MMA-Blog - Tina Lähdemäki

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Parit pukukuristukset ja Zumbaa cowabungaa!!

Fight Festivalin jälkeen vietin kaksi viikkoa täysin erossa vapaaottelusta, mikä näkyy nyt sekä treeneissä että siviilielämässä positiivisella tavalla. Urheilumotivaatio ei ole vielä ihan sataprosenttisesti palannut eivätkä aamulenkit kello 06:00 sateisena aamuna vielä oikein napostele, mutta ne treenit jotka teen, teen täysillä ja se tuntuu todella hyvältä. Eilisten bjj-treenien jälkeen koko ilta meni hehkuttaessa kavereille ”Mul on ollu NIIN KIVA päivä!!” Menin treeneihin tunnin liian aikaisin, koska en tänäkään vuonna muistanut kääntää kaikkia kelloja talviaikaan, sain pojilta vinoilua kun olin epähuomiossa pukenut housut nurinpäin päälleni, käytin vartin pohtiessa, että mites tää vyö nyt pitikään sitoa ja jäin taas pukukuristukseen neljä kertaa, minkä ansiosta kuristussaldoni on nyt varmaan jo yli kaksisataa. Mutta kaikesta huolimatta, olin treenien jälkeen niin onnellinen kuin pieni ihminen olla voi.

Onni on hyvä hikijumppa.:haart:

Kahden viikon huilinkin aikana, oli ylimääräistä energiaa saatava purkaa johonkin ja pitkästä aikaa kokeilin muutamia itselleni vieraita lajeja. Sauvakävely yllätti minut positiivisesti, sillä oikealla tekniikalla ja reippaalla tahdilla sauvoessa saa oikeasti hyvän hien päälle. Yleensäkin puuhastelu ulkona on mukavaa vaihtelua tunkkaiselle opiskelulle ja sisällä treenaamiselle. Hoidossa ollut koirakin sai hyvää liikuntaa eikä sen ansiosta illalla enää jaksanut järsiä treenivaatteisiini reikiä. Toinen uusi tuttavuuteni oli zumba. Ihan sama mitä kukaan sanoo, mutta se oli oikeasti todella hauskaa. En luokittelisi zumbaa urheiluksi, sillä hiki ei päässyt tulemaan, mutta kuntoliikuntana se on tehokasta. Olen melko laiska verryttelemään tai yleensäkään tekemään huoltavaa treeniä ja siihen tarkoitukseen tanssiminen sopi oikein hyvin. Koko 45 minuuttia soi musiikki ja sai sheikata buudia sydämensä kyllyydestä. Todellisuudessa en osaa yhtään tanssia ja ystäväni kutsuvat liikehdintääni hieman totuutta kaunistellen ”epilepsiatanssiksi”. Olin varmasti zumbaryhmän hullunkurisin näky kaikkine hallitsemattomine liikkeineni, mutta luulen että egoni kestää sen ja menen jammailemaan vielä toistamiseenkin.:dance2:
 
Outlet Pre-Workout, 400 g -40%
Todella mielenkiintoinen blogi luettavaksi, hurahti töissä mukavasti aika tätä lukiessa. Onnea voitoista ja tsemppiä uralle! En sano tätä mitenkään sovinistisella tavalla, mutta seuraan innolla naisten vaparia, koska mikä on sen mahtavampaa katsella kun naisilla palaa pinna ja tappelu äityy jonkinmoiseksi kissatappeluksi. Tekniikka katoaa ja alkaa repiminen ( ei yleistys, mutta ulkomaisia naisten vaparimatseja katsellessa näin tapahtuu suhteellisen usein ;) ) onnee vielä uralle!

