MMA-Blog - Tina Lähdemäki

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Molempien käsien rystyset teipataan. Ensin oikea hanska: ”Miltä se tuntuu, onks sopivan kiree?” ”Joo.” Sitten vasen hanska: ”Sopiva?” ”Joo.” Hammassuojat ovat tallessa paidan sisällä. Vielä vähän vaseliinia suojaamaan silmäkulmia ja poskipäitä. ”Ooksä valmis? Kohta mennään.” Kun odottaa oman nimensä kuuluttamista, kaikki muu unohtuu ja mielessä ovat vain tulevat kymmenen minuuttia. Mikään muu ei ole niin tärkeää eikä maailmassa ole mitään muuta. Vielä viimeiset syvät hengenvedot. Ravistelet käsiä ja jalkoja, jotta kaikki ruumiinosat ovat varmasti valmiit ja hereillä. Käyt viimeisen kerran mielessäsi läpi tulevan ottelun. Näet silmissäsi vain omia onnistuneita suorituksiasi. Suljet silmäsi ja sanot mielessäsi: ”Olen vahva, taitava ja itsevarma. Tää on mun matsi.” Kuulet nimesi ja kaikki ympäriltäsi katoaa silmänräpäyksessä, et näe etkä kuule mitään. Tunnet joka ikisen lihaksesi ja tiedät olevasi valmis. Nyt on sinun hetkesi.

SM-kisoissa valvoin koko yön ennen ensimmäistä otteluani, koska en jännitykseltäni yksinkertaisesti saanut nukuttua. Pyörin sängyssä ja mietin mitä aion kehässä tehdä. Arvailin kenet saan vastaani ja kuvittelin miltä tuntuisi voittaa. Saadakseni ajan kulumaan kuuntelin musiikkia, tanssin ja odotin kärsimättömästi, että voisin mennä herättämään valmentajan sekä muut ottelijat. Täytyy myöntää, että yö hotellihuoneessa yksin voi olla tuskaisan pitkä. Valvomisesta huolimatta fiilis oli aamulla hyvä. Yöllinen puuhastelu ja asioiden pohtiminen auttoi rentoutumaan ja hillitsemään liiallista jännitystä. Olin valmis kehään ja olin päättänyt voittaa.

Jännittäminen on jokaiselle hyvin henkilökohtainen tunne ja ihmiset käsittelevät sitä eri tavoin. On totta, että jotkut jännittävät todella paljon ja jotkut eivät lainkaan. Minä olen jännittäjä. Jännitän ihan mielettömästi ja se alkaa jo viikkoja ennen itse ottelua. Näen unia ottelusta ja pyörittelen tulevaa mielessäni. Mahassa on perhosia ja syke nousee pelkästä ottelutilanteen ajattelemisesta. Alan hikoilla ja pala nousee kurkkuun. Ainakin pari kertaa viikossa tulee itku kesken treenien. Cageenkin on valmistauduttu juuri näillä fiiliksillä. Otteleminen häkissä sekä ammattilaissäännöt ovat minulle vielä vieraita, joten ne kyllä aiheuttavat pienen lisän normaaliin jännittämiseen. Jännittäminen lähtee oman pään sisältä halusta voittaa ja mitä tärkeämpi ottelu, sitä enemmän jännittää. Ajatus häviöstä tuntuu pahalta. Tuttujen ihmisten läsnäolo sekä tutut rutiinit yleensä helpottavat oloani. Jännittäminen on tunne, josta ei kuitenkaan ikinä pääse kokonaan eroon, sitä on vain pystyttävä hallitsemaan.
 
Outlet Pre-Workout, 400 g -40%
Voisi tässä ihan sivistyneessä pikkusievässä udella, että mitä kaverit/mahdollinen poika/tyttökaveri mahtaa tykätä neidon harrastuksesta ?
Ollaanko puolesta vaiko vastaan ?
 
