- Liittynyt
- 3.1.2016
- Viestejä
- 48
Tervehdys kaikille!
Ja ensimmäiseksi iso kiitos koko forumin olemassaololle, ja sen tuomalle määrättömälle tiedolle ja motivaatiolle. Mikäli aloittamani ketju on turha, se voidaan yhdistää johonkin muuhun /poistaa.
Olen pian 31-vuotta täyttävä mies, ja nyt alkaa tuo painon määrä hirvittämään (27.12 oli 95 kg)
Pituutta 180cm, eli ylipainoa on. Ajattelin alkaa tänne kirjailemaan edistystäni laihdutuksessa motivoidakseni itseäni ja mahdollisesti muitakin.
31v synttärit on nyt helmikuun viimeinen (siis 28.2.) ja siihen mennessä pitäisi olla ihan erinäköinen paino/ukko kun nyt. Tänä aamuna paino oli 91,2 eli -3,8kg ekan viikon saldo. Nyt on helpot pois, eli tästä eteenpäin tahti toki rauhoittuu.
Ensi alkuun menen hyvin pienellä kalorimäärällä (alle 800kcal /vrk). Panostus proteiini+rasva.
Hiilarit minimissä. Ainoastaan punttitreenin ympärillä hieman hiilaria (noin 20-30g/treeni). Toki myös salaatista yms hiilaria tulee.
Vettä noin 3-4litraa päivässä, josta noin 1,5l vichyä.
Syömisen jaksotus isossa roolissa.
Eli juon aamulla punttitreenin jälkeen/ennen palautusjuomaa (yht 250kcal prot+hh)
Muuten ruokailut iltapäivällä, lepopäivinä siis paastoa noin 18h.
Vettä ja vichyä koko päivän toki.
Kerran viikossa hiilaripäivä, jolloin kaloreita enemmän,ei kuitenkaan yli kulutuksen. Tämä auttaa pitämään motivaatiota yllä
Urheilusta:
3x viikossa koko kropan treeni salilla
2-3x viikossa alle 30 min rauhallinen juoksulenkki.
Kirjoittelen tänne silloin tällöin, ja vastailen toki kritiikkiin mielelläni ;)
Kuvia otan 5kg välein, siten että ensimmäinen nyt kun 90kg menee rikki (ensi viikon alkupuolella siis)
Juuso

Viimeksi muokattu: