Ennemmin niitä sijoittajia ja Suomen valtion velkakirjojen haltijoita rauhoittaisi se, että EKP:lle tehtäisiin uudet tavoitteet ja valtuudet kuin se, että Euro-maat yhdessä tuumin kuristavat ja heikentävät talouskasvua vyönkiristyksillä. Julkisten budjettien leikkaus ei lisää mitään rahoitusmarkkinoiden luottamusta, kuten poliitikot näyttävät luulevan ja vakuuttelevan. Leikkaukset tukevat vain myötäsyklistä finanssipolitiikkaa, joka vahvistaa taantuman kierrettä vähentäen rahavirtoja. Rahavirtojen väheneminen taas heikentää rahoittajien ja muiden taloudellisten toimijoiden luottamusta (pitääkö vielä toistaa?). Nähtiinhän jo kesällä, mikä vaikutus muutaman kriisimaan bondeihin oli Draghin parilla hassulla virkkeellä EKP:n mahdollisesta puuttumisesta kriisimaiden rahoitukseen.
Korot pysyisivät alhaalla, jos tiedettäisiin varmasti, etteivät yhteisvaluutan maat ajaudu maksukyvyttömiksi, vaan voisivat tilanteen vaatiessa kuolettaa vanhoja lainojaan keskuspankkiluotoilla, jolloin sijoittajien riskit tappioista vähenesivät. Ai niin, Suomenkin taloustoimittajat luulevat, että EKP voi joutua maksukyvyttömäksi ja suomalaiset joutua maksamaan EKP:n tappiot. Jenkkien valtion bondin haltija taas tietää saavansa tuottonsa Fedin turvatessa USA:n maksukyvyn. Euro-maan valtion bondin haltijalla taas on riski, että EKP katselee vierestä, kun valtion kassa kuivuu kasaan.
Metsään mennään ja lujaa, kun analogiassa kotitaloutta verrataan valtion talouteen. Ymmärrän kyllä ihmettelyn tälle kaikelle sähläykselle, mitä nykyisessä finanssikriisin aikana on tapahtunut. Vaatikaa muutoksia yhteisvaluutan rahoitusinstituutioihin.
Keskusteluissa niin tällakin palstalla kuin mediassa keskitytään yhteisvaluuttaunionin kriisin oireisiin, ei itse oikesiin syihin.
