Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
SIKA! Eiku. #meetooo tai jotain. Pakko olla jotenkin väärin.
Niin onkin. Ajattelin ennen, että minä olen tällaisen yläpuolella mutta en enää jaksa olla.

Toki, olin kyllä varautunut raahaamaan kalusteen sisälle yksin jos kuljettajalla olisi ollut kiire. Onneksi ei ollut.
 
Tunnen vain junantuomia eikä yhdelläkään ole venettä. Eli Espoossa on menossa isot larpit.

Voi toki liittyä sosiaaliluokkaan.
IMG_20221111_144154_edit_1383068844908747.jpg

Mulla ainakin on vene!
 
Piilopirtti keskellä Nuuksiota olisi sinänsä ok, mikäli ihmiset saisi sieltä helvettiin häiritsemästä.

Taitaa kaikenmaailman marjanpoimijaa, koiran ulkoiluttajaa ja viikonloppuvaeltajaa olla täynnänsä. Parhaillaan venäläisiä versioita heistä. 😆 Ainakin viikonloppuisin joutuisit lähtemään kauemmas mökille karkuun.
 
Siksihän sanoin, että jos ihmiset saisi katoamaan sieltä.

Ja minä muistan, kuinka siellä pystyi joskus käymään ihan rauhassa vaikka sienestämässä, pari ihmistä tuli ehkä vastaan. Nythän siellä ei ole vuosikausiin ole sen vertaa ollut luonnon rauhasta tietoakaan, että viitsisi lähteä edes maisemia katsomaan.
 
Iso Majaslammen rannalla olen ollut muutamia iltoja kaakkureita katselemassa ja kuuntelemassa, niin tais yhden kerran joku ihminen kävellä ohi. Isojen parkkiksien ja rengasreittien läheisyydessä rauhasta tuskin tietoa ollut koskaan, mutta enempi vihdintien puolen Nuuksiossa voi jotain rauhaa ehkä vielä olla kun välttelee ns turistikohteita. Nämä luontoharrastukset aika pahasti jääneet niin en nykytilannetta tiedä. Sielulle tekisi kyllä hyvää viettää enempi aikaa luonnon rauhassa. Mutta kiire on kiire!
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom