Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
20230921_200942.jpg

Tämä ei siis toimi. Onneksi jäänyt sellaiseen "lamppu palaa" -tilaan, niin voi sytyttää ja sammuttaa töpselin kautta.
 
Mikä menee sisään, tulee myös ulos.
Kävin aikoinaan korkeakoulutuksen, jossa minun piti suorittaa kurssi nimeltä sähkömagneettiset kentät ja aallot. Kurssi koostui hieroglyfeistä, joissa ei ollut mitään tolkkua. Etenkään torstaiaamun krapulassa, jolloin kokoonnuimme pohtimaan hieroglyfien arvoitusta. Eräänä viikonloppuna päätin ratkaista sadomasokenttien salaisuuden. Linnoittauduin kämppääni prujujen kanssa ja vannoin, että tulen ulos vasta kun arvoitus on ratkennut. Sunnuntai-iltana koin lopulta valaistumisen. Kaikki nämä käsittämättömät riimut ja epätoivon lannistama proffa yrittävät kertoa minulle juuri tämän. Mikä menee sisään, tulee myös ulos. Aivan. Uskomatonta. Neroutta. Tunsin itseni Einsteiniksi, vedin kurssista ykkösen ja sain diplomin viisaudestani. 🤓
 
Tuollaiset hoidetaan kauko-ohjattavalla töpselihommelilla.

Esmes

katso liitettä 259199
Parempi vaihtoehto vielä esim Apple home -ohjattavat lamput.

Voi säätää apin kautta valon kirkkautta, sävyä, tehdä erilaisia ajatuksia (esim meillä menee tietyt lamput päälle 15 min ennen auringonlaskua), jne jne.

Voi tehdä ryhmiä mitkä lamput menee päälle. Lisäksi saa ihan normi katkaisijan näköisen mötikän seinään jolla laittaa näitä lamppuja on/off.
 
Näin pienenä skidinä dolph Lundgrenin punainen skorpioni leffan. Oli kova luu ja halusin olla niin kuin dolph.

Noh, ei kasvanu minusta niin isoa ja lihaksikasta. MUTTA sankariksi aloin kuitenki, sillä on Vin Dieselin tukka!
 
Jopas ollut uusissa töissä hulinaa, saanut kyllä oppia urakalla. Is nice.

Palkitsin itseni hankkimalla kameran ja huomenna siihen linssin, jos opettelisi lisää uutta. Tämä hullutus lähti siitä kun en saanut revontulista edes siedettävää kuvaa niiden kerrankin sattuessa kotona ihmeteltäviksi.

Jos joku tarvitsee niin noin puolen vuoden päästä todennäköisesti myynnissä kerran käytetty kamerasetti.
 
Jopas ollut uusissa töissä hulinaa, saanut kyllä oppia urakalla. Is nice.

Palkitsin itseni hankkimalla kameran ja huomenna siihen linssin, jos opettelisi lisää uutta. Tämä hullutus lähti siitä kun en saanut revontulista edes siedettävää kuvaa niiden kerrankin sattuessa kotona ihmeteltäviksi.

Jos joku tarvitsee niin noin puolen vuoden päästä todennäköisesti myynnissä kerran käytetty kamerasetti.
Ostin käytettynä järjestelmäkameran Canon D1100D:n, välillä innostuu kuvailemaan mutta nyt on unohtunut pidemmäksi aikaa. Joten oli ihan hyvä, että en ostanut uudempaa mallia. 😁

Kuuta olen kuvaillut joskus, oli kyllä kokemus seistä -20 asteen pakkasessa ja räpeltää kameraa ja rämpiä hangessa sellaiseen paikkaan, jossa vähiten valosaastetta. Revontulia en ole edes nähnyt, kun yrittänyt niitä bongailla.
 
Ihmeellinen syksy, kalenteri näyttää syyskuun loppupuolta ja auringon nousun aikaan +13. Tilaan kunnon pakkasyön ja hirvikärpästen joukkomurhan.
Ainakin täälläpäin on paikoin hirvikärpäsiä ihan vtusti. Ja ennusteet näyttää ens viikollekin kesäkeliä.

Tänään ohjelmassa talkoohommia, ulkoverhouksen asentamista.

Mutta ensin tietysti kahvia.
 
Ja niissä on käytännössä kaikissa myös ihan erillinen kuivaustoiminto. Jollainen hyrrää nyt tallissa. En vetäny ulospuhallusta mihinkään. Nyt mästerseffi ja sumo ja sitten kattomaan onko 91% kosteus tippunu yhtään.
Toimiiko?
 
Back
Ylös Bottom