin, mutta onneksi pidin yhden ainoan ja se oli Nikola. Ainut vety mikä jäi salkkuun. Satuin tuplaan vielä possan jossain kohtaa, enkä edes tiedä miksi.

Nel todella mielenkiintoinen. Lonkerot käytännössä kaikkialla mikä liittyy vetyyn.

Joo ja mä en ikinä rikastu osakkeissa, kun olen liian konservatiivinen. =D

Se Nikolan pomppu muuten vissiin oikeasti johtui siitä, että olivat tehneet NELin kanssa bisnestä, eli Nikola tilannut heiltä tekniikkaa ja siten askel kohti vakavammin otettavaa bisnestä.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Joo ja mä en ikinä rikastu osakkeissa, kun olen liian konservatiivinen. =D

Se Nikolan pomppu muuten vissiin oikeasti johtui siitä, että olivat tehneet NELin kanssa bisnestä, eli Nikola tilannut heiltä tekniikkaa ja siten askel kohti vakavammin otettavaa bisnestä.
Nel:n lonkerot ylettyy myös Nikolaan. En muista enään kuinka, mutta jotenkin. Saattaa olla että liittyi infraan.

Nel yksi jota tekisi mieli hankkia, mutta ei oikein napostele, kun myynyt alle kympillä omat pois. 😅 Ei vaan pitäis miettiä niin, mutta ehkä vielä jostain revin rahat pieneen positioon.
 
Tein ite tossa menneellä viikolla Plugilla ehkä elämäni komeimmat treidivoitot. Nakkas useammalta taholta tavoitehinnat 8 dollariin niin oli komeat parin päivän nousut ja aika tuurilla osu myynti 7,5dollarissa melko huippuihin. Nyt ollu sellanen korjausralli että tekis mieli hypätä jo takas kelkkaan. Varmaan alle 6,5dollarin alan seurailemaan ostopaikkoja jossei se nyt ihan vapaapudotuksella siihen laske tai vastaavasti raketoi ylös. Eilisiin droppeihin avasin position myös nelliä ja pohjalta ongittua fcelliä. Seuraan monen riskisen piensijottajan jalanjälkiä ja otan konservatiivisen salkun kylkeen vetysalkun.
 
Nyt on kolme kovaa negatiivista realiteettia markkinoilla, koronavirus nostaa päätään, sysipaskat Q2 tulokset aivan oven takana ja Trump todnäk ei tule valituksi uudelleen. Tää markkina on niin eteenpäin katsova, omituinen ja nopea, että en yhtään ihmettelis vaikka kaikki tämä otettaisiin hinnoista pois ensi viikolla, ja sitten kun paskoja tuloksia alkaa yrityksiltä oikeasti tippumaan, niin noustaankin vaan ylös.
 
Kaikki skenaariot on mahdollisia. En yllättyisi jos oltais suhteellisen pienillä liikkeillä vuoden päästä samoissa hinnoissa menossa. Kauppalehdestä taisin lukaista jutun missä sanottiin että pääasiassa osakkeen markkina-arvossa on vain 5-10% yhden vuoden tuloksesta, mutta on ihan mahdollista että osalkeiden tuotto laskee lähivuosiksiksi (jutussa oli mainittu jopa 5-10 vuodeksi huonoa tuottoa osakkeilla) ja jäädään pyörimään nykyisiin hintatasoihin. Se ennustus kuulostaa omaan korvaan ihan realistiselta ja siksi esim vety mahdollisena nousijana tämän kaiken aikana kiinnostaa. Plugilla oli muuten omistajat myynyt osuuksiaan hyvillä voitoilla ja päätin itekkin varmaan katella reilusti alle 5dollarin hintoja ennenkun hyppään siihen kelkkaan takas.

Se kannattaa myös tietää että jos joku analyytikko tekee ennustuksia pörssien lähivuosien tulevaan tuottoon niin a. Se tekee valistuneen arvauksen b. Se tarkoittaa esim sp500:sta tai muita isoja indeksejä. Johan se on korona aikana huomattu että ketään analyytikkoa ei oikeastaan olisi kannattanut kuunnella. No ehkä Lepikköä traderina mutta itsekkin alan jo kallistua että sen näkemys on turhan positiivinen. Yksittäisellä osakepoiminnalla on kuitenkin aina mahdollisuus hyviin tienesteihin. Toki myös varojen menettämiseen ja alakuloisessa pörssissä pitää nähdä melko paljon enemmän vaivaa osakepoimintaan ja/tai ottaa enemmän riskejä.
 
Jaa näyttääkin Plugi vetävän 14% plussilla koilliseen heti avaukseen. Ois pitänyt sittenkin ottaa se perjantaina mukaan vetysalkkuun. No onneksi fuell Cellikin vetää hyvää ekaa päivää salkussa +8% nousulla.
 
Zone-sarja -42%

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Jokos saataisiin kohtapuoliin indekseihin korjausliike alaspäin. Sitten olis hyvä kellottaa ATH syssymmällä.
 
1594056029252.png


Suurin osa ihmisistä joko rakastaa tai vihaa Teslaa, mutta vaikea on Teslan kurssin liikkeitä millään järjellä perustella. "Mualiman arvokkain autonvalmistaja".
 
Nikola painaa alaspäin, alkais olla lisäyshinnoissa, jos ois kolikkoo millä mällätä.

Arvonmäärityshän on täysin arpapeliä, jos ei ole edes liikevaihtoa. Se voi olla nollan ja äärettömän väliltä :sneaky:
 
Arvonmäärityshän on täysin arpapeliä, jos ei ole edes liikevaihtoa. Se voi olla nollan ja äärettömän väliltä :sneaky:
Näinhän se menee. Pitänee taas lopettaa salkun vilkuilu. Sama homma ollut aina Nikolan kanssa, että helpottaa kun ei edes käy katsomassa missä seilailee. Suunta ollut alusta saakka ylöspäin, niin onneksi jo vähän osaa suhteuttaa siihen, että ei hätkähdä vaikka ath:sta sulaa 50%.
 
katso liitettä 219165

Suurin osa ihmisistä joko rakastaa tai vihaa Teslaa, mutta vaikea on Teslan kurssin liikkeitä millään järjellä perustella. "Mualiman arvokkain autonvalmistaja".

Onhan se arvokkain, jos ajattelee disruptive, tekniikka ja kasvunäkökulmista vs. muu autoteollisuus. En usko että jotenkin ihmeessä Suomessa liikkuis kolminkertainen määrä mersuja tai hondia jostain kumman syystä parin vuoden päästä, mutta helposti voisin kuvitella että tesloja liikkuis kolminkertainen määrä silloin.
 
Näinhän se menee. Pitänee taas lopettaa salkun vilkuilu. Sama homma ollut aina Nikolan kanssa, että helpottaa kun ei edes käy katsomassa missä seilailee. Suunta ollut alusta saakka ylöspäin, niin onneksi jo vähän osaa suhteuttaa siihen, että ei hätkähdä vaikka ath:sta sulaa 50%.

Itseäni harmittaa suunnattomasti näiden spekulanttien kanssa, kun en ole uskaltanut pitää kiinni. Esim. NEL ASA ja PLUG Ja vähän muutkin vedyt. Hinnat tuntuu vain karkaavan. Mutta pitää vain hyväksyä se, ettei meikämannen luonne sovi tällaiseen spekulatiiviseen sijoittamiseen millään tavalla. Mutta tosiaan, kuten aiemmin totesin, indekseihin tarvittaisiin teknisessä mielessä reipas dippi, ennenkuin jatketaan kohti ATH. Ei mihinkään maaliskuun pohjiin, mutta reilu tasokorjaus alaspäin kuitenkin. Sitten tuntuisi järkevämmältä taas ostella. Luulisin, että bull markkina jatkuu kuitenkin vielä useita vuosia, muttei toki loputtomasti.
 
Onhan se arvokkain, jos ajattelee disruptive, tekniikka ja kasvunäkökulmista vs. muu autoteollisuus. En usko että jotenkin ihmeessä Suomessa liikkuis kolminkertainen määrä mersuja tai hondia jostain kumman syystä parin vuoden päästä, mutta helposti voisin kuvitella että tesloja liikuis kolminkertainen määrä silloin.

