Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Mitä on älykkyys?

b42957a38c826e7f59b2d95bb4224f8a.gif
 
Kaverille kävi silleen, että ei jääny mistään kiinni varsinaisesti, naisolento ihan normaalisti ja tyytyväinen, mutta kysy sitten läppäriä lainattuaan että mitä tarkottaa bondage? Siinä voi vähän ajatukset laukata lujaa, mut täytyy kerätä ittensä ja solmujen tekemisen vanhasta taidosta olla kiinnostunut ja äkkiä seuraavaan aiheeseen.
Toivottavasti kuitenkin alkuhämääntymisen jälkeen palasi aiheeseen ja lähetti naiselle aiheesta videon tai näytti sen naiselle niin, että sitä katsottiin yhdessä. -Paitsi siis tietenkin, jos tarkoituskin on vain sooloilla aiheesta haaveillen tai toteuttaa itseään suhteen ulkopuolella. :)
 
Jos joku nainen sattuisi katsomaan esim. googlen hakuhistorian niin voisin jo kuvitella ilmeen poistuessa ovesta.
Kun koittaa hauskuuttaa muita höpsöillä jutuilla niin viimeksi tältä aamulta on yksi haku: cum on lips.
Se nyt varmaan kertoo jo kaiken oleellisen.
Tai no ei ehkä kaikki naiset.. jouduin niinkin hölmön asian googlaamaan kuin: Preservatiivi.
Tämä siksi koska piti käydä kaupassa töistä tullessa niin kysyin mitä tarvii niin toi tuli takaisin :X3:

E: Lahdessa oli eilen vielä kirpparilla myynnissä.
1613798387589.png
 
Viimeksi muokattu:

OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
melko miele:n kiintoista kuva-materiaalia

 
Veikkaan että moni on ihan tyytyväinen, kun nyt pääsee oikeasti hiihtään ja laskeen. Itteä vituttaa, kun ei voi heittää kiekkoa, kun häviää kaikki :D
 
Eilen kun siitä kyselin mahtaisko ihmisiä kiinnostaa puusta rakentelu, tää tuli mieleen kun eilen tein sellaisia kevyitä varastonovia ja sellaisen tekemiseen menee se alta viisi minuuttia kun kamat valmiina.
Sitä vaan notta oppinut jos jonkinlaista puusta tekemään ilman tuhaamista, harmi vaan ettei nyt ole enää oikein huvittanut tehdä täysin valmiita rakennuksia, niissä kun on miljoona erilaista tapaa tehdä asioita ja oppinut kaikkea pientä. Saisi varmaan monenmoista juutuupi pätkää aikaan, nyt saattas mennä melko nopeasti saman toistamiseen ellei sitten saa ideoita/pyyntöjä tekemiseen.

Tohon Maxin juttuun, jäällä vois olla kova sana rata, tosin menisi ehkä nopeaan sekin tylsäksi kun ei esteitä.
 
Kivasti ritisi olkapää kun tanko rinnalla. Jonkin verran jomottaa, ei onneksi mitään viiltävää kipua. Olisko mitään ehdotuksia uudeksi harrastukseksi penkinpunnerruksen tilalle?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom