Pakkislaisten omia treenivideoita

Meta title: 💥 Pakkislaisten omia treenivideoita – foorumin rautaisimmat suoritukset yhteen megaketjuun

Meta description: Keskustelua jäsenten treenivideoista, kehityksestä, tekniikoista ja kommenteista – näytä omasi ja anna palautetta muille.

Pistetääs omakin veto tältä päivältä. EM kisat myös itellä eessä. Figohin kanssa saman kylän miehiä, painoluokka 93kg ja ikää vuosi vähemmän. Vikassa tippu tanko näpeistä ja oli muutenki jo aika tiukka.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kattelin Tompan kanavalta muita treenipätkiä, ja niistä vois sanoo kyllä ihan samaa. Ota vähän iisimmin niitten painojen kanssa ja keskity selkeesti siihen tekniikkaan.

En tiiä onko kyseessä jo korjattu virhe, mut leuanvedossa ja pystypunnerruksessa sulla näyttäis kallistuvan yläkroppa vedon osalta vasemmalle ja punnerruksen osalta oikealle puolelle.

Onhan täällä palstalla TomppaH:lle noista itsensätelomistekniikoista ennenkin sanottu milloin kenenkin toimesta, mutta ei se kuuntele. Tuostakin voi sanoa, että vaikka nyt ei tunnu missään, niin ei ole kuin ajan kysymys että välilevyt sanoo poks siihen malliin, että ei tarvi kyykätä tai mavetella enää ikinä. Ehkä se sitten oppii olemaan :(
 
Tein 2 päivää ennen kyseistä treenipätkää kovan jalkatreenin salilla ja silloin kysyin eräältä henkilöltä että oliko minun selkä suorassa ja se vastasi että hyvin pysyi kasassa kun kyykkäsin, liekkö sitten vähän vaikuttanu palautumiseen 2 päivää jälestä. Hyviä neuvoja täällä annetaan ei siinä mitään. :) Arvostan todella paljon niitä jotka osaa asiallisesti esittää asiansa. :) Hyviä treenejä kaikille, peace.
 
Laitetaas nyt tännekin vähän erilaista jumppaa.

Tuo sinun kyykkyteline on oikeasti aika pelottavan näköinen ansa. Jalkojen takana on poikkipuu ja sen takana aika lähellä seinä. Pahimmillaan horjahdat tanko niskassa taaksepäin ja jäät kaksinkerroin tangon alle. Selkä ja niska poikki niksnaks. :(

Edit: Ja itse asiassa myös eteenpäin horjahtaessa on selkäranka vaarassa, kun et pääse eteen karkuun.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Näinhän se menee. Videosta toki näkee miten lapset ovat täysillä mukana ja nauttivat kun saa pelleillä, mutta tällähän ei ole mitään merkitystä kunhan kyseinen irmeli pääsee sanomaan sanansa :D
 
Kyllä tästäkin joku mielensä pahoittaa...
Voin jo nähdä iltapäivälehtien otsikot: "Fitness-äiti pahoinpitelee lapsiaan"... haastattelussa sossutantta Irmeli Pullamössö joka sanoo hyi hyi :D

Senkin uhalla, vaikkakin pahimmat huutelijat ovat muita äitejä, jotka yrittävät keksiä tekosyitä sille, etteivät itse pidä itsestään huolta. :D
Pennut nauroi katketakseen ja huusi innoissaan "Äiti minä jumppaan!" ja kilpailivat siitä kumpi saa olla seuraava. :)
 
Laitetaas nyt tännekin vähän erilaista jumppaa.

Muuten näytti ihan hyvältä mutta kun nostat suorille käsille ja koitat samalla kyykätä niin näytti kyllä aika huteralta jotta jättäisin tuon tuosta pois jatkossa ettei satu vahinkoa :thumbs:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Muuten näytti ihan hyvältä mutta kun nostat suorille käsille ja koitat samalla kyykätä niin näytti kyllä aika huteralta jotta jättäisin tuon tuosta pois jatkossa ettei satu vahinkoa :thumbs:

Joo pitää treenata vähän vakaammilla painoilla ensin. :D
 
Tässä pomppivan pupusen (oman kehon painolla tehdystä) voimailusuorituksesta pätkä. :D

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Muuten näytti ihan hyvältä mutta kun nostat suorille käsille ja koitat samalla kyykätä niin näytti kyllä aika huteralta jotta jättäisin tuon tuosta pois jatkossa ettei satu vahinkoa :thumbs:

Joo, en minäkään tuota nostoa suosittele, pidä sylissä jne, mutta tou nosto oli aika hurjan näköistä.
Hyvää yhteistä tekemistä muuten lapsien kanssa :)

- - - Updated - - -

Kohta sattuu juhaa leukaan, vai miten ne kummelissä sanovatkaan:hyvä:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tässä pomppivan pupusen (oman kehon painolla tehdystä) voimailusuorituksesta pätkä. :D

Ihkuuu, varasit just penkin tohon turhuuteen. :haart::haart::haart::):puntti::dance2::haart::haart::haart::piis::piis::love:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ihkuuu, varasit just penkin tohon turhuuteen. :haart::haart::haart::):puntti::dance2::haart::haart::haart::piis::piis::love:

Miten niin turhuuteen, musta hyvä liike. :haart:

Ps. Löytyy sieltä toinenkin penkki, joka oli koko liikkeen ajan tyhjänä.
 
Ps. Löytyy sieltä toinenkin penkki, joka oli koko liikkeen ajan tyhjänä.

No hyvä, RHP:nä säikähin jo muiden rintahauispellejen puolesta, että ne ei pääse tekemään pakollisia sarjoja penkkiä.
Toimin myös sijais mielensäpahoittajana.
 
Ihkuuu, varasit just penkin tohon turhuuteen. +kasa sydänhymiöitä

No jos se penkki on vapaa, niin saahan siinä tehdä mitä huvittaa. Käytettäväksihän kuntosalivehkeet on tarkoitettu?

Jos joku on tulossa penkkaamaan ja kaikki muut penkit on varattuna penkkaamiseen, niin ei varmaan vie liikaa aikaa ja energiaa kysyä että pääsiskö tähän punnertamaan? :) Mielestäni tommosta kysymistä ei lasketa paskanjauhannaksi salilla, mikäli sitä koittaa vältellä treenin edetessä.

Ps. Hyvä video!
 
Näinhän se menee, yritin tehdä sarkasmia aiheesta juuri siitä kulmasta kuinka jotain tosibodaria rupeaa ahistamaan.
Ei nää jutut aina toimi netissä.
 
Back
Ylös Bottom