Miksi? (maailmanhahmotusta jne, ooh)

[Vroomfundel]

Miksi? No, miksi ei? Okei, tässä tulee jotain ajatuksia satunnaisessa järjestyksessä.

Ensinnäkin tieteen näkökulmasta asia on tietyllä tavalla epäoleellinen. Tiede ei pyri antamaan vastauksia noihin esittämiisi suuriin miksi kysymyksiin. Ne eivät vain kuulu tieteen piiriin. Esimerkiksi erilaiset fysiikan teoriat ovat malleja, joilla pyritään mahdollisimman yksinkertaisesti selittämään jostakin tietystä ilmiöstä kootut havainnot ja joiden avulla voidaan ennustaa muiden vastaavanlaisten järjestelmien käyttäytymistä. (Usein teorioita johtaessa joudutaan tekemään erinäisiä approksimaatioita, joiden seurauksina teorialla on rajallinen sovellusalue, ne eivät siis edes välttämättä ole täysin tarkkoja malleja.) Teorioihin ei siis koskaan sisälly mitään suurta filosofista syytä, joka sanoisi, että todellisuuden on oltava juuri tällainen. Jostain kumman syystä vain näyttää olevan niin, että maailma toimii tietyllä tapaa loogisesti, ja sen toiminta on tietyssä määrin ennakoitavissa. Tavallaan on aika ironista, että jo tälläkin hetkellä maailmankaikkeuden, elämän ja ihmiskunnan historiasta tiedetään yhtä jos toistakin, mutta ne mieltä rasittavimmat kysymykset tulevat aina jäämään avoimiksi.

Elämän tarkoitusta miettiessä on aluksi varmaan parasta kysyä, miksi elämällä ylipäätänsä pitäisi olla jokin suuri ja kaikenkattava tarkoitus. No, ei tällaista syytä olekaan, pohdiskelussa on kyse vain ihmisen omista mielihaluista. Kysymys voidaan siis sivuuttaa turhana.

Joskus olen ajatellut siten, että ihminen on hyvin monimutkainen kokonaisuus, jonka toimintojen palauttaminen alkuperäisiin syihin (siis esim. aivoissa tapahtuva toiminta solutasolla tai vielä alempana) on hyvin vaikeaa, lähes mahdonta. Yksinkertaisempi esimerkki on globaali markkinatalous. Selvästikin järjestelmä koostuu yksittäisistä toimijoista, ja kaikki järjestelmän tapahtumat ovat näiden toimijoiden käyttäytymisen seurauksia, mutta kun järjestelmää tarkastellaan ulkoapäin näyttää kuitenkin siltä, että järjestelmä toimii ikäänkuin oman tahtonsa mukaan. Systeemi vain on niin monimutkainen, että näyttää, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Samalla tavoin ihmiselle syntyy illuusio omasta mielestä, tahdosta, persoonasta, ehkä jopa sielusta.

Tämä ei tietenkään ole kovin mieltäylentävä ajatelma. Lohduttaudun itse sillä, että elämäni kestää loppujen lopuksi hyvin lyhyen ajan ja sitten kuolen. Tämä tekee kaikesta kokemastani ainutkertaista, ja saa minut kohtalaisen vakuuttuneeksi siitä, että maailmassa on enemmän ihmeteltävää ja avoimia arvoituksia, kuin mitä minun on rajallisella ajallani mahdollista selvittää.

Loppuun lainaan vielä Douglas Adamsia:
There is a theory which states that if ever anybody discovers exactly what the Universe is for and why it is here, it will instantly disappear and be replaced by something even more bizarre and inexplicable. There is another theory which states that this has already happened.

 

[Jantunen]

Mark Twain selitti mulle, mitä on olla ihminen.
Marcus Aurelius selitti mulle, miten voi saavuttaa mielenrauhan.
Nalle Puh selitti mulle, miten elämään tulee ylipäätänsä suhtautua.
Parhaillaan Edward de Bono selittää mulle, miten ihmisen mieli toimii.

Mitään en oo ite keksinyt, vaan yhdistelen eri tietoja. Sillä tavoin ihminen eroaa savannilla ruohoa märsyävästä virtahevosta: ihminen jättää ajatuksiaan jälkipolville.

Jos miettii, että miksi, niin ehkä se lohduttaa että ei kukaan muukaan tiedä?

 

[Tomppa85]

Miksi? No, miksi ei? Okei, tässä tulee jotain ajatuksia satunnaisessa järjestyksessä.

...

Elämän tarkoitusta miettiessä on aluksi varmaan parasta kysyä, miksi elämällä ylipäätänsä pitäisi olla jokin suuri ja kaikenkattava tarkoitus. No, ei tällaista syytä olekaan, pohdiskelussa on kyse vain ihmisen omista mielihaluista. Kysymys voidaan siis sivuuttaa turhana.

Miksi elämällä EI voisi olla jokin suuri ja kaikenkattava tarkoitus? Mielestäni vaikka kyseessä olisi "vain" mielihaluista, ei se tarkoita sitä, että meidän pitäisi vältellä kyseisen asian pohtimista. Onhan ihmisillä nälkä ja janokin. Miksei uteliaisuus ja kyseenalaistaminen voisi olla samanlainen perustarve ainakin joillekin ihmisille?

Joskus olen ajatellut siten, että ihminen on hyvin monimutkainen kokonaisuus, jonka toimintojen palauttaminen alkuperäisiin syihin (siis esim. aivoissa tapahtuva toiminta solutasolla tai vielä alempana) on hyvin vaikeaa, lähes mahdonta. Yksinkertaisempi esimerkki on globaali markkinatalous. Selvästikin järjestelmä koostuu yksittäisistä toimijoista, ja kaikki järjestelmän tapahtumat ovat näiden toimijoiden käyttäytymisen seurauksia, mutta kun järjestelmää tarkastellaan ulkoapäin näyttää kuitenkin siltä, että järjestelmä toimii ikäänkuin oman tahtonsa mukaan. Systeemi vain on niin monimutkainen, että näyttää, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Samalla tavoin ihmiselle syntyy illuusio omasta mielestä, tahdosta, persoonasta, ehkä jopa sielusta.

Tämä ei tietenkään ole kovin mieltäylentävä ajatelma. Lohduttaudun itse sillä, että elämäni kestää loppujen lopuksi hyvin lyhyen ajan ja sitten kuolen. Tämä tekee kaikesta kokemastani ainutkertaista, ja saa minut kohtalaisen vakuuttuneeksi siitä, että maailmassa on enemmän ihmeteltävää ja avoimia arvoituksia, kuin mitä minun on rajallisella ajallani mahdollista selvittää.

Millä tavalla kokonaisuuden osa olisi arvottomampi kuin kokonaisuus itse? Yhtälailla jokin pieni atomi on kokonaisuuden osa kuin suuri universumikin. En näkisi ihmistä pienenä tai mitättömänä, vaan olentona, jolla on ainutlaatuinen paikka tarkastella tätä maailmankaikkeutta. Olemme "juuri keskellä", siellä, mistä me voimme tarkkailla vieraita galakseja yhtä kaukaa, kuin rauta-atomin ydintäkin, joka kenties on joskus syntynyt joissain noista galakseista.

Mä mietin, että "tarkkaileekohan" joku globaali markkinatalous itseään ja ympäristöään samalla tavalla, kuin mikä tahansa muu järjestelmä, joka koostuu "yksittäisistä toimijoista"? Tarkkaileekohan maailmankaikkeus itseään? Vai onko elämän tarkoitus nimenomaan olla jonkinlainen "sensori", tässä kaoottisessa/järjestelmällisessä kaikkeudessa?

 

[Vroomfundel]

Miksi elämällä EI voisi olla jokin suuri ja kaikenkattava tarkoitus? Mielestäni vaikka kyseessä olisi "vain" mielihaluista, ei se tarkoita sitä, että meidän pitäisi vältellä kyseisen asian pohtimista. Onhan ihmisillä nälkä ja janokin. Miksei uteliaisuus ja kyseenalaistaminen voisi olla samanlainen perustarve ainakin joillekin ihmisille?

No, ensinnäkin myönnän, että tämä on asia, johon ei voi aukottomasti vastata. Kuten sanoin, kysymys ei kuuluu millään tavalla tieteen piiriin: sitä ei voi havannoida, mitata, haistella jne. Myönnän siis, että oma kantani on pelkkää spekulointia, ajanvietettä, parhaimmillaankin valistunut arvaus. Enkä millään tavalla halunnut kieltää muilta elämän tarkoituksen etsimistä, olen vain sitä mieltä, että se etsintä ei tuota tulosta. (Puhun nyt siis suuresta kaikelle elämälle yhteisestä tarkoituksesta, en tarkoituksesta tyyliin "haluan olla maailman paras mäkihyppääjä".)

Siis, miksikö olen tätä mieltä. Noh, ajatus suuresta kaikenkattavasta tarkoituksesta nyt vain kuulostaa intuitiivisesti samalta kuin tähdistä ennustamien tai ufo-havainnot. Toisaalta tiede selittää jo varsin hyvin, miten tähän on tultu big bangin jälkeen, ja tuossa tarinassa joku supermaaginen elämän tarkoitus on tarpeeton oletus.

