Motivaatio täysin hukassa

[Helmi76]

Ha haa, mä olin kuin olinkin eilen salilla. Aika köykäisen koko ropan reenin vetäisin ja juoksin puolisen tuntia matolla, mutta ainakin menin :hyvä:
Tänään meen sauvalenkille!!
Ainiin ja sokerina pohjalla, eilen oli kokonan karkiton päivä! Yritetään nyt pikkuhiljaa sitten motivoitua taas liikkeelle, siinä sitten jäis vähän automatik nuo herkut poissa, ainakin nykyisessä mittakaavassa.
Mä oon kyllä sellainen "herkkuperse" että saas ny nähä.... :thumbs:

 

[Meah]

Ha haa, mä olin kuin olinkin eilen salilla. Aika köykäisen koko ropan reenin vetäisin ja juoksin puolisen tuntia matolla, mutta ainakin menin :hyvä:
Tänään meen sauvalenkille!!
Ainiin ja sokerina pohjalla, eilen oli kokonan karkiton päivä! Yritetään nyt pikkuhiljaa sitten motivoitua taas liikkeelle, siinä sitten jäis vähän automatik nuo herkut poissa, ainakin nykyisessä mittakaavassa.
Mä oon kyllä sellainen "herkkuperse" että saas ny nähä.... :thumbs:

Nonni!!! HIENOA! Kyllä me pikku laiskurit saadaan vielä itteämme niskasta kiinni;)
Nyt jatkat vaan samaan malliin, kyllä se siitä!!

Herkku ja jos viikolla tekee mieli niin osta vaikka läkerolin sokeriton karkkiaski ja lightlimua pullo. Kirsikkatomaatitkin ovat hyviä herkkunälän taannuttamiseen! Tsemppiä!:thumbs:

 

[Kupari]

Monta hyvää ja itsellänikin toimivaa keinoa on tullut esiin. Ulkonäköasiat ovat ehkä sellainen pitkäntähtäimen motivaatiokeino, mutta ei auta siihen Hitotentodellakaanlähdelenkilleenkäsalilletänään -oloon.

Toimivia kikkoja itselläni ovat
- Vaihtelu. Jos ei sali innosta, se ei sitten innosta. Jos lenkki ei huvita, se ei sitten huvita. En yritä väkisin vääntää treeniä, koska siitä jää paha maku seuraavaankin kertaan. Sen sijaan koetan keksiä jotain muuta, mitä olisi kivampi tehdä. Lähden uimaan, pyöräilemään, johonkin ryhmäliikuntaan.. Ja joskus voi ihan hyvällä omallatunnollakin jättää vaan väliin. Ihan oikeasti.

- Välineet. Onko maailmassa ihmisiä jotka jaksavat lenkkeillä ilman soitinta? :wtf: Matka sujuu lähes huomaamatta hyvää musiikkia kuunnellessa, ja joskus kuuntelen jonkin hyvän radiokanavankin juttuja. Olen ajatellut että äänikirjakin voisi olla kiva lenkkikumppani. Ja vaatteet! En ole mikään tekstiiliurheilija, mutta jos tulee hankittua jokin kiva treenipaita tms niin sitähän on pakko lähteä testaamaan hetimiten.

- Tulosten seuraaminen. Liittyy vähän tuohon edelliseen kohtaan. Sykemittari, salillakin, on itselleni ihan ehdoton treenikaveri. Lukemat laittelen konelle ylös taulukkoon, ja onhan se mukava katsella kuinka kunnon kohoamisen huomaa ihan absoluuttisesti, numeroina. Sama homma treenipainojen kanssa. Jos alkaa tuntua että turha siellä salilla on käydä rehkimässä kun mitään edistystä ei tunnu tulevan, niin on kiva verrata vaikkapa puolen vuoden takaisiin tuloksiin. Eikä sinne taulukkoon halua mitään pidempää tyhjää pätkä jättää... Mittoja olen myös seuraillut, kyllä se ahteri siitä pikkuhiljaa kapenee :D

- Seuraava toiminee pienten lasten vanhemmille: Oma aika. Miten paremmin saisi sitä ihan omaa, yksityistä aikaa, kuin juosta, ja lujaa, pois legopalikoiden ja pikkuautojen valtaamasta kämpästä.. Kumppani antaa paremmin anteeksi sen, jos lähtee kotoa karkuun liikunnan pariin kuin vaikka shoppailemaan tai muuhun "turhuuteen"...

Eikä ollenkaan vähäisimpänä motivaatiokeinona ole miettiä sitä ihanaa väsyneenraukeaa tunnetta joka tulee kunnon treenin ja suihkun jälkeen. Tiedän vain yhden asian josta tulee yhtä hyvä olo...