Tänään on otteluun aikaa kolme päivää ja punnitukseen kaksi. Jännitys alkaa olla melko voimakasta, mutta fiilis on silti hyvä. Olen mielestäni valmistautunut hyvin, itseluottamus on korkealla ja voitontahto on kova. Painojen kanssa tulee tekemään aika tiukkaa ja tiedän joutuvani perjantaiaamulla lämmittämään saunan ja vetämään kumipuvun päälle, mutta ainakin vielä pystyn vitsailemaan asiasta. Kaappiin on ostettu valmiiksi lauantaita varten muutama suklaapatukka, joten kaikki on valmista lähtöä ajatellen. Perjantaina henkiseksi tueksi mukaani lähtee nyrkkeilijä Kati Collander. Koska Collanderilla on paljon omaa ottelukokemusta ja olemme tunteneet melko pitkään, on yhteisistä säännöistä helppo sopia: 1. Joudun matkustamaan punnitukseen nälkäisenä ja janoisena, joten autossa ei syödä eikä juoda. 2. Nukkuminen on pyhää, joten päiväunia otetaan aina kun mahdollista. 3. Mukaan täytyy pakata ainakin yksi paketillinen suklaarusinoita, vaikka en edes pidä niistä. 4. Jos ei olla juttutuulella, ollaan hiljaa. 5. Paluumatkalla pysähdytään pitsalle.

Punnitus- ja ottelukuvia varmaankin ja toivottavasti ilmestyy jossain vaiheessa jonnekin päin internetin ihmeellistä maailmaa, joten ne, jotka eivät pääse paikanpäälle seuraamaan otteluja, voivat kuvista sitten vihdoinkin katsoa minkä näköinen ottelija olen. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että normaalisti minulla on tuplasti pyöreämmät posket.

Olen varmaankin aina ollut se tyttö, jonka ei uskota omistavan korkokenkiä tai osaavan käyttää ripsiväriä. En siis ole koskaan ollut se naisellinen nainen, joten läheiseni eivät pidä vapaaottelua lajivalintana minulle kovinkaan ihmeellisenä. Monet ystävistäni tulevat itsekin kamppailulajien parista, joten ymmärrystä riittää monissa tilanteissa. Joskus jollekin poikaystävälle on ollut shokki, kun olen ilmestynyt treffeille silmä mustana, mutta muuten ruhjeet, mustelmat ja loukkaantumiset kuittaantuvat lauseella ”Se on sellasta.”

Urheilu on erittäin tärkeä asia elämässäni ja se on muuttanut minua paljon. Liikunnasta on tullut minulle terve tapa purkaa ylimääräistä energiaa ja jotenkin elämä vain on vähän helpompaa hyvän treenin jälkeen. Jos en pääse treenaamaan, muutun ylivilkkaaksi, en pysty keskittymään ja tulen todella pahalle tuulelle. Toisinaan olen varmasti todella raskasta seuraa, sillä jos en ole treenaamassa, vähintäänkin puhun siitä ja välillä jopa omasta mielestäni liikaa. Tuntuu, etten aina edes keksi muita puheenaiheita, sillä elämäni kuitenkin pyörii aika pitkälti urheilun ympärillä ja sen ehdoilla. Valitettavasti tämä kaikki kuuluu siihen pakettiin, jossa tulen, joten ota tai jätä, kaikkia ei voi miellyttää.
 
Erittäin paljon onnea Tina ensimmäisen ammattilaismatsin voitosta ja mielenkiintoisesta blogista. :rock:
Toivon erittäin hyvää ja pitkää uraa. (:
 
Voin vihdoinkin sanoa, että selvisin ammattilaisdebyytistäni ja kaiken lisäksi ehjin nahoin. Ottelu päättyi minun voittooni teknisellä tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Kirjoitan sekä punnitus- että ottelupäivästä vasta myöhemmin vähän tarkemmin, sillä asiat ovat vielä niin voimakkaina omassa mielessäni, etten pysty muotoilemaan niitä lukukelpoisiksi lauseiksi. Kiitos huoltajille ja kotijoukoille tuesta sekä kiitos Cage organisaatiolle ottelumahdollisuudesta. Iso kiitos myöskin Riihimäen Heraclesin pojille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet minua paljon sekä lisäksi lauantaina jakoivat pukuhuoneen kanssani. Alan ensi viikolla valmistautua seuraavaan otteluuni, joka on Fight Festivaleilla 16.10., mutta ensin aion muutaman päivän ajan nauttia hyvin ansaitusta levosta.

Petteri Maunu postitti blogiini ottelun jälkeen kuvatun videohaastattelun. Vaikka olen hyvin puhelias ja itsevarma, jäädyin kameran edessä ihan totaalisesti. Moottoriturpaani on yleensä vaikea tukkia, mutta sillä hetkellä en keksinyt mitään sanottavaa ja lauseet takeltelivat, en ole koskaan ennen esiintynyt kameran edessä. Haastattelu kuvattiin onneksi useampaan otteeseen ja pahimmat mokani jätettiin pois lopullisesta tuotoksesta. Ehkä se ei enää ensi kerralla ole niin vaikeaa. Ihastuttavaa porin murrettani ei videolta saatu häivytettyä pois. Toivottavasti blogiin saadaan jossain vaiheessa myös otteluvideo.
 
