Päihdepolitiikka

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Täällähän ovat huumemyönteiset kovasti olleet huumeiden vaaroja vastaan ja kehuneet kuinka kuningas alkoholi hoitaa homman kotiin. Alkoholia käyttää varmaan lähes kaikki suomalaiset, artikkelin mukaan kuitenkin siihen kuolee vanhoja ihmisiä pääasiassa ja noin 500 ihmistä vuodessa, huumeita käyttää huomattavasti pienempi määrä, silti kuolleiden määrä on sama ja kuolevat ovat nuoria.

http://yle.fi/uutiset/viina_tappaa_...alle_ovat_tulleet_laakkeet_ja_huumeet/6147938

Viina tappaa entistä vähemmän suomalaisia - tilalle ovat tulleet lääkkeet ja huumeet
Suomalaiset kuolevat viinaan aiempaa harvemmin. Sen sijaan lääkkeiden ja huumeiden aiheuttamat kuolemat ovat lisääntymässä. Kuolemansyytutkimusten mukaan kymmenen eniten käytettyä huumetta ovat lääkkeitä.


Helsingin yliopiston oikeuskemian laboratoriossa tutkitaan mitä aineita sisuksistamme löytyy kuoleman jälkeen, kun kuoleman syy on epäselvä. Alkoholimyrkytys se on aina vain harvemmin. Alkoholimyrkytykset ovat parissa vuodessa vähentyneet 550:stä 400:aan.

- Alkoholimyrkytyskuolemien laskun ajatellaan johtuvan siitä, että alkoholin myynti ja kulutus on vähentynyt ja erityisesti väkevien viinojen kulutus on laskenut, sanoo Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastoprofessori Ilkka Ojanperä.

Alkoholiin kuolevat 50-60-vuotiaat - huumeisiin nuoret.

- Suomessa huumekulttuuri on aika nuorta verrattuna vaikka Tanskaan ja Ruotsiinkin. Suomessakin aikaisemmin kuoltiin tosi nuorena huumeisiin, 20-25-vuotiaina. Nyt se on lähempänä kolmeakymmentä, mutta Tanskassa se on vielä korkeammalla. Ihmiset, jotka ovat siihen kulttuuriin kasvaneet, pärjäävät paremmin huumeidensa kanssa. Voidaan puhua huumekulttuurista vähän kuin alkoholikulttuurista.

Huume- ja lääkeaineisiin kuolleiden määrä väheni viime vuonna hiukan. Kuolleita oli reilusti yli 500. Katukauppaan valuu paljon reseptilääkkeitä.

- Huumelöydösten määrä lisääntyy vainajissa vuosi vuodelta, mutta muutosta on tapahtunut siinä, että huumeet, joita vainajista löydetään, ovat itse asiassa lääkkeitä. Kymmenen tärkeimmän myrkytyskuolemia aiheuttavan lääkeaineen joukossa on viisi opioidia eli euferisoivaa kipulääkettä, Ojanperä sanoo.

Lääkeopioidien huumekäyttö on lisääntynyt kaikkialla maailmassa - ja sama kehitys jatkunee myös meillä.
 
Täällähän ovat huumemyönteiset kovasti olleet huumeiden vaaroja vastaan ja kehuneet kuinka kuningas alkoholi hoitaa homman kotiin. Alkoholia käyttää varmaan lähes kaikki suomalaiset, artikkelin mukaan kuitenkin siihen kuolee vanhoja ihmisiä pääasiassa ja noin 500 ihmistä vuodessa, huumeita käyttää huomattavasti pienempi määrä, silti kuolleiden määrä on sama ja kuolevat ovat nuoria.

http://yle.fi/uutiset/viina_tappaa_...alle_ovat_tulleet_laakkeet_ja_huumeet/6147938

:face: Täällä ovat huumemyönteiset kovasti olleet KANNABIKSEN vaaroja vastaan...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis

Kannabiksen vaikuttavien ainesosien kannabinoidien tappavaa annosta ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan kannabista pitäisi kerralla nauttia noin 13 kg, jotta yliannostus tapahtuisi. Tutkimukset eivät tunne ainuttakaan kuolemaan johtanutta yliannostustapausta. Kannabikselle oraalisesti altistuneiden koirien tapauksia seurattiin 1998–2002. Suurin annos oli 90 g ja suhteellisesti suurin annos 26,8 g/kg. Kaikki eläimet toipuivat altistuksistaan täydellisesti.

Niin siis alkoholi terveellisempää, vai?
 