E: ja tapahtuuhan tätä myös miehillä, joka menee grillitappeluksi (myös kovallakin tasolla esim. Kimbon ja Tank Abbottin matsi joka on todella viihdyttävä) jotenkin vaan rankempi katsella tota naisten agremäiskettä
 
Erittäin suuresti Onnea toisesta ammattilaisottelusta ja toisesta voitosta!
Kiitos Tina tästä blogista aina odotan lisää jatkoa blogille ja luen ne hetimiten ja tasosta pitää mainita, kirjoitustasi Tina on ilo lukea.
Toisin kun tämä minun kirjoittama teksti.
 
Vapaaottelija on urheilija

Olen henkilökohtaisesti erittäin kovapäinen ja seison sanojeni ja mielipiteideni takana, silloinkin kun olen väärässä. Jokaisella on mielestäni oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka se olisi kuinka ristiriidassa omien ajatusteni kanssa. Yritän välttää ihmisten mielipiteiden kommentoimista, mutta MrVilu:n kommentti särähti niin pahasti korvaan, että haluan tuoda esille muutaman asian sekä ottelijoiden että kamppailuseurojen näkökulmasta. En ole koskaan ollut se reipas ja rehti partiolainen ja olen kulkenut niin kadun oikeaa kuin väärääkin puolta. En ole ylpeä kaikesta, mitä olen tehnyt, mutta niiden asioiden ansiosta olen nyt siellä missä olen. Saatuani jonkin asteisen urheilu-uran aluilleen, haluan tulla huomioiduksi urheilijana ja saavutusteni vuoksi, en sen kaiken muun vuoksi. Ja haluan korostaa sanaa urheilija.

Vapaaottelu on melko raju laji ja loukkaantumisriski on suuri. Tyrmäyksiä sekä auenneita silmäkulmia ja huulia tulee väistämättä silloin tällöin. Katsojan silmin ottelut näyttävän joskus todella hurjilta ja ottelijat ihan mielipuolilta. Toinen tai molemmat ottelijat saattavat olla hyvinkin aggressiivisia eivätkä tunnu olevan vastaanotetuista osumista moksiskaan, vaan käyvät jopa entistä kovempaa päälle. Aggressiivisuus on kuitenkin hyvin eri asia kuin viha. Tunteina kehässä eivät koskaan ole viha tai suuttumus, vaan voiton- ja taisteluntahto. Ottelijan täytyy olla rauhallinen ja keskittynyt, sillä tilaisuuden tullen vastustaja varmasti rankaisee jokaisesta virheestä.

Kehän ulkopuolella harva ottelija on väkivaltainen tai edes tasapainoton. Monilla seuroilla on nollatoleranssi grillijonotappeluista ja väkivaltaisesta tai epäurheilijamaisesta käytöksestä seuraa porttikielto salille. Ottelijoille painotetaan, ettei milloinkaan eikä missään tilanteessa saa salin ulkopuolella käyttää oppimiaan taitoja ketään vastaan. Vapaaottelu, kuten muutkin kamppailulajit, ovat urheilulajeja, joissa urheiluhenki ja toisen kunnioittaminen ovat suuressa arvossa.

Fight Festivaleilla Niko Puhakan ottelussa näkyi mielestäni parhaiten millaisia urheilullisia lahjoja laji todella vaatii. 2x5min kehässä kovakuntoista ja taitavaa ottelijaa vastaan vaatii tahtoa, taitoa sekä lukemattoman määrän työtunteja salilla. Tappiosta huolimatta Puhakka otteli mielestäni todella hyvin ja edusti lajin kärkipäätä hienosti. Pisteet siitä.:worship:

Vapaaottelu kuten muutkin kamppailulajit ovat urheilulajeja, jotka vaativat tekniikkaa, kovaa treeniä sekä määrätietoisuutta. Menestys ei todellakaan tule ilmaiseksi. Kehässä adrenaliini täyttää verisuonet ja voitontahto saa taistelemaan aina viimeiseen sekuntiin asti. Tasaisissa otteluissa vaihdetaan isku iskusta ja lopullinen ratkaisu on arvostelutuomareilla. Tappelijat harvemmin pärjäävät kehässä, sillä viha, raivo ja suuttuminen sumentavat mielen, jolloin hyvään suoritukseen pääseminen on lähes mahdotonta. Jokainen voi muistella milloin on viimeksi tehnyt vihaisena harkittuja ja järkeviä ratkaisuja. Ottelutilanne vaatii ottelijan täyden keskittymisen ja tunteet on pidettävä kurissa. Ottelun jälkeen voi pukuhuoneessa itkeä ja paiskoa tavaroita, mutta sitä tunnetta ei voi viedä kehään. Vapaaottelu on urheilulaji, ottelutilanne on urheilusuoritus ja ottelija on urheilija. Eskot, matit ja pekat Hesen jonossa neljän aikaan aamulla ovat oma ryhmänsä.

Kiitos mmanewbie:lle. On aina mukava saada niin positiivista kuin negatiivistakin palutetta. Blogi on lukijoita varten. (Ja ehkä ihan vähän vain omaksi iloksi.:D)
 
Nyt en tarkoittanut millään lailla kadulla tapahtuvaa käsirysyä, enkä myöskään maininnut sinua tuohon kissatappelukastiin koska en ole yhtään matsiasi nähnyt. Toivotin onnee urallesi ja ilmoitin pitäväki naisten vapaaottelun seuraamisesta ko. syistä. Anteeks jos osui arkaan paikkaan, tarkoitus ei ole ketään loukata, mutta kuten sanoit: kaikilla on mielipiteensä... Enkä tarkottanut tässä minkäänlaista vihaa, itsekin tiedän omasta kokemuksesta ettäkun vastustaja saa pari hyvää iskua naamariin, alkaa se apinanraivo vallata ja niitä 1punchKO lyöntejä koitetaan alkaa viljelemään. ( jotka ei ikinä osu).
 
Ei pidä täysin paikkaansa toi apinanraivo parin lyönnin jälkeen, ammattimies on ammattimies. Jos on kokemusta ja treenattu tarpeeksi että tietää mitä tekee ni ei tuu apinanraivoja, tai ainakaan siinä määrin että ei pysty kontrolloimaan sitä agressiivisuutta. Montako kertaa olet nähnyt että oikea ammattilainen, siis OIKEA ammattilainen laittaa silmät kiinni ja tuulimyllyt päälle? Kyllähän moni rupeaa lyömään uhkarohkeasti jos huomaa että on pisteissä paljon jäljessä ja ottelua on vähän jäljellä, vertaisin tätä tilannetta samaan ku jääkiekossa otetaan lopuksi maalivahti pois jos ollaan vähän tappiolla.
 
Roy "big country" nelsonin ja Tank Abbottin voin nimetä heti. Ja kyllä, pidän tankia ammattilaisena vaikka ei hirveetä lajikokemusta miehellä ole, mutta ufc turnausten 2. Sijoitukseen tarvitaan jokatapauksessa taitoa. Ja tuon Roy Nelsonin TUF finaalimatsi oli juurikin silmät kiinni ja täysiä, kun pystyssä ei pärjätty ja mattoon ei päästy.. Enkänyt halunnut tästä mitään yleistä väittelyä vaan ilmaisin itse mielipiteeni..
 
SirMaxin kanssa samoilla linjoilla.
Sama jättää menemättä vaparikehään, jos olet apinanraivo päällä sinne menossa kun vastustajakin varmasti osaa tehdä samat asiat vähintään kun sinä ja näkee sinusta, että ja käyt ylikierroksilla.

Ammattilaistasolla ei voi antaa tunteiden tai muunkaan vaikuttaa suoritukseen sama mitä lajia miettii ei siitä mitään tule ellei se suoritus ole se mihin keskittyy. Imo.

edit: Roy ja Tank ovat otelleet vuosina jollain mm. stompit ym sallittuja meno oli hieman erilaista kun nykyään silloin kun Tank oli uransa kondiksessa.
 