Mä mietin, että "tarkkaileekohan" joku globaali markkinatalous itseään ja ympäristöään samalla tavalla, kuin mikä tahansa muu järjestelmä, joka koostuu "yksittäisistä toimijoista"? Tarkkaileekohan maailmankaikkeus itseään? Vai onko elämän tarkoitus nimenomaan olla jonkinlainen "sensori", tässä kaoottisessa/järjestelmällisessä kaikkeudessa?

Sensori ketä/mitä varten? Miksi pitäisi olla joku valtava suunnitelma, jonka toteutuksen olennaisena osana on elämä?

Entäpä, jos elämää ei olisikaan olemassa? Olisiko elämällä siitä huolimatta tarkoitus?

 

[sporteme]

Minä näen asian niin, että ei ihmisellä ole elämässä muuta tarkoitusta kuin lisääntyä, koska siihen meidät on rakennettu. Me olemme vain ainut eliö tällä pallolla, joka pystyy asiaa käsittelemään ja kyseenalaistamaan.

Se on sitten toinen asia miten ihminen oman elämänsä elää.

 

[Tomppa85]

Sensori ketä/mitä varten? Miksi pitäisi olla joku valtava suunnitelma, jonka toteutuksen olennaisena osana on elämä?

Entäpä, jos elämää ei olisikaan olemassa? Olisiko elämällä siitä huolimatta tarkoitus?

No, muutetaanpa kysymystä taas vähän: Kun me tiedämme, mitä muut eliöt, planeetat, tähdet jne merkitsevät ihmiselle, ja tiedämme että olemme niistä riippuvaisia, niin millä tavalla elämä itsessään on merkityksellinen maailmalle? Tarkoitan, että onko olemassa (tai tulemassa) jokin ilmiö, jolle elämä on välttämätön olemassaolon edellytys?

Jos elämää ei olisi, emme tietenkään voisi olla täällä pohtimassa sen merkitystä. Elämää kuitenkin on, ja mielestäni elämä tulee säilymään ja lisääntymään maailmankaikkeudessa, ja tulee säilymään yhtä kauan kuin itse maailmankaikkeuskin. Miksi? Onko elämä jokin materiaalin järjestäytymismuoto, siinä missä jokin vetyatomikin? Vetyatomit yhdistyvät heliumiksi, koko maailma muuttuu. Elolliset olennotkin sopeutuvat koko ajan muuttuviin olosuhteisiin.

Sen lisäksi näyttää siltä, että elämä on itseään säilyttävä prosessi: Se pyrkii elämään hinnalla millä hyvänsä. Ei voi sanoa, että se tekisi niin tietoisesti, mutta miksi se joka tapauksessa toimii niin? Evoluutioteoria selvittää, miten elämä sopeutuu, muttei sitä, miksi. Ja nyt Dragon varmaan polttaa pelihousunsa... ;)

 

[Dragon]

Tarkoitan, että onko olemassa (tai tulemassa) jokin ilmiö, jolle elämä on välttämätön olemassaolon edellytys?

On - kuolema.

Sen lisäksi näyttää siltä, että elämä on itseään säilyttävä prosessi: Se pyrkii elämään hinnalla millä hyvänsä. Ei voi sanoa, että se tekisi niin tietoisesti, mutta miksi se joka tapauksessa toimii niin? Evoluutioteoria selvittää, miten elämä sopeutuu, muttei sitä, miksi. Ja nyt Dragon varmaan polttaa pelihousunsa... ;)

En mä polta pelihousujani Tää on pirun mielenkiintoinen kysymys ja samalla biologian alan kirous: "Miksi elämä pyrkii tekemään itsestään kopiota?" Ehkä maailmankaikkeuden järjestyneisyys on liian pientä ja me olemme entropian ylin aste, itse pimeä energia ja materia. :D

Mulla on tehtävä teille kaikille pohtijoille: "Määrittele elämä", sen jälkeen kysy itseltäsi "Miksi?" Siitä saa samanlaista perspektiiviä kuin jos alkaa miettiä maailmankaikkeuden kokoa.

 

[Tomppa85]

Mulla on tehtävä teille kaikille pohtijoille: "Määrittele elämä", sen jälkeen kysy itseltäsi "Miksi?" Siitä saa samanlaista perspektiiviä kuin jos alkaa miettiä maailmankaikkeuden kokoa.

Hei Dragon, sä kun ymmärrät näitä asioita, niin selitäs mulle, että mikä on pienin yksikkö, jota voidaan kutsua eläväksi? Tiedän, että virukset ovat erittäin pieniä, mutta jotenkin sen "tuotantoprosessi" on niin paljon riippuvainen isäntäsolusta, että se vaikuttaa pikemminkin robotilta, jota tehtaissa tuotetaan, kuin elävältä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Virus-types.png

Tarkoitan tuota "Bacteriophagea", sehän näyttää ihan joltain öljynporausrobotilta.

A virus may make use of existing host enzymes and other molecules of a cell to create more virus particles (virions), although some viruses encode their own replication machinery and are not reliant on host enzymes for replication. Viruses are neither unicellular nor multicellular organisms; they are somewhere between being living and non-living. Viruses have genes and show inheritance, but are reliant on host cells to produce new generations of viruses. Many viruses have similarities to complex molecules. Because viruses are dependent on host cells for their replication they are generally not classified as "living". Whether or not they are "alive", they are obligate parasites, and have no form which can reproduce independently of their host. Like most parasites, they have a specific host range, sometimes specific to one species (or even limited cell types of one species) and sometimes more general.

Viruses form when molecules are assembled from organic compounds providing complex, microscopic structures which have the potential for self-assembly, and thus they have great implications for the study of the origin of life. Concerning whether viruses are alive or not, if the requirement for autonomous self-reproduction is abandoned, it can be argued strongly that viruses are indeed alive. Some small viruses are more efficient than most cellular life forms as their ratio of functions to working parts is so high. If viruses are alive then the prospect of creating artificial life is enhanced or at least the standards required to call something artificially alive are reduced.

Yksi solu on kai virallisesti pienin elävä yksikkö. Voisiko elävän solun rakentaa noin niinkuin molekyylipohjalta? Eli joku tiedemies kylmän viileästi ottaisi tarvittavia ainesosia ja rakentelisi niistä elävän solun.

Mä oon tavallaan miettinyt itsekseni myös sitä, että minä en ole pelkästään tämä kroppa, vaan että myös muut ihmiset ovat itseasiassa osa minua. Ainoastaan etäisyys esim. oman käteni vrt. toinen ihminen on suurempi. Kommunikaatiostahan on pohjimmiltaan silti kyse. Sähköimpulssit vs. aallot välittäjäaineessa (ilmassa tai vedessä). Samalla tavalla myös kaikki eliöt tällä pallolla ovat osa minua, kuten on myös Maapallo, sillä oma kehoni rakentuu kaikista niistä aineista, joita täällä esiintyy. Jne. Minä olen maailmankaikkeus. Ainoastaan olen (näennäisesti?) eripurassa itseni kanssa. Itseasiassa en kuole koskaan, vaan pelkästään osani vaihtuvat ja prosessissa saatetaan menettää kaikki se tietomäärä, joka aivoihini on kertynyt, ja jota myös minäksi kutsutaan.

 

[Vroomfundel]

Yksi solu on kai virallisesti pienin elävä yksikkö. Voisiko elävän solun rakentaa noin niinkuin molekyylipohjalta? Eli joku tiedemies kylmän viileästi ottaisi tarvittavia ainesosia ja rakentelisi niistä elävän solun.

Eiväköhän ne solut rakennu aina molekyyleistä. (Siis kyllä, tarpeeksi hyvillä välineillä...)

...Minä olen maailmankaikkeus...

Nyt minulta on karannut tämän keskustelun punainen lanka.

 

[Tomppa85]

Nyt minulta on karannut tämän keskustelun punainen lanka.

Ei se minnekään ole kadonnut. Dragon käski minua määrittelemään elämä ja mulle tuli mieleen yllättäen että loppujenlopuksihan me kaikki olemme yhtä. Ainakin tietystä näkökulmasta. Ilmaisin asian vain vähän suureellisesti. :D

Mutta enkö periaatteessa ole oikeilla jäljillä? Jos minuus rakentuu yli- ja aliminästä, ja yliminä ainakin on yhteiskunnan ja ympäristön tuote, niin emmekö me ihmiset tietyllä tavalla jaa "yhteisen tietoisuuden", joka saatetaan tuntea myös kulttuurina?

Ja eikö ihmisiä nimitetä ihmiskunnan jäseniksi? Vähän kuin ruumiissa olisi jäsenet, kädet ja jalat. Ja ihmiskunta on eläinkunnan jäsen. Ja eläinkunta on eliöstön jäsen. Jne.

 

[Dragon]

Hei Dragon, sä kun ymmärrät näitä asioita, niin selitäs mulle, että mikä on pienin yksikkö, jota voidaan kutsua eläväksi?

Jos ajatellaan elämää näiden "miten" ja "miksi" kysymysten kanssa, niin en mä ymmärrä sen enempää kuin kukaan muukaan. Me kierretään tässä edelleen kehää, koska jotta me voitaisiin määritellä pienin elävä yksikkö pitäisi osata määritellä elämä itse ja sitä ei itseasiassa ole vielä edes tehty. Joku tutkijaryhmä koitti laittaa viisaat päänsä yhteen vuosia sitten ja keksiä määritelmän elämälle mutta siitä tuli sellainen 150 sanainen sekasotku. Koitin just googlata sitä netistä mutta eipä löytynyt... jatkan etsintää.

Ilman mitään tieteellistä määritelmääkin jokainen tietää mitä on elämä ja elävä, se tunnistetaan intuitiivisesti silti sitä ei osata selittää. Tällä hetkellä me osataan vaan luetella joukko elämälle ominaisia asioita. Yksikään näistä asioista ei ole vain elämälle ominainen mutta kokonaisuus on.

Tässä yksi linkki, jossa on aika hyvin selitetty kaikkea: http://baharna.com/philos/life.htm

Voisiko elävän solun rakentaa noin niinkuin molekyylipohjalta? Eli joku tiedemies kylmän viileästi ottaisi tarvittavia ainesosia ja rakentelisi niistä elävän solun.

Teoriassa kyllä. Käytännössähän tätä on koitettu jo kauan mutta eipä ole onnistuttu. Toimiva isorokkovirus puolestaan on koottu laboratoriossa keinotekoisesti mutta se on helppoa verrattuna vaikka elävän bakteerin rakentamiseen.

 

[Ekimies]

Ei tuhlata sitä vähää aikaa mikä meille on maan päällä "annettu", murehtimiseen ja miettimiseen vaan eletään.

Tässä lauseessa piilee mun mielestä samaan aikaan sekä elämän merkityksellisyys ja merkityksettömyys... Elämä on mun mielestä itseään kannatteleva voima, eli meidän tarvitse itse ylläpitää sitä eikä me siihen tietyn rajan jälkeen edes pystytä. Mun mielestä se on hyvin lohduttavaa. Me luodaan omalla elämällämme ihmiskunnalle tarkoitusta joka päivä. Ihmiskunta ei ole kone, jonka osia me olemme ja osamme olisi tarkoin määritelty. Tosin julkisessa keskustelussa valitettavasti on nykyisin piirteitä, jotka viittaavat tähän... opiskele nopeasti, valmistu ja mene töihin - eli tiedät tehtäväsi jo 15-vuotiaana ja siinä pysyt eläkeikään asti. Mun mielestä meidän pitää itse muodostaa merkitystä omalle elämällemme, koska muuten joku tekee sen meidän puolesta.

Lausahduksen vaara piilee sen sijaan siinä, että se johtaa helposti siihen palkkapäivä, pullo ja pillu -kuvioon, jossa elämää alkaa kuljettamaan joku alkeellisten vaistojen ohjaama autopilotti. Mun mielestä se on ihmiselle annettujen lahjojen väärinkäyttöä. Ihmisen elämän merkityksellisyyden hahmottaminen ei suinkaan pysy vakiona koko elämän ajan, vaan tietyissä ikävaiheissa eletyn ja elämättömän elämän merkityksellisyys alkaa nostamaan arvoaan yksilön arvoasteikossa. On surullista, jos siinä vaiheessa joutuu toteamaan, että onpa tullut heitettyä kymmenen vuotta tehokasta peliaikaa kansanterveydelle.

Toisaalta ihmisen elämä muodostuu erilaisista vastakohdista: ilman surua ja pettymystä ei voi olla syvää tuntemusta ilosta, ilman tietoisuutta heikkoudesta ei voi tuntea itseään vahvaksi, ilman maailmassa vaikuttavaa pahaa ei voi olla tietoa hyvästä ja lopuksi; ilman kuolemaa ei ole elämää.

 

[Tomppa85]

Ekimies on asian ytimessä.

Tuo "elämän pikatie" koulusta kouluun, töihin, ja sitten hautaan arveluttaa minuakin. Joka paikasta pitäisi valmistua nopeasti ja saada hyviä arvosanoja. Yhteiskunta tuntuu välillä mittaavan ihmisarvoa suorituskyvyn perusteella. Pitää aina olla parhaan 10% joukossa tai ei ole mitään. Mielestäni pikku notkahdus numeroissa tai jopa välivuosi tekee vain hyvää. Kerkeää ajatella vähän asioita ja katsella maailmaa.

 

[Raskolnikov]

Wau... Siis wau... Tulipa niin syvällistä settiä ettei jaksanu ees lukea.

Meikäläisen näkemys on hyvin yksinkertainen... Sattumaa ja todennäköisyyttä. Ainoa filosofinen/fysiikkaan liittyvä kysymys joka mua on vaivannu monta vuotta on, että jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdykserstä kun tietty määrä ainetta kerääntyi samaan pisteeseen, niin mistä se aine siihen pisteeseen tuli. Jos Universumin reunan tuolla puolen on ei mitään, niin miten siellä on miljardeja vuosia sitten voinut olla mitään mistä syntyä universumi/universumeja. Olikhan offtopic...

 

[Ekimies]

Yhteiskunta tuntuu välillä mittaavan ihmisarvoa suorituskyvyn perusteella. Pitää aina olla parhaan 10% joukossa tai ei ole mitään. Mielestäni pikku notkahdus numeroissa tai jopa välivuosi tekee vain hyvää. Kerkeää ajatella vähän asioita ja katsella maailmaa.

Jep. Eräs keskeinen ongelma tässä liittyy mun mielestä siihen, että yritetään optimoida hyvin monimutkaista systeemiä siten, että yksinkertaistetaan sitä kuvaamalla se jonkinlaiselle kaksiulotteiselle pinnalle (kaivakaa porkkanat esiin, jos puhun liikaa mukahienoilla sivistysanoilla). Siis tyyliin opiskelunopeus on suoraan verrannollinen henkilön työikänsä aikana tuottaman verokertymän ja yleensä hyödyn määrään. Entä jos henkilö valitsee väärän alan? Tai jo lukiossa väärät aineet? Tai jo peruskoulussa valitsee väärän polun esim. lukion vanhempien painostuksesta? Se vasta tuleekin kalliiksi, jos henkilö a lukee tutkinnon, joka ei olekaan se oma ala, vaan hän joutuu lukemaan toisen ammatin/tutkinnon sen jälkeen... Verrattuna siihen, että henkilö b pitää välivuoden ja löytää oman alansa esim. ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.

Muutenkin hyvin monissa ammateissa nykyisin ihmiset tienaavat palkkansa osittain tai kokonaan pääasiassa tekemiensä oivallusten perusteella. Kesämökin saunan terassilla saatu idea saattaa olla henkilön työpaikalle niin arvokas, että se vastaa esimerkiksi hänen vuoden palkaansa. Tällaisia asioita on hyvin vaikea mittailla millään panos-tuotos -analyyseillä. Vastaavasti opiskelijoiden lopullista hyötyä yhteiskunnalle ei voida päättää missään opintotoimiston kanslioissa. Ihminen lopulta joutuu määrittämään itse omat kiinnostuksen kohteensa ja niiden perusteella hänestä tulee yksilöllinen pelinappula yhteiskunnan pelilaudalle.

 

[Raejuusto]

Ekimies ja Tomppa ovat esittäneet hyviä pointteja tuosta yhteiskunnan ja yksilön suhteesta urahommiin nähden. Mä harrastan usein pohdiskelua oman, tulevan työurani ja opiskelujeni, tulevien työnantajien ja yhteiskunnan vaatimusten suhteesta.

Olen päätymässä sellaiseen lopputulokseen että yksilön yrittäjämäinen elämäntapa, tai enemmänkin ajattelutapa voisi olla hyvinkin tuottelias yhteiskunnalle ja ainakin omalle luonteelleni sopiva. Yrittäjämäiseen ajattelutapaan kuuluu mielestäni yksilön ja yhteiskunnan taloudellisten, sosiaalisten ja teknillisten suhteiden ja mittasuhteiden arvioiminen ja kehittämiseen pyrkiminen. Yrittäjämäistä ajattelutapaa tarvitaan tietenkin ensisijaisesti oman yrityksen pyörittämisessä, mutta koska kyse on ajattelutavasta, se ei tarvitse mitään yhteiskunnan määritelmää taakseen. Esimerkiksi työpaikalla voi vaikkapa tavallinen projektipäällikkö pyrkiä urallaan eteenpäin yrittäjämäisesti viestimällä aktiivisesti ylemmäs erilaisista vaihtoehtoisista projekteista, työskentelytavoista, investointikohteista, yms. mitä kaikkea siihen työhön kuuluukaan, ja näin saada aikaiseksi jonkinlaista vaikutusta oman työtehtävänsä määrittelykentän ulkopuolella. Englannin kielessä on hyvä sana kuvaamaan tällaista toimintaa, intrapreneurship. Suomenkielessä on usein käytetty termiä "perseennuolija". Olen huomannut vähäisellä työkokemuksellani että isoissakin organisaatioissa tällainen toimintatapa voisi olla mahdollista, sen verran hyvin ovat pomot suhtautuneet aloitteisiin ja kehitysehdotuksiin yms. Varsinkin duunaripiireissä vuoropäälliköt tai työhönopastajat katsoo ihan silmät pyöreinä jos joku yrittää ehdottaa jotain uutta. Ilmeisesti yksinkertaisissa tuotantohommissa työntekijät ovat aika "urautuneita".

Mitä uutta ja ihmeellistä tällainen ajattelutapa voisi sitten tuoda yhteiskunnalle ja koulutusjärjestelmälle? Vaikea kysymys, mun mielestäni nykyiset opiskeluaikojen lyhentämispyrkimykset ja työelämään pääsyn helpottamiset opintoaikojen rajauksineen ym. ei välttämättä tuota haluttua vaikutusta. Ekimiehen kuvailema systeemin optimoiminen tehdään olettamalla systeemi liian yksinkertaiseksi, oikeastaan tällaisten päätösten tekemisestä puuttuu systeemiajattelu kokonaan. On monia menestyneitä poliitikkoja, yritysjohtajia ja yrittäjiä (ja vähän tavallisempiakin työihmisiä) jotka eivät ole olleet tämän ihmeellisen systeemin parhaiten optimoituja tuotoksia. Otetaan vaikka esimerkiksi Pekka Vennamo, joka on edelleen tekn. yo, vaikka takana on ministeriura ja ura valtiollisen ja sittemmin yksityistetyn suuryrityksen johdossa. Nykyisin Vennamo toimii hallitushaina ja suursijoittajana. Tämänkaltaista henkilöä ihannoin ainakin itse paljon enemmän kuin sitä yhteiskunnan optimi-ihmistä.

Huomata kannattaa myös että poliittinen ura on myös jollain tavalla yrittäjämäisen ajattelutavan tuotos, sillä itsehän ne poliitikot joutuvat itsensä puskemaan edustajiksi kansansuosion kautta.

Vaikeinta yhteiskunnalle ja koulutusjärjestelmän tulevaisuudesta päättäville henkilöille on siis saada systeemistä ulos sellaisia henkilöitä jotka ovat huippuunsa optimoituja erittäin epävarman tulevaisuuden tekijöitä... Miten kouluttaa ihmisiä sellaiseen tulevaisuuteen jota ei tunneta? Tarvitseeko näitä ihmisiä edes kouluttaa formaalisti, vai olisiko ehkä parempi antaa parhaat eväät informaalisen koulutuksen vastaanottamiseen? Johtamisen tohtoreista harvoin tulee hyviä johtajia.

 

[Ekimies]

Olen päätymässä sellaiseen lopputulokseen että yksilön yrittäjämäinen elämäntapa, tai enemmänkin ajattelutapa voisi olla hyvinkin tuottelias yhteiskunnalle ja ainakin omalle luonteelleni sopiva.

Mä olen itse huomannut, että motivaatio asioiden tekemiseen on ehkä keskeisin kriteeri saavutusten kannalta. Se, että on valinnut oikean alan, missä pyrkii eteenpäin, tekee elämästä vaan niin paljon helpompaa. Ainakin verrattuna siihen, että on valinnut alan, jossa palkka on hyvä, mutta ei muuten voisi vähempää kiinnostaa... Jälkimmäisessä yrittäjämäinen asennoituminen on aika vaikeaa. Kun on motivoitunut tekemiseen, niin paskemmatkin jutut on helppo hoitaa alta, kun kokonaisuus tuntuu mielekkäältä.

Toisaalta, tässä kohtaa mietin myös sitä, että opiskelumaailmasta käsin on aika helppo tarkastella tätä itsensä kehittämisen ja eteenpäin suuntautumisen teemaa... Mutta on olemassa ammatteja, joihin ihmiset ovat lähinnä ajatuneet, kun ei parempaakaan ole ollut tarjolla ja rahaa nyt yleensä tarvitaan jostain. Silloin on ehkä suojelevaa tietynlainen urautuminen työhön; siis asennoituminen työ työnä ja sitten itsensä kehittäminen jossain muualla, vaikka salilla tai runopiirissä. Vastaavasti joku voi olla esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä, jolloin työstä ei voi tulla elämän tarkoitusta. Tärkeintä mun mielestä on löytää ne kanavat, joissa voi vaikuttaa elämänsä suuntaan, esimerkiksi hyvät ja kehittävät harrastukset. Mun mielestä tämä on ihmiselämän esim. sosiaaliselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille tärkeää.

Monista ihmisistä tulee mieleen rusakko, joka juoksee metsätiellä auton valoissa, kun ei uskalla/tajua hypätä tien sivuun pimeään.

 

[Tomppa85]

Ilmeisesti yksinkertaisissa tuotantohommissa työntekijät ovat aika "urautuneita".

Mutta on olemassa ammatteja, joihin ihmiset ovat lähinnä ajatuneet, kun ei parempaakaan ole ollut tarjolla ja rahaa nyt yleensä tarvitaan jostain. Silloin on ehkä suojelevaa tietynlainen urautuminen työhön; siis asennoituminen työ työnä ja sitten itsensä kehittäminen jossain muualla, vaikka salilla tai runopiirissä.

Vetäisin johtopäätökset jopa niin pitkälle, että rutiinit, traditiot ja tavat, joista "urautuminen" on ehkä voimakkaampi nimitys, ovat elintärkeitä ihmisille ja todellisuudessa muodostavat valtaosan elämämme sisällöstä. Käytännössä emme toteuta rutiineja vain silloin, kun opimme jotain uutta/joudumme uuteen tilanteeseen.

Uudet tilanteet ovat aina riskialttiita ja niihin joutuva ihminen (tai muu eliö) joutuu aina sijoittamaan paljon energiaa selviytyäkseen. Tämän vuoksi useimmille ihmisille kynnys vaihtaa työpaikkaa (jopa rahallisesti ansiokkaampaan) on kohtuullisen suuri.

Ainakin minulle unelma olisi elää elämäni siten, että aina jonkin työn tullessa helpoksi, voisin vaihtaa uuteen, haasteellisempaan työhön. Käytännössä taloudelliset realiteetit painavat vaakakupissa kuitenkin niin paljon, että joudun unelmastani jonkin verran joustamaan.

 

[Tomppa85]

Wau... Siis wau... Tulipa niin syvällistä settiä ettei jaksanu ees lukea.

Meikäläisen näkemys on hyvin yksinkertainen... Sattumaa ja todennäköisyyttä. Ainoa filosofinen/fysiikkaan liittyvä kysymys joka mua on vaivannu monta vuotta on, että jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdykserstä kun tietty määrä ainetta kerääntyi samaan pisteeseen, niin mistä se aine siihen pisteeseen tuli. Jos Universumin reunan tuolla puolen on ei mitään, niin miten siellä on miljardeja vuosia sitten voinut olla mitään mistä syntyä universumi/universumeja. Olikhan offtopic...

Ei ollut offtopic lainkaan. Luulisin, että tiedemiehet jonain päivänä pystyvät selittämään myös sen, mistä "universumi" on lähtöisin. Kenties universumi on vain yksi monien joukossa. Äärettömän monien joukossa.

Muuten, uskonnot ovat tieteeseen nähden vahvoilla, mitä hetkeen juuri ennen alkuräjähdystä tulee. Ainakin toistaiseksi...

Joku villi teoria on, että multiversumissa syntyy uusi universumi aina, kun kaksi "braania" (joku multiversumin väliverhon/kankaan tapainen hommeli) kohtaa. Tässä kohtaamisessa syntynyt ylimääräinen energia loisi sitten aina uuden universumin. En tosin ole tästä aivan 100% varma. Jossain kvanttifysiikka-dokumentissa tuon näin.

 

[Raskolnikov]

Ei ollut offtopic lainkaan. Luulisin, että tiedemiehet jonain päivänä pystyvät selittämään myös sen, mistä "universumi" on lähtöisin. Kenties universumi on vain yksi monien joukossa. Äärettömän monien joukossa.

Jos universumimme on syntynyt siinä äärettömässä tyhjyydessä joka oletettavasti on universumin "tuolla puolen" niin on mielestäni hyvinkin todennäköistä, että universumeita on useita. Ääretön on ääretön ja jos jokin (= universumin syntyminen) tässä äärettömyydessä on mahdollista, niin eiköhän se jossakin kolkassa tätä loputtomuutta ole tapahtunut toisenkin ja todennäköisesti useammankin kerran. Huolimatta siitä kuinka pieni todennäköisyys alkuräjähdykseen tarvittavien osasten "yhteen osumisesta" on, koska tämä todennäköisyyshän kasvaa siihen nähden mitä enemmän on tilaa sen tapahtua. Äärettömyys on suht laaja tila.