Paljon onnea Tina voitosta!
Liput hankittu FF:n ja kannustetaan flikka voittoon ;)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Jokainen kamppailulajeja edes kokeillut tyttö voi varmasti sanoa, että pitkistä hiuksista ei ole kuin haittaa. Hiuksia on aina silmissä, suussa ja nenässä ja painiessa ne jäävät joka paikkaan kiinni. Tämän vuoksi yksi valmistautumisrutiineistani on käydä kampaajalla laitattamassa ottelutukka. Minun sekä monen muun porilaisen kamppailijan ottelukampauksista huolehtii Mariana Elo, joka työskentelee Hiusmuotoilukeskus Glazessa. Mariana on ehtinyt askarrella melko monet taistelutukat, joten sen lisäksi, että hän tietää mikä näyttää hyvältä, hän tietää myös mikä toimii missäkin lajissa. Tälläkin kertaa täytyy kiittää Marianaa erittäin hyvännäköisestä ja toimivasta ottelukampauksesta!! Mieslukijoille vielä selvennykseksi: ottelutukka = hiukset letitetään niin etteivät ne häiritse ottelemista.

Perjantaiaamulla kotona puntari näytti minulle 57,0kg. Ottelu oli sovittu painoon alle 55,0kg, joten aamukahvin jälkeen valmistauduin pudottamaan viimeiset kilot nesteistä. Lämmitin saunan, kaivoin hikipuvun esille ja keräsin olohuoneeseen peittoja telttasaunaa varten. Puin päälleni sukat, painitossut, topin, kaksi urheilukerrastoa, t-paidan ja hikipuvun. Päähäni vedin vielä huivin ja pipon. Aiemmilla kerroilla olin huomannut että jumppapiponi materiaali kuumeni ikävästi saunassa, joten huivin tehtävä oli suojata päänahkaani palamasta. Laitoin stereoihin pyörimään Eminemin uusimman levyn ja käänsin volyymin täysille. Jumpattuani pienen hien päälle ja sykkeet ylös, siirryin saunan lauteille hikoilemaan. Vedin itseni mahdollisimman pieneen myttyyn ja työnsin pään polvien väliin. Aloin hikoilla välittömästi, mutta nössö kun olen, en kestänyt saunan kuumuutta kuin vajaat viisi minuuttia. Seuraava painonpudotusmetodini oli telttasauna. Telttasaunassa tarkoituksena on ensin nostaa syke korkealle, minkä jälkeen mennään peittojen tai vilttien sisään pieneen pakettiin istumaan. Paketista tehdään ilmatiivis ja noin kymmenen sekunnin jälkeen hiki alkaa virrata pieninä noroina joka puolelta kehoa. 2 litraa hikeä on kuitenkin minulle melko paljon, joten tiesin, että jumppaamiseen tulisi kulumaan vähintään kaksi tuntia, varsinkin koska janoisena ja nälkäisenä se ei ole kovinkaan miellyttävää. Käperryin telttasaunaani, yritin unohtaa huonon oloni ja keskityin vain kuuntelemaan lempiartistini lyriikoita: “..´cause ain´t no way I´ma let you stop me from causin´ mayhem, when I say I´ma do somethin´ I do it, I don´t give a damn what you think, I´m doin´this for me..”

Iltapäivällä yhden aikoihin olin saanut jumppailtua; alusvaatteisillaan puntari näytti 55,1kg. Olin väsynyt, janoinen ja suussa tuntui kuin olisin nuoleskellut kissanhiekkalaatikkoa, mutta pahemmaltakin olisi voinut tuntua. Pakkasin nopeasti reppuun ne tavarat, joita kuvittelin tarvitsevani Riihimäellä. Sitten reppu selkään ja Collanderin viereen autoon. Jotta saisin matkan aikana varmasti viimeisen 100g putoamaan, puin reilusti vaatetta ja laitoin penkinlämmittimen päälle. Saavuimme Riihimäelle vajaan tunnin ennen punnitusta. Etsin välittömästi kontrollivaa´an ja tarkistin painoni: 54,9kg. Punnitus suoritettiin hotellimme yhteydessä olevassa Pub Oliverissa. Jännitin julkista punnitusta jonkin verran; olihan tilanne minulle täysin uusi ja harvemmin olen esiintynyt ravintolassa alusvaatteisillani. Lisäksi takaraivossa oli koko ajan ajatus jos paino ei sittenkään olisi kohdillaan. Vaaka kuitenkin näytti samaa kuin kontrollikin ja sen helpotuksen jälkeen poseeraaminen kameralle puolialasti ei tuntunut enää miltään. Vastustajallani oli painoa 600g ylimääräistä, joten tämä joutui pienen saunomisen jälkeen vielä palaamaan punnittavaksi. Aloitin välittömästi hyvän nestetankkauksen ja myöhemmin illalla pääsin myös syömään. Hotellihuoneessa notkuessa annoin itselleni luvan mutustella myös muutaman suklaapatukan, sillä Ville ”Dallaspulla” Yrjölän sanoin ”Suklaa menee suoraan lihakseen!”

Kuvat punnituksesta: http://www.kulmassa.fi/?p=6762
 
Ottelupäivän aamuna heräsin kahdeksalta levänneenä ja hyväntuulisena. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Aamupalaaaaa!!” Varttia yli kahdeksan istuinkin jo hotellin ravintolassa aamiaislautanen nenäni edessä: munakasta, lihapullia, karjalanpiirakoita, leipää ja kahvia reilulla maidolla. Voiko lauantaiaamu enää paremmin alkaa? Päivän ohjelmassa ennen ottelua ei ollut juuri muuta kuin huilailua, joten päivä kului tuskaisan hitaasti. Ennen lounasta teimme pienen kävelylenkin ja kävimme samalla katsomassa miltä ottelupaikka näytti. Kun näin häkin ensimmäisen kerran, tunsin mahan pohjassa voimakkaan jännityskouraisun ja aamukahvit kävivät uudestaan suussa. Häkki oli keskellä liikuntahallia ja näytti hurjalta, ihan kuin leijonan häkki. Näin mielessäni miten valmentaja tuuppaa minut häkkiin sisään ja vetää äkkiä oven takaisin kiinni. Mitenköhän tässä vielä käy..? Hetken häkkiä tutkittuani totesin, ettei se sittenkään ollut niin paha. Oikeastaan häkki ei ollut ottelupaikkana kehää kummallisempi. Itse asiassa häkissä otteleminen tulisi olemaan ihan mielettömän siistiä! Lähdin hyvillä mielin sateeseen kävelemään takaisin hotellille.

Lähdimme kisapaikalle hyvissä ajoin, jotta ehtisin valmistautua kunnolla. En ollut tuonut mukanani omaa kehääntulobiisiä, mutta onneksi mukava dj suostui vielä etsimään minulle oman kappaleen. Täydellinen biisi löytyi melkein heti. Tein oman lämmittely jumppani ja kertasimme muutamia tekniikoita, minkä jälkeen valmentaja teippasi rystyseni. Minulla oli koko viikonlopun ajan ollut juttuseuraa, joten en ollut ehtinyt ylijännittää matsia ja olin hyvällä fiiliksellä. Olin melkeinpä yliaktiivinen; höpötin, kohelsin ja naureskelin koko ajan. Valmentaja joutui jopa muutaman kerran komentamaan minua rauhoittumaan. Löimme viimeiset pistarit ja aloin rauhoittua ja keskittyä. ”Tee omia hyviä juttuja äläkä tee tyhmyyksiä. Luota ittees, sä olet taitava.” Hoin mielessäni vanhaa tuttua mantraa ”Mä olen nopee, vahva, taitava ja itsevarma. Mulla ei oo mitään menetettävää ja mä haluan tätä enemmän ku kukaan.” Joku kävi huikkaamassa pukuhuoneen ovelta, että olisin seuraava. Kävin vielä viimeisen kerran vessassa ennen kuin siirryimme käytävään odottamaan nimeni kuuluttamista. Olin rento ja itsevarma. Tuttu kappale alkoi kaikua käytävään: Eminemin ”Shake that” Muutama lyönti ilmaan biisin tahdissa. ”Tää on mun matsi.”

Varoitus!! En muista ottelua aivan tarkasti enkä ole itse vielä nähnyt videota, joten kaikki kertomani tapahtumat eivät välttämättä pidä ihan sata prosenttisesti paikkaansa. Kerron asiat niin kuin ne itse muistan.

