Ei oo viime vuosina tullut hirveästi itkettyä.. Armeijassa tuntu välillä että vois vaikka itkeä jos vitutti tarpeeksi kaikki vastoinkäymiset (mm. murtunut jalka jonka takia melkein jouduin jättämään leikin kesken, leiriväsymys jne) mutta pidin mölyt mahassani. Yks tapaus tulee kuitenki mieleen joka on aivan viimeaikoina tapahtunutta.
Eräs läheinen ystävä avautui menneisyydestään ja yksinäisyyden tunteestaan ja näin että sillä on oikeasti paha olla, itki ihan kunnolla vaikka yrittikin peitellä sitä. Lohduttelin siinä häntä nii herkisti ittenikin ja kyllä siinä silmät kostuivat. Olin hieman maistissa, en tiedä olisinko selvinpäin noin herkistynyt.. No, lopputulos oli kuitenki hyvä, kummallekin tuli parempi mieli ja puhuttiin asiasta myöhemminkin. Oli tosi kiitollinen että jäin hänen tuekseen vaikka tapahtumahetkellä kehotti jättämään hänet rauhaan ja menemään muualle.
Jotku omat typeryydet, tehdyt ja tekemättömät asiat, on ajoittain saanu mielen herkäksi. Paria ihmistä on tullut vuosia sitten kohdeltua tosi ikävästi.
Läheisten kuolemat on vähä herkistäny mutta itkenyt en ole. Eriasia jos yllättäen tulis mutta ku on ollu tiedossa että kohta lähtee toiselle puolelle.
Leffat ja sarjat ei nykyään herkistä mua mutta aikoinaan kun the The O.C. päätty nii veti kyllä olon oudoksi :D