Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.


Lopetetaan turha rakentaminen,konsultointi, kehitysavut, karsitaan virkamiehistöä ja hallintoa ja ennen kaikkea otetaan se pää pois sieltä perseestä.

Annan esimerkin joka aivan varmasti tulee toteutumaan juuri niin kuin ei pitäisi. Eteläiseen suomeen kaavaillaan uutta rahtiliikennelentokenttää. Ainakin muutama paikka on jo teettänyt kartoituksia ja selvityksiä asiasta. Olisiko joku Humppila vahvimmin ehdolla jos muistan oikein. No nythän Hallin varuskunta lopetetaan täällä keski-suomessa ja käyttämättä jää ilmavoimilta täysin käyttökelponen kenttä johon voi laskeutua kaikella kalustolla mitä keksiä saattaa. Liikenneyhteydet ovat hyvät, etäisyydet sopivat eri puolille kuljettaessa ja alueen asujisto jo tottunut lentomeluun ym draakkeneitten ja hornettien ujeltaessa alueen yli Luuletteko että tuo hyödynnetään? Ei taatusti! Se kenttä on pakko rakentaa kalliilla jonnekkin vitun kuuseen pelkästään siksi että......niin on päätetty. Tutkitaan, kaavoitetaan, käydään läpi alueen asukkaiden valitukset jne. Ja rahaa palaa.
 
Sellainen tuli vielä mieleen noista km korvauksista, näin työnantajan edustajan näkökulmasta, että jos jossain firmassa lähetetään suorittavan tason työntekijä ajelemaan 200-300 km suuntaansa keikalle ja vielä vakituiseen niin ei ole kyllä tehokkuus kohdallaan.

Edit: Jaa no joo, ehkä tuo saattaa tarkemmin ajatellen ja laskien olla työnantajalle kannattavaa. Etenkin jos sen pääsee laskuttamaan asiakkaalta.
 
Eikö nyt otettu just askel parempaan suuntaan kun koulutusohjelmien rahoituksia aletaan muokkaamaan sen mukaan, miten suuri prosentti ko. koulutusohjelmasta valmistuneista työllistyy. Resurssit vähenee - aloituspaikat vähenee - sisään päässyt opiskelija-aines paranee laadullisesti - suurempi osa valmistuneista työllistyy ja muita kannustetaan hakeutumaan aloille, joilla on työpaikkoja valmistumisen jälkeen.
 
Monihan ajelee turhia kilsoja ainoastaan sen takia, että niillä saa mukavasti verotonta tuloa. Minkä takia muiden veronmaksajien pitäisi kustantaanäiden henkilöiden "autoiluharrastus"?

Melkosian työantajia jos en vapaaehtoisesti makselee duunareiden huviajelut...
 
Siinäpä suht tymäkkä blogi ketjun aiheeseen liittyen:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/04/10/jutan-ja-jyrkin-marka-ratti/?ref=es

Ite käytin kaiken opintotuen yliopistolla, siis 55 kuukautta. Koska olin laiska, sain aikaiseksi vain vessapaprun arvoiset HuKin paprut. Silti olin akateemisissa koulutuksen mukaisissa töissä toisessa 2v ja toisessa 3v. Totesin, että perseestähän nää duunit ovat (olivat ne kaksi realistisinta/todennäköisintä sillä koulutuksella) ja vaikka samalta alalta järkkäisin jollain opilla töiden ohessa opiskellen maisterin paprut, niin työolosuhteet ja palkka eivät siitä riittävästi kohenisi. Täten menin ihan muun alan (matalapalkkaista työläishommaa), jossa oli työvoimapula, lyhyeen koulutukseen omalla rahalla. Sossu ei tullut kyseeseen (hävetti se akateeminen luuserius ihan riittävästi jo), enkä edes ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, vaan olin vaan poissa töistä ja elelin noista akateemisista töistä säästetyillä rahoilla noin 6kk, helvetin nuuka kun olen lähes aina ollut. Heti pienen kurssin jälkeen pääsin vakityöhön ja semmoisissa olen ollut siitä lähtien nyt noin 4,5v. Välillä pitää tarjoilla ei-oota lisätöitä tarjoaville alan yrittäjille, kun on jo vuoroja vähän liikaakin, ei jaksa tehdä enempää, eikä tienestien puolestkaan tarvitse. Mutta kun olen huomannut, että myös tällä matalan palkan ja matalan koulutuksen työläisalalla on hirmuinen särmyysvaje, niin ihan perusahkeralle ja rehdille tyypille on töitä hirveästi. Ei ole ollut minkäänlaista pelkoa potkuista eikä lomautuksista. Tässä jossain välissä voisi ryhtyä tämän alan yrittäjäksi, jolloin työmäärä ei laskisi, mutta palkka per aikayksikkö nousisi.