Astuin häkkiin. Näin sivusilmällä, että vastustajani seisoi omassa kulmassaan. Toisin kuin kehässä, häkissä on kahdeksan kulmaa ja kaikki ainakin minun mielestäni ihan samannäköisiä. Yritin kuumeisesti keksiä missä minun oli tarkoitus seistä. Onko näistä joku mun kulmani?! Onneksi tuomari tuli luokseni tarkistamaan varustusta ja unohdin murheeni. Ottelijat keskelle, nopea kättely ja takaisin omiin kulmiin. Ottelu alkoi. Lähdin liikkeelle rennosti ja melko varovaisesti. Kuten odotinkin, vastustajani lähti heti potkimaan monipuolisesti. Potkuista kuitenkin puuttui tehoa ja ne oli helppo väistää tai blokata. Osuin muutamalla lyönnillä hyvin ja vastustajani menetti tasapainonsa ja käänsi selkänsä minulle. Ravistelin käsiäni ja odotin, että tyttö saa kerättyä itsensä. Halusin ottaa varman päälle enkä lähtenyt ryntäämään. Seuraavalla hyökkäykselläni ilmeisesti lähdin vahvasti eteenpäin ja päädyimme häkkiä vasten. Hain itselleni hyvää asentoa, jotta pystyisin viemään ottelun mattoon. Vastustajallani oli löyhä giljotiini kiinni, johon ilmeisesti luotti aika paljon, sillä tyttö hyppäsi syliini suljettuun guardiin. En voinut jättää näin helppoa alasvientiä käyttämättä ja ottelu siirtyi mattoon. Aloin availla giljotiinia ja keskityin koko ajan, etten tulisi sweepatuksi. Giljotiini aukesi ja siirsin ottelua hieman kauemmas häkin reunasta, jotta reunasta tuleva hyöty katoaisi. Guardista siirryin half-guardin kautta mounttiin ja aloin lyödä. Tuomari keskeytti ottelun kun vastustajani ei kyennyt puolustautumaan.

Tuomarin keskeytyksen jälkeen taisin taas olla hetken aikaa vähän kaffeella enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Valmentaja yritti heittää häkin reunan yli high fivejä kanssani. Valitettavasti se jäikin vain yritykseksi kun käteni ei yltänyt reunan yli. Esiintymiseni kohokohtiin kuului myös se kun yritin kätellä juontajaa, joka ei kätellyt takaisin ja kun halasin toista kehätytöistä. Kaiken huseeraamiseni päätteeksi pillahdin itkuun.

Kuvia otteluista http://www.pakkotoisto.com/copper/thumbnails.php?album=310
 
Fight Festival 28

Ottelen toisen ammattilaisotteluni Fight Festival 28:ssa lauantaina 16.10. Vastaani saan tällä kertaa puolalaisen Paulina Suskan. Suska on kokeneempi ottelija kuin minä, tietääkseni 4 ammattilaisottelua, joista yksi voitto, kaksi tappiota ja yksi ratkaisematon. Molemmat tappionsa Suska on kärsinyt Suomessa oteltuaan Kujalaa ja Kalliokoskea vastaan. Olen 158cm pitkä joten tälläkin kertaa olen ottelijoista se lyhyempi, mikä kylläkin sopii minulle hyvin. En juurikaan ole tutkinut minkä tyylinen ottelija Suska on, mutta uskon pystyväni voittamaan hänet jos vain teen sen mitä osaan parhaiten. Suskan pitäisi olla melko monipuolinen ottelija, joten odotan tasaista ottelua. FF28:ssa kehään nousee myös oikeasti todella kovia nimiä kuten Lucio Linhares ja Niko Puhakka.
 
Fiilikset ennen Fight Festivalia

Kilpailemiseen, ottelemiseen ja treenaamiseen liittyy hyvin voimakas tunnemaailma, jossa koetaan tunteita yhdestä ääripäästä toiseen. Tunneskaalaan mahtuu suurinta mahdollista onnea ja iloa, mutta myös pahinta mahdollista kipua ja pettymystä. Itselleni otteleminen on poikkeuksetta henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti, sillä kaikkiin otteluihin liittyy aina niin voimakas tunnelataus. Ennen ottelua on vaikea nukkua, jännittää ja samalla omassa mielessään täytyy pystyä käsittelemään ottelemiseen, epäonnistumiseen ja häviämiseen liittyvät pelot. Urheilun eteen on tehnyt käsittämättömän määrän töitä joten häviäminen ei ole vaihtoehto. Mitä lähemmäs ottelu tulee, sitä voimakkaammaksi muuttuu myös tunne, että elämän tärkein asia on tuleva ottelu. Siitä tulee ainoa asia, millä on merkitystä ja asia, minkä eteen on valmis tekemään lähes mitä tahansa. Olen vasta urani alussa enkä ole asettanut itselleni vapaaottelun suhteen mitään konkreettisia tavoitteita, mutta takaraivossa takoo silti ajatus, että haluan olla paras.

