Mitkäs liikkeet olisi erityisen hyviä pakaran keski-/alaosan kehittämiseen? Tuntuu, että yhtäkkiä pakaran yläosa on alkanut korostua paljon enemmän... Jos seisoo semmoisessa asennossa, että olisi tavallaan askeleen ottamassa, pakaran yläosassa on selkeä kurvi, mutta sitten menee littanaksi. Läskiähän siis löytyy ja kaiketi sekin vaikuttaa miten ne on perseeseen asettuneet (lättäperse-geenit). Lisäksi on aika suuremman luokan hermotusongelmia ylipäätään pakaroiden ja takareisien suhteen ollut, ja on edelleen, joten kai sekin vaikuttaa. Lähinnä kuitenkin olen viime aikoina tehnyt kyykkyä (vaakatasoon/alle) ja mavea 5 toiston sarjoja, ja ohjelman vaihdon myötä (n. 1-2 kk kork.) noiden lisäksi askelkyykkyä kävellen, bulgarialainen kyykky tangolla ja reidenkoukistus laitteessa yhdellä jalalla (lähinnä tuntuman saamiseksi), toistojen ollessa pääosin 8-12, välillä lyhempääkin kyykyssä/mavessa.
On ollut todella vaikeaa ja työn takana, että olen ylipäätään saanut jotakin kontrollia pakaroihin ja varsinkaan takareisiin, joten tuntuu ettei treenit välttämättä ole menneet aina perille, välttämättä vieläkään. Kuten arvata saattaa, heikotkin ovat ja etureidet suhteessa paljon kehittyneemmät. Takareidet on ikuinen murhekryyni, joten ei haittaa vaikkei niillekin vinkkejä tulisi... Voisin tietty niistä eri topikissa kysellä. Sanottakoon kuitenkin vielä niistä, että niidenkin muodossa on jotakin outoa, tuntuu että heti polven yläpuolelta alkaen on kehittynyt kaarta alkuaikoihin verraten(vältän polvien yliojentamista treeneissä/muulloinkin), mutta siinä keskivaiheilla ei ole juuri mitään.