Mikä saa miehen herkistymään/itkemään?

[Wilhelm Rommel]

Jos täällä koskettavimmasta tarinasta palkittaisiin, niin Disturbed Ninja tais just vetää pohjat.

 

[Röödis]

Joo toi sarja tuntuu iskevän moneen, ei tosin muhun sitten mitenkään. Mua ärsyttää se ennalta tiedettävä lopputulos. En oo sitä sarjaa kattonu paljoa, mutta ilmeisesti aina se kadonnut omainen löytyy ja vissiin aina se on ollu vielä elossaki...oonko väärässä?!?!?!

Jep, noinhan se joka jaksossa menee. Varmaan tuossa itkettää se, että kyseessä on tosi-tv (erona leffoihin/sarjoihin). Ihmiset ja heidän tunteet ovat aitoja. Se aito jälleennäkemisen riemu ilonkyyneleideen on vaan aika koskettavaa katsottavaa. Samoin ylempänä linkitetty video Soldier homecoming ja vastaavat videot saavat meikäläisellä nokan valumaan ja silmät kimmeltämään.

 

[puupekka]

Muutamat leffojen loput ovat jääneet mieleen.

 

[Josh87]

Armageddon leffassa se isä/tytär puhelinkohtaus.

 

[Hos3]

Useat elokuvat jossa koskettavia kohtauksi ja läheisen poismeno tms. Tällöin silmät yleensä kostuu. En kyllä muista koska olisin viimeksi itkeny kunnolla.

 

[BonBon]

Hyvin harvassa on ollut ne kerrat kun on mennyt itkun tihrustamiseksi aikuisiällä. Papan hautajaisissa en saanut kukkien muistonauhaa luettua kun meni vollottamiseksi. Ja kaikista niistä lukuisista kiville menneistä parisuhteista vain yksi on aiheuttanut totaalisen hajoamisen. Aivan täydellinen nainen ja se muutti ulkomaille. Viimeisen kerran kun nähtiin, niin radiosta tuli herra ylpön sata vuotta-biisi (jossa osuvasti laulellaan: sinä olet niin kaukana toisessa maassa, se repii mieleni). Vieläkin tulee tuo nainen mieleen kun biisin kuulee. ..ja vituttaa :D

 

[brachioradialis]

Tämä.

Pitikin kattoo. Nyt on hienoo mennä kybäks salille silmät tomaatteina. Siis ku on tota katupölyä ja koivutkin kukkii...

 

[Roci]

En juurikaan aikuisiällä ole kyyneliä vuodattanut, mutta kun oman lapsen muutama vuosi sitten
ensi kertaa sai syliin niin hanat aukesi kyllä kunnolla...

 

[Tbag]

^ Joo-o, tämä veti herkäksi, kyllä sitä vieläki meinaa tippa tulla linssiin ku kattoo tytön touhuja. :D

 

[Disturbed Ninja]

Hiljaseks vetää...Tsemiä sulle ! Vaikkei vitunkaan vertaa varmasti jeesaa niin voin todeta että asioilla on aina taipumus kääntyä, jos ei nyt hyviks niin ainaki siedettäviks. Ja tämä ihan omasta kokemuksesta

Ei ne lääkket, psykologit, terapia, psykiatrit ynnä muukaan oo auttanu,.. Mutta silti se on aina mukava kuulla tsemppausta muilta, vaikka joskus näyttääkin siltä ettei sitä arvostais..

Hyvin harvassa on ollut ne kerrat kun on mennyt itkun tihrustamiseksi aikuisiällä. Papan hautajaisissa en saanut kukkien muistonauhaa luettua kun meni vollottamiseksi.

Itelle oli hankala kans papan hautajaiset. Asuin 3-vuotiaasta 17-vuotiaaksi isovanhempien luona, vanhempia näin harvoin joten isoäiti oli mulle äiti ja isoisä aina enemmän isä ku isäni.. Oli vaikea 14-vuotiaana kun pappa kuoli syöpään, en voinut mennä sairaalaan ku kerran kattomaan sitä. Oli se melko masentavaa kattoa siinä ku oli ihan riutunu, painoa varmaan 50kg, lihakset ja rasva kaikki kadonnut, elävä luuranko se oli siinä vaiheessa, ei pystyny puhumaankaan. Katto vaan suoraan silmiin. Ääni värisi muistopuheessa mutta jälkeenpäin se oli aina vaan vaikeampaa ja vaikeampaa kun silloin.. Ehkä sitä tajusi asian vasta myöhään. Mummo kun tuli yöllä kertomaan että pappa on kuollu, en sanonu mitään, lähdin suihkuun ja menin myöhemmin koneelle pelaamaan. Ei sitä tajunnut / ymmärtänyt ollenkaan, vasta paljon, paljon myöhemmin..

 

[colonel olrik]

se kun joutuu armeijjas aukkiin!

 

[Jali]

se kun joutuu armeijjas aukkiin!

Hyvin sulla menee jos tommonen asia pistää itkettämään.

 

[Ozi]

Miksi tuhlata kyyneleitä niin turhanpäiväiseen asiaan kuin jääkiekko?

Itekkään en kyllä ole koskaan uhrannut ainuttakaan kyyneltä jääkiekolle, vaikka tärkeetä se on minullekkin. Joillekkin se on siis näemmä enemmän tärkeää.
OT:
Jotkut biisit saa kyynelkanavat aukeamaan, läheisen kuolema, koiran kuolema ja sitten SIC:in linkittämä Fedor videokin, mutta lähinnä musiikin takia. Vähän myös herkistyin Ninjan stooria lukiessani.

 

[JS88]

Välillä ei juuri mikään ja joskus riittää ihan jonkun herkistävän jutunkin lukeminen siihen, että tulee kyynel poskelle. Viimeksi koiran kuoleman takia tullut itkeskeltyä kunnolla..

 

[-jh-]

Kaikkien normaalien asioiden, kuten läheisen kuolema, ero ym. lisäksi tunteet ovat olleet muutamassa tilanteessa pinnassa. Näitä ovat esimerkiksi ohessa oleva haastattelu, silloin 2006 sitä ei tajunnut samalla tavalla, mutta jälkeenpäin se on erittäin tunteellinen tilanne.
Täytyy myöntää myös, että Hopeanuolta katsellessani olen kyyneleen tirauttanut, tästä on kyllä aikaa jonkin verran.

 

[Vurki]

Eilen itkin, ja itkinkin vuolaasti. Pitkästä aikaa. Toinen päivä Lontoossa, jätin koko entisen elämäni Suomeen. Kaikki tuttavat, sukulaiset, perheen. Ystävän, joka pari päivää lähtöä ennen kertoi sairastavansa skitsofreniaa ja olevansa äärimmäisen herkkä hylkäämiselle ja jättämiselle. Ensimmäisenä päivänä täällä olin vain ihastuksissani, toisena kävin läpi toisenlaiset tunteet. No, ei muuta kuin eteenpäin. Vaikka nyt näenkin ihan uusia negatiivisia puolia koko asiassa, niin uskon yhä tähän siirtoon. Joskus vaan joutuu tekemään vittumaisia asioita...

 

[Mr. Speed]

Päivää vajaa 5vuotta sitten tapahtunut. Veljellä ilmeni mielenterveysongelmia silloin keväällä, oli sairaalareissua, sairaslomaa ja muuta tutkimusta. Oli sunnuntai ilta ja siskolta tuli viestiä että veljeltä tulee "outoja" viestejä kännykkään, noin 19-21.30. Ilta jatkui epätietoisissa merkeissä ja viestit loppuivat noin 21.30. Olin menossa nukkumaan ja alitajunnasta tai jostain tuli fiilis että nyt ei oo kaikki hyvin. Rukoilin veljen puolesta ja kirjoitin isä meidän rukouksen paperille noin 22.00 (en ollut enkä ole nytkään ns. himouskovainen). Tämä paperi on vieläkin mulla tallessa.

Seuraava päivänä, isä soittaa ja sanoo veljen tippuneen/hypänneen 4.kerroksen parvekkeelta alas, noin 22.05. Huimasta pudotuksesta huolimatta veli selvisi hengistä tästä. Elämäni rankin kevät. Tapahtuman miettiminen/ajatteleminen saa itkemään koko loppuelämän ajan, niinkuin nyt tällä kirjoitus hetkelläkin ja ton itsekirjoitetun paperille kirjoitetun rukouksen näkeminen ja päivämäärä 22.4.2007.

ps. vielä lisäyksenä. Älkää jättäkö sanomatta sitä jotain tärkeää tänää, huomenna se voi olla myöhäistä.

 

[Sissikepukka]

Pidän itseäni valikoivana tunnevammaisena tai jotain sinne päin kun minusta ei rypisty kuin ehkä yksi kyynel kun joku itselle tuttu henkilö kuolee. Silti kuitenkin herkistyn varmaankin kohtuu herkästi. Miehelle perusaiheet eli ihan mikä tahansa mikä liittyy urheiluun, koiriin, kuolemaan, kaveri/tyttöystävä hylkää ja Hopeanuoli elokuvaan.

Tai kuolema on mulle jostain syystä semmonen että en tunne sitä ihan niin kovasti kuin suurinosa muista ihmisistä. Toisaalta koen sen helpottavana etten ole ihan paskana heti kun joku kuolee. Sitten onkin varmaan vähä eri asia kun joku perheen jäsenistä kuolee. Mutta sitten kun tapahtuu jotain hienoa joka liittyy urheiluun niin tuntuu että melkein herkemmin tulee ilosta kyynel. Ei oo varmaan vielä kertaakaan tullut mutta läheltä on pitänyt monta kertaa

Se on muuten jännä juttu jos miehelle on vaikia näyttää tunteitaan tyttöystäväänsä kohtaan niin ootappa kun se tyttöystävä jättää niin johan saattaa mies herkistyä itkemään.

 

[Timba79]

Kuunnelkaapa sellainen biisi kun Jope Ruonansuu - Isä. Ainakin itselle tulee pala kurkkuun kun sitä kuuntelee.

Onko kenties sama kuin Dannyn aikanaan tekemä? Tuo Dannyn biisi saa ainakin itsellä palan kurkkuun. On myös liuta muita biisejä, joissa vaan sanat kolahtaa jostain syystä.

 

[wiisel]

Kuten tämä biisi. Saa aina ajattelemaan, kuinka usein sitä onkaa pitäny isään yhteyttä viime aikoina. Kaunis biisi, ei voi kiistää.