Paastoaminen

Meta title: 🔥 PAASTOAMINEN – KEHON RESET JA SELKEYS 🔥

Meta description: Faktat, hyödyt ja käytännön menetelmät paastoamisesta painonhallinnan ja hyvinvoinnin tueksi.


Ajattelin paastota viikonverran pitkästä aikaa. Yrttijuomia (yrttiteetä siis), sitruunamehua, hunajaa. Merisuolaliuosta (2tl/litra vettä) ainakin ensimmäiset päivät aamuisin että suoli tyhjenee. BJJ -treenit käyn, sekä staattisia kehonpainopelleilyjä fiiliksen mukaan.

Voin raportoida fiiliksiä tänne sikäli kun kellään kiinnostaa.
 
laitetaan ny lähtötilanne ni helpompi sitten ANALysoida myöhemmin että minne ne läskit meni. Lihaahan tällasella kehonpainoilijalla ei ole.

http://kuvablogi.com/nayta/2881001/

ps. vattassa ei ole arpia, vaan olen juuri venytellyt ja läskit tuppaa menemään rullalle :)
 
Ihan hyvin menny 2pvää jo. Paljon teetä ja sitruunavettä (vettä ja puolikkaan sitruunan mehu). Paino ei vielä tässä vaiheessa ole paljoakaan tippunut, parisen kiloa. Suurin osa perseestä ja nesteitä.

Osasyy miksi päätin juuri nyt paastota on se että repsahdin taas tupakkaan, ja paastolla ei todellakaan tule poltettua, ei voisi edes kuvitella polttavansa.

Pääkipua tai paskaa oloa mulla ei koskaan ole paastoiluista tullut, ja nälkäkin poistuu yleensä tokan päivän jälkeen. Olo on energinen ja aamuisin herää virkeänä. Plus se että iho on yleensä viikon jälkeen kuin vastasyntyneellä, ja silmät loistavat kirkkaina terveän näköisinä. Kaikin puolin omalla kohdalla tulos on joka kerta terveen ja elämää pursuavan näköinen iloinen äijä, eikä suinkaan riutunut Auschwitz -pumpissa oleva masentunut nälkäkuolemaa tekevä hahmo.

E: Auschwitz
 
Tähän väliin voisi huomauttaa että tarkoituksena ei ole laihtua (taaskaan) paastolla. Syyt ovat toisaalla, ja tästä on tullut periaatteessa tietynlainen riitti mulle kerran pari vuodessa.

Tästä onkin sitten helppo siirtyä suht luontevasti tohon pätkäpaastoamiseen (16/8), jota olen enemmän tai vähemmän noudatellut viimeaikoina suurpiirteisesti.

On tullut tehtyä tässä 5 päivän aikana kokopäivätreeniä, eli kotona ollessa silloin tällöin tehnyt yhden voimavedon renkaissa (muscle-up), punnerruksen käsilläseisonnasta, tai jotain staattista liikettä koko sen ajan kun olen hereillä. Eilen tuli tehtyä parisenkymmentä voimavetoa ja jotain käsilläseisontapelleilyjä. Keskiviikkona ajattelin alkaa taas syömään, tiistaina jotain hedelmiä ja vähän ehkä raejuustoa illalla että saa kroppaa heräteltyä.
 
http://kuvablogi.com/nayta/2886466/

tuosta voi sitten verrata kuinka paljon sitä ihminen kuihtuu kun kalorit on vähäsen hunajansyönnin ohella nollissa 6 päivää.

huomenna taitaa olla syömisen alotus edessä, tänään vetelen appelsiinin ja varmaan illalla vähän rahkaa tai raejuustoa. huomena vetelen aamulla bcaa:t ennen ja jälkeen treenin, ja muutenkin alan noudattamaan tiukasti tota IF:ää.

Otan kuvan viikonpäästä vielä, niin näkee onko tuo viikon syömättömyys nyt niin paha asia tällasen sunnuntaitreenailijan kannalta kovinkaan merkittävä.
 
Nostetaas vanhaa ketjua ylös. Sukulainen veti 1vko. vesipaaston, sanoi että kolmannen päivän jälkeen oli aika kevyt olo, vähän kuin olisi ollut pilvessä. Teki kuulemma mieli vetää toinen vko. putkeen. Onneksi ei vetänyt kun lääkäri rääkäisi. No onko pakkislaiset paastonnut viime aikoina?
Olisihan toi 1vko vesipaasto kokemus muiden joukossa.
Kaunkohan ihminen elää pelkällä vedellä? Judis varmaan tietää.
 
Moi !

Kuten monet teistä varmaan jo tietävät, niin huomenna alkaa ramadan paasto muslimeilla ja nyt kun se on osunut kesään, niin paastoa on hurjat 21h päivässä. Ruoka-aika on 23.00-02.00.

Onko kellään mitään ideaa, miten voisi parhaiten säilyttää lihakset tämän kuukauden aikana? Salilla en ole lähtemässä kun ruoka-aika on niin lyhyt, ja pyrin välttämään kaiken liikunnan eli hidastamaan aineenvaihduntaa (joka automaattisesti myös hidastuu kun on syömättä).

Onko mitään muita ideoita, kun että syön sen kolmen tunnin aikana mahdollisimman paljon (vaikka vaikeaa on siinä saada 2000-2500kcal jonka uskon olevan kulutukseni silloin)? Pitäisikö tunkea mitä tahansa alas vai mitä ravinteita suositte?

Kiitos !
 
Vastasit jo itsellesi. Esimerkiksi Intermittent Fastingissa pienemmät syönti-ikkunat toimivat juurikin noin, eli syöt vaan normaalia safkaa. Jos et meinaa saada tarpeeksi kaloreita/proteiinia naamaan tuossa ajassa (joka ei pitäisi noilla kaloreilla mikään mahdoton tehtävä olla), voit turvautua jauheisiin, esim. mass gainers/whey. Ottaen kuitenkin huomioon, että olet 21h päivästä ilman ravintoa, ottaisin itse kaikki proteiinit hitaista proteiineista (kaseiini, lihan/kalan proteiinit) heran sijaan.

Ei se omasta mielestä tuon kummallisempaa ole.
 
Kyllä mä sinuna sinne salille menisin ja litkisin siellä vaikka heraa ja maltoa treenin aikana niin paljon kun napa vetää. Sali auttaa säilyttämään lihakset. Jos kk olet treenaamatta niin kataboliamörkö kyllä iskee.
 
Ei se aineenvaihdunta ehdi hidastumaan noin lyhyellä paastolla yhtään.

Salilla käynti on paras tapa säilyttää lihakset, jos mahdollista tekisin treenin ennen paaston katkaisua.
Kun treenaat kovaa annat kropalle "syyn" pitää lihakset tallessa koska niitä käytetään.
Tosin en ramadanin pituudesta tiedä mutta ainakaan kuukauden treenaamattomuuden aikana menetä juurikaan lihasta jos vain huolehdit ruoan laadusta. Olit pätkä paastolla tai et. Ainoastaan näyttää lättänämmällä sillä lihaksista katoaa paineet/nesteet ja hermosto menee "lepotilaan" lihasten suhteen... tästä oli t-nationilla joku artilkeli vähän aikaa sitten. Sieltä etsimään.
 
Tosiaan se aineenvaihdunta ei hidastu yhtään noin "lyhyellä" paastolla. Noin 8% aineenvaihdunnallinen hidastuminen hidastuminen tapahtuu vasta 3-4pv paaston jälkeen. Lähde
 
Ei se aineenvaihdunta ehdi hidastumaan noin lyhyellä paastolla yhtään.

Salilla käynti on paras tapa säilyttää lihakset, jos mahdollista tekisin treenin ennen paaston katkaisua.
Kun treenaat kovaa annat kropalle "syyn" pitää lihakset tallessa koska niitä käytetään.
Tosin en ramadanin pituudesta tiedä mutta ainakaan kuukauden treenaamattomuuden aikana menetä juurikaan lihasta jos vain huolehdit ruoan laadusta. Olit pätkä paastolla tai et. Ainoastaan näyttää lättänämmällä sillä lihaksista katoaa paineet/nesteet ja hermosto menee "lepotilaan" lihasten suhteen... tästä oli t-nationilla joku artilkeli vähän aikaa sitten. Sieltä etsimään.

Nyt kun en salille millään pääse, niin kannattaako treenata kotikonstein (leukoja punnerruksia kässäreillä jne) juuri ennen syönti-ikkunaa?
Tässä on ongelmana myös se, että helvetin pienestä ruokamäärästä iskee se ähky, joten todella vaikeaa saada alas edes 2000kcal. Ei kyllä ole onnistunut mitenkään ilman roskaruokaa ja silti maha huutaa hoosiannaa. Proteiinia olen kyllä saanut tarpeeksi sen 2g/kg alas.

Kannattaiskohan tässä tilanteessa muuten lähteä pienille miinuskaloreille (200-500) ja kiristellä hieman (rasvaprosentti noin 12%) ?

Kiitoksia paljon vastauksista !
 
Käyt ostamassa 10kg painoliivin ja scouttaat vähän street-workoutttia. Treenit tyhjällä mahalla just paaston lopuksi ja treenin perään eeppisen kokoinen palkkari jossa paljon nopeita hiilareita. Sitten semmoinen 2h kestävä feeding-fest kunnon bodyruokaa ja jälkkäriksi paljon kaloreita-> saa syödä vähän "roskaruokaakin". Lopuksi ennen uuden paaston aloitusta vielä insuliinit ylös kunnon sokeripommilla ja siitä sitten sopivan raukeana nukkumaan (ja aloittamaan uutta paastojaksoa).
 
Olipas mielenkiintoinen ketju. Tuli heti haettua Eat stop eat ja selailtua leangain läpi. Parempi perehtyminen viikonlopun aikana ja kokeiluun :)
 
Back
Ylös Bottom