- Liittynyt
- 27.1.2005
- Viestejä
- 1 208
- Ikä
- 45
Minua alkaa aina vituttamaan niin perkeleesti kaikki edes hiemankaan prekariaatti/lusmu/luuseri/vässykkä -linjalla asettuva puhe. Miksi helvetissä minun oli pakko tehdä sitä työtä mitä sain ja muilla olisi sitten joku oikeus vaatia jotain kivaa duunia tai olla tekemättä mitään. Duuni ei ole aina kivaa. Mutta sille ei ole myöskään vaihtoehtoja. Kannattaa nostaa itsensä alas sieltä kuvitellulta valtaistuimelta ja otettava se duuni, jonka saisi nyt.
Minusta nuoria ei tarvitse kannustaa tai ymmärtää. Heillä ei ole työuransa alussa mitään muuta tarjottavaa yhteiskunnalle, kuin kaksi kättä ja mahdollisesti potentiaalia. Nuorten on tajuttava se. Et sinä ole mitenkään erikoinen, vaikka ylioppilas/yo-opiskelija oletkin. Teet sen duunin mitä saat ja sitten myöhemmin ehkä saat parempaa duunia, kun olet hieman kokeneempi/fiksumpi ja koulutetumpi. Jos se duuni mitä saat on puhelinmyyntiä provikalla niin sitten otat sen vastaan ja teet sen niin hyvin kuin osaat.
IMO ihmisen tulee arvostaa sitä, että a) on työkykyinen b) on työtä, mitä hakea. Helpot kriteerit. Kaikissa maissa ja kaikilla ihmisillähän asiat ei näin ole.
Ei, työ ei mulle ole mikään ihmisarvon mitta. Ammatti, asema, status, jne. kuuluu ihan toiseen kategoriaan. Työnteko ja halu tehdä jotakin pärjätäkseen omillaan on tavallaan verrattavissa äänestämiseen; jos et jaksa osallistua, älä myöskään jaksa valittaa.
Siltikään, väärinkäytetty ahkeruus ei ole hyve. Otetaanpa esimerkiksi tämä noheva mutta aina niin surkuhupaisa Mattimeikäläinen, joka takoi kesämökillään samaa naulaa samassa tukissa seitsemän vuoden ajan kuusitoista tuntia päivässä. Mattihan oli eri ahkera mies! Entä oliko sankarimme ponnisteluista mitään hyötyä (tai haittaa) kenellekään?
Nykyajan lapset ja yleensäkin tietoyhteiskunnan synnyn jälkeen koulutiensä aloittaneet tulevat kohtaamaan monituhatkertaisesti sen tietomäärän mitä edeltävä sukupolvi. Valinta vaikeutuu kun vaihtoehdot lisääntyy.