Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
20221106_190153.jpg

Lahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Vittukuvituttaa koiran kanssa lenkillä, kun joku pässi lähtee kävelemään samaan suuntaan.

Pitää loikkia johonkin mettäpolulle karkuun pimeessä. Jooo tuonnehan minä olinkin menossa....Vittu.

Siellä sitten kengät kurassa ja risut naamassa. Vain saadakseni ahdistava paskanjauhanta loppumaan.
Puhutaanko tässä ny siis oikeasta pässistä ja koiran reaktiosta, vai mistä? No, sama se sille, ratkaisu on kouluttaa se samaan suuntaan taivaltava kanssakulkija tavoille, eikä vain aina paeta tilannetta pusikkoon.

Iso mies, älä itke.

Mikä siinä muuten on, kun ulkoilutat koiraa niin samaan aikaan tuntuu olevan kaikki alueen koiran ulkoiluttajat liikkeellä? Näin ainakin ite muistelen kun aikoinaan oli koira ja lähti sen kanssa lenkille. 😅
No yleensä suuri osa ihmisistä käy töissä tässä yhteiskunnassa suht samalla aikataululla (siitähän esim. ruuhkatkin johtuvat), sitten kotiin, ruoanlaitto ja ruokailu, sitte karvakamut lenkille.

Mutta mitäs se haittaa, vaikka muutkin koirat olis samoihin aikoihin liikkeellä? Oma on kuitenki opetettu sivuuttamaan ne siististi, niin sielläpä räkyttäkööt ellei omistajansa osaa...
 
Puhutaanko tässä ny siis oikeasta pässistä ja koiran reaktiosta, vai mistä? No, sama se sille, ratkaisu on kouluttaa se samaan suuntaan taivaltava kanssakulkija tavoille, eikä vain aina paeta tilannetta pusikkoon.

Iso mies, älä itke.

No yleensä suuri osa ihmisistä käy töissä tässä yhteiskunnassa suht samalla aikataululla (siitähän esim. ruuhkatkin johtuvat), sitten kotiin, ruoanlaitto ja ruokailu, sitte karvakamut lenkille.

Mutta mitäs se haittaa, vaikka muutkin koirat olis samoihin aikoihin liikkeellä? Oma on kuitenki opetettu sivuuttamaan ne siististi, niin sielläpä räkyttäkööt ellei omistajansa osaa...
Eipä siinä mitään haittaa olekaan, kunhan yleisesti pohdiskelin. Voihan se olla, että koiraa ulkoiluttaessa havannoi herkemmin muut koiran ulkoiluttajat.
 
Puhutaanko tässä ny siis oikeasta pässistä ja koiran reaktiosta, vai mistä?
....Ei saatana...
ratkaisu on kouluttaa se samaan suuntaan taivaltava kanssakulkija tavoille, eikä vain aina paeta tilannetta pusikkoon.
Jaa esimerkiksi sitä naapurin akkaako alan kouluttamaan tavoille? Että pidä ämmä jatkossa turpas kiinni, ei kinost!
Oma on kuitenki opetettu sivuuttamaan ne siististi, niin sielläpä räkyttäkööt ellei omistajansa osaa...
Koira käyttäytyy ihan hyvin. Mutta kun ihmiset! Olisivat hiljaa.
 
Jaa esimerkiksi sitä naapurin akkaako alan kouluttamaan tavoille? Että pidä ämmä jatkossa turpas kiinni, ei kinost!
No kyl. Mites se muuten oppis, jatkaa vaan samaa joka kerta ku sinut (ja koiran) näkee.

Ketä kiusaat, jos et niin tee? Aivan, itseäsi.

Ja juu, sen voi tehdä sivistyneesti myös, ei pelkästään mulkusti, mutta oman pään piilottaminen aina puskaan ei kyllä ratkaise pitkässä juoksussa yhtään mitään.

Mihin ihmiskunnasta on kadonnut tavallinen suorapuheinen kommunikaatio? Varmaan se mummokin jatkaa aina sitä höpinäänsä, koska kukaan ei ole ikinä mitään sanonu, ja samalla miettii että on sillä Saatanalla huonosti koulutettu koira, ku se aina saa ihan vapaasti viedä isännän jonnekki pusikkoon.
 
Ajatteletkohan nyt vähän turhan tosissasi näitä foorumikirjotuksia. En minä tässä mitään psykiatria nyt tarvinnut, kiitos vain.

Ei sillä, että paskaa olisin puhunut. Mutta kevyttä liiottelua tai huumoria täällä tapana käyttää.

En kai minä nyt joka helvetin kerta pusikkoon loiki, kun ihmisen näen.
 
Vittukuvituttaa koiran kanssa lenkillä, kun joku pässi lähtee kävelemään samaan suuntaan.

Pitää loikkia johonkin mettäpolulle karkuun pimeessä. Jooo tuonnehan minä olinkin menossa....Vittu.

Siellä sitten kengät kurassa ja risut naamassa. Vain saadakseni ahdistava paskanjauhanta loppumaan.
No mitä muuta tästä vois päätellä, kuin että kasvata munat?
 
Jäsen Lonewolf varmaan uskoo Sylverönkin olleen sodassa soppaa tarjoilemassa :unsure:

Ja hissikuilu on tietysti täynnä. Asiakkaathan vitutti niin paljon, että ne kirjaimellisesti tapettiin pudottamalla kuiluun.

...Eiku...

En ole tuota hissikuiluasiaa kyllä täysin poissulkenut. Missähän se Kajsnakin, kuukausia kadoksissa, meinasiko evätä eläkkeen??🧐🤔
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom