Alun perin juttu lähti tuolta Pekka Kotipohjan ketjusta ja lainaankin tässä törkeästi Elbin viestiä:
Eli tuo treeni-osio täällä. Kärjistettynä 15v kyselee neuvoja ja toiset 15v pätevät neuvoillaan. Kaikki se oikea tieto hukkuu tuonne paskan sekaan. Voiko tuonne laittaa jonkun eston, että pitää olla jäsenenä vaikka vuosi ennen kuin saa kyseiselle osiolle kirjoittaa? Pakkotoisto on loistava muuten paikkana ja tietoa kyllä on, mutta sen löytäminen on edellä mainitusta syystä melko vaikeaa.
Ennenkun haluaa siis kysellä vaikkapa G6 ohjelmasta siihen kuuluvassa ketjussa, täytyy olla ollut pakkiksella jo vuosi. Saati ennen kun haluaa kertoo salikomediaa, parhaita huomautuksia, tai treenituloksiaan, vaatisi se ainakin vuoden sisällä olon pakkiksella. Myös ympärysmitoista on turha päästä kirjotteleen pakkikselle, josset ole ollut vuotta jäsenenä. Turha luulla että pääset kysymään edes miken 2x6 systeemistä.
Mä en kyllä huomaa itse tuollaista "paskaa" treenit osiossa. Sunkin kannattais vielä uudestaan käydä tutustumassa kyseiseen osioon. Paitsi tietenkin jos Pekka niin sanoo, niin asia on satavarmasti niin! Haluaisin itse mielelläni nähdä jotain paskaa kyseisellä osastolla. Ja jos joku yleensä on väärässä, niin aika äkkiä sekin korjataan, kera pienen vittuilun.
Vituttaa aina kun joku asiallisesti kysyy jotain, tai tekee uuden ketjun, niin heti ensimmäinen vastaus on "oot nää melekone pelle" tai "oot niin hukassa, ettei sua viitti ees enää neuvoo" jne, kaikki tommonen turha paska mikä ei auta millään tavalla jos joku kysyy neuvoa. Kouluissakin helppo varmasti oppia jos opettajat käyttäytyvät samallain.
Toinen ärsyttävä asia on noi ns. tykkäyksien keräilijät. Esimerkiksi jokaseen ketjuun joka menee ees vähän offtopiciks niin täytyy jonkun nokkelan tulla kommentoimaan "Ketun aihe on se ja se, ja nyt jo keskustellaan Einon papan lihapullista, vain pakkiksella :D"