Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jostakin syystä sain sellaisen kuvan :jahas:

Hiljaisuus on myöntymisen merkki.
Syyllisyys painaa trnajaa, sen takia näkee syytöksiä sielläkin, missä niitä ei ole.
Sama vika, parempi olla koko ajan äänessä, ettei vahingossa tule suostuttua johonkin tai myönnettyä jotain, jota ei ollut tarkoitus tehdä. Aina voi kysyä uudelleen, jos huomaamattaan mölissyt toisen kysymyksen päälle, samalla saa lisää ajatteluaikaa.Oon joskus kuullut samaa. Siksi pidänkin hirveetä mekkalaa.
Sama vika, parempi olla koko ajan äänessä, ettei vahingossa tule suostuttua johonkin tai myönnettyä jotain, jota ei ollut tarkoitus tehdä. Aina voi kysyä uudelleen, jos huomaamattaan mölissyt toisen kysymyksen päälle, samalla saa lisää ajatteluaikaa.
Mun yleisimmät taas on "pitää käydä vessassa" tai "mä kuulin jotain, käyn tarkistamassa". Tai jos kumpikaan noista ei onnistu, puhun toisen pökerryksiin siten, ettei se lopulta tiedä edes omaa nimeään.Juu. Ja sen jälkeen paeta liukkaasti paikalta johonkin älyttömään tekosyyhyn vedoten. Kuten esimerkiksi "varpaasta alkoi vetää suonta" "nyt just mun pitää saada iso kahvi" ja mun suosikki duunissa on "mulle tulee nyt puhelu" ja sen jälkeen alan höpöttään jotain epämääräistä. Toimii.
Mun yleisimmät taas on "pitää käydä vessassa" tai "mä kuulin jotain, käyn tarkistamassa". Tai jos kumpikaan noista ei onnistu, puhun toisen pökerryksiin siten, ettei se lopulta tiedä edes omaa nimeään.
Eukot :jahas:
Mulla taas ongelmana on se, ettei suu osaa muodostaa sanaa "ei" sillon ku sitä kipeimmin haluan. Jostain syystä kyllä/ei-kysymykset saa mun aivot aina lähettää viestin suulle, joka muotoutuu o-kirjaimeksi ja henkäsyn mukana tulee "joo". Heti ku ääni loppuu, katuminen iskee. Mut minkäs teet, ku on suostuttu, on suostuttu.Kyllä. Suostuminen ja myöntyminen ei oo mun heiniä. Kiellän aina kaiken. Siksi toivonkin, että kukaan ei aloita kysymällä esim "haittaaks sua, jos.."
Tykkäät meistä kuitenki.Eukot :jahas:

Mulla taas ongelmana on se, ettei suu osaa muodostaa sanaa "ei" sillon ku sitä kipeimmin haluan. Jostain syystä kyllä/ei-kysymykset saa mun aivot aina lähettää viestin suulle, joka muotoutuu o-kirjaimeksi ja henkäsyn mukana tulee "joo". Heti ku ääni loppuu, katuminen iskee. Mut minkäs teet, ku on suostuttu, on suostuttu.
Seuraava askel on opetella pitää suu supussa ja ravistaa päätä em. kysymysten kohdistuessa muhun. Vasta oon suunnitelmaa hiomassa, käytännön harjoitukset seuraavat myöhemmin.
Mä sentään vaan änkytän. Tosin oon joutunut siedätyshoitoon, kun duunikaverit on lähestulkoon pelkkiä miehiä. Tosin isomahaisia tai mikkihiiriä, mutta miehiä silti.
Tuo Misfits on muuten ihan perkeleen hyvä sarja. Jos siinä ei tapeta jotakuta vahingossa tai tahallaan tai runkata varastohuoneessa, niin siinä varastetaan potilaita. Ihan loistavaa viihdettä.Noni, soitin ja ilmotin et jään saikulla. Olette varmaa tyytyväisiä. Pitäi varmaa käyä lekurilla kaäntyy tai jossai sellasessa.
Mites tää homo episodi nyt päätty?? Jotain resoluutioita nyt sitte


Ei toi vielä mitään todista, jos en olekkaan hänen tyyppinen mies. Siis olettamuksella, että olisi myös miehiin päin. Samalla olettamuksella kuka tahansa räme germaani voisi testata sinun heteroutta. Ei, absoluuttista totuutta emme saa näin, joten tämä jäänee auki. Paha salkku!Hyvä poika! Saat sen kunniaksi papukaijamerkin!
Siihen homoepäilyyn ei saatu nyt varmuutta. Mä oon jäävi kokeilemaan, joten kehotankin sun kahlaajalintu kokeilemaan onko se totta vai ei
Tai sit me vaan uskotaan trnajan sanaa :D
Ei toi vielä mitään todista, jos en olekkaan hänen tyyppinen mies. Siis olettamuksella, että olisi myös miehiin päin. Samalla olettamuksella kuka tahansa räme germaani voisi testata sinun heteroutta. Ei, absoluuttista totuutta emme saa näin, joten tämä jäänee auki. Paha salkku!