Painoa lisää!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jonando
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
26.3.2008
Viestejä
4
Ikä
34
Tervepä terve kaikille!
Rekisteröidyin tänne, koska ajattelin teidän voivan auttaa probleemassani.

Okei. Selitetäänpä. Minä olen melko pitkä, 190,5 cm jos tarkkoja ollaan, ja valitettavasti myös melko laiha, oikea "mr. Kukkakeppi" sillä painan vaivaiset 60,2 kg. Ikää on 17 lasissa ja syksyllä tulee 18 täyteen. Joo, alipainoa tiedän, mutta ei minulla terveydessä mitään onkelmaa ole muuten, lukuunottamatta sitä että sairastuin diabetekseen. Sen takia olin todella laiha yhdessä vaiheessa ja sitten murrosikä iskikin ja kaikki energia meni kuulemma pituuskasvuun. Okei, näin sanoi lääkäri.

Noh, minun täytyy myöntää etten hirveästi ole tykännyt liikunnasta, koska opettaja ala-asteella oli mulkero, mutta nyt lukiossa meikäläinen on saanut niistä ennen niin tuskaisista liikkatunneista jotakin irti. Ja niinpä minä tuossa 2008 alussa päätin pistäväni itseni oikein kunnolla kuntoon! Ja aloitin tälläisen ohjelman http://www.koalitio.com/training-I.php mutta ilman noita uintimääriä, koska itselläni ei ole mahdollisuutta/aikaa käydä joka viikko uimassa tai polkemassa puoli tuntia kuntopyörää. No ei siinä mitään nyt olen viikossa 4. Oikeasti olisin jo viikossa 8 mutta olen sairastellut ja kuuleman mukaan silloin ei saisi rehkiä, ja kiireet ovat pistäneet väliin näitä tälläisiä rennompia viikkoja jolloin käyn esim. viikko 3:sen ohjelman mukaanvain kaksi kertaa lenkillä + lihaskuntoliikkeet.

Niimpä, kysymys kuuluukin, mitä voin tehdä painon nostamisen suhteen? Jonkinlaista ohjelmaa tuon kuntokuurini jälkeen? Mieluiten harjoittelu saisi olla kuitenkin kotikonstein suoritettavissa, jos suinkin mahdollista. Meiltä löytyy kyllä joku kehonrakennuslaite ja ainakin 15 ja 8 kg painot sekä vatsalihaspenkki. Joo syö enemmän kuin kulutat, mutta itselläni on hankalaa diabetekseni kanssa syödä aivan mahdottomasti, vaikka toki pistänkin lääkkeen syömiseni mukaan. Muutenkin minusta tuntuu että syön aivan hirveästi kun vedän esim. neljä leipää aamulla ja illalla, plus lounas ja päivällinen joissa on yleensä myös leipäpala lisukkeena.

Siinä yleistä tietoa! Kiitokset jo etukäteen jos voitte mitenkään mahdollisesti auttaa! Ainiin, täältä olisi varmaankin saattanut löytyä topic jo samasta aiheesta, mutta minulla oli hieman kiire, kuten tästä viestistäkin näkee. :s
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Ite oon tehny sellai et oon syöny 6 kertaa päivässä, niin nyt on paino lähteny nousuun, itellä ei oo tota alipainoo ollu, mut alko vituttaa kun paino junnas paikoillaan.

Kaloreita saa hyvin ainakin rypsiöljystä, jos tykkää juoda. :)
 
Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Niinkuin itse sanoit, syö enemmän kuin kulutat. Painoa on melko hankala lähteä nostamaan jos päivittäin elää miinus kaloreilla. Pakkotoiston foorumilta saat loistavia ohjeita joilla voit laittaa ruokavaliosi kuntoon. Itselläni on myös ollut ja on edelleen ongelmia painon nostamisen kanssa. Pitää olla kärsivällinen ja jaksaa tehdä töitä. Ei se paino sieltä yhdessä yössä nouse.
 
sun tapauksessa syöt vaan ku mielipuoli kun painoa on noin vähän, kaloreita aivan perkeleesti vaan joku 4000 kaloria päiväsä vaikka. Juot sitä rypsiöljyä vaikka lisäksi. Syömisen suhteen sulla ei tossa tilanteessa voi oikeastaan mennä mitään muuta väärin ku että syöt liian vähän! 7 kertaa päiväsä syöt, 2-3 tunnin välein. Runsaasti hiilareita päivittäin eli joku 400-500g ja proteiinia joku reilu 150g. Eräs tuttavani nosti vuodessa painoa 30 kiloa juuri tällä tavalla syömällä, ja hän EI roinannut, läskiä ei tullu juuri nimeksikään vaan tasesti lihaksena ja voimaa tuli myös. "Kun on nälkä - on jo myöhäistä". En tiedä minkälaiset treenimahdollisuudet sulla on, mutta itse menisin kunnon kuntosalille, ja siellä raskaita perusliikkeitä eli siis kyykky, maastaveto, pystypunnerrus yms. kyllä ne neuvoo sielä salilla ku kysyy. Toistoja per sarja semmonen 6-10
 
Mitä nyt tuosta sun treeniohjelmasta voi sanoa äkkiseltää niin mun mielestä aivan liikaa aerobista harjottelua eli uusiksi koko roska, eli tuollanen määrä aerobista syö kaiken energian punttitreenistä, eli ei ne lihakset sillon kasva! ja punttipuolella niin lyhennät reilust noita toisto määriä, tollaset 20 toiston sarja tähtää ennemminkin kiinteytykseen kuin massan/lihaksien hankintaan. Teet vaikka parina päivänä viikossa aerobista ja muutoin 3 KOVAA treeniä salilla! Otat jonku kolmijakosen treeniohjelman käyttöön
 
ja lisäksi voisit laittaa tänne sun päivän ruokavalion varsin näkyviin, sillä tuo 4 palaa leipää illalla ja aamulla ei tosiaan ole paljon!
 
Ehdottomasti syö enemmän! Yksi keino on, että jos ei helpolla onnistu 6 kertaa päivässä syöminen, niin otat massanlisääjää ruuan lisäksi. Eli yrität kyllä syödä tuon 6 kertaa päivässä ja paljon ja siihen lisäksi vielä massanlisääjää. Terveellinen ruokavalio ja 6-7 kertaa päivässä syöminen kyllä ajaa samaa asiaa, mutta itselläni tuo auttoi paljon jo alkuun.

Käytin massanlisääjää vain 2 ensimmäistä kuukautta muiden ruokailujen ohessa ja painoa nousi n. 8 kiloa eikä se minään läskinä peilin edessä näkynyt. Muut täällä varmastikkin tyrmää heti suoralta kädeltä massanlisääjät sun muut, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että alkuun pääsee. Samalla vain pyrit syömään tuon 6 kertaa päivässä, niin saa kyllä nopeasti painoa nousemaan! Ja varmasti motivoi tekemään punttiksel asiat kunnolla, kun on rahaakin syytänyt lisäravinteisiin.

Ne ensimmäiset viikot ovat kuitenki vaikeimpia motivaation kannalta jos ei heti aluksi rakasta punttia. Mutta kyllä se alkaa maistumaan ja kun ensimmäisen kuukauden olet puntannut, tuskin enää ilmankaan voisit olla. Ja mitä noihin massanlisääjiin tulee - varmasti maksavat itsensä takaisin , varsinkin kun katsoo tilannettasi ja sitä painoa todellakin pitäisi saada lisää ja paljon ja mitä nopeammin sen parempi. Alkuun pääset niin sen jälkeen terveellinen ruokavalio ja palkkarit kyllä ajaa asian. Eikä tarvetta millekkään massanlisääjille enää ole.

Mutta ei tarvetta niihin muutenkaan ole, jos totuttelet heti syömään vain "tarpeeksi". Aloittelijoiden osiosta löytyy hyviä ruokavalioesimerkkejä.

[mod]Toim. huom. Koska kyseessä on diabeetikko, niin nopeat sokerit eivät ole parasta ravintoa, joten nuo massanlisääjät kannattanee passata :mike[/mod]
 
Ehdottomasti syö enemmän! Yksi keino on, että jos ei helpolla onnistu 6 kertaa päivässä syöminen, niin otat massanlisääjää ruuan lisäksi. Eli yrität kyllä syödä tuon 6 kertaa päivässä ja paljon ja siihen lisäksi vielä massanlisääjää. Terveellinen ruokavalio ja 6-7 kertaa päivässä syöminen kyllä ajaa samaa asiaa, mutta itselläni tuo auttoi paljon jo alkuun.
Ei missään nimessä jos on diabetes.
 
Allright! Kiitoksia kaikille! Joku tuolla ehdotteli kolmijakoista treeniohjelmaa, mutta onkelma on siinä ettei itselläni ole mitään hajua siitä mikä olisi tehokas tälläinen? Kenelläkään minkäänlaista ehdotusta? Tarkotus olisi siis saada sitä painoa ja kuntoa kohotettua.

Ainiin ja mitä noihin ruokailuihin tulee niin yleensä olen syönyt neljä kertaa päivässä eli aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Aamiaisella ja iltapalalla tulee vedettyä 3-4 leipäpalaa, pari mukillista maitoa, mysliä jugurtin kera silloin kun sitä on, plus aamuisin vielä lasi mehua. Lounaalla koulun ruokalassa tulee otettua vähintään kolme perunaa lisukkeineen, leipää 1-2 palaa plus maitoa eli n. 60 hiilihydraattia vähintään. Riippuu ruuasta. Sitten kotiintulon jälkeen tossa neljän maissa otan yleensä leivän tai pari, välillä myös koulussa iltapäivätuntien välissä. Päivällisellä kotona syön jotain 80 hiilihydraattia, johtuen siitä että vedän usemman leivän kotona, välillä sen 3 palaakin. Että noin.

EDIT: Hups. Joo olen katsellut noita massanlisääjiä, mutta kuten sanottu yllä niin ne eivät todellakaan olisi hirvittävän terveellisiä meikäläiselle. :S
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Voisin alalla olevana sen verran neuvoa, että voisit sentään diabeteshoitajan ja ravitsemusterapeutin juttusilla käydä niin saisit sentään ammattiapua asiaan. En tiedä muista, mutta itse en todellakaan luota tietyissä asioissa näihin netin omiin ekspertteihin.
 
Zone-sarja -42%
sun tapauksessa syöt vaan ku mielipuoli kun painoa on noin vähän, kaloreita aivan perkeleesti vaan joku 4000 kaloria päiväsä vaikka
Eipä tossa oo mitään järkeä pistää 4000 kaloria 60 kiloselle..Läskiä tulis vaan iha simona, eikä olis kiva diettailla pois..Ei varmaa se ollut tossa ideana?
Syö roska ruokaa!
Joo, jos ei muulla saa painoa ni sitten tolla:david:..Kannattaa vähä miettiä, ennenku kirjottaa..

Jos alkuperäselle kirjottajalle jotain, niin 60 kilonen ei edes hirveästi kaloreita tarvitse että paino nousisi ellei ole jotain muita ongelmia tai paljon aerobista..Eli perus normiruoalla sen painon pitäis nousta, jos on nouseakseen..
 
Voisin alalla olevana sen verran neuvoa, että voisit sentään diabeteshoitajan ja ravitsemusterapeutin juttusilla käydä niin saisit sentään ammattiapua asiaan. En tiedä muista, mutta itse en todellakaan luota tietyissä asioissa näihin netin omiin ekspertteihin.
Onko tossa esimerkissäni sitten jotain vikaa?
Vai ihan yleiseti vain sanoit?
 
Ja ihan vaan offtopikkina niin ei kovin moni "pysty" ees syömään jotain 4000 kaloria päivässä normisafkasta.
 
Suolapähkinöitä, cashewpähkinöitä, pistaaseja, manteleita, saksanpähkinöitä sun muita naamaan 100-200g päivässä normiruoan lisäksi. Jos "hippimeininki" ei pelota niin seesaminsiemeniä ja kurpitsansiemeniä myslin tai puuron sekaan jokusen kymmentä grammaa päivässä lisäksi.

Voi syödä muun toiminnan ohella ja lopputuloksena saa 500-1200 kaloria päivässä lisää ilman, että maha menee täyteen eikä pysty syömään muuta. Jos ei paino nouse niin on kumma, mulla jo kaverit naureskelee että syön hormoneja kuin paino nousee sitä tahtia.

Parasta noissa pähkinöissä ja siemenissä on se, että lähes kaikki energia tulee proteiinina ja rasvana ja niiden rasva on tosi terveellistä eli ei pelkoa vaikka saisi vähän runsaammin.
 
Back
Ylös Bottom