- Liittynyt
- 16.7.2004
- Viestejä
- 1 152
Olen elänyt siinä naiivissa uskossa, että aikuiset ihmiset työpaikalla osaavat hoitaa asiat keskenään.
Olin väärässä.
Sain juuri eilen kuulla, että yrityksemme kirjanpitäjä, (joka toivottavasti ei lue pakkista) haukkuu minua selän takana, kuinka se reinhardt ei sitäkään osaa eikä tätäkään tee. Tämä on kuulemma yleinen kahvipöytäkeskusteluiden aihe toisessa toimipisteessämme, missä hän työskentelee. Olemme kyllä muutaman kerran ottaneet yhteen (lähinnä siksi, että kp:n mielestä joku asia pitäisi tehdä eri tavalla kuin minä teen, ja aikani ohjeita pyydettyäni -joita ei tule- yleensä kehotan häntä tekemään itse), mutta minä olen -vaikka olenkin kertonut työkavereille hänen olevan hankalan ihmisen- aina korostanut muille, että työnsä se nainen osaa (vaikken siitäkään niin varma ole.)
Ko. nainen on muutenkin taloon tultuaan tehnyt itseään tykö kaikin tavoin, vienyt töitäni ja sitten antanut ymmärtää, että minä en tee (alkuun olin niin tyhmä, että kuvittelin sen auttavan!), jne jne. Haukkuja kyllä tulee, mutta selkeitä ohjeita tai vastauksia kysymyksiin ei koskaan. Tilanne on nyt se, että minulle on jo kuukausia sitten sanottu, että kannattaa etsiä uusi työpaikka, ettei minun takiani tarvitse käydä yt-neuvotteluja. Olisin jo lähtenyt aikoja sitten, mutten ole löytänyt uutta paikkaa. (minut siis pystytään ihan oikeasti irtisanomaan organisaatiomuutoksen perusteella, ainoa, mihin tässä asiassa tuo kp on vaikuttanut on se, irtisanotaanko hänet vai minut.)
Anyway alkaa olla pikkuisen hermot kireällä. Eräs itsensä irtisanonut (palkkariidan jälkeen) daami täällä totesi, että tämän paikan jälkeen hän tietää, mitä on työpaikkakiusaaminen. On tosi kiva olla töissä firmassa, jossa sinusta ollaan maanantaina tekemässä talouspäällikköä, sitten sinulle ei puhuta mitään viikkoihin ja seuraavassa organisaatiokaaviossa olet kahvinkeittäjä.
Ei kai tässä sen kummempia, piti vain avautua aiheesta -kaikki ystäväni ovat jo kurkkua myöten täynnä. Tähän saakka olen saanut puhuttua melko neutraaleja sanoja -luojan kiitos pystyn puhumaan niin ilkeällä äänellä, että riidan sattuessa minun ei ole pakko sanoa mitään, mistä voisi oikeuteen haastaa, mutta silti saan pidettyä puoleni. Pelkään vain sitä, mitä suustani saattaa lopulta tulla, itsehillinnälläni on ikävä taipumus loppua täysin ennalta-arvaamatta.
Kummallista tässä on se, että vaikka olen välillä omituinen ja ikävä ihminen, minulla ei ole ennen ollut mitään ongelmia lähimmäisten kanssani -lukuunottamatta muutaman vuoden koulukiusausta. Mutta aikuisiällä siis.
Olin väärässä.
Sain juuri eilen kuulla, että yrityksemme kirjanpitäjä, (joka toivottavasti ei lue pakkista) haukkuu minua selän takana, kuinka se reinhardt ei sitäkään osaa eikä tätäkään tee. Tämä on kuulemma yleinen kahvipöytäkeskusteluiden aihe toisessa toimipisteessämme, missä hän työskentelee. Olemme kyllä muutaman kerran ottaneet yhteen (lähinnä siksi, että kp:n mielestä joku asia pitäisi tehdä eri tavalla kuin minä teen, ja aikani ohjeita pyydettyäni -joita ei tule- yleensä kehotan häntä tekemään itse), mutta minä olen -vaikka olenkin kertonut työkavereille hänen olevan hankalan ihmisen- aina korostanut muille, että työnsä se nainen osaa (vaikken siitäkään niin varma ole.)
Ko. nainen on muutenkin taloon tultuaan tehnyt itseään tykö kaikin tavoin, vienyt töitäni ja sitten antanut ymmärtää, että minä en tee (alkuun olin niin tyhmä, että kuvittelin sen auttavan!), jne jne. Haukkuja kyllä tulee, mutta selkeitä ohjeita tai vastauksia kysymyksiin ei koskaan. Tilanne on nyt se, että minulle on jo kuukausia sitten sanottu, että kannattaa etsiä uusi työpaikka, ettei minun takiani tarvitse käydä yt-neuvotteluja. Olisin jo lähtenyt aikoja sitten, mutten ole löytänyt uutta paikkaa. (minut siis pystytään ihan oikeasti irtisanomaan organisaatiomuutoksen perusteella, ainoa, mihin tässä asiassa tuo kp on vaikuttanut on se, irtisanotaanko hänet vai minut.)
Anyway alkaa olla pikkuisen hermot kireällä. Eräs itsensä irtisanonut (palkkariidan jälkeen) daami täällä totesi, että tämän paikan jälkeen hän tietää, mitä on työpaikkakiusaaminen. On tosi kiva olla töissä firmassa, jossa sinusta ollaan maanantaina tekemässä talouspäällikköä, sitten sinulle ei puhuta mitään viikkoihin ja seuraavassa organisaatiokaaviossa olet kahvinkeittäjä.
Ei kai tässä sen kummempia, piti vain avautua aiheesta -kaikki ystäväni ovat jo kurkkua myöten täynnä. Tähän saakka olen saanut puhuttua melko neutraaleja sanoja -luojan kiitos pystyn puhumaan niin ilkeällä äänellä, että riidan sattuessa minun ei ole pakko sanoa mitään, mistä voisi oikeuteen haastaa, mutta silti saan pidettyä puoleni. Pelkään vain sitä, mitä suustani saattaa lopulta tulla, itsehillinnälläni on ikävä taipumus loppua täysin ennalta-arvaamatta.
Kummallista tässä on se, että vaikka olen välillä omituinen ja ikävä ihminen, minulla ei ole ennen ollut mitään ongelmia lähimmäisten kanssani -lukuunottamatta muutaman vuoden koulukiusausta. Mutta aikuisiällä siis.
