Ottamatta kantaa ohjelman jakoon, onko kukaan ns. senioreista huomannut iän vaikutusta palautumisaikoihin ? Nuorempana sitä treenasi paikat läpi liki kahdesti viikossa isollakin intensiteetillä, mutta kolmosen käännyttyä ensimmäiseksi luvuksi mittariin tuntuu että 6-7 päivän kierto on miltei minimi palautumiseen.
Pieniä muutoksia tapahtuu kehossa iän mukana koko ajan. Silti, 30-v ei ole ikäloppu, kyse on siitä mihin sen kehonsa totuttaa ja mitä siltä vaatii, kunhan ei vaadi kaikkea kerralla. Itse olen 30-rajapyykin jälkeen tehnyt salilla enemmän ja useammin kuin koskaan aiemmin koko 15+ aktiivisen treenivuoden aikana (ehkä poislukien ensimmäisen salitreenivuoden klassiset 6 x viikossa 2 tuntia kerrallaan 2-jakoisella a'la Franco C) -treenit. Silloin toisaalta tehot oli jotain ihan muuta, aloittelijana. En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt sillä tavalla "eristävänjaettua" treeniä että joku lihasryhmä olisi saanut levätä 5 päivää kauempaa (yleensä 1-3(4) riippuen jaksosta ja metodeista). Jos siihen myyttiselle "täyden palautuksen tielle" lähtee, on toki selvää että ne lihakset ovat kipeänä pitkään. Eikä se tilanne siitä ainakaan paremmaksi muutu jos niin jatkaa.