 

[Åsa]

Jaahas, eipä ole tullut tehtyä mitään sitten sen 1 1/2 tunnin sauvakävelylenkin, milloinkohan sekin nyt sitten oli.....:(

Motivaatiotani nosti hieman tämä ketju ja kun taas teen töitä sellaisen työkaverin kanssa joka jaksaa orjallisesti mennä salin suuntaan silloin kun hän on PÄÄTTÄNYT mennä, mutta... pitikö juuri nyt sitten iskeä kunnon kesäflunssan!!!??? :itku: Minulla kun näistä toipuminen aina kestääkin.

Mutta täällä on ollut hyviä motivaattori-ideoita. Kiitoksia teille :hyvä: Kunhan tästä nyt toivun niin palaan liikunnan pariin ja ajattelin ryhtyä seuraamaan tuloksia ja kehitystäni. Aikaisemmin tämmöinen "tilastointi" liikkumisesta tai syömisestä on alkuinnostuksen jälkeen muuttunut pakonomaiseksi suorittamiseksii ja sen jälkeen ahdistavaksi velvoitteeksi, mutta noista ajoista on jo aikaa joten luulen hieman kasvaneeni ja uskon että osaan suhtautua asiaan nyt toisin.

Tämä löysäily alkaa myös jo tympiä, ei ole mitään tekemistä :D Ja oikeastaan kiva taas aloittaa "pohjalta" niin sitä edistymistäkin tapahtuu. Olen myös kyllästynyt siihen että aina väsyttää (?) eikä jaksa mitään, joten meinasin tässä samalla tehdä sitten parin viikon ihmiskokeen ja katsoa nouseeko energiatasoni ja reippauteni minkään vertaa. Ensin vaan täytyy päästä alkuun....Mutta sairastetaan tämä flunssa pois ihan rauhassa.

 

[Bophina]

Tämä on ihmeellinen tunne sillä ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen punttitreeni ei vaan tunnu hyvältä ja sitä myöten motivaatio on tietysti nollilla. Tiedän että tämä tunne johtunee hyvin pitkälti siitä, että olen pari kertaa saavuttanut "ihanne kuntoni", jonka jälkeen olen ottanut hetken rennommin (virhe!), ja tämän myötä huippukunto on taas laskenut..

Ainainen sahaaminen hyvän/ heikomman kunnon/ ulkonäön kanssa käy raskaaksi, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se, että saavuttaa sen huippukunnon on itseasiassa suht helppoa- se vaatii vaan työtä ja itsekuria, mutta vaikeampaa on sen pidempiaikainen ylläpitäminen. Mitä tapahtuukaan pienessä päässä kun on "tyytyväinen" kuntoonsa? Sitä alkaa lupailemaan itselleen herkku- ja lepopäiviä enemmän ja enemmän- ja siinäpä sitä taas kohta huomaamatta painitaan vanhojen murheiden kanssa. Ja jostain olisi taas löydettävä se kuuluisa motivaatio kohti uutta nousua!

Omalta kohdaltani tiedän että motivaationi nousee kun asetan tavoitteen. Nyt vaan en vielä tiedä mikä olisi seuraava tavoiteltavan arvoinen tavoite- siihen saakka annan itselleni anteeksi puntittomat päivät ja odotan, kyllä se sieltä tulee! Ainahan voi harrastaa jotain muuta..

Niin, ja mikäs sitten sen mukavampaa kun pitkän tauon jälkeen punttitreenin aloittaminen- tulokset ja kunto nousee kohisten ja jos hyvin käy vanhat ennätykset kirjataan uusiksi :D

 

[Venla]

Ainainen sahaaminen hyvän/ heikomman kunnon/ ulkonäön kanssa käy raskaaksi, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se, että saavuttaa sen huippukunnon on itseasiassa suht helppoa- se vaatii vaan työtä ja itsekuria, mutta vaikeampaa on sen pidempiaikainen ylläpitäminen.

Ei kai nyt huippukunnossa voi koko ajan ollakaan? Tai no en minä noista ns. bodylajeista niin tiedä, mutta muuten kyllä. Tosin itselläkin on aina sellaista sahaamista, juuri nyt on vähän samanlaiset fiilikset sen suhteen, että miksi päästin itseni taas tälleen kisakauden ulkopuolella jotenkin lösähtämään. Mulle tuntuu yksinkertaisesti olevan tyypillistä se, että esim. paino nousee kesällä aina, ja syksyllä olen peruskuntokauden jäljiltä muutenkin ihan paska. Toisaalta tärkeimmät kisatkin ovat vasta keväällä joten ehkä ei pitäisi olla niin huolissaan.

 

[assis]

Ainainen sahaaminen hyvän/ heikomman kunnon/ ulkonäön kanssa käy raskaaksi, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se, että saavuttaa sen huippukunnon on itseasiassa suht helppoa- se vaatii vaan työtä ja itsekuria, mutta vaikeampaa on sen pidempiaikainen ylläpitäminen. Mitä tapahtuukaan pienessä päässä kun on "tyytyväinen" kuntoonsa? Sitä alkaa lupailemaan itselleen herkku- ja lepopäiviä enemmän ja enemmän- ja siinäpä sitä taas kohta huomaamatta painitaan vanhojen murheiden kanssa. Ja jostain olisi taas löydettävä se kuuluisa motivaatio kohti uutta nousua!

En tarkoita tätä mitenkään henkilökohtaisesti, mutta varmaan onkin niin, että jos tavoitteet ovat lähinnä ulkoisia, motivaatiota voi siellä huipulla olla vaikea ylläpitää. Miksipä tehdä mitään kroppansa eteen, kun muutenkin näyttää (hetken) hyvältä? Kehitys loppuu tyytyväisyyteen... Mua motivoi ahneus, isompia tuloksia pitäisi saada ja mieluiten samassa painoluokassa, joten tästä syntyy tuplamotivaatio käydä salilla ja pysyä kunnossa. Itsekurista ei ole mitään tietoa, minut pitää kurissa ainoastaan kauhea ajatus ylempään painoluokkaan joutumisesta. :D Hahaa, pian on taas kisat ja kisakassissa on eväänä suklaata, tottakai!

 

[Bophina]

Joo- vähän epäselvästi ilmaisin itseni tuossa aikaisemmassa viestissä. Tarkoitin huippukunnolla sellaista virettä, jolla saavutan hyviä tuloksia ja painot tuntuu paperilta- ja tietenkin sillon kun on hyvässä vireessä oma ulkoinen olemuskin on helpommin hyväksyttävä :D

Sitäkin ajoin takaa, että täällä kun lueskelee näitä ketjuja ja yleensä kun salihommissa pyörii, niin ihmiset haluaa saavuttaa jonkun oman tavoitteensa- yleensä se painonpudotus, sitten kun siinä onnistutaan niin hanskat lyödään tiskiin ja ollaan onnellisia 2 viikkoa kunnes paino on taas kivunnut lähtötasolle.. Siinä sitä motivaatiota saa todellakin kaivaa sieltä ja syvältä! :curs:

 

[angelo]

Sitäkin ajoin takaa, että täällä kun lueskelee näitä ketjuja ja yleensä kun salihommissa pyörii, niin ihmiset haluaa saavuttaa jonkun oman tavoitteensa- yleensä se painonpudotus, sitten kun siinä onnistutaan niin hanskat lyödään tiskiin ja ollaan onnellisia 2 viikkoa kunnes paino on taas kivunnut lähtötasolle.. Siinä sitä motivaatiota saa todellakin kaivaa sieltä ja syvältä! :curs:

Tässä ihmiset eroaa aikalailla Itse toimin tuollaisessa tilanteessa aivan päinvastaisella tavalla - jos/kun olen saavuttanut jonkin tavoitteeni, en todellakaan lyö "rukkasia tiskiin" ja ryhdy nauttimaan olemuksestani (vaikka se olis ihan sallittua vähäksi aikaa)... se ei vain sovi mun luonteeseen Yleensä keksin heti jonkun uuden tavoitteen tai uutta parannettavaa itsessäni tai sitten teen vain kaikkeni että pysyisin siinä kunnossa, mihin olen päässyt.

Toki elämäntilannekin vaikuttaa - jos on vaikka treenannut itsensä "kuntoon" jotain ulkomaan matkaa varten, niin reissun päällä sitä yleensä keskittyy tasan nauttimaan siitä ihanasta matkahuumasta ja makuelämyksistä. Silloin tarkoitus onkin yleensä ollut "keho kuntoon matkaa varten" tyypinen projekti - ei sen kummempaa

Sori, tää oli vähän offtopic.

 

[Taskuamatsoni]

Voimareenii kun harrastaa, ei koskaan voi oikeestaan olla tyytyväinen. Aina voi nousta vaikkapa sen 2,5 kiloa enemmän, tai 5 kiloa. Ehkä joku päivän nostan 10 kg enemmän. Ja mitä isommiksi ne painot tulee, sitä kovempi nälkä isompien kimppuun :D

 

[KatiP]

Sitäkin ajoin takaa, että täällä kun lueskelee näitä ketjuja ja yleensä kun salihommissa pyörii, niin ihmiset haluaa saavuttaa jonkun oman tavoitteensa- yleensä se painonpudotus, sitten kun siinä onnistutaan niin hanskat lyödään tiskiin ja ollaan onnellisia 2 viikkoa kunnes paino on taas kivunnut lähtötasolle.. Siinä sitä motivaatiota saa todellakin kaivaa sieltä ja syvältä! :curs:

Omalta kohdalta tähän jyrkkä ei, saavutetuista linjoista ei peräännytä :D tjsp. (ei siis tavoitetta pudottaa painoa). En ensisijaisesti ulkonäköä varten ole missään vaiheessa treenannut, edes iässä 20+/-. Voi tietty olla, että olen pientä vähemmistöä mutta enempi uskoisin, että ne painonpudottajat enempi "avautuu" motivaatiokeskusteluissa. Jos liikunta taas tuo hyvää oloa, lepoa ja vaihtelua työrutiineille ja pienille lapsille, ylläpitää tai parantaa terveyttä taikka kuntouttaa kun elämä on heitellyt (sairaudet, loukkaantumiset etc.) niin se on osa arkea, ylämäet ja alamäet kuuluu asiaan, 2 viikon tauko ei vie maalta merelle eikä päinvastoin, pitkän alamäen (esim loukkaantuminen, sairaus, sietämätön tilanne työssä tai lähipiirissä) jälkeen on taas lyhyt ja palkitseva nopean kehityksen jakso.

 

[Bophina]

Tuo on loistavaa jos on peräänantamaton luonne ja jaksaa painaa aina vaan kovempaa ja kovempaa Mullakin oli monta vuotta että jaksoin, mutta raja tuli vastaan.. :( Silti mä haaveilen että taas jonain päivänä minä aloitan intoa täynnä ja korjaan kaikki ennätykset uusiksi :hyvä:

 

[angie]

mulla tavoite on tällä hetkellä hyvin selvillä, eli yritän pyristellä elämäni ekan (tod.näk. myös vikan) maratonin viikon päästä lauantaina. juoksumotivaatio väheni sitä mukaa kun "tavoite"on tullut lähemmäks, ehkä hauskuus on muuttunut pakoksi. ei millään kehtais enää perääntyä, kun on vuoden treenaillu juoksua ja rytmittänyt muun treenin sen mukaan ja ollut jopa maratonkoulussa. silti tällä hetkellä haluaisin lähettää lenkkarit siperiaan ja polttaa juoksutrikoot. apua. paniikki ja ahdistus. äsh.

 

[Dharmi]

Ihan mielenkiinnosta asiaa sivuten kun katselin tuolta yleiseltä puolelta treenitaukoa pitäneiden kommenttia lihasten menetyksestä ja palauttelusta jne.. Mielenkiinnosta siis kysymys että miten on käynyt mimmeille jotka on aktiivisesti puntanneet ja pitäneet sittemmin pitkää treenitaukoa? Oletetaan että jos ruokavalio pysyy kuitenkin kohtuullisen puhtaana silti, eli onko paino yleisesti ottaen tipahtanut ja ulkomuodolle käynyt mitenkä? Kysymys on sinällään ehkä hassu mutta kysytään nyt silti

 

[Åsa]

Omalta kohdalta tähän jyrkkä ei, saavutetuista linjoista ei peräännytä :D tjsp. (ei siis tavoitetta pudottaa painoa). En ensisijaisesti ulkonäköä varten ole missään vaiheessa treenannut, edes iässä 20+/-. Voi tietty olla, että olen pientä vähemmistöä mutta enempi uskoisin, että ne painonpudottajat enempi "avautuu" motivaatiokeskusteluissa. Jos liikunta taas tuo hyvää oloa, lepoa ja vaihtelua työrutiineille ja pienille lapsille, ylläpitää tai parantaa terveyttä taikka kuntouttaa kun elämä on heitellyt (sairaudet, loukkaantumiset etc.) niin se on osa arkea, ylämäet ja alamäet kuuluu asiaan, 2 viikon tauko ei vie maalta merelle eikä päinvastoin, pitkän alamäen (esim loukkaantuminen, sairaus, sietämätön tilanne työssä tai lähipiirissä) jälkeen on taas lyhyt ja palkitseva nopean kehityksen jakso.

En nyt ihan täysillä yhtyisi tuohon mielipiteeseenkään....olen siis sellainen joka on avautunut motivaatiokeskustelussa ;)

Liikunta tuo minulle mielenvirkeyttä, terveyttä, hyvää oloa, pirteyttä jne., mutta toki motivaationa toimii myös se parempi ulkonäkö, olenhan vain ihminen ja vielä naispuolinen sellainen. En ollenkaan paheksu niitä ihmisiä joiden kuntoiluintoa pitää yllä VAIN pelkkä ulkonäkö, eihän sillä ole mitään väliä mikä motivoi jos se vaan auttaa, siinä sivussa tulee ne terveysvaikutuksetkin.

Ja jos motivaatio menee niin se on mennäkseen. Silloin ei auta se onko motivaation lähteenä se vähemmän arvostettu ulkonäkö vai joku ylevämpi tavoite. Motivaatio voi mennä vaikka ei olisi tyytyväinenkään tuloksiin (kehitys loppuu tyytyväisyyteen -lause). Se vaan menee...:itku:

Mutta kuten yllä olevassa lainauksessa on sanottu "pitkän alamäen jälkeen on taas lyhyt ja palkitseva nopean kehityksen jakso"

 

[Taskuamatsoni]

Ei sille motivaation menettämiselle kannata antaa periksi (lukuunottamatta tilannetta, jossa ylikunnon takia menee motivaatio, mutta se on harvemmin motivaatiosta nillittäjillä syynä), käy siellä salilla, jumpassa, lenkillä tms. vaikkapa vaan puoliteholla. Parempi sekin on kuin ei mitään. Kyllä se motivaatio joskus tulee takas, ja jos ei tuu, niin kokeilee vaikka muuta lajia tjsp.

 

[merwin]

mulla meni motivaatio lenkkeilyyn hiljattain, mutta palasi kun aamulenkin tilalla pyöräilen ja iltaisin käyn sitten juoksentelemassa

 

[angelo]

Ei sille motivaation menettämiselle kannata antaa periksi (lukuunottamatta tilannetta, jossa ylikunnon takia menee motivaatio, mutta se on harvemmin motivaatiosta nillittäjillä syynä), käy siellä salilla, jumpassa, lenkillä tms. vaikkapa vaan puoliteholla. Parempi sekin on kuin ei mitään. Kyllä se motivaatio joskus tulee takas, ja jos ei tuu, niin kokeilee vaikka muuta lajia tjsp.

Samaa mieltä! Ei kannata heti antaa periksi, motivaatio voi hiipua jostakin syystä (esim. stressi/elämäntilanne tms.) vaan väliaikaisesti ja aika varmasti kyllä palautuu ajan kanssa kun vaan pitää itsensä kiinni aktiviteeteissa.

Eri asia on toki se, jos motivaatio katoaa vain tiettyä lajia kohtaan ja se alkaa maistua puulta - silloin kannattaa kokeilla ainakin vähän aikaa jotain ihan muuta. Mulle kävi näin viime syksynä; vedin koko kesän ihan raivotreenejä salilla ja asetin itselleni liian kovat tavoitteet -> sitä seurasi mielenkiinnon lopahtaminen koko hommaan kun huomasin ettei elämässä ollut enää juuri muuta sisältöä. Kokeilin parin kuukauden ajan thainyrkkeilyä, mikä oli ihan kiva kokemus, mutta lopulta (tammikuussa) innostuin taas palaamaan salille, uudella asenteella

Kyllähän niitä "ei kiinnostais pätkääkään mennä sinne salille ähertämään" -päiviä tulee varmasti jokaiselle joskus. Itse mietin tällaisina hetkinä, onko se vain mun mieli mikä niskuroi, vai onko mun kroppa oikeesti levon tarpeessa. Useimmiten se on kyllä tuo ensimmäinen vaihtoehto Silloin ei muuta kun musat soimaan, treenikassi olalle ja menoks - viimeistään salilla on jo kiitollinen olo siitä että tuli kuitenkin lähdettyä

 

[Åsa]

Jeps, en aijo antaa periksi. Kunhan flunssasta parannun ja saan itteni raahattua vaikka väkisin salille niin eiköhän sitten vanha rutinoituminen hoida loput. Sama homma on vaivannut minua lähes joka kesä (kesän jälkeen) kun olen pitänyt taukoa ja tähän mennessä on suosta päästy aina ylös. Ehkä tätä motivaatiota on nakertanut myös toistuvat flunssat, mitkä ovat sitten heikentäneet yleiskuntoa ja vieneet voimat.

 

[Niina]

Treenikaveri on mulla paras lääke motivaation puutteeseen. Ensinnäkin ei kehtaa olla menemättä jos on sovittu joku aika ja onhan se mukavata kun voi sarjojen välillä höpötellä joutavia =)