Kaiken hypen keskellä, on hyvä kuitenkin pitää tietyt perusfundamentit mielessä. Teslalla on ollut sähkiksisssä tietty etumatka aika kauan, mutta muut perinteiset autonvalmistajat kuroo tätä etumatkaa kuitenkin koko ajan kiinni, ja ovat jo tietyillä osa-alueilla sitä jo saaneet kiinni. Monet tuntuvat arvostavan Teslan enemmänkin ns. softafirmana, joka pitää osin paikkansa myös minun mielestä, mutta ei tätä silti voi ihan taivaisiin arvostaa. Tosin voin olla tässä myös hyvinkin väärässä. Koska tulevaisuus on satavarmasti sähköinen, monella tapaa. Olen jopa itse melkoisen paatuneena sähkiksien "vihaajana" alkanut jopa harkitsemaan moisen ostamista. Mutta se merkki ei kuitenkaan tulisi olemaan Tesla.
 
Joillakin uskoa Teslaan riittää. Pokerimiljonääri Äyräs osti miljuunalla lisää hintaan $950. Täytyy vain arvostaa nuoren kuntin uskaliaisuutta ja näkymää.

En tiedä pitikö hankintahinta $950 kpl täysin paikkaansa, koska poimin sen vain jostain twiitistä, mutta ei sillä liene niin väliä.


View: https://twitter.com/Fiilismies08/status/1277567887805485058
 
Kaiken hypen keskellä, on hyvä kuitenkin pitää tietyt perusfundamentit mielessä. Teslalla on ollut sähkiksisssä tietty etumatka aika kauan, mutta muut perinteiset autonvalmistajat kuroo tätä etumatkaa kuitenkin koko ajan kiinni, ja ovat jo tietyillä osa-alueilla sitä jo saaneet kiinni. Monet tuntuvat arvostavan Teslan enemmänkin ns. softafirmana, joka pitää osin paikkansa myös minun mielestä, mutta ei tätä silti voi ihan taivaisiin arvostaa. Tosin voin olla tässä myös hyvinkin väärässä. Koska tulevaisuus on satavarmasti sähköinen, monella tapaa. Olen jopa itse melkoisen paatuneena sähkiksien "vihaajana" alkanut jopa harkitsemaan moisen ostamista. Mutta se merkki ei kuitenkaan tulisi olemaan Tesla.

Ei teslan arvostus ihan posketon ole, vaikka kova onkin. Price to sales on jotain 8, ei 800 tai 8 miljoonaa, eli jos 20% vuosittaista kasvua tekis mikä ei ole ollenkaan kohtuuton olettama, niin kyllä sieltä alkaa löytymään ihan kovaa maata jalkojen alle arvostukseen. Mutta en omista teslaa, sormi oli ostonapilla kun meni alle 500, väärä päätös ostelin jotain muuta/peloissani en ostanut mitään. Tietty silloin olis kannattanut ostaa ihan mitä vaan.
Perusfundat firmassa hyvät mun mielestä, oikeesti tech-minded johtaja ja vielä kasvuorientoitunut jutuissa. Kilpailuetua on jonkin verran ja jostain kumman syystä EU/Asia autonvalmistajat tekee vaan jotain ihan pellemalleja sähkölle, lyhyt range, huonot tehot ja autot näyttää joltain huonoilta vitseiltä, en ymmärrä miksi eivät pistä kampoihin tosissaan. Tai, ilmeisesti kuitenkin betsataan hybridipuolelle, että oikeat myynnit saadaan sitten vanha polttis+pieni sähkömoottori ja CO2 muklattua rajoihin ja voidaan pitää vanha kuvio pyörimässä.
EU rankoo omaa autoteollisuutta ja "valistaa" ilmastohöpöllään ihmisiä ostamaan Teslan, se on kyllä huikeeta miten meidän poliittinen johto EI osaa ottaa irti meidän Euroopan kaikesta insinööritaidosta ja mahdollisuuksista mitään irti, jenkit korjaa kaikki hedelmät, oli sitten Tesla, Amazon, Microsoft tai Facebook, Euroopasta näitä suuria menestyjiä ei vaan saada liikkeelle.
Kuitenkin Euroopalla mersu&bmw&avg-konserni jne, niin olis edes tämä pitänyt ounata sähkikset ja vetyautot ja ihan kaikki, EU mokas tän asian todella pahasti, tottakai se hot car stock pitäis olla Euroopasta.
Me ollaan hävitty tää peli.
 
Viimeksi muokattu:

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom