- Liittynyt
- 17.7.2002
- Viestejä
- 34 685
Painonnostajille uusi korotussääntö ensi vuodeksi
Kansainvälinen Painonnostoliitto IWF on hyväksynyt Dominikaanisen tasavallan Santo Domingossa pidetyssä vuosikongressissaan nostojen välissä tehtäviä korotuksia koskevan säännön.
Ensi vuoden alusta voimaan tulevan säännön mukaan kilpailuissa onnistuneen ensimmäisen noston jälkeen korotuksen tulee olla vähintään kaksi kiloa aiemman yhden kilon sijaan.
Lauantaina Santo Domingossa alkavissa MM-kisoissa ei nähdä suomalaisnostajia. Suomalaiset keskittävät voimansa vuoden 2008 EM-kisoihin, joissa jaetaan viimeiset maakohtaiset paikat Pekingin olympialaisiin.
STT-YLE