Eddie2 ja Sindy, tuo käyttäytyminen, mistä kerrotte, on hyvin tuttua! On kumma juttu miten lähes kaikki anorektikot käyttäytyvät noin. Tarjoillaan ruokaa, muttei itse sitä oteta, yritetään kohota jotenkin yläpuolle. Ihan kuin elettäisiin pelkällä pyhällä hengellä.
Sitä on kuin riivattu, ja oma persoona häviää tuon sairauden myötä ihan jonnekin muualle. Vakuutan teille, että kun olette päässeet ravitsemustilanteessa parempaan suuntaan, nuo häiritsevät pakonomaiset neuroosit ruokaan liittyen kyllä pikkuhiljaa jäävät pois.
Teidän on ehkä pelottavaa alkaa luopumaan anoreksia-identiteetistä. Sehän on koko elämä tällä hetkellä, ajatukset pyörivät sen ympärillä niin pahasti että sivustaseuraajia hirvittää. Luulen, että syömishäiriöt ovat jonkinlaisia selviytymiskeinoja muihin päänsisäisiin ongelmiin, niitä vaan tarvitsee että pysyy kasassa. Pitää löytää vaan uusia tapoja käsitellä nuo ongelmat, koska elimistö rappeutuu anoreksiassa salakavalasti, samoin mieli. Itsemurhat ovat syömishäiriöissä yleinen kuolinsyy, siksi ei pidä vähätellä pahaa oloa. Huolissani olen nyt Sindyn tilanteesta. Tarvitset paljon, erittäin hyvää ammattiapua! Ymmärrän kyllä, että se on tuskallista joutua sellaiseen tilanteeseen, jossa tuntuu, että sairaus ”otetaan” sinulta väkisin pois. Yritä kuitenkin ottaa apu vastaan. Sinä pääset takaisin normaaliin elämään.
Siinäkin on kauhea ristiriita parantumisessa, kun haluaisin parantua, muttei ”lihoa” sitten yhtään. On niin ylpeä omasta olomuodostaan, vaikka muut kauhistelevat. Ihan kuin se olisi epäonnistumista, jos vartaloon tulee lisää muotoja tai alkaa saada väriä kasvoille. Voin vaan sanoa, että se onnellisuus mikä tulee parantumisen myötä, kaunistaa niin helvetisti, ettei haittaa vaikka vartalossa olisi hiukan ylimääräistä jossain. Jankuttakaa itsellenne että se painnonnousu ei ole lihomista, se on tervehtymistä! Ei teistä tule valtavia, vaikka välillä on turvonnut ja vaikea olo omassa kropassa. Ne hetket ovat vaikeita kohdata, tulee itseinhon puuskia, ja välillä haluaa takaisin sen olomuodon mikä ennen oli. Se on vaan taisteltava.
Eddie2: hienoa että olet lisännyt ruokamääriä, pienetkin edistysaskeleet ovat eteenpäin. Tuo ruokien mittailu toivottavasti jää pois, toisaalta sitä tarvitsee, että hahmottaa mikä on oikea määrä ruokaa. Toisaalta se kalorilaskuri päässä taas tikittää ja on ankara jos tulikin mukamas liikaa.
Toisten ruokamäärien vertailu on vähän huono homma. Muuthan syövät vähän miten sattuu, toiset vähemmän kuin sinä, jonka pitäisi syödä paaljon enemmän ja säännöllisemmin. Rohkeasti vaan syömään juuri se määrä mitä pitääkin. Ei se ole muilta pois.
Omat ajatukset ovat niin vääristyneitä kaikista asioista. Se on hulluutta, miten pää ja kroppa on hakoteillä. Syömishäiriöiset ovat taitavia häiriössään ja sitä kautta haluavat ylläpitää ”taitojaan”.
Suosittelen, että etsitte jonkin muun asian, harrastuksen, missä voitte kehittyä tuon anoreksian sijaan. Sillä paras anorektikko on kuollut anorektikko, se ei ole kaikkien tavoitteiden arvoista! Harrastuksista liikunta on ihana juttu, mutta tässä sitä käytetään vähän väärin. Se meinaa vaan olla itsensä kiduttamista kun voimat ei siihen riitä. Kuntosali-harrastus on vienyt itseäni oikealle tielle, voin kehittyä siinä paremmin kuin tuossa syömishäiriössä. Kunhan syön tarpeeksi.
Tarpeellisista kalorimääristä syömishäiriöiset yleensä tietävät. Tiedetään ruoasta paljon, sitähän ajatellaan jatkuvasti. Mutta se miten uskaltaa syödä enemmän ja toteuttaa ne aikomukset, se on paha paikka. Helppoa on toisten sanoa että syö tuota, ja syö noin. Älä tee noin. Se on sama kuin sanotaan masentuneelle, että ota itseäsi niskasta kiinni.
On syömishäiriöisiä, jotka kärsivät siitä paskasta vuosikausia. Itse tuhlasin siihen ehkä noin kolmisen vuotta. Kerran luulin olevani parantunut, mutta koska paino ei ollutkaan täysin terveissä lukemissa, romahdin uudestaan. Nyt se on pysynyt hyvissä luvuissa jo niin pitkään, että luotan etten tarvitse häiriötä. Olen nyt vahvempi kuin koskaan. Ja mikä parasta, ei tarvitse ravata lääkärissä koko ajan, vaikka terapia jatkuukin.
Te voitte onnistua myös, vaikka tässä maailmassa se tuntuu todella vaikealta, kun ulkonäkökeskeisyys on niin tapetilla. Joskus tulee päivä, kun huomaatte että olette tasapainossa mielen ja ruumiin kanssa.
Kirjoitan taas pitkästi
Tästä aiheesta vaan löytyy niin paljon ajatuksia…
