Pakkotoisto Podcast

Tää oli sikäli hieno jatkumo, että pääsin haastattelemaan eka Mikkoa joka on vartija ja sitten Immua joka oli vanki. Kummaltakin kantilta sain esittää itseä kiinnostavia kysymyksiä.
Olisin kysynyt itse ihan samoja. Juuri nuo kiinnostivat. Eli onko vankilassa jengit kuten kylmä rinki sarjassa jne. Karhu Kopla kysymys oli hyvä huippu😅 Nyt jäin miettimään mistä ne numerot tulevat 🤔
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Uskaltaako tässä antaa ny palautetta, vaikka hyvä podcasti siis oli?
Annan silti: Haastattelijan oma mielipidet poliiseista ja oikeuslaitoksesta tuli vähän liian selvästi esille. Kun kyse oli Immusta. Mutta siis muuten hyvää settiä!
 
Itse en osaa kyllä oikein tähän yhtyä. Mielestäni kuitenkin yksi hyvän podcastin kantavia elementtejä on se että vieraan ja isännän välillä saadaan tuntuma että vaa jutustellaan eikä kysytä vaan kysymyksiä niikuin jossain haastattelussa. Tällaisen muodostuminen on hankalaa jos ei tuo esille myös jotain omia näkemyksiään.
 
Haastattelijan oma mielipidet poliiseista ja oikeuslaitoksesta
Ite oon kyllä Miken kanssa jonkun verran samaa mieltä, ois voinut immulle ehkä hieman tarkentaa tai antaa esimerkkiä vaikka näistä lukuisista dopingrikoksista mistä viime aikoina on tuomittu syyttömiä
 
Se ei ole mielipide jos kysyy kysymyksia.
Jokaisella meillä on mieilipide, vähän niinku persereikäkin. Mutta ei se sitä tarkoita, ettäkö sen tarttis olla esillä kokoaikaa.
 
Oli mielenkiintoinen podcast, jossa tuli sopivasti uutta juttuakin vankilan arjesta. Hienoa, että Ilmen sanoo suoraan, ettei jengielämässä ole oikeasti mitään veljeyttä.
 
Olisko muuten mahdollista saada youtubeen takaisin noita vanhoja Kale ja valde-podcasteja mitkä oli aikoinaan soundcloudissa mutta mitä ei löydy enää mistään? Jostain jaksojen 34 tienoilta tonne 40:n pintaan uupuu ainaki muutama jakso. Olis pirun kiva kuunnella noikin taas läpi, tässä kuunnellut uusintakierrosta ukkojen vanhoja turinoita aina lenkeillä yms.
 
Tämä olis helvetin hienoa jos onnistuis.
 
Olisko muuten mahdollista saada youtubeen takaisin noita vanhoja Kale ja valde-podcasteja mitkä oli aikoinaan soundcloudissa mutta mitä ei löydy enää mistään? Jostain jaksojen 34 tienoilta tonne 40:n pintaan uupuu ainaki muutama jakso. Olis pirun kiva kuunnella noikin taas läpi, tässä kuunnellut uusintakierrosta ukkojen vanhoja turinoita aina lenkeillä yms.
Ne taitaa olla sillai vittumaisesti soundcloud pro palvelun takana enkä saa niitä sieltä ladattua alas ellen maksa 100 euron vuosittaista maksua. Mielestäni kyllä kaikki latasin sillon ennen sen lopettamista.
 
Valitettavasti tubesta puuttuu sun ja allun podcasteja mitä soundcloudis oli, olis hienoa saada nuo jaksot tubeen, mutta helvetin typerää että saat omaa materiaalia ulos joudut maksaa siitä vuosimaksua.
 
Vaikka Immun historiaan mahtuu varmasti tekoja joita en arvosta vitun vertaa, niin oli todella jees podcasti. Tuli sellainenkin perverssi skenaario tossa podin aikana mielee, että jos olis Miken kans yhtäaikaa pöydän ääressä Ovaskainen ja Immu juttelemassa. Siinä olis jotain mielenkiintoista.

On myös mukava, että Immu ei keuli teoillaan ja rikollisella historiallaan, vaan antaa ymmärtää että sellainen elämä ei ole hienoa. Mielenkiintoinen persoona.
 
Taisi olla ensimmäinen pakkotoisto podcast minkä kuuntelin. Hyvää jutustelua ja mielenkiintoinen persoona Immu on. Jatkossakin otan podcastin kuunteluun jos tulee mielenkiintoisia vieraita.
 
Saattaa mennä hetki jos 1/119 on kiinnostanut :D
 
Eipä ole aiemmin tullut tutustuttua tuotantoon. Varmaan olisi paljonkin mielenkiintoisia, mutta ei ole ennen ollut omalla etusivulla tarjonnassa.
Onhan siellä laidasta laitaan, mutta suurin osa on semmoista rentoa jutustelua vieraiden kanssa, varsinaisia haastatteluja ei ole ollenkaan. En juurikaan mieti mistä jutellaan ennenkuin menen tekeemään podcastin. Toki joku haju on teemasta, mutta muuten en etukäteen kysymyksiä kelaa. Huono puoli on se, etten pysty tekeen podcasteja vieraiden kanssa jotka eivät mua kiinnosta tai aihe ei kiinnosta.
 
Kiitos @mike taas hyvästä podcastista yhtä lukuunottamatta kaikki on tullu katsottua tai vähintään kuunneltua (osa useampaankin kertaan).
Immun podcastissa huomio kiinnittyi siihen miten isolta mies näytti siinä, Miken useamman kerran livenä nähnyt, eikä ole mikään ihan pieni mies, mutta immu näytti todella paljon isommalta onko oikeasti noin iso vai hämääkö kuva?
 
Ohan Immu pitkä ja kookas, sattui vaan olemaan vielä puku päällä kun tuli tärkeämmästä tapaamisesta.
 
Back
Ylös Bottom