Lisäksi on tullut aikanaan parikin kertaa reissattua ja/tai muutettua ensin noin 180km päähän vakikotikunnasta, sitten noin 500km päähän, sitten noin 100km päähän, siis työn perässä, noissa tapauksissa niiden akateemisten koulutuksen mukaisten töiden perässä. En kerta kaikkiaan jaksanut sitä enää. Ajattelin, että ihan sama, olkoon sitten vaikka matalapalkkaista hanttihommaa, kunhan sitä riittää ja kunhan saan olla ja juurtua nyt rauhassa johonkin, että ei enää joka vuosi tarvitse muuttaa ja ressata sitä, että onkohan sitä työtä vai ei.

On selvää, että suurimman osan pakkiksen oikeistoliberaalien, rikkaiden, hirrrmu älykkäiden ja aina onnistuvien superihmisten mielestä olen 100% luuseri ja nolla, koska en vaihtanut huonolta akateemiselta alalta paremmalle. "Mikä sua vaivaa iivili!?! Oisit menny vaikka oikikseen, kun oot muka niin fiksu!", eiks je? Ihan sama, ei kiinnosta. Pärjään nytkin kivasti ja tulevaisuudessa vielä paremmin tälläkin nykyisellä (tai jollain toisella, ideoita on) alalla.

Mielestäni olisikin tärkeää tuoda noin 12-18v nuorille voimakkaasti esille, että vaurauteen ja ns. hyvään elämään on kaksi suurin piirtein yhtä työlästä tietä: 1) suuntaat viimeistään yläasteikäisenä sopivalle akateemiselle alalle (= oikis, lääkis, teknillinen tai talous, humanistiset ja yhteiskunnalliset jutut voi unohtaa, ellei yhdistä niihin numeroiden pyörittelyä, jotain talous- tai lakijuttuja) tai 2) suuntaat työläisalalle tai parille, olet aina ahkera, rehellinen, pidät myös fyysisestä kunnostasi huolta, että voit olla siinä ehkä vähän puuduttavassakin duunarihommassasi muutamia vuosia ahkera ja särmä, jolloin olet sillä alalla todennäköisesti siinä asemassa niin maineesi, kuin osaamiseskin puolesta, että pääset joko johtavaan asemaan tai yrittäjäksi, jolloin todennäköisesti työolosuhteesi ja/tai tienestisi nousee sille tasolle, että elät ihan hyvää elämää eläkkeelle asti. Nuorille ei hattaroita ja vitun typeriä unelmia jostain tosi tv julkkismeiningeistä ja ikuisista pilestyksistä, vaan tuommoisia toisaalta karun realistisia, mutta kumminkin toiveikkaita näkemyksiä! Vaikka puhutaankin matalapalkkaisista duunaritöistä, niin eiväthän nekään suurimmaksi osaksi mitään helvettiä ole, vaan normaalia ihmiselämää, jossa kyllä pärjää.
 
Iiivilille täysin kymppi tuosta tekstistä. Tuo on vähän kuin mun tarinaa, vaikkakaan vielä tuo palkka nyt ei ihan vastaa sitä mitä teen, mutta jospa tuohonkin tulisi kohta se muutos josta jo puhuttu...no ei siitä sen enempää.

Mutta itse olen siis raksa-amis koulutukseltani, kai sitä pää ois riittänyt lukea mitä vain, mutta ei voinut vähempää kiinnostaa koulunkäynti. Amiksesta lähdin lähes vitosen papereilla, tekussa kävin kääntymässä, ei kiinnostanut. Onhan tuota vähän katunutkin joskus, mutta eipä enää.

Olen ollut 13 vuotta siinä duunarielämässä ja nyt siis vakiinnuttanut asemani niin, ettei nyt varmaan ihan ekana tarvi potkuja pelätä ja nyt näyttäs että saa tehdä töitä tasan niinpaljon kun vaan jaksaa, tai siis ehtii. Meillä kun vaimo vetää jo pitkää päivää niin on tietysti oltava lasten kanssakin. Lisäksi sitten yritystoimintaa kehittelen sivussa, täysin toiselta alalta niin ei tule intressiristiriitoja näiden välillä. Sijoitustoiminta myös mukana koko ajan. Monta rautaa tulessa siis.
 
en tiedä mitä tänne on jo kirjoitettu kun en vaan jaksa lukea, laitan tähän vain tälläisiä omia havaintojani ja asioita joita olen pähkäillyt.

kansa kyllästyi demareiden ainaiseen läpinään ja siihen että puhetta piisasi mutta toimet olivat lähinnä vitsejä ja menivät tyhmät ja äänestivät kokoomusta, siis oikeasti sellaiset ihmiset jotka eivät ole lähelläkään sitä tulotasoa kuin mitä kokoomus edustaa, suomessa on kourallinen niitä ihmisiä joiden asiaa kokoomus ajaa ja ne ihmiset ovatkin sitten ihan oikeasti rikkaita ja kokoomuksen linja on ollut hyvin selkeä heitä kohtaan suositaan ja suositaan ja tehdään sellaisia päätöksiä että mammona lisääntyy heillä ja muu kanssa saa kärvistellä.
hoetaan että tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa kun täältä muka loppuu työntekijät, voi jeesus mitä paskapuhetta, ainoa syy miksi kokoomus haluaa mamuja tänne on se että sillä saadaan poljettua suomalaistekin palkat alas että heidän edustamilleen tahoille jää taas enemmän itselle kun jos et hyväksy palkka alea niin mamu tulee ja tekee halvemmalla, puhutaan että finnair voitaisiin yksityistää, taitaa jykällä olla jo ostajakin valmiina....entäs terveydenhuolto, sitäkin ollaan tuhoamassa että sekin saadaan yksityisille, tästä asiasta jo lääkäritkin älähti, voin vain pelolla ajatella että mitä tälle maalle tapahtuu kun kokoomus on pääpiruna.
varmaan jo kirjoituksestani kävikin ilmi että en ole kokoomuksen äänestäjiä ja tämä nyt oli tälläinen pään tyhjennys mutta näin ne asiat menee tässä maassa....
 
^ väärin. kyllä se kokoomuksenkin suurin vika on se että eivät uskalla alkaa järkeistämään valtion hallintoa. Valtiossa ja kunnissa on niin paljon työntekijöitä (=äänestäjiä) että yksikään puolue ei uskalla laittaa pistettä tälle järjettömälle valtionhallinnon paisuttamiselle.
 
kansa kyllästyi demareiden ainaiseen läpinään ja siihen että puhetta piisasi mutta toimet olivat lähinnä vitsejä ja menivät tyhmät ja äänestivät kokoomusta, siis oikeasti sellaiset ihmiset jotka eivät ole lähelläkään sitä tulotasoa kuin mitä kokoomus edustaa, suomessa on kourallinen niitä ihmisiä joiden asiaa kokoomus ajaa ja ne ihmiset ovatkin sitten ihan oikeasti rikkaita ja kokoomuksen linja on ollut hyvin selkeä heitä kohtaan suositaan ja suositaan ja tehdään sellaisia päätöksiä että mammona lisääntyy heillä ja muu kanssa saa kärvistellä.

Moni ajattelee asiaa vähän pidemmälle kuin vain senverran mikä puolueista lupaa suurimmat sossutuet tai eniten tulonsiirtoja omaan pussiin. Se on jo vähän vanhanaikainen ja yksinkertainen tapa.
Toiset saattavat olla sitä mieltä, että jonkun on myös ansaittava sitä rahaa ja kuinka on meidän kaikkien etu, kun Suomessa saa vaurastua ja tienata.

Tällähetkellä 10% väestöstä maksaa yli 30% kaikista tuloveroista. Vasemmistolaisille ihannetilanne olisi lienee, että nämä 10% maksaisivat loputkin 70% veropotista. Tosin voipi olla, että nuo 10% olisivat pakanneet kampsunsa ja lähteneet toisiin maihin kauan ennen sitä.
 
Kyllä mäkin näkisin että Kokoomuksen agendaan kuuluu pyrkimys voimakkaaseen palkkojen alentamiseen kautta linjan tässä maassa. Tai siis johtajatasoa lukuunottamatta. (Esim. just tää jankkaus että tarvitaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa paikkaamaan "työvoimapulaa").

Itse en siis tavallisena n. keskituloisena palkansaajana voisi Kokkareita ikinä äänestää. Eikä tästä loppujen lopuksi hyötyisikään ketkään muut, kuin suuryritykset ja pääomatuloilla elelevät. Voipi tulla pienyrittäjänäkin kylmä kyyti, kun asiakkaiden eli tavallisten palkansaajien tulotaso on romautettu.
 
Kannattaisi ehkä kuitenkin tutkia miten 20% eniten ansaitsevien ostovoima on kehittynyt vs. 20% prosentuaalisesti vähiten ansaitsevat. Plus pääomatulojen kehitys vs. palkkatulojen kehitys...
 
Huonosti on agenda toiminut kun palkat ovat kasvaneet kautta linjan, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina :)

höpö höpö. Palkat eivät ole oikeasti kunnolla kehittyneet sitten 80-luvun alun jälkeen, siis jos reaaliansioita katsotaan.

Vaikka kaikki sanoo, että hienoa kun korot on matalalla, niin ei se oikeasti ole hyvä asia. Katsokaa vaikka Japania, siellä on ollut deflaatio käytännössä 30 vuotta.

Taloutta ei saada kuriin, koska poliittiset puolueet eivät halua tehdä itsemurhaa, ja ala oikeasti leikkaamaan menoista. Valtion menot ovat lähes tuplaantuneet kymmenessä vuodessa, kyllä luulisi että olisi mistä leikata. Kaikille vanhoille puolueille on vain tärkeää, että valta säilyy, maan asioilla ei oo niin väliä. Eli järjestys menee näin:1. Oma etu 2. Puolueen etu 3. Puolueen äänestäjien etu 4. Muut.
 
Fantasia on kiva taiteenlaji, mutta talouden ymmärtämisessä vähän kehno instrumentti. Hatustako lukunne revitte kenties? Valtion menot ovat nousseet 36% kymmenessä vuodessa (vihje: se on vähemmän kuin 100%) ja suhteessa BKT:hen pysynyt ennallaan - kuten on itse asiassa henkilöstökin, ellei vähentynyt (VM:n data näin kertoisi). Paikallishallinto on kasvanut ja sosiaaliturvarahaston meno-osuus - johtuen eläkkeistä, joka on ylivoimaisesti suurin menoerä. Onkohan kolmas vai viides kerta kun tulee mainittua nämä? Sisälukutaito hoi..
 
Fantasia on kiva taiteenlaji, mutta talouden ymmärtämisessä vähän kehno instrumentti. Hatustako lukunne revitte kenties? Valtion menot ovat nousseet 36% kymmenessä vuodessa (vihje: se on vähemmän kuin 100%) ja suhteessa BKT:hen pysynyt ennallaan - kuten on itse asiassa henkilöstökin, ellei vähentynyt (VM:n data näin kertoisi). Paikallishallinto on kasvanut ja sosiaaliturvarahaston meno-osuus - johtuen eläkkeistä, joka on ylivoimaisesti suurin menoerä. Onkohan kolmas vai viides kerta kun tulee mainittua nämä? Sisälukutaito hoi..

Sinunkaltaisten ihmisten kanssa on sitten perin mukava keskustella, kun voi kayttaa aikansa valheellisten vaitteittesi korjaamiseen. Olisithan toki itsekin voinut tarkistaa oikeat luvut, mutta ne ei olisi tukeneet omaa poliittista agendaa. Kas tuolla, sivu 73 alareunassa kuva: http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut...0403Taloud/TK_kevaet2012_FINAALI_03042012.pdf
--> Ei ne menot aivan tuplaantuneet ole, mutta +100% on lahempana kuin vaittamasi +36%.
Jos taman threadin aihe kiinnostaa muutenkin, niin kannattaa lukea tuosta dokumentista ainakin yhteenveto. Aika karua tarinaa valtion talouden nykytilasta ja lahivuosien nakymista.
 
Alkaa ottamaan päähän toi vasemmiston lässytys siitä kuinka porvarihallinto pyörittää maata, kun todellisuudessa ostovoima on korkeatuloisilla (yli 5000€/kk*) Euroopan huonoin ja tulonsiirtoja satelee perseellään istumalla, varsinkin kun korkeiden tulojen saavutus on tehty niin mahdottoman helpoksi tässä maassa (=lähes maksuton koulutus). Nojoo, mitä mä mistään tiedän. Lisää veroja vaan.


PS. Viesti ei henk. koht kohdistettu kenellekään pakkislaiselle.

*http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-...ole-iloinen-huonosta-palkastasi/201222723/139
 
^ väärin. kyllä se kokoomuksenkin suurin vika on se että eivät uskalla alkaa järkeistämään valtion hallintoa. Valtiossa ja kunnissa on niin paljon työntekijöitä (=äänestäjiä) että yksikään puolue ei uskalla laittaa pistettä tälle järjettömälle valtionhallinnon paisuttamiselle.

Siksi olenkin sanonut että tänne tarvittaisiin virkamieshallitus, siis ihan oikeaa yritysjohtoa vastaava hallitus joka saneeraisi talouden kerralla kuntoon. Sellainen johon ei poliittiselle perseennuolennalla pysty vaikuttamaan. Vittu tästä mitään tule koskaan kun ainut mikä päättäjien mielessä pyörii, on seuraavat vaalit! Ja jos ei pyörisi, niin ei sitä koko paskan remonttiin laittavaa tahoa edes äänestettäisi ja taas laitettaisiin kaikki romukoppaan seuraavien arpajaisten jälkeen. Tämä vastaa ihan sitä että käärme syö omaan häntäänsä.
 
Siksi olenkin sanonut että tänne tarvittaisiin virkamieshallitus,

Kaverin(31vee) kanssa joku päivä juttelin kansanedustajista niin se sanoi, ettei voisi koskaan äänestää edustajaa joka on lihava tai ruma. Niin kauan kuin meillä on yhtä järjettömiä äänestäjiä kuin kaverini, tämä sama peli tulee jatkumaan.
 
En oo juurikaan threadia lueskellut mutta:
Kaverin(31vee) kanssa joku päivä juttelin kansanedustajista niin se sanoi, ettei voisi koskaan äänestää edustajaa joka on lihava tai ruma. Niin kauan kuin meillä on yhtä järjettömiä äänestäjiä kuin kaverini, tämä sama peli tulee jatkumaan.

No minun ääni ei ainakaan mene yhellekkään läskille! Jos ei pysty ittestään huolehtimaan ni en luota että kovin pätevästi valtiostakaan pystyy olemaan vastuussa. Ja jos taas pitää kaikkea muuta paljon tärkeempänä kuin itseään niin pidän täydellisenä idioottina. On kyse sitten tavan tallaajasta tai poliitikosta.
Ja mitä tulee tohon Timban mainitsema hommaan, että niillä on aina vaan seuraavat vaalit mielessä, pitkään olen ollut kiinnostunut poliitikasta ja ja seurannut näitä valtion touhuja ja päättäjien toimintaa, niin voin sanoa että oon täysin samaa mieltä. Sen takia en oo ikinä äänestänytkään ku niin epäluotettavan olosia ehdokkaita. Yritysjohtajien suusta tulee usein helvetin älykkäitä vihjailuja taloudesta ja siitä miten pitäis toimia. Minkä takia valtion taloudellinen toiminta olis täysin erilaista kun minkä tahansa pitkään pystyssä pysyneen yrityksen. Näitä yrityksiä pohjamudista nostaneita sekä pitkäaikaiseen menestykseen johdattaneita johtajia on kuitenkin olemassa mutta niitä harvoin edes kiinnostaa politiikkaan lähteminen. Niinkun Hjalliskin on sanonut ettei se työmäärä ja palkkiot, on kyse sitten rahasta tai mielihyvän tasolla tulevista palkkioista, kiinnosta kun oma tilanne on jo paljon parempi.
 
Back
Ylös Bottom