No kuka tässänyt väittää että sinne oltais apinanraivolla tarkoituksella menossa ja mitä helvettiä ne lajin säännöt vaikuttaa siihen tekniikan karkaamiseen ja ihmisen itsehillintään. Nyt voitaisiin lopettaa tää pönkittäminen, että ei pilata toisen hienoa blogia. tarkoitus varmaankin ihmisillä lukea Tinan toivottavasti jatkuvaa menestystarinaa eikä muiden vääntämistä kellä on itsehillintää. Vilu kiittää, vaikenee ja toivottaa Tinalle rutkasti onnee ja jaksamista uralleen.

Ps. Ei Royn TUF-finaalista niin kovin pitkä aika ole
 
Tyhmät vapaaottelijat

En olisi arvannut, että edellinen aihe aiheuttaa niin paljon keskustelua ja lukijoitakin se keräsi kiitettävästi. Katsojan ja ottelijan näkökulmasta vapaaottelu on hyvin erilaista ja on toki totta, että ottelutyylejäkin on yhtä monta kuin ottelijoita. Jokaisen henkilökohtainen mielipide, myös minun, on rekisteröity ja aiheeseen mahdollisesti palataan myöhemmin, jos tulee uusia ajatuksia.

Ellen aiemmin ole tullut maininneeksi, tarkoituksena ei ole enää otella tämän vuoden puolella. Keväälle on kaavailtu kahta, maksimissaan kolmea ottelua, joiden ajankohdasta ei kuitenkaan ole vielä tarkemmin sovittu. Olen vielä nuori eikä minulla ole mikään kiire mihinkään, joten kaksikin ottelua luultavasti riittää. Olen henkisesti, fyysisesti ja elämäntilanteeni puolesta tilanteessa, jossa kuukauden välein otteleminen ei ole mahdollista. Olen uusi ottelija ja vaikka minulla on taipumusta ”Kaikki tänne mulle heti nyt” ajatteluun, uraa on parempi rakentaa nyt rauhassa ja järkevästi. Lisäksi tauko tekee tähän väliin hyvää ja ehdin taas hieman enemmän panostaa retuperälle jääneeseen opiskeluuni.

Blogi on, onneksi, saanut kirjoitusasunsa puolesta kiitosta niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Hauskaa on se, että ihmiset, jotka oikeasti ovat nähneet minut kasvokkain ja jutelleet kanssani, eivät voi uskoa, että kaikki teksti on oikeasti jokaista pilkkua myöden minun kirjoittamaani. Myönnän käyttäväni Wordin automaattista korjausta kirjoitusvirheisiin, sillä en aina ole varma keksinkö sanoja päästäni, ovatko ne porin murretta vai ihan oikeaa suomenkieltä. Joskus myös luetutan tekstit jollain ystävällä ja saan apua yhdyssanojen kirjoittamiseen sekä moitteita siis-sanan viljelemisestä. Muuten kaikki teksti on kuitenkin aitoa ja alkuperäistä Tinaa. Toisin kuin voin tavattaessa ehkä antaa ymmärtää, todellisuudessa osaan siis laskea, lukea ja luetella kaikki kuusi viikonpäivää, vai montako niitä oli. Satunnaisesti hyvänä päivänä jopa ymmärrän puhetta. Olen ylienerginen, naureskelen omille ajatuksilleni, vaihdan aihetta kesken lauseen, minulla on oravan keskittymiskyky enkä ehkä ole se penaalin terävin kynä, mutta kaikesta huolimatta väittäisin, etten ole tyhmä.

Joskus tuntuu, ettei kamppailu-urheilijalla ole yhtään samanlaista päivää ja aina sattuu jotain. Tavanomaisimpia virheitä ovat viikonpäivien, kuukausien ja vuosien sekoittaminen. Ihmisten nimet ovat ainakin itselleni ylitsepääsemätön haaste ja koska nimikoidut shortsit eivät salilla saaneet kovin suurta kannustusta, saa suurin osa pojista tyytyä olemaan Teemuja. Tavaroiden mystinen katoaminen on arkipäivää, sillä kaikki, mikä ei ole joko minussa tai treenikassissa kiinni, katoaa varmasti. Kadonneet tavarat, kuten puhelin tai kaukosäädin, löytyvät todennäköisimmin sieltä kaikkein uskomattomimmasta paikasta joten ensimmäiseksi kannattaa tarkastaa vessa, jääkaappi ja roskis. Varhaisdementian ja kuvitteellisten kleptomaaniystävien lisäksi minua vaivaa krooninen hajamielisyys. On aina yhtä hieno fiilis seistä kotioven takana ja todeta, että avaimet roikkuvat salilla kaapin ovessa. Tai vielä hienompaa on huomata, että avaimet roikkuvat ovessa valmiiksi.

Moni on varmaan nähnyt Youtubesta videon nyrkkeilijästä, joka yrittää nousta kehään kehäköysien välistä. Ottelija ei useammasta yrityksestä huolimatta yksinkertaisesti saa päätä ja jalkoja menemään samasta välistä ja sama ongelma toistuu, kun pitäisi päästä kehästä pois. Onneksi kehään voi myös kieriä kehäköysien alitse. Kamppailu-urheilijat ovat erinäisten sattumusten myötä saaneet hieman yksinkertaisten ihmisolentojen leiman, vaikka todellisuudessa monet ovat korkeasti koulutettuja ja muutama pyörittää jopa omaa yritystä. Monesti ottelijat ovat erittäin kunnianhimoisia kehän ulkopuolellakin ja menestyvät sen ansiosta hyvin.

Kaikesta hönöilystä, erikoisista päivistä ja tyhmistä kysymyksistä huolimatta en ole tyhmä, vaan tarpeen tullen minullakin liikkuu jotain päässä. Suurin osa pikku mokista johtuu siitä, etten kahden treenin jälkeen vain jaksa enää ajatella. Treenit kuluttavat koko keskittymiskapasiteettini loppuun, joten muu aika päivästä täytyy vetää vähän himmeämmillä valoilla. Mutta mikä tärkeintä, urheilun myötä itseluottamukseni riittää siihen, ettei minun aina tarvitse olla terävimmilläni. Mitä sitten jos asiat eivät mene ensimmäisellä kerralla perille tai en tajua vitsiä selittämättä. Mitä sitten jos kengät ovat eriparia tai paita väärin päin. Ainakaan elämäni ei koskaan ole tylsää ja parit hyvät naurut päivässä piristävät kummasti. Komplekseja ja stressiä saa tarpeen tullen järjestettyä muustakin, kuin siitä mitä muut minusta ajattelevat. Kun osaa nauraa itselleen ja joskus päästää irti turhista huolista, voi illalla todeta, että olipa päivä, vetää peiton korviin ja nukkua tyytyväisenä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
^Hienosti kirjoitettu ja asia tekstiä. Varsinkin viimeinen kappale. Vithuako sitä pienistä. :D

Tsemppiä! :)
 
Violetti kimono

Tänään päätin, että perun kaikki puheeni siitä miten onni on hyvä hikijumppa, hyvä treeni, paras ystävä yms. Todellisuudessa onni on hieno uusi violetti kimono! Se on niin hieno, sopivan kokoinen ja haisee ja tuntuu uudelta ja puhtaalta. Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä! :haart: Kiitokset uudesta täydellisestä bjj-puvusta kuuluvat Fighter Plazalle ja Janne Tulirinnalle. Fighter Plazalta löytyy naisten leikkauksella olevia kimonoja myös muissa väreissä ja toki valikoimaan kuuluu myös muita kamppailuvarusteita.

Yleensä en liikahdakaan peiton alta ennen puolta päivää ellei ole ihan pakko. Jos puhelin soi tai joku soittaa ovikelloa, korkeintaan tuhahdan ja käännän kylkeä. Tänään hiukan ennen kymmentä havahduin, kun postipoika tuikkasi postit luukusta sisään. Singahdin ylös sängystä ja painuin heti ovelle tarkistamaan, josko olisin laskujen lisäksi saanut jotain muutakin. Ja Wuhuu!! Jippii!! Jes!! Jes!! Jes!! Postipoika oli ystävällisesti tuonut postipaketin saapumisilmoituksen! Ei muuta kuin pipo päähän, toppapuku päälle ja suorinta tietä postiin. Satojen pakettien joukosta minulle oikean oranssi-valkoisen paketin etsinyt postitäti sai kiitokseksi vilpittömän onnellisen ja leveän hymyn. Kotona en kerinnyt riisumaan edes ulkovaatteita pois, kun jo revin pakettia auki. Ihme silti, että maltoin odottaa kotiin asti. Ilmeeni oli varmaankin sama kuin pienellä lapsella jouluna. Paketin riekaleet jäivät luonnollisesti keskelle lattiaa, kun aloin kauhealla kiireellä sovittamaan pukua. Se oli täydellinen.

Nyt enää odotan, että pääsen ensimmäistä kertaa painimaan uudessa puvussa. Tosin vähän jo valmiiksi harmittaa, että uusi puku hikistyy ja tulee likaiseksi.
 
Pesukoneen kautta testaan. Itsellä yksi Judopuku repesi saumoista ensimmäisellä käyttökerralla ja kun kyselin maahantuojalta niin sanoi, että kannattaa pestä jotta notkistuu ja joissain tapauksissa saumat on voinut päästä kuivumaan (jota en kyllä ymmärrä). 1 pesukerta että ei tuolta onnellisuudelta tule heti itku kun uusi puku sanoo räks.. Tsemppiä vääntöihin..
 
SUPERCARB (3 kg) -25%
MrVilu sanoi:
Pesukoneen kautta testaan. Itsellä yksi Judopuku repesi saumoista ensimmäisellä käyttökerralla ja kun kyselin maahantuojalta niin sanoi, että kannattaa pestä jotta notkistuu ja joissain tapauksissa saumat on voinut päästä kuivumaan (jota en kyllä ymmärrä). 1 pesukerta että ei tuolta onnellisuudelta tule heti itku kun uusi puku sanoo räks.. Tsemppiä vääntöihin..
Click to expand...

Pesukone ennen ekaa treeniä voi myös estää sen, ettei kaikilla muilla ole valko-violetteja pukuja ekan treenin jälkeen :)

Edit: Uusi Gi on kyllä parhautta :)
 
Onpas mielenkiintoinen blogi, tuli luettua läpi ihan yhdeltä istumalta :) Hauskasti ja elävästi kirjoitat ja sai useaan otteeseen naureskellakin kun kuvailit erilaisten tapahtumien kulkua, omia fiiliksiä ja hieman höpöjä juttujakin tuli mukaan.

Aion siis seurata jatkossakin!
 
Elämänarvoja

Minulla on uuteen violettiin bjj-pukuun täydellisesti mätsäävä valkoinen vyö. Sinistä vyötä ei nyt voi hankkia, koska sehän ei siis mätsää violetin puvun kanssa ei sitten yhtään. ;) Todellisuudessa korkeampi vyöarvo ei tule minulle kyseeseen ennen kuin olen käynyt kokeilemassa ensimmäiset kilpailut valkovöisenä. Eilen pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan pukua salille ja uuden puvun kunniaksi minut kuristettiin omiin kauluksiini ööööö… monta kertaa. Kotioloissa puku oli testissä heti, kun sain sen paketista ulos ja ensimmäiset kuristukset ja heitot tehtiin keskellä olohuonetta. Siinä saattaa myös olla syy miksei luonani käy kovin paljon vieraita. :D

Lukaisin jossain vaiheessa muutaman muun blogi pätkän siitä miten urheilijoita pidetään todella itsekkäinä ihmisinä, joiden koko elämä pyörii vain ja ainoastaan sen oman urheilun ympärillä. On totta, että se oma juttu on tärkeä ja siihen haluaa panostaa niin paljon kuin mahdollista eikä anna minkään tulla sen eteen. Perjantai-iltana ei tuota vaikeuksia valita lähteekö salille jumppaamaan vai kavereiden kanssa baariin. Urheilu määrää aika pitkälti arjen rutiineista ja monia valintoja tehdään nimenomaan urheilun ehdoilla. Urheilijan on pakko olla jossain määrin itsekäs ja ajatella vain itseään ja omaa urheiluaan. Jos haluaa kehittyä ja käydä salilla useammin kuin kolmesti viikossa, ei uhrauksilta voi välttyä. Aikaa ja rahaa on yksinkertaisesti aina liian vähän eikä kaikkea voi saada.

Se että, suuri osa vapaa-ajasta ja rahoista kuluu urheiluun, ei tarkoita etteikö mikään muu merkkaisi mitään. Urheileminen on se mitä rakastaa koko sydämestään ja se mikä tekee onnelliseksi, mutta silti se ei sulje pois muita tärkeitä asioita. Urheileminen on sekä henkisesti että fyysisesti raskasta, minkä vuoksi läheiset ihmiset ovat todella tärkeitä ja heihin on valmis panostamaan vähintään yhtä paljon kuin urheiluunkin. Leffailta kotona tai puolison tädin kummin marsun ristiäiset jäävät helposti toissijaisiksi, mutta loppu kädessä läheiset ihmiset ovat aina ensimmäisenä. Ne ihmiset, jotka tukevat urheilijaa kaikissa tilanteissa ja seisovat tämän takana tapahtui mitä tahansa, ovat mittaamattoman arvokkaita.

Valitettavasti oman treenaamisen lomassa joskus unohtaa sanoa ja näyttää, miten paljon läheiset todella merkitsevät. Parhaat ystävät tai perhe voivat kokea olonsa laiminlyödyiksi, koska heille ei aina riitä aikaa eikä aina muista edes kertoa miten paljon heitä oikeasti arvostaa. Sama koskee myös treenikavereita, joiden kanssa treenaa päivittäin ja jotka aina jaksavat tsempata ja kannustaa, sekä valmentajia, jotka käyttävät todella paljon omaa aikaansa ja energiaansa valmentamiseen sekä urheilijan tukemiseen.

Yksikään urheilija ei menesty yksin, vaan tarvitsee ystävien ja perheen tukea. Vaikka kuinka paljon hikoilisin salilla, hioisin tekniikkaa ja parantaisin fysiikkaa, en olisi mitään ilman ystäviä ja läheisiä. Urheilu-urani tulee väistämättä päättymään joskus, mutta ne ihmiset, jotka tukevat minua urallani, ovat varmasti paikalla vielä sen päätyttyäkin. He ovat se asia elämässäni, minkä vuoksi olisin valmis tekemään mitä tahansa.
 
Todella hyvä kirjoitus taas kerran, Tina! Olen lueskellut aikaisemmatkin kirjoituksesi ja varmasti aion lukea jatkossakin. Tsemppiä harjoitteluun ja tuleviin otteluihin! :)
 
Ei tee kipeää..

