Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Oli siellä vuosi tai ehkä pari sitten ihan oikeastikin mielenkiintoista jaska-artistia, jos en ihan väärin muista.. Ehkä toi kattaus oli vaan noin yleisesti niin mitään sanomaton tänä vuonna, että pisti enemmän vielä silmään..
Ite en oo havainnut, että olisi kovasti erilaista just nyt, ehkä jazzittomuuteen on puutunuyt. Jonkin verran aina on jazzia yms. mutta valitettavan vähän. Toki pikkulavoilla yleensä pienempiä artisteja, vaikkei ihan Jazzia, mutta virkistävää kuunneltavaa anyways.

Samaa mieltä kyllä vahvasti noista päälavojen nimistä ja varmasti Kankaan lopettaminen vetovastuussa muutti hommia. Aikanaan itse käynyt katsomassa kaikki kovat.

Joku Lapasen Erkki voisi olla sellainen, että sillä saisi myytyä ja toisaalta sopisi orggiskonseptiin.
 
On joo maisemat toki kohdallaan, muussa toiminnassa pari kertaa ollut vähän sanomista.
Ok, itellä ihan hyvät kokemukset 10+ kertaa tänä vuonna. Sielllä toisella puolella oli kyllä itelläkin huoneessa vähän sanomista. Tai sitten en oo kovin vaativa ja noista kerroista tainnut 1 tai 2 kertaa maksaa ite, niin eri lähestyminenkin.

E. Mutta siis joo, onhan se rapistunut siitä, mitä parhaillaan ollut.
 
Mitä ihmettä keskustelua Turusta eikä sitä dissata ollenkaan niinku kategorisesti.

Nyt valloittamaan Prisma Keljo ja ehkä joku terassi.
 
Turku on ainut kaupunki Suomessa, missä oon polttanu pilveä. Voinee tässä kohtaa tunnustaa, kun tapahtuneesta on jo yli 20 vuotta ja ei siitä tapaakaan tullut, kun ei oo tullu sen koommin koskettua.

Olin myös järkkärinä Down By The Laiturissa joskus kakarana. Siellä ainakin riitti mulkkuja.
 
Varmaan porilaisia nekin, turkulaiset on aika lungeja kuitenkin. Tosin itse sukurasitteena ja muutenkin Tampesteriin kallellaan, jos näistä kahdesta olis valittava. Hki sitten taas sijalla -999 (ei olut inf merkkiä kännyn näppiksellä)
 
Tre mukava kaupunki ja paljon tuttuja. Itekin tykkään. Hesoja ei voi tosiaan edes mainita..

Itse olin kerran vastaavassa duunissa Ruisrockissa. Apinamaista hommaa nuo festari-JV-keikat noin valtaosin.
Joo, kyllähän nuo aika lehmän hermoja ja tiettyä asennetta kysyy. Ei ois minusta tekemään palkkani eteen.

Välillä kyllä vanhan työkaverin kanssa juteltu, että vois jonkun festarikeikan heittää vielä kimpassa. Ihan siis viinan myyntiä kylläkin tässä tapauksessa. Saattas olla elokuusta yhdet festarit, joissa onnistuiskin, että kävis päivän tekeen hommia ja päivän sitten riemuitsisi itekin.
 
Onhan tuossa festarihommassa se oma tunnelmansa. Viina/kaljakojulla saattaa olla varmaan ihan mukavasti vilskettä, riippuen tietysti tapahtumasta.
 
Mahdotonta miten paino pomppii päivän mittaan. Päivän ylin 114.5kg, neljä tuntia sen jälkeen 111.7kg 😂 pelkkää olemista tossa välissä, edes paskalla en käyny. Massatasapaino jotenkin epävireessä varmaan.
 
Onhan tuossa festarihommassa se oma tunnelmansa. Viina/kaljakojulla saattaa olla varmaan ihan mukavasti vilskettä, riippuen tietysti tapahtumasta.
Joo, rankkaa ja paskaa duuniahan se on seisoa pahimmillaan jotain 16h päivää mudassa teltassa, mutta hyvällä duuniporukalla ollu myös helvetin hauskaa. Sitä mättämistähän festariduuni yleensä on, että aivot nollille ja nostaa vaan automaattina juomaa jonosta / rivistä seuraavalle. Ja tietty viisastelee jotain välissä asiakkaille. Kännithän noissa aika usein vedetään sit itekin päivän päätteeksi.

Just tän samaisen duunikaverin kanssa, kenen kanssa oltiin just viikko Kreikassakin, homma toimi aina pirun hyvin.
 
Pari sivua taaksepäin kommentoidakseni, että eihän koli ole kaukana, tuossahan se on tunnin ajomatkan päässä. Pitäisikin varata vaikka hotelliyö ja lähteä vaellukselle ja kylpylään, se on aika toimiva yhdistelmä 😌
 
Mahdotonta miten paino pomppii päivän mittaan. Päivän ylin 114.5kg, neljä tuntia sen jälkeen 111.7kg 😂 pelkkää olemista tossa välissä, edes paskalla en käyny. Massatasapaino jotenkin epävireessä varmaan.
Johan sitä kusta ja hikeä tulee ton verran päivässä. Ainakin, jos kovin suolaisesti syönyt ja/tai juonut. Vaa'at:kin on vähän niin ja näin tarkkoja alustasta. Jos ei ollut perinteinen lattiaan ankkuroitu punnusvaaka😁
 
Back
Ylös Bottom