^ Niinpä, eli jos herra Joonan kasvatukset olisivat olleet laillisia, niin ei olisi kärsinyt verottaja eikä suomen kansa. Jälleen todistettiin, että suomen päihdepolitiikka kusee omaan nilkkaan.
 
Jäbäl oli viel ihan hyvännäköset viritykset, ammattimiehiä selvästi :D

Japin viestin informaatio value on taas aika lähellä nollaa. Ylläripylläri, että reseptilääkkeiden väärin käytöllä saa itsensä hengiltä :wtf:
 
Olisi Japi nyt voinut edes lukea tuon linkkaamansa uutisen. Tai no, kai tässä on se asenne taustalla että niputetaan kaikki huumeet yhteen, vaikka täälläkin keskustelu on pyörinyt lähinnä kannabiksen ympärillä. Kuinkakohan moni kuolee kannabikseen vuosittain?

"Kuolemansyytutkimusten mukaan kymmenen eniten käytettyä huumetta ovat lääkkeitä."
 

No mutta kymmennessä vuodessa toi on jo....

Yhä 0.


"Täällähän ovat huumemyönteiset kovasti olleet huumeiden vaaroja vastaan"

Tämmöiseen lausuntoon voisi vaikka quotena liittää esimerkkejä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-15%
Kun kyse on huumeista ei mielestäni voida koskaan olla liian varovaisia.
 
Kun kyse on huumeista ei mielestäni voida koskaan olla liian varovaisia.

Lasketaan sitten samantien nopeusrajoitukset max 50 km / h, ettei vahingossakaan tule kolareita. Voitaisiin myös pakottaa kaikki pyöräilijät 1000 € sakon uhalla käyttämään kypäriä ja heijastimia. Matkapuhelintakin saisi lain mukaan käyttää enää vain ja ainoastaan hands free kuulokkeilla, ettei vaan tule aivokasvainta. Ja suklaa.. oi tuo ruskea paholainen. Laaditaan rajoitus, jonka mukaan kerralla saa ostaa vain yhden patukan, ettei päästä lihoamaan ja tule verenpainetauteja, joiden takia joutuu käymään lääkärissä ja koska kyseessä on läski paska, joka ei voi käydä töissä niin muut maksaa verorahoilla nämä poliklinikkamaksut ja lääkkeet. Myös vessapaperin käyttöä tulee rajoittaa vain yhteen paperipalaan per paskallakäynti, ettei kuuset ja männyt lopu kesken..

Siitä oon sun kanssa samaa mieltä, ettei koskaan voida olla liian varovaisia kun on kyse huumeista (heroiini, kokaiini, amfetamiini, ekstasi, lsd yms yms). Mutta jos kannabiksen lasket tähän samaan satsiin mukaan, niin on tekopyhää olla laskematta myös alkoholi ja kahvi huumeeksi.
 
Yliannostuskuoleman riskiä voisi kait arvioida tän perusteella.Tässä on kaavio, jossa on kertoimena, kuinka monikertainen annos pitää ottaa käyttöannokseen nähden, jotta kuolisi.

drugdoses.jpg


Pelkän yliannostusriskin perusteella alkoholi onkin sitten aika hemmetin vaarallinen.Kannabis ja LSD ovat kaikkein turvallisimpia tältä kannalta, mutta, hintojen perusteella toi yliannostuskuolema on äärimmäisen epätodennäköinen.

ps.On kuitenkin ehkä mahdollista yliannosta itsensä hengiltä kannabiksella, sitä vaan täytyisi syödä kerralla yli kilogramma.Jos olisin tekemässä itsemurhaa, toi olis varmaan aika mielenkiintoinen tapa :D
 
Kun kyse on huumeista ei mielestäni voida koskaan olla liian varovaisia.

Kyllä, mielestäni tärkeintä olisi minimoida haitat. Nykyinen kieltolaki ei vaan toimi, samaa mieltä ovat kaikki politiikoista poliiseihin.
 
Hei kuulkaas kaikki pakkiksen pössyttelijät. Mul on kysymys.

Eli, jos nyt leikitään että tää kannabis olisi suomessa vapaata niin luultavasti sen käyttö olisi yleisempää kuin nyt. Ok? Tällä hetkellähän, vaikka ei saa, ajetaan autoa kännissä. Eli kaiken logiikan mukaan mitä yleisempää pilven käyttö olisi sitä enemmän myös pilvipäissään kaasutellaan coronalla pitkin maita ja mantuja. Eli kysymys itsessään onkin: Aihetuttaisiko pilvipäissään ajelu enemmän vai vähemmän kolareita kuin kännissä kurvailu?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom