Naiset armeijassa

[hotmama]

On ainakin yks sellanen mimmi. Kävin vuonna 2001 ja otin kaiken irti mitä sain. Haminan RUK:ssa ykköskomppaniassa tuli koulutus reservin upseeriksi. Hienoo aikaa, vaikka silloin ei sitä niin hehkuttanutkaan. Aika kultaa muistot ;) Samassa RUK:n päärakennuksessa oli myös sissikomppania ja siinä oli silloin kaks tyttöä. Ja kyllä sitä "kovaa menoa" tarjotaan ihan noissa jääkärikomppanioissakin RUK:n puolella.
Mahtavaa että olisit menossa! Se on auttanut mua ainakin paljon esim työhaastatteluissa. Lisäks on hieno fiilis että on tehnyt sen; arvostan sotaveteraaneja ihan hulluna

 

[Rukkanukka]

Taidan olla tuoreimpia intin käyneitä täällä. Saapumiserää I/07 edustan, jollain konstilla sain armeijassa minäkin vuoden kulumaan.

Tänne on tullut niin positiivista kommenttia, että taidanpa hiukan dissata ;) Empiiristen tutkimusteni mukaan iso osa naisista on intissä lähinnä "täytteenä". Monet miehet ovat sitä mieltä, että naiset armeijassa ovat vain hidasteena, ja ikävä kyllä olen itse melkolailla samaa mieltä. Toki poikkeuksiakin mahtuu mukaan; osa naisista pärjää armeijassa hemmetin hyvin, saavuttavat miesten kunnioituksen ja saattavatpa jäädä sotilasuralle.
Useammat naiset kuitenkin jäävät tavalla tai toisella paitsioon intissä. Jollain ei kestä fysiikka, toinen muuten vaan "alisuoriutuu" tehtävissään. Itse kuulun noihin jälkimmäisiin. Hoidin hommani ja roikuin mukana, sain kelvolliset paperitkin, mutta totta puhuen odotin itseltäni kyllä helvetisti enemmän. Omalla kohdalla meni moni sellainen asia pieleen, jonka ikä olisi korjannut. Harmittaa toisin sanoen, että kävin intin silloin teininä.

Liian polleana inttiin ei kannata lähteä (pumppis!), vaan mielummin hyvin nöyrällä asenteella. Siinä mennään jo kättelyssä pitkälle metsään, jos kuvitellaan, että tässä nyt naisena lähdetään pojille näyttämään, mistä kana pissii. Kokemuksen syvällä rintaäänellä puhun tässäkin kohden... Omana itsenä, reippaalla asenteella ja rouheilla otteilla intissä on jo mahdollisuuksia. Mitä tulee kesken jättämiseen ensimmäisen 45(?) päivän jälkeen (siihen asti naiset saavat keskeyttää ilman jälkiseuraamuksia), niin minusta se on kannatettava vaihtoehto, jos jo heti alussa tuntuu siltä, että tämä ei ole se oma juttu ja että tästä ei hyvä heilu. Alussa keskeyttävät eivät pilaa naisten mainetta armeijassa, vaan ne, jotka siellä roikkuvat sen 362 joukon jatkeena.

Täällä monet ovat olleet rautaisen kestävyyskunnon kannalla. Itse kuitenkin alleviivaisin myös lihaskuntoa, sillä ne vehkeet painaa oikeasti paljon ja lihasmassasta on apua niiden kanssa pelatessa. Jos juoksee cooperissa 2600 ja on lisäksi keskimääräistä lihaksikkaampi nainen, niin äitiä ei tule ikävä ainakaan fysiikan puolesta Olettaen tietysti, että paikat (aloittajan tapauksessa polvet) muuten kestää.

Häirintään intissä törmää toisinaan. Omana aikanani yksi tyttö joutui sen kohteeksi. Ja olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jos sellaista omalle tai palvelustoverin kohdalle sattuu, niin siihen PITÄÄ PUUTTUA. Jos mies ei armeijassa kykene kielloista, säännöistä ja estelyistä huolimatta pitämään näppejään naisesta erossa, niin ei se kykene siihen myöskään siviilissä. Jo senkin takia olisi hyvä saada noita potentiaalisia raiskareita armeija-aikana kiinni.

Ai niin, maagiset mitat inttiin mennessä olivat 160/54. Nykyään on tuota lihasmassaa jo kertynyt, kun armeija-aikana alkoi sylettää miesten ylivertaisuus voimalajeissa. Ja siitähän se salilla käyntikin sitten lähti :D

 

[pumppis]

AAAAAARGH, kirjoitin kunnon stoorin ja sitten en muka ollutkaan kirjautuneena sisään.. :jahas:

Liian polleana inttiin ei kannata lähteä (pumppis!), vaan mielummin hyvin nöyrällä asenteella. Siinä mennään jo kättelyssä pitkälle metsään, jos kuvitellaan, että tässä nyt naisena lähdetään pojille näyttämään, mistä kana pissii.

Jeps, toivottavasti viestistäni ei sellaista kuvaa saanut, että olen henkseleitä paukutellen menossa jollekin näyttämään jotain. Lähinnä intti olisi itselle sellainen motivaattori kuntoiluun niillekin päiville kun ei inspaisi lenkille lähteä. Kuten jo totesin, se punainen baretti olisi inspiraationlähde nro 1, mutta se ei taida olla ihan realistinen, joten toinen olisi sitten sinne sissikomppaniaan pääsy. Lähinnä tarkoitin tuolla ”kovaa menemisellä” sitä, että armeija ei ole minulle se itse tarkoitus. Jos lääkärintarkastuksessa kävisi ilmi esim. jotain sellaista, että joutuisin ö-papereilla johonkin viestikomppaniaan (ei millään pahalla..! ;)) tai vessoja pesemään ½ vuodeksi – vuodeksi, niin siinä tapauksessa – ei kiitos, keksin kyllä parempaakin tekemistä.

Vielä yksi kysymys: Olenko ihan sennu, jos menen armeijaan vasta yli 20-vuotiaana..? :D Olen nyt 19, ja peruskunto on ihan ok, mutta ajattelin, että haluaisin siinä cooperissa ainakin sen lähemmäs 3000 m juosta ennenkuin koko laitokseen pyrin. En haluaisi olla siellä aina se heikoin (tai kuten Rukkanukka asian ilmaisee: täytteenä..) Mutta olisinko jotenkin outo lintu joidenkin juuri 18 -kesäisten sällien joukossa? Uskon, että rautaisella peruskunnolla varustetulle naiselle armeijavuosi voisi olla ihan yhtälailla kuin miehenpuolillekin antoisa vuosi.

 

[Heetu]

Mun mielestä nimenomaan kannattaa mennä vasta yli 20-v, vaikka reilustikin jos tilanne vaatii. On siellä aina niitä vanhempia miehiäkin. On vähän eri lailla näkemystä asioihin kuin 18-19 v.

 

[Firefly]

Mä olin lähes 25-v, kun menin armeijaan ja olen samaa mieltä Heetun kanssa tästä ikäasiasta. Todennäköisesti komppanian pojat pitävät sua seonneena jo sen takia, että olet vapaaehtoisena intissä, se ikä ei niitä enää liikauta.

Ja Rukkanukka puhuu asiaa! Omalla johtajakaudella alokaserässä tuli viisi tyttöä, joista rehellisesti sanottuna vaan yks oli sellanen, joka selkeesti oli oikeella asenteella hommassa mukana, loput oli sellasia, no, alisuoriutujia. Mun mielestä se motivaation lähde pitää olla halu puolustaa isänmaata, niitä "uusia kokemuksia" voi mennä hakemaan vaikka bb-talosta tai partiosta, intti on sille väärä paikka. Lopuksi toteaisin vielä, että niitten inttikaverien kanssa vehtaaminen on sitten todella huono idea, siinä ympäristössä saa huoranmaineen, vaikkei mitään olisi tehnytkään. Kerran saavutettu maine leviääkin sitten tosi nopeasti; omana aikana yhdestä tykäritytöstä puhui koko prikaati. Kannattaa muistaa, että ne pojat panis vaikka soden 50-v tätejä, jos niiltä vaan sais.

 

[Artzuh]

Intissä voi pärjätä, vaikka olisi 150cm pitkä ja painaisi 45kg, mutta kunnon pitää olla TODELLA hyvä. Meillä oli yksi tämän kokoinen tyttö, ja juoksi yli 3000m Cooperissa, ja taisteluharjoituksissa pesi monet pojat mennen tullen. Ja näin RUKissa ollessani pioneereissakin olevan yhden naisen! Huonokuntoista tai edes keskivertokuntoista naista intissä ei hyvällä katsota. Meilläkin oli tyttöjä, joiden kamoja kannettiin marsseilla _aina_, ja joiden takia koko joukkueen aikataulut marsseilla viivästyivät tunteja. Ja näitä huonokuntoisia oli oikeasti liikaa, ottaen huomioon sen että sinne oltiin vapaaehtoisena tultu. Samoiten se valituksen määrä, mitä kuuli "miks pitää tehdä pinkka?, miks ei saa meikata?, miks ei saa pitää koruja?, miks pitää asennossa seistä liikkumatta?, miks hiusten pitää olla kiinni?", oli aivan järjetön. Kun meet inttiin, niin älä kyseenalaista mitään. Tee vaan niinkun käsketään ja ole noheva ja särmä niin hyvä tulee Joka tapauksessa armeijassa nainen tulee kohtaamaan paaaljon ennakkoluuloja, ja suoranaisesti *ittuilua, mutta kun oot "hyvä jätkä" muiden joukossa ja hoidat hommat 110% tsempillä niin pärjäät mainiosti.

Se, mihin yksiköihin naisia otetaan, riippuu ihan esim. majoitustilojen riittävyydestä. Kannattaa senkin perusteella vähän tsiikailla mihin varuskuntaan aikoo hakea, koska nuo vaihtelee todella paljon.

Ja Fireflyn kommenttiin yhdyn täysin. Unohtakaa seksuaalisuutenne armeijassa. Meidän tuvassa oli yhdeksän tyttöä, joista kahdella ( minä + neitiX ) ei ollut "juttua" varusmiehen kanssa. En millään pystynyt uskomaan ennen armeijaa, että naiselle tulisi edes pieneen mieleenkään moiset touhut armeijassa, mutta pakko se on uskoa kun omin silmin näki. (Jätkiltä tottakai ihan yhtä väärin, mutta sitä ei kukaan tuomitse samalla tavalla.) Se on sitten asia erikseen, jos seurustelu ei näy kasarmilla millään tavalla. Siellä ollaan oikeasti suurennuslasin alla, kun ollaan vapaaehtoisena sinne menty. Haluttiin tai ei.

Omat mitat olivat inttiin mennessä 163cm/56kg. N. vuoden ennen inttiin lähtöä tein säännöllisesti kävelylenkkejä painorepun (5-20kg) kera, ja huomasin, että siitä oli suuri apu. Kävelin myös usein maihareissa, joten jalat olivat tottuneet painavempiin ja koviin kenkiin ennen inttiä. Monesti marsseilla ja hyökkäyksissä saimme muun varustuksen lisäksi kannettavaksi myös telamiinoja, ja painoa oli monesti lähes oman painon verran kannossa. Säännöllinen lihaskuntotreeni oli myös tarpeen. Esim. ilmatorjuntakonekiväärin lataaminen naiselta ilman riittävää habaa ei onnistu :D Ja huomasin, että muutamalle heiveröiselle tytölle jopa konekiväärin kasaaminen/purkaminen oli liikaa voimia vaativaa.

Tsemppiä kovasti kaikille inttiin hakeville tytsyille! Mielelläni vastailen kyssäreihin vaikka henk.koht myös jos joku asia askarruttaa. Muistan ite, miten iso tiedonjano oli ennen inttiä, ja halus tietää kaiken mahdollisen ennen sinne menoa. Ja tieto helpotti kyllä. Pitäkää leidit lippu korkealla, ja älkää gonahtako! ;)
T- res. vänrikki

 

[Blonette]

I/07 saapumiserää täälläkin. Itse olen lähinnä sitä mieltä että hyvä kunto on plussaa, mutta paljon on kiinni siitä, kestääkö pääkoppa. Niin vain jäi moni hyväkuntoinenkin fyysisissä suorituksissa, kun ei vain ollut tarpeeksi mielen lujuutta. Itseäni en ikinä ole minään huippukuntoisena pitänyt ja tälläinen alle 160 senttinen hobittikin kantoi useammankin kerran poikien varusteita, kun he eivät yksinkertaisesti jaksaneet.

Ja masentava fakta on se, että vanhemmat Herra Kapiaiset eivät vieläkään ole hyväksyneet naisia armeijassa - ja tuskinpa niin tulee koskaan edes tapahtumaan. Armeija on ja tulee aina olemaan miesten paikka, jonne naisten on yllättävän vaikea sulautua joukkoon.

Itse menin suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta sillä mielin, että jään firmaan töihin, ja usein mietin sitä vieläkin. Kaikkien pisteiden ja ehdotusten perusteella RUK paikka oli minulle varma, mutta kurssin johtajamme päätti asiasta toisin (kuuntelematta joukkueenjohtajaa ja apukouluttajia) ja laittoi pojan edelle - siinä vaiheessa meni motivaatio koko touhuun. Edes se ei aina riitä että näyttää osaamisensa ja on 110% motivoitunut.

Aika kultaa muistot ja päivääkään en vaihtaisi pois. Tsemppiä vaan tytöille jotka ovat kurkkusalaatteja pukemassa päälle.

 

[Kosperi]

Oon vissiin tuorein nainen intissä täällä, 1/10, suoritan palvelustani Panssariprikaatissa Hämeenlinnan lähellä parhaillaan. Tänään jäljellä 177 aamua. Oon lääkinnän alikersantti. Ite juoksen cooperissa about 2600m ja meijän saapumiserän naisista (12 alotti, joista 3 keskeytti) kukaan ei yltäny siihen 2800m, josta sais kuntoisuusloman. Ite olin 55 kg ja 164cm, hyvin on pärjätty.
Ite en välttämättä hakis inttiin enää uudelleen jos sais palata ajassa taaksepäin. Syyt jonka takia hain inttiin oli johtajakoulutus ja fyysinen haastavuus. Joo, johtajakoulutus on ollu ihan jees tähän asti, mutta mun lähtökunto oli vissiin liian "hyvä", koska kunto on vaan laskenu intissä. Vaikka en ees ollu missään supertikissä ennen inttiä, lihaskuntotesteistä sain kuiteki kiitettävän. Naisilla kiitettävän rajat: Vauhditon pituus 2,05 m, istumaan nousut 44kpl minuutissa, selkälihakset 45 kpl minuutissa, etunojapunnerrukset (miestin) 22 kpl ( ei aikarajaa), käsinkohonta ("helpotettu" leuanveto, vartalo vaakasuorassa...) 20kpl. Onhan se rankkaa kävellä täyspakkauksen kanssa joku 40 kilsaa vuorkaudessa (ryhmä- / partiotaitokilpailu), mulla ainaki eniten sattuu hartioihin. Ja eniten ärsyttää sellaset taistelijat (miehet/naiset) jotka ei jaksa kantaa sitä omaa varustustaan, jolloin muut joutuu kantaan sen.
Ite en oo joutunu minkäänlaisen häirinnän kohteeks, meille on kyllä aika usein korostettu että sille on nolla toleranssi. Ite oon menossa lähiaikoina kapteenin puhutteluun, kun nyt kotiutunut naisalikersantti oli joutunu muitten alikkien kiusauksen kohteeks, niin kapteeni haluu varmistaa että mulla/meillä ei oo ollu mtn ongelmia. Paitsi yks kerta ku kävelin yksin niin joku vihelsi, huusi Nice ass, jonka jälkeen tuli vielä että Bitch ! Mut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Intti on asia josta voisin puhua äärettömiin, koska ei mulla oikeestaan oo muuta elämää enää, varsinki ku joudun nyt oleen niin paljon viikonloppuja kiinni.
Suomen puollustusvoimat, tee työtä jolla on arvotus !

 

[Papi20]

Heeeii. Täällä olis yks joka olis lähössä ens Heinäkuussa armeijaan.
Kysymys kuuluu. Mikä ihme on tyttöjen leukojen veto (ilm. tuo käsinohonta)?? En saa päähäni ko. liikettä. Olisko jollain linkittää kuvaa?
Toinen kysymys, tehdäänkö punnerukset miesten vai naisten tekniikalla? Saako edes tehdä naisten?
Tällä hetkellä taidan saada muutaman miestenpunneruksen vain.. Täytyy alkaa harjoittelemaan vain ankarasti

 

[neo]

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/7...e364705c96/suorituskykytestit.pdf?MOD=AJPERES
Sivulta 15 löytyy naisten versio käsinkohonnasta ja miesten punnerruksilla mennään, tosin kuntoluokkien pisterajat on laskettu naisilla alemmas.

Itekin treenailen ens kevättä ja valmiusjoukkojen pääsykoetta silmälläpitäen eli sama saapumiserä tähtäimessä. Jos huonosti käy niin ei 1/12 paha vaihtoehto olis, löytyy niitä muitakin aselajeja jotka ainakin näin etukäteen vaikuttaa kiinnostavilta. :D

 

[Heetu]

Tuolla Aamukamman keskustelufoorumilla on tosi paljon juttua naisten asepalveluksesta. www.aamukampa.net

 

[Mrlsa]

Heheei täällä kans yks armeijan käynyt, 2/08 saapumiserää vekaralta Mä oon vähän eri mieltä siitä että kunnon täytyy olla TODELLA hyvä. Ite juoksin 2400 cooperissa ja lihaskuntotestistä kaikista muista paitsi käsinkohonnasta kiitettävä, eli ei ainakaa toi juoksukunto mitenkää hirmu hyvä oo. Hyvin jaksoin vetää kaikki marssit ja kantaa täpäriä. Tosin pitkät kävelymatkat ei oo mulle koskaan tuottanu hankaluuksia, ainoo mihin oli totuttava, oli se ylimääränen paino harteilla.

Aukkiin mentiin heittämällä (niinku useimmat tytöt joilla on motivaatio kohillaan), ja siitä sitte vielä RUK:ii. Kävin Haminassa kiväärirukin 2. komppaniassa, josta sit upseerikokelaana auk:n apukouluttajaks ja lääkintäjoukkueenjohtajaks. Jäinpäs vielä varusmiespalveluksen jälkeen sopimussotilaaksi, jota kesti 6kk. Elämäni parhaat 1,5 vuotta tähän mennessä joten kaikki joita kiinnostaa ja kestää vähän paskaakin niin hakeutukaa ihmeessä palvelukseen!!

Vaikka armeija-aika oli antoisaa, niin ei oo normaalia jos ei joskus vituta :D kyllä pikkusen harmitti kun RUKissa oli JoHaan (johtamisharjoitus johon RUK huipentuu, 3 päivää jonka aikana nukuin kokonaiset 45min ja marssin jalan yhteensä 80km, testataan kaikkea kurssilla opittua joukkueen hyökkäyksestä ja puolustuksesta paineen ja väsymyksen alaisena) lähdettävä neljän aikaan aamuyöstä ja ulkona 21 astetta pakkasta... reissun jälkeen väsytti niin paljon että itkin puol tuntia kun saavuin kassulle kasin aikaan aamulla, olin samalla onnellinen ja saatanan väsynyt. Tollasten juttujen jälkeen on vaan niin mahtava fiilis, MÄ TEIN SEN!! Intissä sain myös paljon ihan mahtavia kavereita. Ei meidän komppaniassa ainakaan naisia katsottu mitenkään pahalla, jos vaan hoitaa hommansa kunnolla. PV tarjoaa varusteet, loppu on itsestä kiinni.

TSEMPPIÄ KAIKILLE PALVELUKSEEN AIKOVILLE!!!! Reipasta mieltä vaan niin hyvin se menee ja kaikki mikä ei tapa, vituttaa :D

Terv. Res Vänrikki

 

[Kosperi]

Nyt on 362 takana. Ainoo mikä vituttaa on paluu arkeen ja se että intin aikana ei jaksanu reenata. Elämäni helmin vuosi tähän mennessä, kaipaan kaikkia niitä kavereita ja sellasta helppoo elämää. Heräät sillo ku yksikössä on herätys, teet niiku käsketään ja ruokaa saa aina. Johtajana nyt joutuu välillä ajatteleen itekki ja tekee hommia vapaa-ajallaki, mutta se on vaa pieni miinus. Leiritki ollu ihan helmiä (jälkeen päin ajateltuna :D). En ois halunnu ees kotiutua vielä. Viikonloppuna tuli dokattua kaks päivää ja maanantaina paluu salille ei ollu mitään herkkua. Vuoteen en oo "siviilisalilla" käyny, mut sinne ku meni ni tuntu ku kotiin olis tullu, mutta kroppa täynnä sementtiä. Nyt tavotteena kesäkuntoon 2011.

 

[HannaT]

Reservin ylil täällä moi :D

Sitä touhua aikani katselleena voin sanoa että naiset pärjää erittäin hyvin, kunhan motivaatio on kohdallaan. Pitää osata ottaa ohjeita vastaan eikä meikkaaminen voi olla se päivän tärkein proggis. Ei se fyysisesti kovinkaan raskasta ole, normaalissa kunnossa oleva ihminen siellä pärjää erittäin hyvin.

Henkinen puoli taas on asia erikseen, on se mun mielestä niin naurettavaa touhua etten voi suositella kuin välivuotta tai "lomaa" arjesta hakeville. Toki hauskojakin hetkiä on mutta älyllisiä haasteita sieltä on turha lähteä hakemaa..

 

[Heetu]

^^ riippuu ihan siitä, miten mielekkäässä tehtävässä palvelee (onko käytössä esim. oma siviilipuolen koulutus tai harrastus). Alokasaika nyt on mitä on, mutta oppiipa ainakin sosiaalisia taitoja. Ja kyllähän ne fyysiset haasteetkin henkisen puolen kykyjä vaatii, voima loppuu yleensä aina ennen kuin sisu, ainakin naisilla ;)

 

[Kosperi]

Henkinen puoli taas on asia erikseen, on se mun mielestä niin naurettavaa touhua etten voi suositella kuin välivuotta tai "lomaa" arjesta hakeville. Toki hauskojakin hetkiä on mutta älyllisiä haasteita sieltä on turha lähteä hakemaa..

Yhdyn rouva yliluutnantin kommenttiin täysin ! Ootko/olitko kauan töissä puolustusvoimissa?

 

[HannaT]

Yhdyn rouva yliluutnantin kommenttiin täysin ! Ootko/olitko kauan töissä puolustusvoimissa?

Taisin 3.5 vuotta jaksaa, vuoden tosin rt-hommissa "karussa" arkea :D Sieltä kun kotiutui, silmät avautui kunnolla ja kerrasta siihen touhuun, irtisanoin itseni nopeemmin kuin järjellisesti ajateltuna olis ehkä kannattanut..Olin nääs unohtanut maksaa työttömyyskassamaksut

 

[Tiltu]

Meikäläinenkin kävi suorittamassa palveluksen 2/09 saapumiserästä. Parolannummella alottelin, loistavin pistein auk1 jolloin oli jo tiedossa että "erikoisauk:uun" eli lääkinnän puolelle joutuu, niimpä haaveet ruk:sta jäi. Auk1 suoritin kuitenkin kurssin 1 tai 2 parhaana, varmaa selvyyttä ei asiasta ikinä saatu ja tuli uudelleen puhe ruk:uun lähtemisestä. Ainoana "esteenä" oli kuitenkin se, että siviilipuolella ammatti oli lähihoitaja, niimpä kurssin johtaja ei omien sanojensa mukaan voinut lähettää minua Haminaan, vaan jouduin sittenkin Lahteen. Ja silloin kyllä vitutti. Noh, Hämeen Rykmentti oli mitä oli ja santsariksi sinne sitten jäin, lääkintäaliupseerina, kersantin arvossa lopulta kotiuduin reilu puoli vuotta sitten.

Intti oli mielestäni melko leppoista aikaa. Hyvin siellä pärjäsi, vaikka itsekään en missään huippukunnossa ollut. P-kaudella cooperissa meni 2400m ja lihaskunnosta hyvä. Sisulla siellä pärjää jos ei muuten. En silti kyllä ihan rapakuntoisena kehoita sinne ketään lähtemään, enemmän siitä saa irti kun ei koko aika piiputa. Varusteita en kellekkään kannettavaksi koskaan antanut, eikä kovin moni muukaan nainen, eikä sitä todellakaan valitettu ja maristu, jätkät siellä oli niitä jotka vikisivät kun ei jaksa jne. Sen verran sitä ylpeyttä kuitenkin oli. Vaikka kuinka särmästi sitä palveluksensa hoiti ja noheva yritti olla, että ei naisena pistä silmään, niin ainahan sitä kommenttia tuli. Niin skappareilta kuin vertaisiltakin/muilta varusmiehiltä. Usein niistä kuuli kyllä jälkeenpäin. Ja lähes aina ulkonäköön liittyvää. Usein niille kyllä jaksoi nauraa, melko läppää kommenttia kuitenkin.

Välillä hajotti, mutta todellakin lähtisin uudelleen jos en olis käyny. Ja syy miksi kävin, no joskus se kiinnosti poliisikouluun hakemisen takia, myöhemmin lähinnä kiinnostuksen ja aina niin hienolta kuulostavan maanpuolustustahdon takia.
Taisin muuten olla Kosperin santsarina lääkintäauk:ssa. Ainakin saapumiserän perusteella, tuskin meikäläisen joukkueessa olit, mutta samaa settiä kuitenkin.

 

[Kosperi]

Kyllä mä Tiltun tiiän ;) Olit eka mein joukkueen santsarina, mut sit vaihoit toiseen ! Särmin 2. joukkue !

 

[Sera]

Hatunnosto teille jotka sen kävitte! Itseltä jäi nyt 1/11 erä kesken. Olin loukannut polveni 7 vuotta sitten ja nyt vasta piti mennä uudestaan. Ja juuri intissä. Harmittaa valtavasti, mutta eipä sitä itseään rikkomaan parane ruveta. Elämää se vaan on ja toteutetaan sitten muita unelmia. Onnea niille joilla matka on vasta edessä. Itse viihdyin hirveästi ja 24 vuotiaana työssäkäyvänä olin jo tottunut sääntöihin ja ohjeisiin.