Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mä en ole tehnyt tänään mitään muuta kuin parit seminaaritehtävät huomiselle ja lukenut muutaman artikkelin luentoja varten. Heräsin aikaisin aamulla soittamaan lääkäriin, mutta en saanut aikaa joten en jaksanut edes lähteä yliopistolle vaikka siellä olisi vapaapäivästä huolimatta asioita hoidettavana. Huomenna on sit kaikki tän päivän jutut + huomisen omat jutut tehtävänä![]()
Onko Britanniassa tapana tehdä tehtäviä tms.? Tuohan on ihan normaalia, ettei niin tyhjänpäiväisiin asioihin kuin kouluhommat ole kiinnostusta, kun vaihtoehtona on treenaaminen ja yleinen lorvailu.
K Seminaareihin on tosin pakko valmistautua edes jotenkin, koska ryhmäkoot ovat pieniä ja kaikkien pitää osallistua keskusteluun/väittelyyn.
Ikivihreä biisi, tähän syksyiseen ja synkkään maanantaipäivään... :haart:
Täällä nuo ovat aika vähäisiä, mikä on sinänsä huono homma, koska keskustelemisen taito jää liian vähälle huomiolla. Olen kuitenkin onnistunut puutteellisella valmistautumisellakin jotain sanomaan. Toki en opiskelekaan missään eliittiyliopistossa saati tiedekunnassa, joten on ihan ymmärrettävää, ettei meiltä vaadita mitään. Muutama vuosi sitten pari fuksityttöä luki tenttiin. Minä tokasin heille, ettei kannata moiseen tuhlata aikaansa, koska niistä pääsee lukemattakin läpi.
Mulla on ihan hirveitä traumoja tuosta kappaleesta, kun sitä aikoinaan soitettiin telkkarissa niin helvetisti, että teki mieli heittää telkka portaita alas. :urjo:
Onni on muuten oma auto niin ei syyspäivien synkkä sää pääse masentamaan. :D
Mun lapsuuden telkkarissa ei ollu kaukosäädintä, joten ei voinu aina vaihtaa kanavaa, kun tuo tuli. Lisää lapsuudentraumoja... :itku:Telkkaa ei tarvi katsoo. ;)
Mun lapsuuden telkkarissa ei ollu kaukosäädintä, joten ei voinu aina vaihtaa kanavaa, kun tuo tuli. Lisää lapsuudentraumoja... :itku:
Ei se huono ainakaan. Kuvittelin että olet semmonen härskin kolmekymppisen näköne, mutta oletkin tommosen lutusen kakskymppisen näköne. :D
Olet ilkeä, en pidä sinusta :(Ne on photoshopattuja. Oikeesti se on aika ryppynen jo :/
Olet ilkeä, en pidä sinusta :(
Ne on photoshopattuja. Oikeesti se on aika ryppynen jo :/

En usko! Bicho on varmasti kuin siloinen vanukas.![]()
Mikä hemmetin vanukas mä oon, ku Kairakin vanuttelee mua nykyään :DEn usko! Bicho on varmasti kuin siloinen vanukas.![]()