ratrace sanoi:
Niin no, pällihän se masennuksensa heti pläjäyttäisi infona tulemaan. Ero masennuksen ja vitutuksen välillä on aika hieno, eikä mua yksikään kallonkutistaja saisi masennuksesta "nalkkiin", ei ole niin kroonista laatua. Vittuuntuneita jätkiä sinne kyllä varmaan muitakin pyrkii, joten sen suhteen soveltuisin varmasti porukkaan. Mensaan en kelvannut kun vedonlyönnin takia kävin testeissä, mutta sijoituin silti tuloksellani parhaan 4% joukkoon joten palikkatestit tuskin tekee tiukkaa.
"Itse olen nyt reilu kolmekymppinen mies, työelämässä olen raatanut viisitoistavuotaasta saakka. Olen akateemisesti koulutettu ja hyvässä duunissa, toimihenkilönä suuressa tehtaassa ja alaisia vajaa sata. Palkka ihan kohdallaan eikä muutenkaan pitäisi olla valittamista, mutta... elämä on täysin tyhjää ja vailla päämäärää. En tiedä sairastanko masennusta vai missä viiraa, mutta elämästä on kadonnut kaikki mausteet. Olen menettänyt läheisiä ihmisiä enemmän kuin laki sallii, ja kolmen läheisen itsemurhat eivät ole omiaan kohentamaan mielialaa. Joskus unelmoin perusasioista kuten vaimo, koira, 2½ lasta, omakotitalo ja farmarivolvo... tota perusbullshittiä mitä kaikki pitää elämän tarkoituksena. Miksi ihmeessä tämä maailma kaipaisi lisää pentuja, ruoka kun ei riitä enää jo syntyneillekään? Miks ihmeessä mun pitäis lisääntyä ja perustaa pesä? Sukulaisten painostuksesta? Siksikö että "niin muutkin tekee"? Pah."
"Legioona saattaisi hyvinkin hyötyä kaltaisestani ihmisestä joka on jättänyt kaiken maallisen taakseen eikä aio taakseen vilkuilla. Mies joka jättää huippuduunin ja hyvän liksan... ja rakastavan vaimon... mies joka ei pelkää kuolemaa."
Mikäli et puhunut paskaa, niin tuo ylittää melkolailla perusvitutuksen tason. Kuulostaa pikemminkin 30 kriisiltä ja ihka oikealta masennukselta. Mitä edes haet täältä foorumilta, kun puhut sitä ja tätä että on kovin ikävää, eikä mikään nappaa, ja aiot lähteä Muukalaislegioonaan...? Hanki psykiatri. Hän laittaa elämän hymyilemään vaikka nappien avulla.
ratrace sanoi:
Kuka tässä mistään hyvästä olosta on puhunut? Legioonaan? Hyvää oloa hakemaan? Ei tsiisus sentään. Tässä tulee taas tää länsimainen asenne, kaiken mitä elämässään tekee pitäisi perustua hyvään oloon ja mukavuuteen. Mua ei kuule joku Stresslessin uusin sohva paljoa jaksa kiinnostaa, sen verran on masokistiverta ja adrenaliinikoukkua tässä miehessä. Vittu näitä käännyttäjiä riittää... menkää tsiisustelemaan jollekin muulle, mä en mitään nettipalstapsykiatreja kaipaa. Jelppiähän te yritätte, mutta huomaamattanne tyrkytätte samalla omaa erinomaisuuttanne. Tässä puhuu mies joka on valmis jättämään lähes neljän tonnin kuukausitulot tehtaan pelleduunista ja lähteä ulos maistamaan elämää, valmis heittämään "hukkaan" vuosien opinnot. Pakertakaa te vaan koulun penkillä että pääsette töihin tienaamaan isompaa ja isompaa telkkaria, mä oon sen jo tehny eikä oo mun juttu. Olkoon sitten kolmenkympin kriisi tai mitä tahansa mielestänne (tai mielenvikaisuus), siitä huolimatta tää jätkä lähtee tästä ohjatusta nukketeatterista vetelemään itse omia narujaan. Jos jollain repeää siitä hyvästä pelihousut niin kyllä tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa" kauppoja löytyy mistä saa uudet.
Osaatko kertoa, mitä eroa "paremmalla ololla" ja "mukavalla ololla" on? Minä osaan.
Masokistiveri? Adrenaliinikoukku? Hanki moottoripyörä. Siinä kun posotat 1000 km jonkun kyykkärin pastilli-istuimella, niin johan tulee äiteä ikävä. Adrenaliinikoukkua lääkitään radalla.
Minua ei liiemmin kiinnosta se, minne menet tai mitä aiot tehdä. Senkus lähdet Ranskaan. Monet muutkin ovat niin tehneet. Kuitenkin teksteistäsi paistaa läpi jonkinasteinen naiivius, romantiikan ja itserankaisun tuoman turvan tarve. Huonoja eväitä ovat moisiin "seikkailuihin." Mitä kaikki armeijat ovat? Rutiinia, rutiinia, rutiinia, rutiinia. Ei siellä pelasteta maailmaa, palata kaljalle illalla lauleskelemaan lauluja kavereitten kanssa tms. Kärsimyksestäkin tulee rutiinia. Ihmisen keholla kun on ikävä taipumus TOTTUA asioiden vallitsevaan laitaan.
"Ohjattu nukketeatteri?" Kelaas vähän, mitä itsekin puhut. Kuulostaa siltä, että sinussa on annos rehellistä angstia ja maailmantuskaa. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, sillä jokainen terve ihminen tuntee ajoittain olevansa ulkopuolinen ja vieraantunut. Tälle on ihan oikeita selityksiä kehitetty jo vuosituhansia. Lue filosofiaa, tutki suurien ajattelijoiden teoksia, luo oma maailmankatsomuksesi. Sairaaksi angstin tekee ainoastaan se, että sitä tarkastellaan omasta vajavaisesta näkökulmasta; Muista ihmisistä tuleekin "käsinukkeja" ja "heitä ohjaillaan ylhäältä." Ja sitten unohdetaan täysin, miten monimuotoista elämä on ja miten yllättävän läheltä voi löytyä ratkaisuja pulmiin - myös elämänkatsomuksellisiin. Jos odotat, että joku siellä armeijassa sinulle kertoo, mikä on elämäsi tarkoitus, niin mietipä uudelleen.
Kaikkein tärkeintä on pysyä rehellisenä itselleen. Sinun tilanteesi on ainutlaatuinen, mutta sen ainutlaatuisuutta ei luo mikään olosuhde missä olet, tai edes pahoinvointi, vaan sinä itse. Kun masentaa tai on ahdistusta, voi joutua itse rakentamaansa loukkuun. Oletkin "ainoa ja ihan yksin. Kellään muulla ei ole aavistustakaan, miltä sinusta tuntuu. Elämällä ei ole merkitystä. Muut eivät vain ole huomanneet sitä. Vain sinä huomaat, kuinka tuskallisen järjestelmällistä ja silti järjetöntä ihmisten arki on." Hei herää. Et ole ainoa. Vastaavasta ovat ihmiset kärsineet maailman sivu. Lue vaikka sosiologiaa, niin alkaa hahmottumaan arjen rakenteet paremmin.