FF28:n punnitukseen on jäljellä kaksi päivää ja otteluun kolme päivää. Jälleen kerran jännitän ihan mielettömästi. Ajatukseni pyörivät vain ja ainoastaan tulevan ottelun ympärillä, minkä ansiosta olen menettänyt ne vähäisetkin keskittymiskyvyn rippeet, jotka minulla oli vielä viime viikolla. Olen vielä melko ylipainoinen painoluokkaani, mutta eiköhän paino laske perjantaiksi kun viimeiset pari päivää pureskelee aamupalaksi jäätä ja lounaaksi ilmaa. Viimeiset kilot saan luultavasti jumpata bussissa matkalla Helsinkiin.

Nyt kaikki peukkuja pystyyn, että lauantain ottelu menee nappiin. Ja tietenkin mahdollisimman moni Kisahallille kannustamaan. :hyvä::dance:
 
Voittoja

En malta olla kommentoimatta Wäccin kysymystä viestiketjun alkupuolella. En ole itse koskaan hyväksynyt, että en saa/voi tehdä jotain siksi, että olen nainen. Olen siis ylpeä siitä, että Tina elää juuri näin, eikä poika-/likkakaverien toiveiden mukaan. Hänellä on rohkeutta elää omaa elämäänsä ja tehdä juuri sitä mitä hän tahtoo.

Äitinä on todella vaikeaa ajatella, että minun tyttöni hakkaa ja potkii ja vielä vaikeampaa, että minun tyttöäni hakataan ja potkitaan. Mutta se on sitä, mitä Tina tahtoo tehdä ja silloin annan hänelle kaiken sen tuen, mitä pystyn. Kun sillä poikakaverilla on itsetunto kohdillaan, niin ei hänen tarvitse rajoittaa tai määrätä Tinan elämästä. Tina tekee sen ihan itse. Ei ole aina helppoa lähteä treeneihin, kun kaverit lähtevät istumaan iltaa.

Ja vaikka Tina toteaakin, että ”En siis ole koskaan ollut se naisellinen nainen”, niin se ei todellakaan pidä paikkaansa. Monet kerrat olen vierestä katsonut, kun päitä kääntyilee kaupungilla kaduilla. Tina on hyvin naisellinen nainen ja silti laji sopii hänelle. Se oma naiseus vain saattaa itseltä hämärtyä, kun jatkuvasti pyörit jätkälauman kanssa treeneissä.

Onnea vielä kerran otteluvoitosta!
 
Fight Festival-punnitus

FF28:n punnitus oli perjantaina 15.10. Aloitin aamuni kotona pukemalla hikipuvun päälleni ja lämmittämällä saunan. Luvassa olisi erittäin pitkä ja tuskainen päivä. Edellisenä iltana minulla alkoivat erittäin ei-toivotut kuukautiset, joiden ansiosta olin turvoksissa ja painoni oli noussut. Edellisen päivän neljän kilon sijaan, ylipainoa olikin nyt viisi kiloa. Kolme kiloa nesteistä vielä onnistuu ja neljä kiloa on mahdollinen, mutta viittä vähän epäilin. Ei auttanut kuin yrittää.

Matkustimme Helsinkiin linja-autolla. Matka Porista Helsinkiin kestää neljä tuntia ja se aika oli pakko käyttää nesteiden vetoon. Lainasin ystävältäni makuupussin ja nousin bussiin hikipuku valmiiksi päälläni. Omalle paikalle päästyäni vedin myssyn päähäni, kaivauduin makuupussin sisään ja aloin hikoilla. Muutamalla pysäkillä kävin ulkona jumppaamassa sillä aikaa kun uudet matkustajat pakkautuivat linja-autoon. Omituinen käytökseni keräsi täydessä bussissa melko reilusti katseita, mutten jaksanut välittää tai tässä kohtaa ei ollut varaa välittää.

Päästyämme Helsinkiin oloni alkoi jo olla melko huono. Hotellilla ei ollut vaakaa ja unohdin oman vaakani kotiin, joten en pystynyt tarkistamaan millä mallilla paino oli. Veikkasin, että olisin kuitenkin edelleen melko reilusti ylipainoinen, joten rupesimme rakentamaan telttasaunaa huoneeseemme. Olin aamun kiireessä unohtanut pakata itselleni kuivia vaihtovaatteita, joten seuraava ongelma oli, mitä pukisin hikipuvun alle. Vessasta löytyi hotellin valkoinen kylpytakki, joka sai paremman puutteessa kelvata. Puin kylpytakin ylleni, työnsin takin helmat hikipuvun housujen lahkeisiin ja olin taas valmis jumppaamaan.

Kun virallinen punnitus viimein koitti, olin aivan loppu. Hermoja kiristi ja halusin vain hoitaa homman alta pois. Puntarin piti näyttää 55,0kg, mutta viimeisten rutistusten jälkeenkin jäin lukemiin 55,95kg. Sain mahdollisuuden lähteä vielä jumppaamaan, mutta tiesin, etten pystyisi siihen enää. Huuleni olivat nestehukan vuoksi halkeilleet ja hiekkapaperilta tuntuva kieleni tarttui jatkuvasti kitalakeen. Olin voimaton eikä yksikään lihas tuntunut tottelevan. Sovimme puolalaisten kanssa, että maksan heille osan ottelupalkkiostani ja ylipainoni katsotaan sormien läpi. Tämän jälkeen kaikki punnituksen yhteydessä olleet mittaukset ja kuvaukset menivät kuin usvassa. Nälkä ja paha nestehukka tekevät minusta näköjään vielä vähän normaalia hönömmän, mikä näkyi pahimmin videokuvauksissa. Taisin sanoa oman nimeni ainakin kerran väärin ja myös kysymys ”Miten sun treenit on sujunu?” osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Tällä reissulla sain ensimmäistä kertaa kokea, mitä raju nesteiden veto voi aiheuttaa kehossa. Jo ensimmäinen hörppy vettä sai aikaan ihan mieletöntä vihlontaa hampaissa. Kaikki hampaani tuntuivat särkevän ja koko suuta aristi. Saatuani ensimmäiset pari litraa nestettä tankattua, tulivat hammassäryn seuraksi lihaskrampit. Saan helposti kramppeja, mutta en ollut koskaan ennen saanut näin pahoja ja näin kivuliaita. Kaikki kymmenen sormeani kipristyivät kramppiin, molemmat reidet, pohkeet ja niska. Laitoin suolaa suoraan purkista kielen päälle ja yritin juoda lisää. Krampit helpottivat reilussa tunnissa, mutta hammassärky kesti aina sunnuntaihin asti. Kaikista säryistä ja kivuista huolimatta täytyy sanoa, että kyllä se oli sen arvoista.

Punnituksen jälkeen oli aikaa ruveta miettimään mikä painojenvedossa meni vikaan. Ylipaino hävetti ja nolotti ihan mielettömästi. Koin epäonnistuneeni. Olin käyttänyt samaa dieettiä aiemminkin eikä painon kanssa ollut silloin ongelmia. Olinko sittenkin syönyt väärin? Olinko treenannut väärin? Voiko se johtua kuukautisista? Vaikuttiko siviilielämän stressi valmistautumiseen? Olisinko sittenkin pystynyt puristamaan vielä kilon nesteistä? Vaikka kuinka yritin pohtia syitä, lopputulos oli aina sama: olin ylipainoinen eikä siitä voinut syyttää ketään muuta kuin itseään. Ainakin nyt opin kantapään kautta, etten anna saman tilanteen toistua enää koskaan. Yritin parhaani mukaan unohtaa punnituksen ja keskittyä seuraavan päivän otteluun, sillä se kuitenkin oli kaikkein tärkeintä.
 
SUPERCARB (3 kg) -25%
Fight Festival 28-ottelupäivä

Ottelupäivän aamu alkoi perinteisissä merkeissä eli suoraan sängystä aamupalalle. Edellisen päivän huono olo oli mennyt ohi lukuun ottamatta hammassärkyä. Reissun päällä parasta on aina hotellin aamiainen, joka peittoaa mennen tullen kotoa jääkaapista löytyvän maitorahkan. Ainoastaan aamiaisella tarjoiltu kahvi "pääsi lyömään nurkan takaa turpaan", sillä pienestä termarista tarjoiltu musta napalmi sai suun mutristumaan ja silmät vuotamaan kitkeriä kyyneleitä. Poikkeuksellisesti sain litkittyä vain yhden kupin kahvia ja loput päivän kofeiini tankkauksesta hoidin energiajuomilla. Aamiaisen jälkeen tallustelin tyytyväisenä takaisin huoneeseemme ja hautauduin peiton alle huilaamaan.