En varmaan liioittele, jos sanon olevani lottovoitto lääkäreille, sillä sulostutan lääkäriaseman vastaanottoa vähintään kerran kahdessa viikossa ja jokaiselta kerralta tulee lasku perässä. Ahkeran asiointini ansiosta olisin mielestäni ansainnut jonkinlaista vip-kohtelua esimerkiksi kuppi kahvia ja hartiahieronta tai jotain. Mutta kun ei, niin ei. Joka kerta joudun odottamaan vuoroani aivan kuten kaikki muutkin ja joka kerta aulan televisiossa tuntuu pyörivän aina yhtä viihdyttävä Tunteita ja tuoksuja-sarja. Edes omalla lääkärilläni ei ikinä ole mitään hyviä uutisia minulle.

Käyn lääkärissä vain, jos omat ja treenikavereideni lääketieteelliset taidot eivät enää riitä eli jos tulee jotain, mitä ei voi korjata urheiluteipillä. Vihaan lääkärissä käymistä ja sitä, että minua tökitään, pistetään ja puristellaan. Koen itseni joka kerta täydeksi idiootiksi, kun en ihan tarkkaan osaa sanoa mihin koskee ja millaista kipu on, kunhan nyt sattuu. Päästäkseni mahdollisimman vähällä, olen todennut, että on parasta hoitaa kaikki vaivat päästä varpaisiin kerralla. Tällä kertaa saldoksi jäi, että vastoin kaikkia odotuksia, kolme kuukautta vanha murtuma paranee ehkä sittenkin vielä joskus. Lisäksi sain paperit astmadiagnoosista, pari lääkereseptiä, tulosteen lääkärikirjasta aiheesta kiertäjäkalvosinoireyhtymä sekä kortisonipiikin olkapäähäni. Luulisi, että näillä pärjää hetken aikaa, mutta sanonta ”Urheilija ei tervettä päivää nää” tuntuu pitävän vähän turhan hyvin paikkansa.

Lääkärikäynneistä tekee erityisen turhauttavaa se, että hoito lähestulkoon kaikkeen on aina lepo, mikä yleensä ei vain millään sovi/käy minulle. Yleensä näissä tilanteissa tulee minussa esille pieni Tohtori Lähdemäki, jolla on täydellinen kotidiagnoosi kaikkeen ”Ei haittaa, jos yksi sormi murtuu, kun kuitenkin on vielä yhdeksän ehjää. Prosentuaalisesti ollaan siis todella hyvässä tilanteessa; 90% toimivuus, mieti nyt!” ”Jos olkapää on kipeä, niin jos sillä kädellä lyö ja painii vaan vähän niin se ei haittaa.” ”Vähän urheiluteippiä tohon..ja tohon…ja tohon..ja pikkusen vielä tohon. Missäs se kyynärtuki on?” Eikä siis yksinkertaisesti ole olemassa vaivaa, johon burana, urheiluteippi ja liikunta eivät auttaisi. Paranemista toki edesauttavat myös kiroileminen, hampaiden pureminen sekä rukoileminen.

Urheilu tekee varmaankin kaikista siinä mielessä vähän pimeitä, että itseään ei koe ”oikeasti” kipeäksi ellei ole kunnolla kuumetta. Ei myöskään voi sattua, jollei tule verta. Aina särkee ja sattuu johonkin joten on vaikea enää hahmottaa mikä on sellaista kipua, johon pitäisi jotenkin reagoida. Toisaalta on hyvä, ettei tule tippa linssiin ihan kaikista ruhjeista ja mustelmista, mutta toisaalta joskus vammojen paraneminen vain pitkittyy. On todella kova paikka myöntää ääneen, että ei pysty, vaikka syy olisikin oikea loukkaantuminen. Luovuttaminen ja itsensä pettäminen ovat pahinta, mitä urheilussa voi itselleen tehdä, mutta samalla kovapäisyys on toisaalta vain omaa tyhmyyttä. Ehkä järkeä ja kykyä punnita asioita tulee iän myötä lisää, kun oppii tuntemaan oman kroppansa paremmin. Tällä hetkellä mennään vain hammasta purren ja sitä päivää odotellessa sekä mahdollisesti muutaman uuden kortisonipiikin voimin.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom