Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu

On siinä turhakkeita kerrakseen. Hyväveli/siskotusta parhaimmillaan.
Ja silti viesti kentältä on, että koko sirkus on niiin päin vittua johdettu, et työajasta suurin osa menee turhan paskan selvittelyyn ja raportointiin. Ehkä olisi aika pienelle tai miksei suuremmallekkin korjausliikkeelle.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tälle työpäivää puhelimessa joku 5h, alkais piisaamaan. Neuvontaa, ohjausta ja yleistä kädestä pitämistä suurimmaksi osaksi. Osa viel soittaa teamsin kautta ku työpuhelin jatkuvasti varattu.
Taidampa tähän liittyen laittaa puhelimen vahingossa äänettömälle ja lähteä koiran kanssa tallustelemaan 5km. Kyllä ne työt huomiseen odottaa.
 

On siinä turhakkeita kerrakseen. Hyväveli/siskotusta parhaimmillaan.
Hyvinvointialueille siirtyi vuoden 2023 alussa yhteensä yli 260 000 kunta-alan työntekijää.

Jos on 600 johtajaa niin yksinkertaistettuna 260000/600 jokaisella johtajalla 433 alaista 😅
Ei ole helppoa olla vastuussa, kuunnella, huomioida, johtaa, kehittää, kouluttaa 433 alaista.

Jos ongelma onkin siinä että johtajia on liian vähän? Vaikee kuvitella että joukko työntekijöitä itseohjautuu ja täyttää niille määritellyt tavoitteet 😅
 
Jos on 600 johtajaa niin yksinkertaistettuna 260000/600 jokaisella johtajalla 433 alaista 😅
Ei ole helppoa olla vastuussa, kuunnella, huomioida, johtaa, kehittää, kouluttaa 433 alaista.

Jos ongelma onkin siinä että johtajia on liian vähän? Vaikee kuvitella että joukko työntekijöitä itseohjautuu ja täyttää niille määritellyt tavoitteet 😅
No tuossa kait oli vain ne "big bossit". Eiköhän siellä ole 10x enemmän sitten keskitason oleskelijoita. Niin kuin Reivi tossa yllä sanoikin, niin taso on vaan niin huono. 😁
Anekdoottina: olen ollut tilanteessa, jossa oli ongelman äärellä 2 työntekijää ja 7 työnjohdon henkilöä. Jälkimmäisistä yhtä lukuun ottamatta muut vain katsoivat vieressä. Eli eipä niille ilmeisesti kummemmin tarvetta ollut koko firmassa. 🤷‍♂️
 
Taidampa tähän liittyen laittaa puhelimen vahingossa äänettömälle ja lähteä koiran kanssa tallustelemaan 5km. Kyllä ne työt huomiseen odottaa.
Kyllä kannatti, keli oli just passeli ja koirakin sai enimmät energiat taas tunniksi pariksi purettua ja mikä parasta oikein iso paska on pois huolesta eli suolesta. Nyt voi ite lähtiä asioille ja voi luottaa siihen, et ei oo haisevaa yllätystä odottamassa.
 
Kyykkytreeni oli ihan kiva mutta jotenkin on etenkin jalkatreeneistä nyt kateissa sellainen taistelutahto vetää päätyyn asti, tarttis vähän kiristää kun mulla on se 6 sinistä kiekkoa tavoitteena taas. (penkissä 4, kyykyssä 6, mavessa 8) On joo pieniä painoja mutta niin oon minäkin, paitti maha.
Rankaisin itseäni tästä menemällä suoraan reenin jälkeen järveen uiskentelemaan, voin sanoa että jos joku tippuu joskus veteen niin en mee pelastaa tähän vuodenaikaan, paitti jos on lapsi.
Kohta rankaisen lisää syömällä Omar munkin kahvin kanssa.
 
Jumpalla: käyty. Progressiota tuli lähes joka liikkeessä ja jessus kun oli kivistä lihaa kun pamahti pihvit pumppiin. Tuli käytettyä ylityövapaat kyllä todella hyvin hyödyksi.
 

Kakelle olis hommia.

ja Masalle.

7_2fb_2fb_2f3_2f7bb3dd81b6c047fa9821f0f29e2e85b26411512430294_dsdbkxvd4tb8vw2p2j_3wr_2_kkk_1.jpg
 
Apteekin UNI hyllyllä vierekkäin Kofeiini tabletit + melatoniinit. Sekä tarpeeseen, että kun ei tarvi. Oli jostain syystä hupaisaa.

Mutta ei se taida olla.
 
Penassa olisi paluu sarjapainoissa markka-aikaan. Jos onnistuu niin voisi hakea vaikka laatikon hyvää jäätelöä.
 
Apteekin UNI hyllyllä vierekkäin Kofeiini tabletit + melatoniinit. Sekä tarpeeseen, että kun ei tarvi. Oli jostain syystä hupaisaa.

Mutta ei se taida olla.

Unettomuus on kamalaa. Piporadiossa on nyt ollut iltaisin niin vilkasta lähetystoimintaa, että pakko ottaa pilleri. Muuten ei uni tule, koska humppa raikaa. Eilen soi jopa Porilaisten marssi 😖

Kuukauden kuluttua pääsen valittamaan psykalle asiasta. Tosin eihän se asialle mitään voi, mutta valitan kuitenkin.
 
...tunnetaan myös nimellä pimpanpulla.
...uunista ulos.
Toinen inhoreaktio tulee siitä kun naiset puhuu itsestään tai toisista muikkelina
Mitäs siihen sanot, kun yks miespuolinen tuttu alkoi käyttää puolisostaan nimitystä äiti, kun saivat jälkikasvua? Siis, että jos oli asiaa vaimolleen toiseen huoneeseen, huusi "äitii, sitä ja tätä..."
 
Huomio!



View: https://www.instagram.com/reel/CvFKqOSIo6D/?utm_source=ig_web_copy_link

"Moottorina autossa ei kuitenkaan ole hieman yllättäen viimeisintä huutoa edustavaa täyssähkötekniikkaa, vaan viritetty klassinen kaksilitrainen bensiiniturbo."

Hyvä! Miksi ihmeessä ysisataseen olis sähkövispilä laitettukaan...
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom