Eräältä keskustelufoorumilta lainattua:
"Urheilusuorituksen kannalta kysymys on siitä miten keho tai lihassolu
solu saa riittävästi energiaa suoritukseen. Solu voi saada energiaa joko
suoraan verestä (glukoosi) tai purkamalla kehon glykogeenivarastoja.
Glykogeeni on välivarastotuote, joksi maksa ja lihakset muuttavat liian
glukoosin insuliinin avulla. Normaali 70-kiloinen ihminen voi varastoida
enimmillään n. 400 g glykogeenia (tästä maksaan noin 100-150 g ja
lihaksiin loput). Tämä vastaa n. 1500 kaloria, mikä jo riittää melkoisen
urheilusuorituksen toteuttamiseen.
Glykogeenivarastot ja niiden saatavuus on tärkeää, koska veren glukoosi ei
riitä urheilusuoritukseen (glukoosia on veressä kerrallaan vain n 20g,
jatkuva yli 30 g taso viittaa sokeritautiin ja yli 100 g glukoosia veressä
tappaa tunneissa). Glykogeenivarastot täyttyvät nopeasti, yhdellä
normaalilla länsimaisella aterialla. Länsimaisella dieetillä ne myös
pysyvät useimmiten täysinäisinä, koska tapaamme syödä enemmän kuin
kulutamme. (Sivuhuomautus: mikäli glykogeenivarastot ovat täydet kun
vereen tuodaan lisää ruokaa, alkaa maksa muuttaa sokeria seuraavaan
varastomuotoon eli triglyserideiksi ja sitä kautta rasvakudokseksi).
Insuliini on tärkeä, koska se pitää meidät hengissä runsaan aterian
jälkeen. Insuliini, joka erittyy kun veren sokeritaso uhkaa nousta
vaarallisen korkeaksi, alentaa verensokeritasoa kahdella tavalla: 1) Se
"avaa" solun seinämät vastaanottamaan glukoosia. Se osa glukoosista, mitä
solut/maksa eivät käytä välittömästi, varastoidaan glykogeeniksi. Jos
glykogeenivarastot ovat täynnä, maksa muuntaa liian glukoosin
triglyserideiksi. 2) Samalla insuliini estää jo olevien
glykogeenivarastojen purkamisen takaisin sokeriksi - siitä nimitys
varastointihormooni.
Hiilihydraattitankkauksessa ajatuksena on ymmärtääkseni
a) saada kehon glykogeenivarastot täyteen ja
b) pitää solunseinät "auki" glukoosille
c) pitää veren glukoositaso riittävän korkeana, jotta sitä energiaa
riittää.
Hiilihydraattitankkauksen vaikeus perustuu glykogeenivarastojen
purkamiseen suorituksen aikana. Solujen ja maksan glykogeenivarastoja
voidaan nimittäin hyödyntää vasta kun sekä veren sokeri- että
insuliinitasot ovat alhaisia. Veren glukoosi ei suoritusta juurikaan auta,
koska glukoosin kokonaismäärä veressä on vähäinen ja kuluu noipeasti.
Glykogeeni auttaa, mutta sen käyttö onnistuu vain, jos veren insuliinitaso
ei ole koholla.
Perusperiaate on, että veren insuliinitaso pidetään tasaisesti
alhaalla (tähän tähtäävät kohtuulliset ruoka-annokset, hidastettu
imeytyminen ja insuliinin vastahormonin aktivointi proteiineilla).
Satunnaisella aterialla saatu ylimääräinen energia muuntuu edelleen
glykogeeniksi, mutta sen palauttaminen takaisin energiaksi on toisin
helpompaa, kahdesta syystä. Ensinnäkin insuliinitaso on alhaalla. Toiseksi
ruoan proteiini lisää verenkiertoon insuliinin vastahormonia, glukagonia,
jonka tehtävänä on (proteiiniaineenvaihdunnan ohella) avata varastot eli
aktivoida glykogeenin palautumista sokeriksi (siis glukoosiksi, jota solu
lopulta käyttää polttoaineenaan).
Summa summarum: Näyttäisi siltä, että optimaaliseen urheilusuoritukseen
tarvittaisiin täydet glykogeenivarastot ja matala insuliinitaso. Eli yksi
kunnon ateria tunteja ennen suoritusta, ja kevyt välipala juuri ennen
suoritusta ja/tai sen aikana. Hiilihydraattitankkauksen _voi_ tehdä näin.
Useimmiten kuitenkin tankkaus tehdään liian suurena: koska
glykogeenivarastoja ei tyhjennetä koskaan kokonaan, jo 500-1000 kaloria
riittää ja kaikki sen yli nautittu energia päätyy triglyserideiksi.
Lisäksi juuri ennen suoritusta nautittava sokeri esim. urheilujuomassa
kohottaa insuliinitason sellaiseksi, ettei glykogeenivarastoihin pääse
ratkaisevalla hetkellä edes käsiksi. "