Vähänkö oli hyviä vastauksia useita! Tätä vois lähtee lähestymään niin monella tavalla, että vaikea valita. Lähtökohtana voisi kuitenkin olla fakta:
Henkinen hyvinvointi edellyttää toimivaa aivokemiaa ja toisaalta toimiva aivokemia edellyttää monenlaista hyvinvointia.
Kyseessä on siis hajottuaan varsin epämääräisesti kunnostettava kokonaisuus. Joka tapauksessa faktaa on, että tunteeko ihminen pahaa vai hyvää mieltä jostain elämänsä seikoista riippuu välittäjäainetasoista. Ajattelu vaikuttaa joihinkin asioihin mutta kaikki asiat eivät ratkea ajattelemalla. Melkein niin, että kroonisesti masentuneen kannattaa hakeutua *väliaikaiseen* lääkehoitoon ja hoitaa muut seikat kuntoon kun lääkehoito on mahdollisesti hiukan avittanut välittäjäaineisiin. Oletusarvoisesti ihminen toimii siten, että pahan mielen aiheuttajaksi löytyy ajattelemalla jokin seikka tai jotkin seikat vaikka paha mieli johtuisi enemmältikin pielessä olevista välittäjäainetasoista. Toisin sanoen tietyssä elämän olosuhteessa toinen ihminen on onnensa kukkuloilla ja täsmälleen samassa olosuhteessa toinen pitää haulikon piippua suussaan kyynel poskea vierien. Siten jonkin tietyn fyysisen seikan, kuten tulotason "korjaaminen" ei välttämättä autakaan fiilikseen yhtään vaan sen jälkeen "syyllinen pahaan mieleeni"-laatikkoon napsahtaa jokin elämän seikka. Samaan tapaan jonkun asian kelaaminen ei todennäköisesti tuo mitään "Heureka!" -ajatusratkaisua, jonka jälkeen kaikki tuntuu hyvältä.
Aidosti onnellisen ja hyvinvoivan ihmisen elämässä lienee useampi tekijä, jotka ovat kohdallaan mutta niistä pienin ei ole elintavat. Siinä on siis yksi ensiaskel: ota käyttöösi jonkun onnellisen ja hyvinvoivan ihmisen elintavat. On siis aivan turha katsoa kolatölkki kädessä murheellisena epäoikeutta tuntien pimeän itsemurhakuution ikkunasta sipsinmurut suupielestä varisten, kuinka joku hymyilevä menestysgeneraattori parkkeeraa Porschensa kämppäsi edustalle ja lähtee juoksutrikoot jalassa painelemaan. Se, että tämä katselija saisi katselemansa ihmisen menestyksen irrallisena tekijänä itselleen hyvin todennäköisesti pienen hetken päästä ei tuntuisi enää auttavan yhtään.
Sekin pitää huomioida, että ihmisten elämää tarkastelemalla ei voi lainkaan päätellä miten paskana nämä ovat sisäisesti. Toki jotkut voivat olla sitä vain hetkellisesti aina välillä ja kuitenkin suurimman osan aikaa täysin fine, osa taas feikkaa aina olevansa fine.
Jokaista meistä vaivaa tietyt ihmisyyden perusongelmat, eli "tätäkö se nyt on", "onko elämällä mitään merkitystä"-tyyppiset kysymykset. Niistä voi tehdä tai tulla ongelma tai sitten voi käyttää ns. radikaalia hyväksyntää siihen, että "Kyllä, tätä." ja "Ei, ei ole merkitystä.". Me nyt vaan satutaan olemaan sen verran ajattelukykyinen eläinlaji, että tollanen ongelma on mahdollista syntyä mutta ei tää oleminen ja elämän kierto todennäköisesti eroa millään tavalla muurahaisten tai minkä tahansa vastaavasta. Miten paljon muurahainen vois HYÖTYÄ siitä, että se miettis päänsä puhki että mitä v...n järkeä on missään (jos pystyisi)? Lähinnähän se ois vain haitaksi.
Itselleni on ollut ihan paras juttu ikinä se, että on voinut vaan hyväksyä että mitään ihmeempää ei tuu olemaan eikä saavuttamaan, eikä millään oo mitään suurempaa merkitystä eikä tarvii ollakaan. Toi ei todellakaan tarkoita negatiivista luovuttamista vaan sitä, että mun resurssit on vapautuneet turhasta miettimisestä nauttimiseen ja elämiseen.
Sit sekin, että useimmat meistä ANTAA menneisyyden määrittää todella paljon enemmän tulevaa kuin mitä ois välttämätöntä. Tietyssä täsmälleen samassa olosuhteessa kaksi eri historialla elänyttä ihmistä olettais täysin eri asioita tulevalta vaikka kaikki tekijät siinä hetkessä ois yhtenevät. Tän pointti on siis se, että kun arvioi oman tulevaisuutensa eri tapahtumien todennäköisyyttä niin sitä ei kukaan pysty tekemään objektiivisesti ja se menee joka tapauksessa päin honkia, sillä kyseessä on aina yksilö jolle voi periaatteessa tapahtua mitä vain (eikä esim. joukko josta joku voisi analysoida, että "30% teistä päätyy perheellisiksi"). Etenkin tää sopii
@Etrangere :n kuvioon eli se, että tää sun rakkaus poistui kuvioista määrittää sekä pitkälti sun tän hetken fiilistä, että sun ajatuksia tulevasta. Ja niin kauan kun sun ajatukset on niin toivottomat niin on mahdotonta, että se tilanne korjaantuu. Ei oo mahdollista, että yhtäkkiä keksit miten saat korjattua menneen tai että sen kelaaminen samoja ajatusratoja pitkin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan alkais tuntua yhtään erilaiselta. Kukaan ulkopuolinen ei halua tulla sellaseen vaikutuspiiriin vaikka periaatteessa tykkäis susta eli me ollaan jokainen tavalla tai toisella kuilun liukkaalla reunalla ja se ei kovin kummoista synkistelijää vaadi kylkeen kun oma oleminen on täyttä kärsimystä. Siksi siis moni ihan vaistonvaraisesti kiertää toivottomalta vaikuttavat ihmiset kaukaa. Ei siksi ettei tykkäisi, vaan siksi että oma oleminen ottaa niin paljon hittiä toisen negatiivisuudesta. Ota huomioon, että tulevaa on aivan turha yrittää ennustaa paria vuotta kauemmas: sä et arvannut ennen kuin löysit sen naisen, että miltä se tulee tuntumaan. Ja kun se tuntui parhaalta, et todellakaan arvannut mitä sulla nyt tulee olemaan meneillään. Siksi sun on vain haitallista miettiä tulevaa etenkään silloin kun ne ajatukset pyörii siellä miinusalueella. Koronastakaan meillä ei ollu mitään hajua pari vuotta sitten. JÄTÄ SUN MENNEISYYS ja luo itsesi uudelleen! Tuo ei ole kiinni rahasta.
Jos ei ole yhtään voimia tehdä muutoksia elämään tai ajatteluun, silloin ainoa vaihtoehto on ponkaista pohjalta lääkehoidolla (joka tulis lopettaa heti kun kykenee). Yksinäisyys on tällä maailman hetkellä toki vaikeasti muutettava ongelma, mutta itse lähtisin vapaaehtoishommia kyselemään vaikka kirkolta (vaikka ateisti olenkin). Kukaan ei ole niin paska eikä niin paskana, etteikö toisen ihmisen auttaminen tuntuisi edes vähän hyvältä ja piristävältä.
