Pakkislaisten omia treenivideoita

Meta title: 💥 Pakkislaisten omia treenivideoita – foorumin rautaisimmat suoritukset yhteen megaketjuun

Meta description: Keskustelua jäsenten treenivideoista, kehityksestä, tekniikoista ja kommenteista – näytä omasi ja anna palautetta muille.

Bulkkisian treeniklippi. Vähän muutakun kun punnertamista tällä kertaa. Kondis syöty niin hyviks, että kyllä tässä jo kesän dieettiä innolla odottelee. Penkissä oli nyt liikaa rautaa (180kg) päivän kunto huomioiden(rintajumi, mutta onneksi ei haavereita sattunu. Niin +liukas verkkatakki jolla asento ei pysyny kasassa liukastelusta johtuen eikä ollut mankkua mukana), mutta minkäs teet kun on penkkaajan sielu edelleen, vaikka voimailut on jäänytkin suurimmaks osaks. Pöhönaama sensuroitu osasta kuvia. Niin ja kuvien laatu luokkaa peruna, kun halpapuhelimen videosta napattuja.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Laitetaanpa pitkästä aikaa omaa formia raadin arvioitavaksi!

Olen nyt viimeisen vuoden aikana opetellut uudelleen rinnallevetoa ns. nollasta. Sen verran huonoja tapoja tuli kehitettyä nuoruuden egonosteluvuosina. Tuntuu, että perusasiat ovat nyt hiljalleen hallussa, ja olisi mukava kuulla fiksummilta jotain palautetta. Mitä lähden korjaamaan? Itse huomaan, että ainakin painopiste vähän heittelee vastaanoton aikana: polvet tahtoo kääntyä pikkaisen sisään ja painokin karkaa aavistuksen eteen, varsinkin lattiasta vedettäessä. Ihan noin paljoa ei vissiin myöskään tarvisi jalkojen nousta maasta kuin osassa toistoja käy...

Tässä pari hidastettua videota. Tangossa 60 kg, joka on vähän alta 70% raakana riipusta -maksimista (hyvällä tekniikalla).

View: https://youtu.be/Oa8BhwntnRw

View: https://youtu.be/EhBRUbz_eX0
 
Hmm.. Suoristat lantion hieman liian aikaisin. Koita pitää kulma lantiossa hieman pidempään. Tuota videota kun kattoo missä otat lattiasta saakka niin sulla on jo ruoto muuten suorana, mutta polvet koulussa.
 
Penkkitestailua. Hajanainen perusvoimakausi kesken ja oli tarkoitus ottaa vain 3 tai 4 kertaa 100kg. Hetken mielenjohteesta päätin testata myös pientä ykkösmaksimia. Elämäni kamalin grinderi, mut ylös tuli. Hyvin pysyi homma paketissa. Orangin syksyllä kommentoiman negatiivisen vaiheen osalta ainakin.

Saatanan vaatimatonta on kehitys, mutta iloseks pisti kun alas laskiessa olin ihan varma ettei liikahda ylös tuumaakaan.

Paskaa musiikkia, muutamat lämppänostot, pikkusarja 100kg, 110kg kerran ja lopussa orastavaa narsismia.
Oma paino joku 68kg

View: https://www.youtube.com/watch?v=GmuZ6XARa7o&spfreload=10
 
Hienostihan se tuli sieltä :) Itselle myöskin penkin kehitys aina ollut hitaammanpuoleista mutta pienikin kehitys siinä tekee iloiseksi :)
 
Tässä meikäläisen vääntöjä viimeisen about kuukauden ajalta:

Avasin samalla uuden kanavan jonne tulen lisäilemään lisää saman tyylisiä videoita(musiikin kanssa), tipsejä yms häröilyä. Laittakee seurantaan!
 
Taas uusi ennätys

ylätalja kapea ote 150kg 8 toistoa (5 toiston parannus verrattuna pariin viime kuukauteen)

Yleisesti vihaan kaikkia tekniikasta nillittäviä nettisotureita ja teen itsekin esimerkiksi kulmasoudun monesti aika kovasti ryskäten koska saan sillä lihat mukavan kipeiksi joten perille menee, ja joo, tiedän ettei kipu ole mikään kehityksen indikaattori eli älkää tarttuko siihen.

Jos tuo toimii sinulla niin hieno homma, anna mennä vaan välittämättä muiden mielipiteistä. Heräsi vain kysymys miten/miksi tuossa edes mitataan edistymistä painoissa. Opettelee vaan ponnistamaan entistä kovempaa alaspäin koko kropalla niin saa lyödä sen femman lisää, kohdelihaksia se ei vaan rasita yhtään enempää ja jos tarkoitus on saada absoluuttisesti enemmän rautaa liikkeelle on siihen parempiakin liikkeitä.
 
Back
Ylös Bottom