Muutamia ajatuksia aiheesta:
Tyytymättömyys elämään on yleensä ns. perustila varsinkin, jos ei ole käynyt läpi itsetutkiskelua omasta arvomaailmasta ja siitä, millaista elämää haluaa elää ja itselleen rakentaa.
Kuten Mike sanoi, yleensä nämä asiat tulevat vastaan kun alkaa olla kilometrejä takana; Aletaan miettiä omia aikaisempia valintoja ja tulevia eri tavalla.
Usein siihen asti on puskettu eteenpäin, ilman sen kummempaa miettimistä elämää, jota ympärillä olevat ihmiset (vanhemmat, ystäväpiiri), media (some, lehdet) ja kulttuuri opettavat elämään. Hyvä koulutus, työ, ura, puoliso, talo, lapset, puutarha, auto... Kiireellä eteenpäin, että uusi
-merkki saadaan elämän suorituslistaan. Näinhän meille on opetettu.
Tosiasiassa hyvin moni, joilla on jo "kaikki" ja ns. puitteet kunnossa, kokee tyytymättömyttä elämäänsä. Tällaisen asian tekevät näkyväksi mm. keski-ikäiset jotka hyppäävät uraputkesta lähteäkseen vaikkapa hierojakouluun tai miljonäärit, jotka lehdissä avautuvat, että "vaikka mitä osti, niin mikään ei tuntunut miltään."
Aina vain paremman, kovempaa ja korkeammalle -ajattelu ei tuo onnellisuutta.
Kirjaesimerkki "sitkun elämästä" ja eteenpäin puskemisesta ilman, että pysähdytään miettimään halutaanko tavoiteltuja asioita oikeasti.
"Sitten kun..." niin mitä? Mitä sellaista on "sitkun.." mitä ei ole nyt? Uusi titteli, hieman enemmän rahaa? Miksi? Miksi se tuntuu tärkeältä?
Yleensä sitkuttelija ei koskaan ole tyytyväinen, koska tavoitteen saavuttamista seuraa aina uusi; Ei osata pysähtyä nauttimaan saavutuksesta ja toisaalta, uskalletaanko edes pysähtyä - sitähän saattaisi huomata ettei kaikella ponnistelulla ollutkaan mitään merkitystä, juuri mikään ei muuttunut. Lisäksi, vaakakupissa on aina jotain mitä samaan aikaan menettää, kuten aika läheisten kanssa tai mielekkään harrastuksen parissa.
Mielestäni ei ole kovin terveellistä rakentaa omaa identiteettiään tai elämän mielekkyyttä jonkin ulkoisen asian varaan. Ulkoiset asiat muuttuvat, joskus itsestä riippumattomista syistä, jolloin koko ihminen voi muutoksen edessä olla hukassa.
Esimerkiksi, pelkästään työidentiteettinsä kautta itsensä määrittelevä ihminen on kovan paikan edessä, jos työ loppuu yllättäen YT-neuvotteluihin. Mitä elämässä silloin on enää jäljellä? Kuka minä olen, jos en ole xxx-titteli?
Toisaalta, jos identiteettiä määrittää ennen kaikkea muuta vanhemmuus, niin lasten kasvaminen ja pesästä lähteminen on vaikea asia käsitellä. Kuka minä olen, jos kukaan ei tarvise minua? Tällainen on varmaankin yleisempää naisille: joku määrittelee itsensä ennen kaikkea äidiksi. Joku toinen taas kertoo olevansa vaikka mitä kaikkea ja lisäksi, myös äiti. (Ja kumpikin on hyvä äiti lapsilleen mutta identiteetin rakentuminen on erilainen.)
Kolmanneksi esimerkiksi; samalla tavalla itsensä voi määritellä (liiaksi) parisuhteen kautta. Jos koko oman merkityksellisyyden rakentaa puolison ympärille ja tekemistä ohjaa pääasiassa tavoite olla toiselle hyvä, niin mistä silloin jää itse paitsi? Luopuuko esimerkiksi itselle tärkeistä asioista ns. toisen hyväksi? Pidemmällä juoksulla, mitä muuta tällainen aiheuttaa kuin katkeruutta puolisoa kohtaan, joka "on vienyt" omasta elämästä hyvät asiat? (Sitä pyytämättä!) Jos toiselle "kelpaaminen" ohjaa vahvasti omaa tekemistä ja valintoja, olisi ehkä syytä työstää sitä mistä oma riittämättömyyden tunne kumpuaa.
Jos tyytymättömyydessä ei ole kyse ei aivokemian häiriöstä, lähtisin liikkeelle itsetutkiskelusta ja joistakin ihan peruskysymyksistä - joita yllättävän moni ei koskaan pysähdy miettimään:
-Jos ei olisi mitään rajoitteita, kukaan ei tuomitsisi, millaista elämää haluaisin elää?
-Mitkä asiat ovat elämän peruspilarit joita pidän tärkeinä (arvot) - rehellisesti, kukaan ei tuomitse kun näitä asioita kysyy itseltään (se, että arvostaakin eri asioita kuin on "opetettu" ja uskaltaa tämän vihdoin itselleen myöntää, voi olla elämää järisyttävä kokemus)
-Miten määrittelen menestymisen ja onnellisuuden? (ovatko odotukset itseä kohtaan omia vai ehkä kuitenkin ulkoa annettuja? miksi ne asiat ylipäätään ovat minulle tärkeitä? ja kun tarkemmin mietin; ovatko ne tärkeitä?)
-Kuka minä olen? Miten minä määrittelen itseni (nyt, entä miten tulevaisuudessa)
Omien perusarvojen vastaiset valinnat aiheuttavat sisäistä konfliktia, stressiä ja tyytymättömyyttä. Esimerkiksi; aina vain työelämässä eteenpäin pyrkiminen tai kropan rakentaminen salilla "koska muka pitää", vaikka todellisuudessa itse arvostaisi jotain ihan muuta.
On ihan normaalia alkaa pohtia näitä asioita pluskolmekymppisenä ja ehkä oivaltaa, että omat haaveet eivät sovikaan siihen tarjottuun muottiin. Silloin on hyvä aika tehdä rauha aiempien, nyt ehkä väärältä tuntuvien valintojen kanssa ja tämän jälkeen muutoksia elämässä vieden sitä itselleen mielekkäämpään ja merkityksellisempään suuntaan.