Kisahallille oli tarkoitus mennä puoli neljään mennessä, mistä taisin myöhästyä aika reippaasti. Aloitin otteluvarusteiden kasaan haalimisen vasta kun piti olla jo menossa eikä pakkaamista helpottanut yhtään se, että kaikki tavarani olivat levällään pitkin hotellihuonetta. Urheilutopit, sukat, verryttelyasut ja shortsit olivat pitkin lattiaa, tuoleja ja pöytiä. Löydä nyt sitten siitä kaaoksesta kaikki tarvittavat. Kisahallilla selvisi, että jaoin pukuhuoneen muiden suomalaisten ottelijoiden kanssa. Vaikka pukuhuoneessa oli lisäkseni noin viitisentoista äänekästä miestä, joista tunnistin vain kourallisen, olin tyytyväinen järjestelyyn, sillä enpä ainakaan joutunut olemaan yksin.

Valmentaja teippasi käteni ja aloitimme lämmittelyn. Olin erittäin hermostunut, ravasin jatkuvasti vessassa enkä jostain syystä pystynyt keskittymään mihinkään. Kaikki tavarani olivat jatkuvasti hukassa ja olin itse aina väärässä paikassa, mukaan lukien ennalta harjoiteltu ottelijoiden esittely, jossa en kuullut nimeäni mainittavan ja menin lavalle väärään aikaan. Kaiken hösellyksen keskellä en muistanut käydä tutustumassa kehään ja kokeilemassa itse millainen matto siellä oli. Valmentajani varoitti maton olevan erittäin liukas ja sen mukaan täytyisi miettiä omaa liikkumista. Yhtäkkiä tajusin, että ollaan jo lyömässä viimeisiä pistareita ja ihan kohta täytyisi mennä kehään, olinpa valmis tai en.

Yritin parhaani mukaan rauhoittua ja keskittyä pukuhuoneessa, kun ovelta käytiin huikkaamassa, että olisi minun vuoroni. Kävellessäni kehään ajatukseni harhailivat edelleen enkä saanut koottua itseäni. Kättely kehän keskellä ja ensimmäinen erä alkoi. Kaikki kymmenen minuuttiani kehässä olivat melko mitään sanomattomia. Voitosta huolimatta ottelun jälkeen päällimmäinen tunteeni oli pettymys. Tiedän olevani parempi kuin mitä annoin ottelun perusteella ymmärtää. En tehnyt aloitteita ja kaiken kaikkiaan ottelin hyvin passiivisesti. En pystynyt keskittymään ottelemiseen ja koko ajan kuulin liian hyvin mitä yleisöstä ja puolalaisen kulmasta huudettiin. Viimeisen erän päätyttyä en ollut väsynyt enkä edes hengästynyt. Kulmassa.fi foorumilla ”antti_lk” tiivisti otteluni osuvasti lauseella ” Lähdemäki oli matossa riittävän paljon parempi ja vei tuomariäänillä.” Kommentti kirveli ihan vietävästi, sillä se oli täysin totta.

Seuraavaa otteluani ei ole vielä sovittu ja tulevan talven treeneissä on luvassa paljon peruskuntoharjoittelua sekä tekniikkaa. Tavoitteena on oppia Fight Festivaleilla tekemistäni virheistä ja kehittyä kaikin puolin paremmaksi ottelijaksi, sillä en halua olla vain ”riittävän paljon parempi”.

Vastausta AndyS:n kysymykseen:
Ei ollut kyse siitä, etten ollut yrittänyt vetää painoja rasvoista. Jostain syystä paino ei dieetistä huolimatta suostunut putoamaan ja jatkuva stressi ja sairastelu vain pahensi tilannetta. Cageen vedin kuukautta aiemmin kovan painon pudotuksen ja rehellisesti sanottuna kehoni ei ole tottunut näin kovaan rääkkiin. Kuukautiskierto vaikuttaa naisilla melko paljon painonpudotukseen ja lisäksi olen ollut loukkaantuneena Cagesta asti. Nämä ovat mielestäni vain tekosyitä epäonnistumiselleni, mutta vastaavat kysymykseen. Cagen jälkeen päästin painoni nousemaan liian ylös ja dieetillä joko söin liikaa tai liian vähän. Yksikään dieetti ei ole samanlainen ja tällä kertaa meni reisille. Ylipaino oli oma mokani ja varmasti opin siitä tulevaisuuden varalle.
Enää en voi kuin todeta ”Niin olinki läski, mitä sitte?” :rock:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom